Vilunkipeli on jo niin yleistä, että tavan ihminen joutuu siitä kärsimään
Yritin nostaa hieman suuremman summan rahaa luottokortiltani omalle käyttötililleni. Pian tämän jälkeen tuli puhelu, johon en vastannut, koska en yleensä vastaa tuntemattomiin numeroihin. Hetkeä myöhemmin sain viestin pankilta. He kertoivat yrittäneensä tavoittaa minua, koska järjestelmä oli havainnut epätavallisen tapahtuman, joka oli turvallisuussyistä keskeytetty. Samalla korttini oli laitettu väliaikaisesti lukkoon. Kortin avaamiseksi minun piti todistaa henkilöllisyyteni kuvalla ja selvittää, mihin tarkoitukseen olin rahaa siirtämässä.
Lähetin kuvan itsestäni sekä passistani, jotta sain kortin jälleen käyttööni. Pyysin kuitenkin samalla, että alkuperäistä siirtoa ei enää käsiteltäisi, koska en kokenut tarpeelliseksi lähteä mukaan näin monimutkaiseen prosessiin.
Mietin vain, miksei tällaisesta menettelystä voisi kertoa jo etukäteen. Jos tietyn summan ylittävästä nostosta seuraa ylimääräinen tunnistautumis- ja selvitysprosessi, olisi kohtuullista ilmoittaa siitä ennen tapahtuman tekemistä.
Olen aivan tavallinen, taloudellisesti vakavarainen ihminen, enkä ole tekemässä mitään epäilyttävää rahansiirtoa ulkomaille. Tuloni ovat hyvät ja olisin pystynyt maksamaan luoton takaisin muutamassa kuukaudessa. Mutta jos asiointi tehdään näin hankalaksi, niin olkoon. Hoidan asian muulla tavalla. Kyse on lopulta vain järjestelykysymyksestä.
Se, mihin tarvitsen rahaa ja kuinka nopeasti, ei kuulu pankille tai teille.
Kommentit (2)
Vähän oudolta vaikuttaa, että pitää siirtää rahat luottokorttitililtä käyttötilille. Yleensähän sen maksun voi tehdä suoraan luottokorttitililtäkin. Jos tarkoitus oli nostaa rahat käyttötililtä käteiseksi, niin kyllä noiden isompien käteissummien käyttötarkoitus lain mukaan kuuluu pankille. Pankilla on lakisääteinen velvollisuus ne selvittää.
Tuossa oli oleellista varmaan juuri se, että tapahtuma oli sinulle epätyypillinen. Se epätyypillisyys laukaisi jonkin algoritmin. Sinänsähän siinä ei ole mitään laitonta tai väärää, jos luottokortilta siirtää rahaa omalle tilille.
Olen omassa pankissani (Nordea) käyttänyt chat-toimintoa ja laittanut viestiä etukäteen, jos olen ollut tekemässä jotain epätyypillistä. Silloin niistä ei ole tullut mitään jälkikyselyitä.