Lue keskustelun säännöt.
Oliko pariutuminen sotien jälkeen tosi mutkatonta ja suoraviivaista?
28.11.2021 |
Että maatalon poika meni suunnilleen naapuritaloon kysymään tytöltä, alkaako emännäksi?
Minulla on jotenkin tällainen kuva. Ehkä vanhoista elokuvistakin.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Silloin oli naistenkin piirissä perinteiset arvot voimassa. Ei oltu "voimaantuneita" eikä huudeltu "patriarkaatista". Aivan tavallisetkin miehet menestyivät parisuhdemarkkinoilla.
Kondomit ja ehkäisy miesten sterilointi pelastanut monia naisia . Epämuodostuneet vammaiset laitoksissa kertoo jo mistä on kyse kemialliset aseet myrkyt ja saastunut ruoka .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin oli naistenkin piirissä perinteiset arvot voimassa. Ei oltu "voimaantuneita" eikä huudeltu "patriarkaatista". Aivan tavallisetkin miehet menestyivät parisuhdemarkkinoilla.
Ne aivan tavalliset miehet olivatkin oikeita miehiä siihen aikaan, eikä mitään vetelehtijöitä.
Kyllä sodat oikeasti vaikuttivat ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin. Omassa suvussani isännän ollessa sodassa perhetuttava oli kyläillessä yöpynyt emännän sängyssä. Eikä siinä mitään, hänet valittiin lapsen kummiksi. Silloin läheisyyden tarvetta pidettiin luonnollisempana ja ymmärrettävänä, koska ajat olivat synkkiä ja epävarmoja.
Tunteet myös ailahtelivat laidasta laitaan, eikä sitä pidetty vääränä. Toisista suvuista olen kuullut, että kun tuli suru-uutisia rintamalta, naiset vuoroin itkivät ja vuoroin nauroivat yhdessä. Surunkin keskellä yritettiin löytää huumoria elämästä, eikä sitä paheksuttu vaan pidettiin keinona yrittää jatkaa elämää.
Olen myös kuullut että kun nuoria miehiä palasi takaisin rintamalta, he olivat hyvin valmiita menemään naimisiin sen tytön kanssa, joka oli heille jaksanut lähettää kirjeitä rintamalle. Ei tarvinnut etsiä "sitä parasta", riitti että joku oli välittänyt koko sodan ajan ja kysellyt kuulumisia. Myös seksillä oli ihan eri merkitys, kun saattoi seuraavana päivänä kuolla pommituksessa.
En mitenkään ihannoi sodan aikaa, mutta silloin eläneet eivät vähätelleet kriisiajan epätavallisuutta ja merkitystä kokemuksena.
Samanlaistahan se. Putkiradiossa pyöri Maajussille Morsian ja saunassa Naked Attraction Suomi. Tinderin virkaa toimitti kyläkaupan ilmoitustaulu, jonne kyläläiset kävivät nastalla kiinnittämässä paikallisesa valokuvaamossa otettuja selfieitä yhteystietojen kera. Ensitreffit sängyssä ja jälkipelit alttarilla. Jos flaksi kävi, niin jälkeenpäin kerrottiin että tavattiin Askossa tai Iskussa.
Oma isoäitini sai vain juopon ja väkivaltaisen sodassa traumatisoituneen miehen. Eroaminen oli käytännössä mahdotonta.
Enoni oli kehitysvammainen, todennäköisesti isänsä pahoinpitelyistä johtuen. Äitini muistaa miten isänsä ravisteli pikkuveljeä vauvana ja löi nyrkillä päähän taaperoiässä. Äitini pelasti se että häntä hoiti pääasiassa naapurissa asuvat isovanhemmat. Pikkuveljen syntyessä isoäiti oli jo sairas eikä enää voinut hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut paikalla, mutta olen lukenut ihmisten pariutuneen nopeasti koska ihmisiä kuoli niin paljon sodassa. Piti näyttää, että elämä voittaa.
On taas sellaisia kommentteja, että kohta koko ketju katoaa... Kannattipa kirjoittaa.
Ne naimattomiksi jääneet hyvännäköiset ja varakkaat miehet tuskin etsivät vaimoa... Vaan hyväpyllyistä tallipoikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut. Silloinkaan ei vähämiehet saaneet naista. Joivat sitten pontikkaa korvessa ja kirkuivat siellä harhoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Oli, kun tavattiin vaikka jossain tansseissa, niin tiesi heti, miltä toinen näyttää ja onko kemiat kohdallaan.
Tindereissä pitää varmaan 10 ehdokasta tavata ennen kuin edes kohtuullisen oikean oloinen kumppani sattuu kohdalle.
Tansseissa tapaaminen ei välttämättä ollut niin tavallista, koska tanssikieltohan jatkui vielä useamman vuoden sotien jälkeen, tosin ei ihan yhtä ehdottomana kuin 1939-1944.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sodat oikeasti vaikuttivat ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin. Omassa suvussani isännän ollessa sodassa perhetuttava oli kyläillessä yöpynyt emännän sängyssä. Eikä siinä mitään, hänet valittiin lapsen kummiksi. Silloin läheisyyden tarvetta pidettiin luonnollisempana ja ymmärrettävänä, koska ajat olivat synkkiä ja epävarmoja.
Tunteet myös ailahtelivat laidasta laitaan, eikä sitä pidetty vääränä. Toisista suvuista olen kuullut, että kun tuli suru-uutisia rintamalta, naiset vuoroin itkivät ja vuoroin nauroivat yhdessä. Surunkin keskellä yritettiin löytää huumoria elämästä, eikä sitä paheksuttu vaan pidettiin keinona yrittää jatkaa elämää.
Olen myös kuullut että kun nuoria miehiä palasi takaisin rintamalta, he olivat hyvin valmiita menemään naimisiin sen tytön kanssa, joka oli heille jaksanut lähettää kirjeitä rintamalle. Ei tarvinnut etsiä "sitä parasta", riitti että joku oli välittänyt koko sodan ajan ja kysellyt kuulumisia. Myös seksillä oli ihan eri merkitys, kun saattoi seuraavana päivänä kuolla pommituksessa.
En mitenkään ihannoi sodan aikaa, mutta silloin eläneet eivät vähätelleet kriisiajan epätavallisuutta ja merkitystä kokemuksena.
No nythän meillä on nykypäivän kriisiaika meneillään. Löytyykö paratiisi? Ei, eikä se ollut sellaista silloinkaan. Aina on voittajat, aina on häviäjät. Kriisiajat ehkä vähän tasaa tätä, mutta perusasetelma ei muutu silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
En ollut paikalla, mutta olen lukenut ihmisten pariutuneen nopeasti koska ihmisiä kuoli niin paljon sodassa. Piti näyttää, että elämä voittaa.
Näinhän se on. Ja koska tuohon aikaan ehkäisy oli paljon nykyistä vaikeampaa, niin ihmiset tajusivat, että seksi johtaa melko väjäämättä lapsiin, ja useimmilla oli motivaatio mennä naimisiin, koska avioton lapsi oli häpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50-luvulla oli järjettömästi kotiväkivaltaa. Paljon vaimoja kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sodat oikeasti vaikuttivat ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin. Omassa suvussani isännän ollessa sodassa perhetuttava oli kyläillessä yöpynyt emännän sängyssä. Eikä siinä mitään, hänet valittiin lapsen kummiksi. Silloin läheisyyden tarvetta pidettiin luonnollisempana ja ymmärrettävänä, koska ajat olivat synkkiä ja epävarmoja.
Tunteet myös ailahtelivat laidasta laitaan, eikä sitä pidetty vääränä. Toisista suvuista olen kuullut, että kun tuli suru-uutisia rintamalta, naiset vuoroin itkivät ja vuoroin nauroivat yhdessä. Surunkin keskellä yritettiin löytää huumoria elämästä, eikä sitä paheksuttu vaan pidettiin keinona yrittää jatkaa elämää.
Olen myös kuullut että kun nuoria miehiä palasi takaisin rintamalta, he olivat hyvin valmiita menemään naimisiin sen tytön kanssa, joka oli heille jaksanut lähettää kirjeitä rintamalle. Ei tarvinnut etsiä "sitä parasta", riitti että joku oli välittänyt koko sodan ajan ja kysellyt kuulumisia. Myös seksillä oli ihan eri merkitys, kun saattoi seuraavana päivänä kuolla pommituksessa.
En mitenkään ihannoi sodan aikaa, mutta silloin eläneet eivät vähätelleet kriisiajan epätavallisuutta ja merkitystä kokemuksena.
Oli, kun tavattiin vaikka jossain tansseissa, niin tiesi heti, miltä toinen näyttää ja onko kemiat kohdallaan.
Tindereissä pitää varmaan 10 ehdokasta tavata ennen kuin edes kohtuullisen oikean oloinen kumppani sattuu kohdalle.