Tyttäreni kiusaava luokkakaveri. Mitä te tekisitte?
2-luokkalainen tyttöni on eskarista asti säännöllisesti kärsinyt erään luokallaan olevan tytön kiusaamisesta. Tyttö pakottaa että lapseni olisi oltava hänen kanssaan silloin kun hän haluaa. Käskyttää, pomottaa, pyytää leikkiin ja sitten heti perään jättää yksin. Jos tyttöni ei tee kuten tämä hankala luokkakaveri haluaa, alkaa kiusaaminen, haukkuminen ja luokan kääntäminen ladtani vastaan.
syksy oli vaikea. Hän haukkui lapseni koulutarvikkeita, ulkonäköä ja pyysi että muutkaan eivät lapseni kanssa leikkisi. Sanoi myös toivovansa että lapseni jää luokalle. Soitin opettajalle ja asia käsiteltiin. Luokan istumäjärjestys muutettiin. Kiusaajan kotiin meni tietoa koulutapahtumista. Kiusaaja jätti lapseni rauhaan.
Nyt hän kuitenkin on tupannut koululla taas lapseni porukoihin. Lisäksi äitinsä on järjestämässä häntä samaan pieneen harrasteryhmään. Kohta tietysti alkaa taas vaatimiset kyläilyille, yhteisille harrastekyydeille ja kaikki muu. Se päätyy tuon tytön ollessa kyseessä aina kiusaamiseen ja katastrofiin.
Mitä mun pitäisi tehdä? En halua lapseni olevan sen tytön kanssa tekemisissä yhtään sen enempää kuin koulussa on pakko.
Kommentit (29)
Toivottavasti saat hyviä vastauksia kinkkiseen tilanteeseen! Itse en osaa auttaa, koska olen ollut ihan voimaton oman lapseni tällaisen "kaverin" kanssa. Nämä ovat usein niin vaikeita selvitettäviä kiusaajan vanhempienkin kanssa, koska usein on niin, että kiusaajan vanhemmat eivät näe asiaa lainkaan niin pahana, koska heiltähän lapsi on luonteensa perinyt. Ovat ehkä itsekin olleet kiusaajia.... Meidän tapauksessamme kiusaajan äiti oli ja on paikkakunnan pahin ja ilkein juorukello ja työpaikkakiusaaja. Omena ei siis pudonnut kauas puusta!
Melkoisen tilannetajutonta kiusaajan äidiltä tuo samaan harrastukseen laittaminen.
Vaikea tilanne. Minä yrittäisin kaikin keinoin vahvistaa oman lapseni itseluottamusta ja omanarvontuntoa siten että hän ei suostuisi ottamaan vastaan ilkeyttä vaan ymmärtäisi että hänessä itsessään ei ole mitään vikaa ja että sillä kiusaajalla on jokin syy toimiinsa - ehkä hän pelkää niin kovin itse tulevansa kiusatuksi että yrittää ehtiä itse ensin niskan päälle tai ehkä hän vain apinoi vanhempiensa käyttäytymistä. On myös lapsia, joilla on vain niin paha olla, että haluavat sitä pahaa oloaan siiirtää muihin. Harrastusryhmässä olisi hyvä informoida ohjaajaa aiemmasta kiusaamisesta ja siitä kuinka asia oli koulussa käsitelty.
t.rankasti kiusattu, mutta siitä selvinnyt
.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 08:02"]

[/quote]
Lapsellani on koulussa kavereita, mutta tämä tyttö yrittää joka käänteessä torpedoida nämä kaverisuhteet. Tulee siis väliin ja yrittää että tyttöni ei olisi muiden kanssa. Tällä tytöllä on ollut vaikeuksia muidenkin luokan tyttöjen kanssa. N. 3 viikkoa voi mennä hyvin ja sitten on taas tämä kiusaaja etsii uutta seuraa suututettuaan edellisen kaverin. Nyt ei ole enää kovin toivottu minnekään ja se vain edistää ripustautumista tyttööni.
Ap.
Näyttää olevan kovin hankala lapsi. Mitä neuvoja tuohon voi antaa? Isosti tsemppiä ap:n tytölle.
Pian ollaan tilanteessa, jossa tämän lapsi alkaa syyttää muita sorsimisesta ja kiusaamisesta.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 08:17"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 08:02"]
Vaikea tilanne. Minä yrittäisin kaikin keinoin vahvistaa oman lapseni itseluottamusta ja omanarvontuntoa siten että hän ei suostuisi ottamaan vastaan ilkeyttä vaan ymmärtäisi että hänessä itsessään ei ole mitään vikaa ja että sillä kiusaajalla on jokin syy toimiinsa - ehkä hän pelkää niin kovin itse tulevansa kiusatuksi että yrittää ehtiä itse ensin niskan päälle tai ehkä hän vain apinoi vanhempiensa käyttäytymistä. On myös lapsia, joilla on vain niin paha olla, että haluavat sitä pahaa oloaan siiirtää muihin. Harrastusryhmässä olisi hyvä informoida ohjaajaa aiemmasta kiusaamisesta ja siitä kuinka asia oli koulussa käsitelty.
t.rankasti kiusattu, mutta siitä selvinnyt
[/quote]
Lapsellani on koulussa kavereita, mutta tämä tyttö yrittää joka käänteessä torpedoida nämä kaverisuhteet. Tulee siis väliin ja yrittää että tyttöni ei olisi muiden kanssa. Tällä tytöllä on ollut vaikeuksia muidenkin luokan tyttöjen kanssa. N. 3 viikkoa voi mennä hyvin ja sitten on taas tämä kiusaaja etsii uutta seuraa suututettuaan edellisen kaverin. Nyt ei ole enää kovin toivottu minnekään ja se vain edistää ripustautumista tyttööni.
Ap.
[/quote]
Ryhmän ulkopuolelle sulkeminen on myös kiusaamista. Kuulostaa siltä, että tämä kiusaajatyttö olisi enemmän avun tarpeessa kuin sinun lapsesi.
5
Niinpä, hänet kyllä otetaan porukkaleikkeihin mukaan ja lapseni on häntä kohtaan ns. Normaalisti mutta samalla pelkää, että koska tämä luokkakaveri saa taas jostain syyn alkaa kiusaamaan. Hän myös yritti useita kertoja lavastaa lapseni varkaaksi ottamalla tavaraa jonkun pelaamista ja laittamalla ne lapseni reppuun. Sitten kantani opettajalle että "Jessica varastaa Minkan kyniä". Voitte vaan kuvitella minkä helvetin lapseni on sen tytön takia läpikäynyt.
Ap
Rikosilmoitus. Joutuvat sossuun keskustelemaan ongelmistaan. Näin se homma nykyään kulkee. Jos ei se siihen lopu niin sitten uutta peliin. Kyllä ne saa sen loppumaan.
SInulla on hyvät ja ymmärrettävät perusteet sille, miksi tyttösi ei halua kylään eikä kulkea samalla kyydillä. Jos on niin, että kiusaajan äiti ei tätä ole ymmärtänyt, voin ihan hyvin sanoa sen ääneen. "Kysyin asiaa *tytön nimi* ja hän haluaa pitää etäisyyttä vanhan kiusaamisjutun takia."
SIinä äitylille syytä. Pysy tiukkana tässä asiassa.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 08:17"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 08:02"]
Vaikea tilanne. Minä yrittäisin kaikin keinoin vahvistaa oman lapseni itseluottamusta ja omanarvontuntoa siten että hän ei suostuisi ottamaan vastaan ilkeyttä vaan ymmärtäisi että hänessä itsessään ei ole mitään vikaa ja että sillä kiusaajalla on jokin syy toimiinsa - ehkä hän pelkää niin kovin itse tulevansa kiusatuksi että yrittää ehtiä itse ensin niskan päälle tai ehkä hän vain apinoi vanhempiensa käyttäytymistä. On myös lapsia, joilla on vain niin paha olla, että haluavat sitä pahaa oloaan siiirtää muihin. Harrastusryhmässä olisi hyvä informoida ohjaajaa aiemmasta kiusaamisesta ja siitä kuinka asia oli koulussa käsitelty.
t.rankasti kiusattu, mutta siitä selvinnyt
.
[/quote]
Lapsellani on koulussa kavereita, mutta tämä tyttö yrittää joka käänteessä torpedoida nämä kaverisuhteet. Tulee siis väliin ja yrittää että tyttöni ei olisi muiden kanssa. Tällä tytöllä on ollut vaikeuksia muidenkin luokan tyttöjen kanssa. N. 3 viikkoa voi mennä hyvin ja sitten on taas tämä kiusaaja etsii uutta seuraa suututettuaan edellisen kaverin. Nyt ei ole enää kovin toivottu minnekään ja se vain edistää ripustautumista tyttööni.
Ap.
[/quote]
Minusta kiusaajalle voi sanoa ihan suoraan, että ulkopuoliset kyllä näkevät hänen toimintansa motiivit. Hän itse kuvittelee varmaan olevansa taitava, mutta seuraavan kerran kun hän alkaa kiusata, hän joutuu katsomaan itseään ulkopuolisen silmin. "Ai niin, nuo tietävät, miksi teen tätä."
Menisin puhumaan tuon kiusaaja äidin kanssa ja yrittäisin neuvotella, voisiko tytöt jotenkin olla eri harrastusporukoisssa ym. Mielestäni muutenkin olisi hyvä puhua sen äidin kanssa ja nähdä, miten hän itse suhtautuu asiaan.
Onhan tuolla kiusauksella aina kaksi puolta. Nuo tavat peritään kotoa, tai kotona saattaa olla sen verran rankkaa, että se purkauu nyt viattomiin lapsiin tältä lapselta. Ei kuitenkaan tee kiusaamista oikeutettua, mutta juuri siksi itse menisin aina kiusaajan vanhemmille suoraan puhumaan, enkä odottelisi, että pelkästään koulu hoitaa homman.
Ei kai kenenkään ole pakko suostua harradtuksen kimppakyyteihin, ja se taitaa olla vielä aikuisten päätettävissä?
Ja jos se tyttö aloittaa saman harrastuksen, voisit olla asiallisesti yhteydessä harrastuksen vetäjään tämän kiusausasian myötä. Pyytäisit vaan kiinnittämään hieman huomiota tytön käyttäytymiseen, jotta oma tyttösi saa olla harrastuksessa myös muiden kanssa, ettei joudu aina ko. tytön pariksi tms.
Tämä tyttö saa kovia ja hallitsemattomia raivareita. Esim. Aikanaan kun lapseni koitti olla väleissä ja vielä kyläili tämän tytön kotona, hän ei esim. kestänyt vierailun loppumista. Sai hirveät kilarit ja heittäytyi pihalla makaamaan auton eteen niin että äitinsä joutui kantamaan hänet autoon. Autossa sitten haukkui tyttöni rumasti koska vierailu päättyi. Lisäksi saa kotonaan raivareita ja silppuaa saksilla vaatteitaan. Tytön äiti on täysin lapasena tytön kanssa ja yrittää perhaansa mukaan siloittaa tietä ettei tyttö taas suuttuisi.
Ainoa lapsi kyseessä ja kaiken kotona periksi saanut.
Ap.
Jostain se "kiusaajatyttö" on mallinnuksen käyttäytymiseensä saanut. Ja vaikka hän kuulostaa todella ilkeältä lapselta niin valitettavasti tuollainen ei ole kovin harvinaista sosiaalisissa tilanteissa aikuisillakaan. Takana yleensä oma epävarmuus ryhmän jäsenenä. Itse hiljattain jouduin aikuisena uuteen ihmisryhmään ja eräs henkilö, johon suhtauduin samalla tavoin kuin kaikkiin muihinkin, otti minut jostain syystä hampaisiinsa. Ehkä se ei ole varsinaista kiusaamista, mitä hän tekee, mutta kivalta se ei tunnu. Esimerkiksi teemme ryhmätyötä ja hän nuoleskelee kieli mutkalla muita osallistujia - voi kun olet ihana, sinä se osaat jne. Mutta minuun hän sijoittaa/ projisoi jostain syystä kaiken negatiivisen. Aika läpinäkyvää ja ärsyttävää. Yhteistä ap:n kertomaan kiusaajatyttöön on se, että tämäkään henkilö ei ole juurikaan päässyt koko ryhmän sisälle vaan seuraa ulkopuolisena muita. No kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä ja meillä on omat keinomme selvitä näistä.
Ap:n kannattaa tosiaan pohtia yhdessä tyttären kanssa, miksi se tyttö toimii niin kuin toimii. Tärkeää on muistuttaa, että ongelmat ovat kiusaajassa ei ap tyttäressä. Ja todella hienoa, että asian on tiedostanut jo opettajakin. Tärkeää on, että kiusaamistilanne on "nähty" yleisellä tasolla. Jos asiaa ei tunnusteta ja tiedosteta yleisesti, kiusattu jää helposti yksin syyllisyyden ja häpeän kanssa.
Nyt kyllä itse AP sävellät sekaan sellaista mikä ei ole asian hoidon kannalta oleellista. "Kaiken kotona periksi saanut" - kohtuutonta liioittelua ja asiasta et voi olla varma. Ja mun lasta on myös kiusattu mutta asiaa ei auta kiusaajan demonisoiminen.
Voihan tuo olla että harrastus sujuukin jos tyttö on ottanut opikseen, ja olisi kunnolla.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 09:02"]
Nyt kyllä itse AP sävellät sekaan sellaista mikä ei ole asian hoidon kannalta oleellista. "Kaiken kotona periksi saanut" - kohtuutonta liioittelua ja asiasta et voi olla varma. Ja mun lasta on myös kiusattu mutta asiaa ei auta kiusaajan demonisoiminen.
[/quote]
Aiemmilta ajoilta tunnen perhettä ja olen nähnyt äidin toimintaa tytön suuttuessa. Yrittää silottaa tietä ettei tulisi vastoinkäymisiä. Sitten tämä näkyy koulussa niin, että hän odottaa muilta myös ainaista myöntymistä kaikkeen. Täällä osa tuntuu olevan sitä mieltä että sävellän omiani, mutta nuo kertomani asiat ovat oikeasti tapahtuneita. Mielestäni 8-vuotiaan ei kuulu kaverisuhteissaan olla alistettuna, jatkuvan painostuksen, kiristämisen ja uhkailun alaisena. Jos tytöllä on ongelmia, miksi minun lapseni pitää vuodesta toiseen kärsiä siitä. Lapseni saa traumoja tuosta lapsesta ja hänen käytöksestään. Jos se on demonisoimista, niin sittenpä on.
Ap
Kiusaajaa pitää ap ymmärtää. Sillä on paha mieli. Uhraa sinä lapsesi, niin että tasapainoton tyttö voisi paremmin. Av-raati on puhunut.
Lapsellani on terrorista huolimatta koulussa kavereita, mutta ihmettelen vain että missä tämän kiusaajatytön äidin tilannetaju on? Miksi lapseni ei saa olla rauhassa edes harrastuksessa? Pitääkö harrastusta vaihtaa. Tai ryhmää.