Miten reagoisit jos joku vuosien takainen exäsi ottaisi yhteyttä ja kertoisi kuinka ikävöi?
Ensin tuo tuntui itse asiassa aika kivalta, että joku muistelee minua vielä näin 20 vuotta myöhemminkin. Mutta kun ei kyseisestä henkilöstä pääsekään eroon ollenkaan niin muuttuikin melko pian ahdistavaksi.
Kommentit (43)
Olen odottanut että eräs ottaisi yhteyttä, eikä vain lisääntynein, valikoiduin tykkäyksin ilmaisisi..tykkäämistä. En minä pure.
Nauraisin paskaisesti ja toteaisin, että sinulla oli tilaisuutesi olla minun kanssani, mutta päätit pökkiä työkaveriasi. Elä sen kanssa.
Se on voi voi, ei kiinnosta pätkääkään exät, mulla on uusi nainen.
Se olisi vähintäänkin erikoista, koska tietojeni mukaan ainut exäni on jo haudassa. En todellakaan tiedä, miten reagoisin, jos sieltä huutelisi ikäväänsä.
En tiedä mitä ajattelisin. 10 vuotta sitten olisin ollut onneni kukkuloilla, jos olisin saanut häneltä tuollaisen viestin. Monta vuotta meni haikaillessa hänen peräänsä. Nyt minulla on jo puoliso ja lapsia, joten turha tässä enää hänen peräänsä haikailla.
M42
Laittaisin estoon ja kertoisin, ettei kannata enää ruikutella perään tai tulee seurauksia.
Panisin, mutta en ottaisi takaisin.
Olisi ihanaa jos ottaisi, mutta ei ota. Ihan kuin en minäkään.
Minulla on mies ja pienet lapset. Silti odotan yhteydenottoa…
Tapaan entistä kerran vuodessa. Yövynkin välillä luonaan. Mihin sitä vitoisi kymmentä vuotta.
Luultavasti ikävöinti johtuu kuitenkin siitä, että kohteen ulkomuodossa on vuosia myöhemmin tapahtunut muutos parempaan, tyyliin laihtunut ihannemittoihin yms. ja tämä ikävöijä sitten sattunut jossain ohimennen näkemään todeten "uuh tota kun sais, kunpa en olis jättänyt".
Mulla on kaks exää, toinen on haudassa ja tuskin viestittelisi. Toista exää kaipasin pitkään eron jälkeen ja jo erosta yli päässeenä kohdattiin sattumalta ja vaihdettiin kuulumisia. Ei janottanut vanha suola pätkääkään ja oikein rupesi etomaan, kun yritti mua lämmitellä ja sivulauseessa mainitsi olevansa menossa naimisiin seuraavana viikonloppuna. Yöks.
Minulle kävi tuo joskus. Sattumalta törmättiin samassa nettipalvelussa vuosien jälkeen ja hän päätti heittää minulle viestiä. Sama kuspää oli edelleen kuin aiemminkin. Kumma, että olin edes jäänyt hänen mieleensä.
Vierailija kirjoitti:
Naisille tiedoksi, että varautukaa näihin yhteydenottoihin. Olen eläkeiässä ja nyt olen äkisti tullut uudelleen mieleen, kun exät ovat sössineet avioliittonsa ja pilanneet terveytensä.
- Olisi niin mukava tavata, eikö meillä ollut hienoa yhdessä. Asutko yksin, olet varmaan jo maksanut asuntosi? Tykkään karjalanpaistista ja pottumuussista, sopiiko että tulen käymään? Voitaisiinko olla edes ystäviä?
Ei pelkästään naisille! Isäni joutui yli 80-vuotiaana jonkun muinaisen, lyhytaikaisen sussunsa pommittamaksi, vaikka mitään yhtettä ei ollut pidetty yli 50 vuoteen.
Mulla on ikävä useampaakin exää, ei romanttisessa mielessä, vaan pidin heistä ihmisinä. Olisi kiva tietää, ovatko vielä yhtään samanlaisia, ja olisiko mahdollista olla ystäviä. Näkisin asian näin, jos joku ottaisi yhteyttä. Tilanne olisi tietysti eri, jos exä kuvittelisi, että jatketaan siitä mihin jäätiin.
Yhden kanssa tunsin jo koulussa ja olemme väleissä, toinen ilmestyi jossain vaihessa työhön tänne päin missä nyt asun. Taisi ajaa viikolla vastaan. EVVK. Kolmas on haudassa. Käyn siellä välillä, koska hän oli lapseni isä.
Ahdistuisin ja se olisi kiusallista. Ei minulla ole mitään romanttisia tunteita ketään eksää kohtaan. Mielelläni juttelen hetken ihan kaverimielessä jos satutaan tapaamaan jossain, mutta jos jotain ikävöintipuheita alkaisi kuulumaan niin liukenisin paikalta mahdollisimman nopeasti.
Olisin aika iloinen asiasta. Ikävöin myös häntä. Olisi kyllä aika paljon selviteltävää ennen kuin lähtisin yrittämään uudelleen, mutta pitäisin mahdollisena.
Joo, on ottanutkin. Ensin valehteli, petti ja vei toisen naisen vihille ja 3 kuukautta häiden jälkeen soitti ja vaati tapaamista kun on niin ikävä. Lupasin ilmoittaa poliisille ja vaimolle jos enää ikinä ottaa minuun yhteyttä.