Hiihtoloma ahdistaa
Olen varmaan hieman outo mutta viihdyn koulussa (lukio) erinomaisesti. Rakastan oppia uutta ja tässä jaksossa on vielä paljon lempiaineitani enkkua, historiaa, matikkaa (jopa kaksi kurssia) ja fysiikkaa.
Minua ahdistaa etten saa jutella edes silloin tällöin yhdem opettajani kanssa joka on todella mukava ihminen, ja opettaa minulle ylimääräistä fysiikkaa tosinaan, sekä auttaa vaikeimmissakin tehtävissä. Hän on ainoa ihminen koko koulussa joka suostuu juttelemaan minulle ja on tosi piristävää kun edes kerran päivässä voin jutella hänelle. Hän on innostunut omasta alastaan ja sen huomaa, ksoka hän aina jaksaa esim. Auttaa mua ja selittää kaikkea mielenkiintoista ylimääräistä.
Tuo että en pääse kouluun ei edes olisi niin kovin ahdistavaa, mutta en halua mennä kotiin, koska meillä vain riidellään / joutuu tekemään paljon kotitöitä / vahtimaan siskoa yms. ja koko ajan on joku huutamassa jollekin tai porukka melkein toistensa kimpussa, enkä pääse sieltä minnekään. Tuntuu etten kestä siellä viikkoa. Ei voi oikeastaan kun lukea, pelata, laskea, katsoa telkkaria yms.
Voi kun tää loma vaan peruttaisi :(
Kommentit (5)
Voithan sä itseopiskelun loman aikana?
Mene kirjastoon! Siellä on mukava istuskella rauhassa, lukea kirjoja, opiskella, välillä miettiä asioita ja pitää pientä taukoa vaikkapa seuraamalla muiden puuhia (ei tietenkään tuijottamalla). Samalla myös rentouttava ilmapiiri kun samanhenkisiä ihmisiä ympärillä.
Onko tämä opettaja mies? Oletko ihastunut häneen?
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 21:00"]
Onko tämä opettaja mies? Oletko ihastunut häneen?
[/quote]
Ei ole, enkä ole. Nuorehko naisope.
Toivon samaa. Tuntuu että haaskaan koko viikon.