raskaana.. enkä välitä lapsista :(

Se vaatii suuren konkreettisen ja emotionaalisen sitoutumisen. Koeta löytää itsestäsi omanlaisesi äiti ja laita lapsesi hyvinvointi kaikessa etusijalle - huolehtien samalla itsestäsi ja parisuhteestanne, koska yksinhuoltajuus ei sinulle varmaan ainakaan sopisi. Siinä kai jotain perusjuttuja. Mahtavaa olisi, jos löytäisit myös jotain riemua tulevasta lapsesta ja vanhemmuudesta. Tsemppiä nyt sulle!

Ihan varmasti rakastat sitä pientä ihmistä sitten. Raskausaikana saattaa tuntua vielä vähän epätodelliselta...

Suostui lapseen ihan vain miehen " mieliksi" eli heillä mies oli nimenomaan se joka halusi lapsen...



Tänä päivänä tuo lapsi on 11v. ja kaverini on moneen kertaan todennut että PARASTA mitä hänelle on elämässään tapahtunut:)



Eli luulisin että etköhän sinäkin vielä " hurmaannu" tuosta tulevasta lapsesti ihan täysin! Onnellista odotusaikaa!

Ei mustakaan miltään tuntunut raskausaikana, eikä heti vauvan synnyttyäkään, en ole myöskään kokenut koskaan vauvakuumetta.

Mutta rakastan lapsiani yli kaiken! Luotin kyllä siihen että näin tulee käymään koska oma äitini on samanlainen, hän on aina puhunut siitä kuinka ei ole lapsirakas mutta kuinka sitä omiaan voikaan rakastaa.



Mutta tosiaan, älä säikähdä vaikket rakastaisi sitä vauvaa vielä sittenkään kun se on syntynyt - se on ihan tavallista ja se rakkaus kyllä tulee aikanaan.

Mutta kyllä sä sitä omaa lasta rakastat, ihan varmasti ...kunhan nyt syntyy ensin. Mä en myöskään osannut intoilla ja hempeillä raskauden kanssa - mikä on kai nykyään vähä omituista, mutta äidinrakkauttani en oo epäillyt koskaan.



Odottele nyt vaan rauhassa. Äläkä hätäänny vaikka et synnytyssalissa kokisi mitään valaistumista. Se rakkaus saattaa hiipiä mukaan vasta vähitellen eka kuukausien kuluessa, mutta kyllä se löytyy. Paljon onnea!!

Nyt en voisi välittää mistään maailman asiasta enempää kuin tuosta ihanaisesta tytöstä. Miten saatoinkaan olla niin onnellinen, kun hänet sain?!!!!!!!!!!!!!!!!!!



Toivottavasti sulle käy samalla lailla.

En minäkään pitänyt lapsista ennen omiani. Kyllä ne äidinvaistot sieltä herää kun saat oman pienen vauvasi syliin. Raskausaikana, etenkin alussa, vauvan odotus ei ole oikein konkreettista. Sitten kun alat tuntemaan liikkeitä alkaa tietoisuus vauvasta lisääntyä. Synnytyksen jälkeen ei kannata odottaa heti mitään ylitse hyökyvää äidinrakkautta. Kyllä ne tunteet tulee sieltä pikkuhiljaa. Näin ainakin minulla ja parilla ystävälläni.

Luotan juuri siihen, että rakastan lastani täysillä sitten tulevaisuudessa. Olen todellinen huolehtija, vastuuntuntoinen, mutten mikään pitsiunelmista hössöttäjä. Äitini on ollut samanlainen, ei ole ikinä innostunut lapsista, mutta kyllä hoitanut meidät omat lapset rakkaudella.



Mä en ole kertonut vauvahulluille kavereilleni raskaudestani. Miten saan heidän suunsa tukittua ärsyttävältä vauvahömpötykseltä, kun kroppani paljastaa tilanteen?



ap

Minä olin (olen) aivan samanlainen. Koskaan en ole vauvakuumetta potenut eikä lapset ole mustaan mitenkään ihania (enimmäkseen rasittavia). Odotusaika oli ihan syvältä, vaikkei mulla mitään isompia ongelmia ollutkaan (minäkin siis tein lapsen parisuhteen/miehen vuoksi). Äitiydestä mun odotukset olivat tyyliin " jokainen päivä, joka ei ole helvettiä on iloinen yllätys" . (Joku voi tietenkin kysyä, että miksi ylipäänsä sitten tekee lapsen, mutta parisuhde vaatii kompromisseja ja jos se tekee toisen onnelliseksi, niin ajattelin, että kai minä siitä sitten selviän, onhan ne muutkin selvinneet).



Ultrassa yksi kätilö sanoi mulle tosi viisaasti, että ei pidä odottaa, että edes lapsen synnyttyä tuntisi mitään suurta äidinrakkautta. Se on tunne, joka kasvaa pikku hiljaa. Ja miten oikeassa hän olikaan: Meillä on aivan ihana ja helppo lapsi, helvettiä ei ole ollut yksikään päivä, mutta rakkauden tulo vei aikaa. Luonto onneksi on varustanut meidät äidit voimakkaalla huolenpitovietillä eli alussa se lapsesta huolehtimen onnistuu hyvin sen vietin avulla ja sitten myöhemmin se rakkaus auttaa jaksamaan vaikeatkin päivät (joita meillä ei toistaiseksi juurikaan ole ja ollaan jo yli yksivuotiaita).



Siis rentoudu, ei sinun tarvitsekaan olla onnesi kukkuloilla. Anna-Leena Härkönen on oivasti sanonut, että ne naiset jotka sanovat raskausajan olleen elämänäs parasta aikaa, niin hän ihmettelee, että minkälaista niiden elämä on muuten ollut.

lapsetkin vähän pelottivat. inhosin vauvahössötystä jne. Myöhemmin olen todennut suhtautumisesni peloksi. En osannut vain olla, en tuntenut itseäni, kaikki uusi pelotti, antautuminen tunteille pelotti.



Olen käynyt rajun intenäistymiskauden lapsem saatuani. Ennen ajattelin vähän niin kuin Saimi. Vähitellen hullaannuin lapsiini täysin ja osaan olla heidän kanssaan aidosti läsnä ja nautin heistä suunnattomasti. Elämäni alkoi vasta saatuani lapset. Kyllä, uskaltauduin jopa toiseen lapseen. Enää en tunista entistä minääni, sen on karsea haamu vain.



Älä stressaa etukäteen! On hyvä tiedostaa tunteensa ja alkaa miettiä, mitä niiden taustalla voi olla.

Hoitanut muiden lapsia suurella antaumuksella ja aina tykännyt muiden lapsista ihan hirmusti.



Silti se oma raskausaika ei tuntunut itsestä sellaiselta, kuin ajattelin, että pitäisi tuntua. Minä vain olin raskaana, ja that' s it. En edes intoutunut laittamaan vauvatarvikkeita paikoilleen. Kuukausi ennen synnytystä ei ollut vielä mitään hankittuna.



Mutta syntyyhän se lapsi vähemmälläkin hössötyksellä. Ja kun se sitten syntyi, niin minä ajattelin vain jotain: Ai tuossako se nyt sitten on. En tuntenut mitään ennen kokematonta rakkauden aaltoa kulkevan lävitseni.



Joten älä ota paineita siitä, mitä sinun " pitäisi" tuntea. Me jokainen otamme nämä asiat omalla tavallamme, ja mikäs kukaan muu on sanomaan, että milloin pitäisi mitäkin tunteita olla plakkarissa.



Ystäväsi ovat toivon mukaan niin fiksuja, että huomaavat sinusta, ettet oikein innostu juttelemaan vauvajutuista. Kyllä se yleensä päälle päinnäkyy, joten ei siitäkäänsen suurempaa stressiä kannata vielä ottaa. Vaikka ikävä kyllä yleinen oletus on, että kaikki raskaana olevat ja pienten äidit puhuvat vain vauvoista. Oma henkireikäni onkin yksi sinkkukaveri, jonka kanssa saa puhua enimmäkseen muista asioista. Kyllä minä nyt mielelläni jo vauva-asioista puhun, mutta ei sitä jaksaisi AIVAN koko ajan VAIN siitä aiheesta.