Maailman ensimmäinen rahansiirto ihmiseen tehdään Suomessa
Niin se siru sitten tulee minun elinaikanani:-(
Tulevaisuudessa käteen voi syöttää vaikkapa bussikortin, passin, ajokortin, avaimet ja luottokortin.
Myymälä 2015 -tapahtumassa on luvassa huomenna historian havinaa, kun Bittiraha.fi:n toimitusjohtaja Henry Brade lähettää matkapuhelimella rahaa Digital Health Solutionsin toimitusjohtajan Pekko Vehviläisen käteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun ihmisessä olevaan mikrosiruun siirretään rahaa.
Vehviläisen käteen joulukuussa asennettuun mikrosiruun on tallennettu hänen bitcoin-lompakkonsa tiedot.
Maksuteknologia perustuu BitPay-yrityksen teknologiaan ja palveluun, jota Suomessa edustaa Bitcoinkaupat.com. Maksamiseen soveltuvan teknologian toimittaa Bittiraha.fi.
Mihin käsirahaa ja käsisiruja sitten tarvitaan?
Vehviläinen muistuttaa, että lemmikeillä on ollut tunnistesiruja ihon alla jo parikymmentä vuotta.
”Tämä on muistisiru, johon voi kirjoittaa tai lähettää dataa, kuten tässä tapauksessa nfc-teknologialla. Tulevaisuudessa käteen voi periaatteessa syöttää vaikkapa bussikortin, passin, ajokortin, avaimet ja vaikka luottokortin”, hän visioi.
”Sirun käyttö yleistynee vasta kymmenen vuoden kuluttua, mutta olisi todella mielenkiintoista testata sirua jo nyt esimerkiksi juuri bussiliikenteessä.”
Vehviläinen muistuttaa, että kyse on myös turvallisuudesta: biohakkerointi yleistyy ja toisaalta kädessä oleva virtuaalilompakko kulkee aina mukana. Siitä ei käyttäjän huomaamatta voi viedä rahaa tai tietoja.
Vielä Vehviläinen ei voi käyttää kättään maksamiseen, mutta sirulle voi jo lähettää rahaa ja sitä voi käyttää netin kautta.
”Yhdysvalloissa Dangerous Thingsin perustaja säilöö sirussa kotiavaimiaan ja avaa kädellään myös tietokoneen. Noin tuhannella ihmisellä on tiettävästi siruja, ja valtaosa heistä käyttää sitä esimerkiksi juuri avaimina”, Vehviläinen kertoo.
”Muu käyttö on lähinnä jonkun sovelluksen avaamista matkapuhelimessa. Kun kosketat kättä, haluttu sovellus matkapuhelimessa aukeaa. Näin voi helposti esimerkiksi soittaa tiettyyn numeroon. Kun autossa koskettaa telineessä olevaa matkapuhelinta, soitto käynnistyy ja puhut suoraan hands-freehen.”
Siru on noin 12 millimetriä pitkä, kaksi millimetriä paksu ja se maksaa noin sata dollaria.
”Asennus tuntui pieneltä nipistykseltä eikä siru ole haitannut mitenkään edes kamppailulajien harrastusta”, Vehviläinen kertoo.
Kommentit (25)
Ikävä homma. Mielummin olisi ottanut sodan. Toki sekin varmaan tulee kaupanpäälle.
Mies 2000 vuotta sitten ennusti tämän.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 06:03"]
Ikävä homma. Mielummin olisi ottanut sodan. Toki sekin varmaan tulee kaupanpäälle.
Mies 2000 vuotta sitten ennusti tämän.
[/quote]
Ei sienihuuruissa ennusteta. Jos pedon merkkiin viittaat, se voi tarkoittaa vaikka ihan henkilötunnusta, 2000 v takainen teknologinen tutntemus oli heikko. Ei sienihuuruissa osannut ajatella mitään nykyaikaista, vaan keksittiin että se merkki laitetaan kehoon.
Hulluja te foliohatut.
Aivan loistavaa. Tulevaisuudessa ei tarvitse kantaa luottokortteja, avaimia tai passia mukana. Kaikki kulkee käden sisällä mikrosiruisssa. Harmi, ettei Osuuspankista vielä noita saa.
Ajatelkaa miten käytännöllistä: ei hukattuja avaimia, unohdettuja lompakoita, sateessa pilalle meneviä passeja. Rannalle voi mennä yksin, kun lompakkoa ja avaimia ei tarvitse enää erikseen vartioida.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 07:09"]

Just näin. Kehitys on menossa tähän ja hieno juttu, että on menossa. Tässä ei todellakaan ole mitään pelättävää, pelkkiä hyötyjä jokaiselle.
Mut lukekaa te juttuja ilmestyskirjan pedoista jotka haluatte, ja jatkakaa maksamista oravannahoilla. :D
Mites hakkerit ja muut sähköpulssit.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 08:38"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 07:09"]
Aivan loistavaa. Tulevaisuudessa ei tarvitse kantaa luottokortteja, avaimia tai passia mukana. Kaikki kulkee käden sisällä mikrosiruisssa. Harmi, ettei Osuuspankista vielä noita saa.
Ajatelkaa miten käytännöllistä: ei hukattuja avaimia, unohdettuja lompakoita, sateessa pilalle meneviä passeja. Rannalle voi mennä yksin, kun lompakkoa ja avaimia ei tarvitse enää erikseen vartioida.
[/quote]
Just näin. Kehitys on menossa tähän ja hieno juttu, että on menossa. Tässä ei todellakaan ole mitään pelättävää, pelkkiä hyötyjä jokaiselle.
Mut lukekaa te juttuja ilmestyskirjan pedoista jotka haluatte, ja jatkakaa maksamista oravannahoilla. :D
[/quote]
Mun puolesta ota vaikka suoraan aivoihin kytketty mikrosiru, itse en aio mitään implantteja ottaa.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 08:48"]
Mun puolesta ota vaikka suoraan aivoihin kytketty mikrosiru, itse en aio mitään implantteja ottaa.
[/quote]
Noin ne aikoinaan sano sähköstäkin, "Meillehän ei moista tappojuttua tule!"... Ja sama juttu rokotteissakin ja monessa muussa, vastustetaan vastustamisen ilosta :)
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 07:09"]
Aivan loistavaa. Tulevaisuudessa ei tarvitse kantaa luottokortteja, avaimia tai passia mukana. Kaikki kulkee käden sisällä mikrosiruisssa. Harmi, ettei Osuuspankista vielä noita saa.
Ajatelkaa miten käytännöllistä: ei hukattuja avaimia, unohdettuja lompakoita, sateessa pilalle meneviä passeja. Rannalle voi mennä yksin, kun lompakkoa ja avaimia ei tarvitse enää erikseen vartioida.
[/quote]
No onko se sitten kivaa kun kulttuurinrikastaja hakkaa viidakkoveitsellä kätesi ranteesta poikki saadakseen lompakkosi. Anteeksi, oli pakko tuoda tämä näkökulma esiin.
Muistelkaapa muutamaa muuta luonnottomuutta ja pedon merkkiä historiasta...
Näitä kaikkia vastustettiin juurikin "pedon merkkeinä": sähköä, veturia, autoa (ITSESTÄÄN LIIKKUVA hevonen, kauhistuksen kauhistus), puhelinta, elokuvaa (LIIKKUVIA ihmisiä), televisiota, rokotteita ja lääkkeitä (ei pidä puuttua jumalan työhön...), lentokoneita, automatisaatiota jne. jne.
Te jotka kauhistelette mikrosirua, ettehän vain käytä tietokonetta tai älypuhelinta, kun kirjoittelette tänne? Ei kai vaan kotonanne ole sähkövaloa? Ettehän missään nimessä matkusta autolla tai bussilla töihin?
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:13"]

En kanna sähköä ja veturia aina mukanani. Rinnastuksesi ovat hölmöjä. Sirulla on laajenpi henkilökohtainen luonne kuin luettelimillasi apuvälineillä. Tosin tietokone ja älypuhelin ovat lähellä sirun luonnetta kuten olemme saaneet uutisista lukea.
Minä en ole uskovainen enkä ajattele mitään pedon merkkiä tms. Mutta olen kyllä taipuvainen uskomaan joihinkin salaliittoteorioihin enkä voi olla epäilemättä tämän edistysaskeleen pohjimmaisia tarkoitusperiä, varsinkin kun miettii mitä kaikkea nykyaikanakin on firmoista paljastunut... Toki tällä tienataan varmasti myös kuluttajilta, mutta takuulla suuremmat ansiot tulevat yrityksiltä, jotka saavat käyttöönsä KAIKKI tiedot ihmisistä. Tähän verrattuna kasvokuvien kopioiminen facesta, salakuuntelu tai viestien seuraaminen ovat pikkujuttuja!
Mietityttää myös, kuinka nopeasti huijarien tekniikka kehittyy? Nykyään pankkikortin kopiointi vaatii sentään kortin esille ottamisen, kun taas kädet ovat jatkuvasti esillä ja sirun kopiointi onnistuu parhaassa/pahimmassa tapauksessa ohi kävelemällä.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:12"]
No onko se sitten kivaa kun kulttuurinrikastaja hakkaa viidakkoveitsellä kätesi ranteesta poikki saadakseen lompakkosi. Anteeksi, oli pakko tuoda tämä näkökulma esiin.
[/quote]
Samaa mietin. Jos on mahdollista varastoo koko henkilön elämä (tiedot, rahat, avaimet, kaikki) ns. käden käänteessä, kuinka paljon mahtavat yllätysamputaatiot tai muut pikaleikkaukset yleistyä..?
Tällä palstalla on nykyään kamalasti näitä foliohattuisia NWO-hörhöjä O_o
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:37"]
Tällä palstalla on nykyään kamalasti näitä foliohattuisia NWO-hörhöjä O_o
[/quote]
Ja myös lampaita jotka ei ajattele mitään seurauksia millekkään omilla aivoillaan.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:12"]
No onko se sitten kivaa kun kulttuurinrikastaja hakkaa viidakkoveitsellä kätesi ranteesta poikki saadakseen lompakkosi. Anteeksi, oli pakko tuoda tämä näkökulma esiin.
[/quote]
Samaa mietin. Jos on mahdollista varastoo koko henkilön elämä (tiedot, rahat, avaimet, kaikki) ns. käden käänteessä, kuinka paljon mahtavat yllätysamputaatiot tai muut pikaleikkaukset yleistyä..?
[/quote]
*varastaa
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:46"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:12"]
No onko se sitten kivaa kun kulttuurinrikastaja hakkaa viidakkoveitsellä kätesi ranteesta poikki saadakseen lompakkosi. Anteeksi, oli pakko tuoda tämä näkökulma esiin.
[/quote]
Samaa mietin. Jos on mahdollista varastoo koko henkilön elämä (tiedot, rahat, avaimet, kaikki) ns. käden käänteessä, kuinka paljon mahtavat yllätysamputaatiot tai muut pikaleikkaukset yleistyä..?
[/quote]
*varastaa
[/quote]
No voidaanhan niissä siruissa käyttää myös PIN-lukitusta, tai esim. laittaa niihin valokuva omistajasta, kassalla voi olla automaattinen kasvotunnistus tai myyjä, joka tarkistaa henkilöllisyyden.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 07:09"]
Aivan loistavaa. Tulevaisuudessa ei tarvitse kantaa luottokortteja, avaimia tai passia mukana. Kaikki kulkee käden sisällä mikrosiruisssa. Harmi, ettei Osuuspankista vielä noita saa.
Ajatelkaa miten käytännöllistä: ei hukattuja avaimia, unohdettuja lompakoita, sateessa pilalle meneviä passeja. Rannalle voi mennä yksin, kun lompakkoa ja avaimia ei tarvitse enää erikseen vartioida.
[/quote]
Ja mistäköhän ihmiset oppivat vastuuta, omistusoikeutta ja asioiden arvon jos yhteiskunnan täytyy toimia jokaisen omaishoitajana. Jos unohdat tai hukkaat jotain, niin opitpahan olemaan varovaisempi ja arvostat kadotettua asiaa enemmän.
Sanders (googleta), joka oli kehittämässä tätä sirua, on nyt uskossa ja kiertää maailmalla VAROITTAMASSA ihmisiä. Hän sanoo vain yksinkertaisesti DON`T TAKE IT! Sirussa on litiumia, jos siru hajoaa ihmisen sisälle, hän joutuu kärsimän suunnatonta kipua ja saa paiseita, häntä ei voi enää pelastaa! Ilmestyskirja varoittaa samasta. Joten hyvät ihmiset, ÄLKÄÄ OTTAKO SITÄ!!
Ilm 16
1 Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: "Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle".
2 Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.
Olemme vaarallisessa ajassa. Tutustukaa Raamattuun, ottkaa vastaan Jeesus Vapahtajananne ennenkuin on liian myöhäistä!♥