Pentulive <3
Seuraa labradorinnoutajan pentujen elämää kahdeksan viikon ajan syntymästä luovutusikään asti. ❤️
Kommentit (1082)
Milloinkohan silmät aukeaa. Näinä päivinä pitäisi tapahtua sekin.
Hyvin luonto suunnitellut, että silmät aukeaa suunnilleen yhtä aikaa kävelemisen oppimisen kanssa. 😀
Pentuliven pennut linnanjuhlien etkoilla.
Pentulive on tän hetken paras ohjelma. Ihan liikaa kaikkea ikävä uutista tulee tuutista.
Pentulive kertoo kaiken mikä on tärkeää eli❤️
Pennuilla alkaa jo silmät avautumaan.
Kristiina xx kirjoitti:
Tästä pentulivestä just huomaa sen, miten koirat tai eläimet yleisesti osaavat niin hyvin hoitaa omia poikasiaan ja miten niille tulee luonnostaan hoivavietti ja tietävät mitä tehdä.
Samaa ei voi aina sanoa ihmistä, että äidit osaisivat luonnollisesti hoitaa omia vastasyntyneitä vauvojaan.
Nimenomaan ihmisäidit äidit osaavat luonnostaan hoitaa ja paljon paremmin kuin koiraemo, jonka pennuista osa usein kuolee jo siksi, että isommat vie pienempien ruokailumahdollisuudet eikä emo puutu tähän.
Ihmisäidit osaavat hoitaa vauvoja, luonto on suunnitellut esimerkiksi synnytyksen jälkeisen herkistymisen hormonimyrskyineen, jotta äiti kiintyisi vauvaan ja herkistyisi tämän tarpeille.
Myös vauvan jatkuva imetys on luonnollista, mutta moni ulkopuolinen ei sitä tajua ja syyttää äitejä siitä, että "muu elämä unohtuu". Niin sen kuuluukin unohtua.
Vierailija kirjoitti:

Hassua, miten kaikkein luonnollisimmista asioista tehdään monimutkaisia.
Ihmiset joskus ajattelevat asiat pilalle. (liika/jatkuva imetys)
Nuohan on jo neljällä jalalla!
Vierailija kirjoitti:
Söpöä, miten kasvattaja puhui pennulle punnituksessa.
Sanoi itsekin, ettei pysty puhumaan ”normaalisti”, vaan menee lepertelyksi.
Tämä taisikin tuolla kertaa olla toimittaja, joka punnitsi.
Ihania pentuja! Tuijotin toissa iltana pikkuisia, tunti meni huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisäidit osaavat hoitaa vauvoja, luonto on suunnitellut esimerkiksi synnytyksen jälkeisen herkistymisen hormonimyrskyineen, jotta äiti kiintyisi vauvaan ja herkistyisi tämän tarpeille.
Myös vauvan jatkuva imetys on luonnollista, mutta moni ulkopuolinen ei sitä tajua ja syyttää äitejä siitä, että "muu elämä unohtuu". Niin sen kuuluukin unohtua.
Hassua, miten kaikkein luonnollisimmista asioista tehdään monimutkaisia.
Ihmiset joskus ajattelevat asiat pilalle. (liika/jatkuva imetys)
Kannattaisiko opetella perusasiat imetyksestä?
Vauvaa ei voi imettää liikaa kuten ei koiraemokaan imetä pentujaan liikaa vaikka pennut syö emon nisää suurimman osan valveillaoloajastaan vastasyntyneinä.
Pennut ja vauvat imevät alkuvaiheessa tiheästi, jotta maito nousisi. Se on luonnollista eikä asian ajattelemista pilalle, kuten väität. On luonnollista, että vauva saa olla rinnalla niin paljon kuin haluaa.

Ymmärsit nyt väärin sen mitä tarkoitin. Tarkoitin: se, että ajatellaan, että voi imettää liikaa on asian pilalle ajattelemista. Luonnollinen asia on se imetys. Ihan niin paljon kuin tarvii.
Yhdestä pennusta on tulossa työkoira Lapin lennostoon!
Ajatella, että noin pienelle on jo ammatti mietittynä!
Siellä on taas nukahdettu tissille.😀