Belgian omikron tapauksella ei mitään yhteyksiä etelä-afrikkaan
Kommentit (25)
Tapaus viittaa siihen, että omikronvariantti leviää jo nyt myös muualla kuin eteläisessä Afrikassa, joissa tartuntoja havaittiin ensimmäisenä.
OMIKRONIA on todettu Belgian lisäksi pitkin Eurooppaa.
ISRAEL on ilmoittanut sulkevansa rajansa kaikilta ulkomaalaisilta vielä sunnuntain aikana. Viranomaiset perustelevat ratkaisua uudella virusmuunnoksella.
Pääministerin kanslian lausunnon mukaan ulkomaalainen pääsee maahan kiellon voimaantulon jälkeen vain erityiskomitean hyväksymällä luvalla.
Israelissa on todettu yksi uuden virusmuunnoksen aiheuttama tautitapaus Malawista saapuneella naisella. Uutta varianttia epäillään myös seitsemällä muulla ihmisellä maassa, mutta asiaa ei ole vielä vahvistettu.
Tähän tautimuotoon ei rokotukset auta👏👌.
Ne jotka on vasta hakenut 3 piikkiä, niin nyt on aika käydä hakemassa tupla boostit kumpaankin olkapäähän. Tällä saat suojaat itsesi vakavalta tautimuodolta ja kuolemalta.
(Sarc.)
Kaikki omikronin kantajat olivat 2x rokotettuja eli te hyvät rokotetut olette virusvarianttitehtaita.
Jos on tieto että eläinkokeissa mRNA rokotteet heikensivät eläinten luonnollista immuniteettia, niin minkä ihmeen takia otatte niitä piikkejä?
Omikron on heikko. Kukaan ei joudu sen takia tehohoitoon. Ilmainen immuniteetti. Toivottavasti leviää kaikkiin maihin nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Tähän tautimuotoon ei rokotukset auta👏👌.
Ne jotka on vasta hakenut 3 piikkiä, niin nyt on aika käydä hakemassa tupla boostit kumpaankin olkapäähän. Tällä saat suojaat itsesi vakavalta tautimuodolta ja kuolemalta.
(Sarc.)
Ikävää pilata ilosi, mutta rokotteiden tehottomuudesta uuteen varianttiin ei ole näyttöä. Tämä Belgian tapauskin todettiin rokottamattomalla henkilöllä.
Eiköhän se ole jo levinnyt joka maahan Euroopassa.
Jumala on tarkoittanut jokaisen pysymään omalla synnyinseudullaan.
On muuten v i t u n siistii, kun maat vetää rajat kiinni per heti , kaikilta, kuka haluaa lähteä lomalle enää mihinkään..?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki omikronin kantajat olivat 2x rokotettuja eli te hyvät rokotetut olette virusvarianttitehtaita.
Oliko oikeasti?
Suomessa mietitään, kun muu maailma jo toimii.
Nyt Suomen hallituksella kävi mäihä, rajoitukset laitetaan omikronin varjolla, ei siis sen takia, ettei rokotukset tehoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki omikronin kantajat olivat 2x rokotettuja eli te hyvät rokotetut olette virusvarianttitehtaita.
Oliko oikeasti?
Ei. Joku rokottamaton tuossa vain nyt pelkää niin penteleesti, että defenssit ovat heti pystyssä.
Vierailija kirjoitti:
Mutantti Vari-Antti = piikkihaitat
Toi mut Antti on vähän rasistinen 🤔
Vierailija kirjoitti:
Omikron on heikko. Kukaan ei joudu sen takia tehohoitoon. Ilmainen immuniteetti. Toivottavasti leviää kaikkiin maihin nopeasti.
Oletko selvänäkijä vai mistä tiedät tuon faktaksi ennen yhtäkään asiantuntijaa?
Tuo on yksi mahdollisuus, ja samalla paras mahdollinen vaihtoehto, mutta mitään ei vielä tiedetä varmasti.
Omikron-muunnoksessa on lukuisia ennen näkemättömiä mutaatioita, eikä kukaan vielä tiedä mitä kaikkea ne aiheuttavat ihmisellä.
Etelä-Afrikassa tartuntatapauksia osoittava käyrä nousee pystysuoraan omikronin levitessä, joten siitä tiedetään sen tarttuvan paljon deltaa herkemmin. Kaikki muu on vasta spekulointia ja arvailua.
Luettelo ja kartta todetuista tapauksista. Tullee luvut nousemaan reippaasti koska o joidenkin mukaan moninkerroin tartuttavampi kuin aiemmat. Eli jos ennen tartutti yksi lapsi vieressä istujat, nyt ehkä melkein kaikki luokassa päivän mittaan ja lisäksi lukuisia ruokasalissakin.
Karanteenihotelleja pitävät maat saattavat säästyä. 115 varmistettu, oletettu päälle tuhat. FFP3 päälle mikäli pakko esim. kaupassa käydä.
https://bnonews.com/index.php/2021/11/omicron-tracker/
BNO News is tracking confirmed and suspected cases of Omicron
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki omikronin kantajat olivat 2x rokotettuja eli te hyvät rokotetut olette virusvarianttitehtaita.
Oliko oikeasti?
Ikävä kyllä. "Viestin" tuojana oli rokottamaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omikron on heikko. Kukaan ei joudu sen takia tehohoitoon. Ilmainen immuniteetti. Toivottavasti leviää kaikkiin maihin nopeasti.
Oletko selvänäkijä vai mistä tiedät tuon faktaksi ennen yhtäkään asiantuntijaa?
Tuo on yksi mahdollisuus, ja samalla paras mahdollinen vaihtoehto, mutta mitään ei vielä tiedetä varmasti.
Omikron-muunnoksessa on lukuisia ennen näkemättömiä mutaatioita, eikä kukaan vielä tiedä mitä kaikkea ne aiheuttavat ihmisellä.
Etelä-Afrikassa tartuntatapauksia osoittava käyrä nousee pystysuoraan omikronin levitessä, joten siitä tiedetään sen tarttuvan paljon deltaa herkemmin. Kaikki muu on vasta spekulointia ja arvailua.
Onko joku virus tullut tehokkaammaksi tappavuudeltaan uudella mutaatiolla?. En nyt väitä mitään, mutta onko faktoja että näin on käynyt?. Kuolemamäärät toki "nousee" koska sen taudin saa paljon enemmän ihmisiä(monisairaat) tarttuvuuden lisääntyessä joka kierroksella.
Nyt saattaa toki olla eri asia koska massarokotukset ja virus etsii reittinsä aina. Mutaatiot voi olla vaikka Marek viruksen tapaisia jossa se mutatoitui 100% tappavaksi rokotekampanjan takia. Jännät ajat edessä?
Millään ei ole mitään yhteyttä mihinkään, koska.
Ehkä tämä on huhuttua levittyneempi?