Itken menetettyä lasta, vaikka minulla ei ole lasta enkä ole raskaana

Lienet hullu.

.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 19:22"] [/quote] Tottakai voi surulliseen elokuvaan eläytyä ja tuntea surua, koska hetkeksi vajoaa siihen maailmaan. Vaikuttaa kuitenkin että ap on vellonut tuossa kuolleen lapsen parkumisessa jo pidempään, kun kysyy itse tarvitseekohan hoitoa. Aika kamalalle kuulostaa varmaan sellaisesta joka on oikeasti menettänyt lapsensa, että joku itkee tyhjää.

[/quote]

Mua tää AP:n aloitus ei ainakaan loukkaa yhtään. Luulen että (alitajuisesti?) haluaa lapsen mutta pelkää sen menettämistä. Kuten joku jo sanoi, ihmismieltä on joskus vähän vaikea selittää. Ja AP:lle vielä, jos siis veikkasin oikein mistä tämä ajatus tulee, että etukäteen ei kaikkea kannata pelätä liikaa, jää koko elämä elämättä jos pelkää. Ne jutut mitä tulee vastaan niin ne otetaan vastaan sitten kun niitä tulee. Se on elämää, siihen kuuluu hyviä juttuja ja ei niin hyviä juttuja.

Oletko jo liian vanha saamaan lapsen?

En ole, olen 24. Mielikuva on sellainen, että synnytän lapsen, joka elää vain muutamia päiviä. Olen itkenyt tätä mielikuvaa jo monta päivää.

Voit saada lapsen.

Minä surin joskus menettämääni isoveljeä, jota ei todellisuudessa ole ollut olemassakaan. Näin yksi yö unta, että minulla oli pikkuveli ja tuntui niin kivalta saada olla isosisko sille :) 

Mikäköhän siinä on, että minulla on joku pakkomielle veljeen? hittoako sillä sukupuolella on oikeasti väliä. onhan minulla sisko.

silti tuntuu, että jotain puuttuu, koska ikinä en voi saada veljeä.

Itsekin itkin taannoin kun erosin kihlatustani. Olin jo nähnyt mielessäni elämäni hänen kanssaan ja kuvitellut millaiset lapset saisin hänen kanssaan. Kun ero kävi varmaksi minulla pääsi itku kun tajusin etten saa niitä kuvittelemiani lapsia. Tavallaan "hyvästelin" heidät niin. Kai se on jotain naisen hormoonihörhöilyä :D

Oletko joku sekopäinen tahattomasti lapseton? Sellaista ei voi kaivata mitä ei ole ollut olemassakaan.

Minä itkin nuorena, ennenkuin olin koskaan seurustellut, sitä, että rakkaani pettää minua. Jos kuulin kasevan laulun "tyhjää", tunsin niin elävän surun. Tajusin, että surin vanhempieni eroa. Myöhemminkin olen surrut toisten suruja ja omia mahdollisia tulevia itkuja. Ihan pölöä, mutta minkäs teet? Eläydyn liikaa kuvitelmiini. Joskus olen ajatellut hörhösti, että rinnakkaistodellisuudesta tihkuu tapahtumia ja koen niitä.

Ap, ehkä haluat lapsen, mutta samalla pelkäät jos hän kuolee? Surua ei siltikään voi itkeä varastoon, vaan tapahtumat tulee kohdalle jos niin on käydäkseen. 

Kannattaisiko hankkia apua. Melko sairaalle kuulostaa itkeä oman lapsen kuolemaa, jos ei ole lasta koskaan ollutkaan. Missä todellisuudessa oikein elät? Entä mitä ajattelet siitä että joku kokee tuon oikeasti mutta sinä pillität jotain olematonta?

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 19:14"]Kannattaisiko hankkia apua.[/quote]

Ei. Tuo on aivan tavallista. Sama ilmiö kuin elokuvat tai kirjat. Ihminen luo maailman, joka ei ole todellinen, mutta joka tuottaa tunteita. Joillakin elämyksellisyys ja mielikuvitus ovat parempia kuin toisilla, eivätkä he tarvitse tuekseen fiktiivisiä teoksia.

Siinä ei ole mitään epätavallista, että itkee surullista elokuvaa. Miksi siinä olisi, että itkee kuviteltua lapsen menetystä?

Kylläpä täällä on kylmiä ja rajoittuneita henkilöitä. Ihmismieltä on joskus hankala ymmärtää.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 19:18"][quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 19:14"]Kannattaisiko hankkia apua.[/quote]

Ei. Tuo on aivan tavallista. Sama ilmiö kuin elokuvat tai kirjat. Ihminen luo maailman, joka ei ole todellinen, mutta joka tuottaa tunteita. Joillakin elämyksellisyys ja mielikuvitus ovat parempia kuin toisilla, eivätkä he tarvitse tuekseen fiktiivisiä teoksia.

Siinä ei ole mitään epätavallista, että itkee surullista elokuvaa. Miksi siinä olisi, että itkee kuviteltua lapsen menetystä?
[/quote]

Tottakai voi surulliseen elokuvaan eläytyä ja tuntea surua, koska hetkeksi vajoaa siihen maailmaan. Vaikuttaa kuitenkin että ap on vellonut tuossa kuolleen lapsen parkumisessa jo pidempään, kun kysyy itse tarvitseekohan hoitoa. Aika kamalalle kuulostaa varmaan sellaisesta joka on oikeasti menettänyt lapsensa, että joku itkee tyhjää.