Lue keskustelun säännöt.
Ensirakkaus ei kuole koskaan!
22.02.2015 |
Miksi ensirakkaus ei kuole koskaan? Erosta jo yli kymmenen vuotta ja yhä ajattelen ja haaveilen ja näen unia ensirakkaudestani. Hän on komein ja ihanin mies mitä maa päällään kantaa. Ja tietää sen itsekin, naiset vaihtuvat koko ajan vain toinen toistaan kauniimpiin. Ja sydämeni särkyy joka kerran, kun kuulen/näen hänellä olevan taas joku missi kainalossa. Miksi en vain voi unohtaa tai lakata rakastamasta kyseistä miestä? Minua ei kiinnosta kukaan muu. En voi rakastua toiseen. Olen seurustellut monta vuotta miehen kanssa, jota en rakasta. Mutta en halua elää loppuelämää yksinkään!
Onko minulla kohtalotovereita vai olenko ainoa nainen, joka ei pääse koskaan yli exästään? Haluaisin omia lapsiakin, mutta en kenenkään muun kuin ensirakkauteni kanssa. Jään siis lapsettomaksikin :'(
Kommentit (21)
Omalla kohdalla ei voisi vähempää kyseinen herra kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan ensirakkauden kanssa oltu yhdessä 12 vuotta ja jos erotaan niin tuskin tunteet kuolee koskaan. Vaikea sanoa pystyisikö sitä rakastamaan jotakuta toista.
Enpä näin äkkiä osaa edes sanoa kuka oli juuri se ensirakkaus. Tykkäämisiä ja seurusteluja kyllä oli, mutta kuka oli se jota ekaksi rakastin? Täytyy todeta etten näin lähes 5-kymppisenä yksineläjänä muista. Outoa? Jep.
Ap kuulostaa tuksulta itkemässä sika-Mikan perään - jälleen kerran.
Rakastuin oikeasti vasta 30-vuotiaana. Sitäkin traagisempaa, kun on jo ihmisenä "valmis", niin hankalampaa päästä yli.
Jaa, että mistä tietää olevansa rakastunut. Siitä, että kun aamulla avaat silmäsi, on ensimmäinen ajatuksesi Hän. Aamusta toiseen, päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös huomannut että näin se on. Erosta aikaa 6 vuotta. Tuntuu, että rakastan häntä vieläkin, vaikka emme ole juurikaan tekemisissä. Olen nyt ottanut häneen yhteyttä ja vihjannut yhteenpaluu toiveistani. Vaikea kuvitella että hän toivoisi samaa, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Ensirakkaus ei unohdu. Se on aivan eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mäkään osaa oikein sanoa, kuka oli ensirakkauteni. Sen sijaan olin itse yhden miehen ensirakkaus, ja hän ei ole vieläkään päässyt yli, 25 v jälkeen. On perustanut perheen, mutta ei rakasa vaimoaan vaan haaveilee erosta ja odottaa minun eroani tai leskeytymistä kuvitellen, että sitten palaisimme yhteen (vaikka olen tehnyt enemmän kuin selväksi, että paluuta ei ole milloinkaan eikä missään olosuhteissa).
Minun exäni kohdalla en voi uskoa, että kyse olisi rakkaudesta vaan pikemminkin olen hänelle jokin fiksaatio tai pakkomielle, joka tehokkaasti estää tunteet muita ihmisiä kohtaan ja estää miestä elämästä elämäänsä :-/ Ja samalla vaimoraukan elämä menee myös hukkaan tämän miehen rinnalla :-(
Voisiko olla niin, että henkisesti vahvat ja hyvän itsetunnon omaavat eivät jää vellomaan päättyneitä suhteita. Eihän se ole tervettä, että kuvittelee oman onnensa ja hyvinvointinsa olevan kiinni toisesta ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 09:56"]
Voisiko olla niin, että henkisesti vahvat ja hyvän itsetunnon omaavat eivät jää vellomaan päättyneitä suhteita. Eihän se ole tervettä, että kuvittelee oman onnensa ja hyvinvointinsa olevan kiinni toisesta ihmisestä.
[/quote]
Eli koska sinä et tunne näin, niin niiden jotka tuntevat näin on oltava epävarmoja ja tunteissaan vellovia luusereita? En itse ainakaan kuvittele, että hyvinvointini olisi kiinni toisesta ihmisestä. Voin erittäin hyvin ja olen onnellinen. Mutta ensirakkauteni on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja kaipaan häntä usein.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 09:56"]
Voisiko olla niin, että henkisesti vahvat ja hyvän itsetunnon omaavat eivät jää vellomaan päättyneitä suhteita. Eihän se ole tervettä, että kuvittelee oman onnensa ja hyvinvointinsa olevan kiinni toisesta ihmisestä.
[/quote]
Näinhän se menee. Terve ihminen ei vello asioissa, joita ei ole oikeasti enää olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt niin kunnolla edes muista koko ensirakkautta. Olin 15 ja suunniteltiin menevämme naimisiin kun täytän 18. Olin niin onnellinen että olin jo niin nuorena löytänyt "sen oikean" :D Jotain alle vuoden se lopulta kesti, silloinhan se aika oli ihan ikuisuus. Poika jätti ilmeisesti pimpsan puutteessa, oltiin uskiksia ja tarkoitus oli ettei seksiä ennen avioliittoa. Pariin otteeseen kyllä poika teki romanttisen aloitteen kysymällä "naidaanko?" josta olin tosi säikähtänyt. Kun suhde loppui olin todella rikki. Seuraavat ei ole tuntuneet niin pahoilta.
Olen kyllä täysin eri ihminen kuin silloin ensirakkauden aikaan eikä meillä varmaan olisi mitään yhteistä nykyään. Sen oikean löysin vasta 37-vuotiaana.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:01"][quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 09:56"]
Voisiko olla niin, että henkisesti vahvat ja hyvän itsetunnon omaavat eivät jää vellomaan päättyneitä suhteita. Eihän se ole tervettä, että kuvittelee oman onnensa ja hyvinvointinsa olevan kiinni toisesta ihmisestä.
[/quote]
Eli koska sinä et tunne näin, niin niiden jotka tuntevat näin on oltava epävarmoja ja tunteissaan vellovia luusereita? En itse ainakaan kuvittele, että hyvinvointini olisi kiinni toisesta ihmisestä. Voin erittäin hyvin ja olen onnellinen. Mutta ensirakkauteni on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja kaipaan häntä usein.
[/quote]
Ap (ja pari muutakin) kirjoittivat esimerkiksi, että ei voi koskaan rakastua kehenkään muuhun, ja että on surullista että jää lapsettomaksi kun ei tahdo lapsia muiden kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on minusta jollei sairasta niin vähintäänkin haitallista ja vinoutunutta. Ihminen on päättänyt, että oma onni on kiinni jonkun toisen tekemisistä eikä muka itse voi asialle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmasti paljon myös ensirakkauden "laadusta". Oliko lyhyt vai pitkä suhde ja oliko mies sielunkumppani. Itse seurustelin ensirakkauteni kanssa 5 vuotta ja erosimme koska koin etten ollut nähnyt tarpeeksi maailmaa. Elämäni suurin virhe.
(viestin 8 kirjoittaja)
Kyllä kaikki ihmiset kuolee joskus.
Valitettavasti ei. Tai no, en enää rakasta vaan inhoan pikemminkin, mutten silti voi unohtaa. Mitään sellaista ei enää kokenut sen jälkeen...
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:01"][quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 09:56"] Voisiko olla niin, että henkisesti vahvat ja hyvän itsetunnon omaavat eivät jää vellomaan päättyneitä suhteita. Eihän se ole tervettä, että kuvittelee oman onnensa ja hyvinvointinsa olevan kiinni toisesta ihmisestä. [/quote] Eli koska sinä et tunne näin, niin niiden jotka tuntevat näin on oltava epävarmoja ja tunteissaan vellovia luusereita? En itse ainakaan kuvittele, että hyvinvointini olisi kiinni toisesta ihmisestä. Voin erittäin hyvin ja olen onnellinen. Mutta ensirakkauteni on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja kaipaan häntä usein. [/quote] Ap (ja pari muutakin) kirjoittivat esimerkiksi, että ei voi koskaan rakastua kehenkään muuhun, ja että on surullista että jää lapsettomaksi kun ei tahdo lapsia muiden kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on minusta jollei sairasta niin vähintäänkin haitallista ja vinoutunutta. Ihminen on päättänyt, että oma onni on kiinni jonkun toisen tekemisistä eikä muka itse voi asialle mitään.
[/quote]
haitallista tuollainen ajattelu on joka tapauksessa, koska rakastua voi vain jos on avoin uudelle rakkaudelle. jos mielen täyttää ex, ei pysty kohtaamaan avoimin mielin uusia ihmisiä eikä ole mahdollisuutta rakastua. ihannekuva exästä aiheuttaa sen että jokaista vastaan tulevaa verrataan tähän haavekuvaan.
eli jos apei halua jäädä yksinäiseksi ja lapsettomaksi, pitäisinyt vaan yrittää muuttaa sitä ajatusmaailmaa siihen suuntaan, että ex on pelimies, jonka kanssa perheen perustaminen olisi ollut tuhoon tuomittu, koska se ex olisi pettänyt ap:ta minkä ehtii. ja sitten katse eteenpäin ja ulospäin. kirjoituksesta päätellen ap on aika nuori, joten sopivia puolisoehdokkaita on varmasti vielä hyvin tarjolla.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:09"][quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:01"][quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 09:56"]
Voisiko olla niin, että henkisesti vahvat ja hyvän itsetunnon omaavat eivät jää vellomaan päättyneitä suhteita. Eihän se ole tervettä, että kuvittelee oman onnensa ja hyvinvointinsa olevan kiinni toisesta ihmisestä.
[/quote]
Eli koska sinä et tunne näin, niin niiden jotka tuntevat näin on oltava epävarmoja ja tunteissaan vellovia luusereita? En itse ainakaan kuvittele, että hyvinvointini olisi kiinni toisesta ihmisestä. Voin erittäin hyvin ja olen onnellinen. Mutta ensirakkauteni on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja kaipaan häntä usein.
[/quote]
Ap (ja pari muutakin) kirjoittivat esimerkiksi, että ei voi koskaan rakastua kehenkään muuhun, ja että on surullista että jää lapsettomaksi kun ei tahdo lapsia muiden kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on minusta jollei sairasta niin vähintäänkin haitallista ja vinoutunutta. Ihminen on päättänyt, että oma onni on kiinni jonkun toisen tekemisistä eikä muka itse voi asialle mitään.
[/quote]
Ei se ole päätös. Olen itse jopa etsinyt Googlesta, että kuinka voi rakastua toistamiseen ja muuta epätoivoista. Kun tunteita ei vain syty.
Minäkin muistan ensirakkauden kuin eilisen päivän. 24 vuotta sitten tapahtui. En ole sen jälkeen rakastunut samalla tavoin, paitsi kerran hieman siihen suuntaan 8 vuotta sitten.