80luvun lapset! Muistatteko äitienne joulustressin ja aiotteko jatkaa perinnettä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta tulee mieleen kuinka monen äiti opettaa meille stressaamisen taidon. Miten kaiken pitää olla hyvin ja tiptop, ettei kukaan pääse ihmettelemään ja arvostelemaan. Ärsyttävää!

Ja monen ei opettanut. Minun äitini sanoi suoraan, että jos tykkäät tehdä jotain mitä perinteisesti ajatellaan naisten tehtäviin kuuluvan, niin tee. Mutta älä tee sitä siksi, että sinun naisena nyt vaan kuuluu niin tehdä. Äiti opetti myös, että muita varten ei kannata elää.

Näillä opeilla olen elänyt 50 vuotta. Ei ärsytä yhtään.

Hieno ja aikaansa edellä ollut äiti sinulla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No silloinhan ei ollut nettiä ja kauppojen aukioloajat paljon lyhyemmät. Kai silloin eli vielä asennekin että kaikki täytyy tehdä itse.

Itse en stressaa. Pidän siivoamisesta niin teen kyllä perusteellisemman siivouksen. Koristeet ym. laitetaan nyt tulevana vkl ja lahjat on tilattu netistä ja ruokaa olen jo hankkinut pakastimeen ja loput lähempänä joulua. Tykkään kaikista jouluvalmisteluista niin ei stressaa mikään.

Meillä äiti ainakin tavoitteli jotain liian täydellistä ja uskoisin että joulu kaatui joka vuosi siihen. Edelleen kuusen pitää olla täydellinen, ruuan täydellistä jnejne. Ongelma vain on että äiti ei taida itsekään tietää mitä se täydellinen oikeastaan hänestä on.

Meilläkin oli takakireä joulu, koska vähintään joulukuusi oli äidin mielestä ruma kräki jos muuta ei keksinyt. Kerran huusi rumasti paketoiduista lahjoista. Joka lapsuuden joulu oli hirveän ahdistava.

Vierailija kirjoitti:

En muista. Äiti kuoli jo -60 luvulla.

Osanottoni, mutta silloinhan et ole kyllä mitenkään 80-luvun lapsi.

Joo! Kuusi piti hakea yhden sukulaisen metsästä, kaataa itse koska perinne vaikka jokainen vihasi sitä metsässä rämpimistä ja äiti aina mäkätti miten tuotiin ruma puu.

Ruuat äiti teki itse ja joka sorttia vaikka lanttulaatikkoa esim. ei syönyt kukaan muu kuin äiti itse, iskää se pieretti ja me lapset  ei tykätty.  Ja sitten jokavuotinen itku kun ruokaa jäi niin paljon yli! Niitä tähteitä äiti pakasti ja yritti syöttää juhannukseen asti.

Himosiivoaminen alkoi viikkoa ennen aattoa, me lapset ja isä  saatiin kantaa matot ulos ja mennä sitten pois jaloista. Äiti konttasi hinkkaamassa lattialistoja ja vaikersi aattona kun selkä kipeä ja väsyttää.

Meillä imuroidaan ja viedään matot tuulettumaan, siinä se siivous. Ruuat ostetaan valmiina ja kuusikin on muovikuusi.

Ai kauheeta, ihanaa vertaistukea! :D

Minäkin muistan lapsuuden jouluvalmistelut ihan hirveinä.

Alkoivat marraskuusta, silloin äidin piti aloittaa marttyyrimainen valitus ja voivottelu ja itku ja tuskailu, kuinka on edessä hirveästi hommia. Oli kirjoittanut kaikki työt listaan, useammalle paperille.

Ja olihan niitä, äidin mielestä koko talo piti suursiivota, siis tyyliin sisäkatot pyyhittiin, seinät pestiin, ovet, ikkunat, kaapinovet, huonekalut, hyllyt, sauna, kylpyhuone... Normaalin järjestelyn ja siivouksen lisäksi.

Ja aina tähän siivoukseen liittyi se että äitiä särki ja sattui joka paikkaan (ulinasta ainakin osa teatteria) hän pyyhki esim pölyjä verhotangoista ja ulisi "aijaijaiiii ihan hirveä särky!!!! Ai että kun sattuu olkapäihin!! Ja te ette auta yhtään, yksin saa kaiken aina tehdä, aijaijai auuu kun tekee kipeää!!" (oli silloin nuorehko perusterve nainen)

Kyllä me osaksi autettiinkin, mutta ketkä lapset ovat innoissaan rätti kourassa hinkkaamassa ovia ja seiniä aamusta iltaan, kuten äitini oletti..?

Äitini kanssa olen käynyt keskustelujakin tästä nyt aikuisena, olen itse ilmoittanut että päätin jo aikoinaan, etten omassa kodissa tee tuollaista siivousta jouluksi, että niin hirveät muistot stressistä jäi. Normi viikkosiivous riittää. Ja ikkunaan VOI laittaa jouluvalot ja jouluverhot, vaikkei niitä olisi pesty kuin kesällä viimeksi. Tämä on äitini mielestä käsittämätöntä.

Puolustelee nykyään naureskellen aiempaa käytöstään sillä, että "no eihän se joulu tule, jollei ole sitä kauheaa stressiä ennen joulua, se kuuluu asiaan" ja kertoo oman äitinsä pitäneen samanlaista tai vielä hirveänpää huutoa ja räpätystä siivotessaan. Kannatti kuulemma pysyä kaukana, tai sai jopa siivousluudasta päähänsä.

Omasta mielestäni olen itse ollut sina hyvin leppoisa joulua laitellessani, enkä todellakaan ikinä valita uupumusta ja kipuja ja särkyjä lapsilleni ulisemalla, kuten äitini teki. MUTTA, kieltämättä kauhistutti, kun teini-ikäinen poikani viimeksi muita juhlia varten siivotessani huomautti mulle "äiti, miks sun pitää aina olla noin kiree ja kiukkunen kun sää siivoot ja järjestät juhlia"

🤦🏼‍♀️ Enkö sittenkään ole onnistunut katkaisemaan tätä sukuni naisten perinnettä..

Yleensäkin ihmiset, jotka tekevät jotakin koska "niin kuuluu tehdä", ovat helevetin raskaita ja ahdistavia. 

Minä en tee mitään, ellei huvita. Ei kiinnosta pätkääkään yhteisöllisyys tai muiden normit.

Sitä sanotaan henkiseksi vapaudeksi. Kannattaa opettaa se lapsilleen.