Heidi suljettiin makkariin bb talossa.
tässä ote netti sivuilta:
Heidi jatkoi pakkaamista Taivas-makuuhuoneessa. Muut talon asukkaat olivat vielä tietämättömiä siitä, että Heidi poistetaan talosta, sillä makuuhuone oli suljettuna muilta.
Slummilaiset rupattelivat iloisesti ja keittivät päiväkahveja ulkosalla. Henri ja Mika nukkuivat, ja Sari puuhaili omiaan. Heidi oli saanut pakkaamisen päätökseen ja odotti Big Brotherilta lisä-ohjeita.
Keskustelu slummilaisten keskuudessa jatkui leppoisasti. Osa paistetteli päivää vähissä vaatteissa, osa joi kahvia metallitölkeistä. Ainoastaan Mira huomasi Heidin poissaolon.
- Mihin se Heidi on jäänyt? Mira kyseli muilta.
- Heidi on jäänyt jumiin, nainen jatkoi.
Muut asukkaat eivät kommentoineet Miran ihmettelyä, vaan rupattelu jatkui muiden asioiden parissa.
Missähän heidi on?
Hetkeä myöhemmin kuitenkin myös Jenni ja Hanne alkoivat ihmettelemään Heidin poissaoloa.
- Niin muuten, missähän se on? Kari tuumi myös.
Kari kertoi, että hän oli nähnyt Heidin hakevan sandaalinsa terassilta. Sen jälkeen naisesta ei ollut havaintoja.
- Se joutui töihin, Hanne spekuloi.
Asukkaat olivat lähinnä huolissaan siitä, ettei Heidi vaan pääse slummilaisten puolelta pois, sillä leirissä tarvittiin kaikkien työpanosta.
Pian Tatukin ihmetteli Heidin puuttumista.
Heidi odoteli edelleen Big Brotherin lisäohjeita Taivas-makuuhuoneessa. Nainen makaili sänkyllä ja oli vetänyt peiton ylleen. Makuuhuoneen ovi oli lukittu.