Mitä tehdä, kun aikuiset välttelevät lastani?

Meillä on kolme lasta, joista keskimmäisellä on neurologinen sairaus. Sairaus näkyy vain sosiaalisessa kanssakäymisessä, lapsi ei ole millään tavalla poikkeavan näköinen. Sosiaalisten tilanteiden lukeminen on hankalaa ja lapsen täytyy opetella erilaisten sosiaalisten tilanteiden normeja ihan eri tavalla kuin meidän muiden. 

Lapsi on perusiloinen, hyväkäytöksinen ja hiljainen. Lapseen on välillä vaikea saada kontaktia, koska normaali jutustelu on työn takana. "Mitä sulle kuuluu?" -kysymykseen ei saa suoraa vastausta, koska lapsi alkaa miettiä, mitä siihen pitäisi vastata. Mitä kuulen nyt vai kerronko, mitä tein eilen koulussa, millä mielellä olen jne.

Minä ja mieheni olemme huomanneet, että aikuiset ihmiset välttelevät lasta. Synttärikutsuille ei tulla, ei pyydetä serkkulauman mukaan, vaan otetaan nuorempi tai vanhempi sisar mukaan, isovanhemmat eivät huomioi samalla tavalla kuin kahta muuta lasta. Koulussa olen huomannut, että opettajat eivät "jaksa" lasta. Lapsella menee koulussa todella hyvin, saa 8-10 arvosanoja. Koulunkäyntiavustaja auttaa tarvittaessa, lapsi saa koulunkäyntiin tukea.

Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta lapsella on todella vähän ihmisiä ympärillään, jotka aidosti välittävät hänestä. Me vanhemmat tottakai ja sisarukset. Lapsi on meille oma itsensä, persoona, emmekä näe häntä minkään diagnoosin läpi. Kummit eivät pidä yhteyttä, minun tai mieheni sisarukset eivät koskaan tee mitään lapsen kanssa (muiden kanssa hyvin paljon), isovanhemmat eivät lähde tämän yhden kanssa yksistään mihinkään (kahden muun kanssa viettävät hemmottelupäiviä) jne. 

Joskus mietin, että jos lapsi olisi enemmän vammainen, myötätuntoa ja kiinnostusta löytyisi enemmän. Nyt tällainen vähän poikkeava lapsi on tylsä, jonka kanssa ei viitsitä olla, hänestä ei olla kiinnostuneita, ei välitetä. Surettaa lapsen tulevaisuuden puolesta. Millaisen kuvan lapsi saa maailmasta?

Tämä on ollut jo pitkään mielessä, mutta eilen tajusin, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Keskustelimme nuorten kielikursseista ja kysyin, haluaisiko lapsi joskus lähteä sellaiselle. Lapsi sanoi, ettei varmaan voi, koska mikään perhe ei haluaisi häntä. Ihmettelin, miksi ihmeessä, johon lapsi sanoi, ettei ole tarpeeksi kiinnostava ihminen.

Mitä tässä tilanteessa voimme tehdä? Ei aikuisia ihmisiä voi pakottaa olemaan lapsen kanssa, ei voi pakottaa rakastamaan. Me vanhemmat teemme lapsen kanssa todella paljon kaikenlaista, olemme koko perhe yhdessä, sisarukset ovat äärimmäisen tärkeitä lapselle. Riittääkö tämä? Pystymmekö me korvaamaan kaikki muut sosiaaliset kontaktit, kun ketään muuta ei kiinnosta?