Taas naapuri popittaa
Ja vahvistimet oletetusti taas käytössä. Vmp ei kukaan käytä kuulokkeita vaan pahoinpitelee naapureita melulla aivan tahallaan. Olen näiden ansiosta alkanut jo vihaamaan kaikkea musiikkia.
Kommentit (4)
Ymmärrän tunteesi. Käytän itse yleensä vastamelukuulokkeita tai korvatulppia. Eräs ilta sain bassonjytkeen kyllä loppumaan napauttamalla 4 kilon käsipainoilla pari kertaa napakasti seinään. Ihme, että naapuri kuuli sen jytkeen alta. Toki voi olla pelkkää sattumaakin. Sitä vastaan tosin puhuu se, että kello oli vasta kahdeksan illalla. Katsoin Teemalta rauhallista elokuvaa, ja teknomusiikin basson jytke ärsytti kyllä silloin tosissaan.
Muistan kun kerran asuin kerrostalossa josta keittiön liesituulettimen kautta kuului äänet yläkerrasta kolmannes kerros meidän yläpuoleltamme. Vähänkin kovemmin kun puhuivat, eli kännissä tms. niin selkeästi kuuli kaiken, jos halusi kuunnella.
Oli noin 1998 rakennettu talo.
Ite ainakin popitan aina kun teen kovaa treeniä. Varjonyrkkeilen ja otan vaikka sparria rappukäytävässä, jos tullaan naaman eteen vittuilemaan.
Onko tämä tältä erää selvä?
Harmilista! Elementti talot,äänet liikuvat myös elementejä myöten,eikä vältämättä tule naapurista? Voisitko kohteliaasti sanoa heille ,laitaisivat volumia pienemälle? Jos he eivät ymmärrä seinät on paperia?