Ruben Stiller vasemmistojohtajista: ”Ovat hiirenhiljaa juutalaisvastaisuudesta”
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson: Tuomitsen rasismin laajalla rintamalla.
kko Niemelä
18.2.2015 18:00
3 min
Luettu (3)
Pariisin ja Kööpenhaminan terrorihyökkäykset ovat herättäneet keskustelua rasismista, islamista ja juutalaisvastaisuudesta eli antisemitismistä ympäri maailmaa, myös Suomessa.
Suomalaisessa mediassa terroritapahtumista on kirjoitettu laajasti, mutta sosiaalisessa mediassa on ajoittain käyty kiivaitakin keskusteluita siitä, miten suomalaiset poliitikot suhtautuvat ylipäätänsä rasistisiin tekoihin, kuten antisemitismiin.
Mediapersoona ja Suomen tunnetuimpiin juutalaisiin lukeutuva Ruben Stiller on ihmetellyt sosiaalisessa mediassa erityisesti vasemmistoliiton keulakuvapoliitikkojen suhtautumista juutalaisvastaisuuteen.
”On mielenkiintoista huomata, että jotkut poliitikot ovat aiheesta hiirenhiljaa. Heitin kysymyksen vasemmistoliiton Paavo Arhinmäelle ja Li Anderssonille, sillä vasemmistoliitto on kertonut taistelevansa rasismia vastaan”, Stiller sanoo.
”Olen myös aika pettynyt, että sosiaalidemokraattinen puolue ei ota tilanteeseen selkeämmin kantaa. Tanskan ja Ranskan iskut ovat tapahtuneet, eikö olisi aika herätä?.”
Pariisin ja Kööpenhaminan iskujen jälkeen Stiller on ollut huolissaan juutalaisvastaisuudesta Pohjoismaissa.
”Esimerkiksi Ruotsissa poliisit vahtivat asein juutalaiskouluja. Lapset ovat porttien takana, ja tämä on todellisuutta.”
Stillerin mielestä muidenkin poliitikkojen kuin Päivi Räsäsen (kd), Ilkka Kanervan (kok) ja tasavallan presidentin Sauli Niinistön tulisi herätä vastustamaan antisemitismiä.
”Jos näihin asioihin ei oteta kantaa, niin minulle kyllä herää kysymys, onko rasisminvastainen taistelu sellaista surffailua, että asioihin kiinnitetään huomiota valikoiden”, Stiller sanoo.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja puolueen kansanedustajaehdokas Li Anderssonsanoo, että hän tuomitsee rasismin, ja on pahoillaan siitä, että on ollut hiljaa antisemitismistä. Hän kertoo vaikenemisen syyksi kiertuekiireet ja flunssan.
”Rasismi kohdistuu moniin eri ryhmiin eri tavalla. Mielestäni hänen (Stillerin) keskustelunavaus oli tervetullut, sillä julkista keskustelua aiheesta tarvitaan enemmän.”
”Tuomitsen rasismin laajalla rintamalla, tietysti”, Andersson sanoo.
Anderssonin mukaan puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki aikoo kirjoittaa aiheesta lisää myöhemmin. Suomen Kuvalehti ei tavoittanut Arhinmäkeä kommentoimaan asiaa.
Juutalaisvastaisuutta on myös selvitetty eri tutkimuksissa. Esimerkiksi Euroopan unionin teettämästä kyselystä ilmeni vuonna 2013, että juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Latviassa, Ruotsissa ja Britanniassa.
Kyselyyn osallistuneissa maissa asuu lähes 90 prosenttia Euroopan juutalaisista. Suomi ei ollut tutkittavien maiden joukossa.
Juutalaisvastaisuus on puhuttanut jälleen Eurooppaa, kun Pariisissa kaksi asemiestä ampuiCharlie Hebdo -satiirilehdessä 12 ihmistä tammikuussa, ja hiukan myöhemmin kolmas asemies hyökkäsi juutalaiseen kosher-kauppaan. Hän ampui neljä ihmistä.
Viime viikonloppuna Kööpenhaminassa aseistettu mies ampui kulttuuritalossa järjestetyssä tilaisuudessa yhden ihmisen. Seuraavana yönä sama surmaaja tappoi miehen Kööpenhaminan synagogassa, jonka ovea mies vartioi.
Terrorismi, juutalaisvastaisuus ja ylipäätänsä rasismi ovat tapahtumien johdosta tuomittu laajalla rintamalla maailman poliitikkojen keskuudessa, ja eri maiden valtiojohtajat ovat osallistuneet Ranskan ja Tanskan uhrien muistotilaisuuksiin.
Suomesta Pariisin terrorihyökkäysten muistotilaisuuteen osallistui pääministeri Alexander Stubb (kok) ja Kööpenhaminassa uhrien muistoa kunnioitti sisäministeri Päivi Räsänen (kd).
Kommentit (22)
Yhdyn edelliseen. Jokainen juutalainen on yksilö, mutta muslimien ja juutalaisten on mahdoton tulla toimeen...
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:30"]
Israelin vuosikymmeniä jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys on vaikeuttanut raskaasti tavallisten palestiinalaisten elämää. Mielivaltaisesti pystytetyt tarkastuspisteet ja paikoin jopa kahdeksan metriä korkea muuri pilkkovat palestiinalaisten maita eristäen kyliä toisistaan ja estäen lapsia pääsemästä kouluihin, nuoria yliopistoihin, viljelijöitä viljelyksilleen ja työntekijöitä työpaikoilleen. Israelin laittomat siirtokunnat valtaavata palestiinalaisten maita ja kuluttavat suuren osan alueen luonnonvaroista, erityisesti vedestä. Lisäksi siirtokuntalaisten harjoittama väkivalta aiheuttaa ongelmia monilla alueilla. Miehitys on aiheuttanut palestiinalaisten keskuuteen suuren työttömyyden ja syvän köyhyyden. Epätoivoisin tilanne on Gazan kaistaleella, joka on ollut Israelin saartama vuodesta 2007. Samaan aikaan Israelissa elävät noin 1,5 miljoonaa palestiinalaista joutuvat kärsimään jatkuvasta institutionalisoudusta syrjinnästä, joka hankaloittaa esimerkiksi heidän mahdollisuuksiaan saada töitä ja asuntoa. Israelinpalestiinalaiset ovat Israelin kansalaisia, mutta valtiossa, joka määrittelee itsensä juutalaisvaltioksi, ei heillä ole samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin Israelin juutalaisilla kansalaisilla. Ja sitten taivastellaan, että miksi muslimit eivät ole juutalaisfaneja? Rasismi on aina väärin, mutta taivasteleminen on turhaa.
[/quote]
Muslimien euroopassa harjoittama jutalaisviha on siis ihan ok koska Israel? Samalla logiikalla muslimiviha euroopassa on ok, koska ISIS (ja oikeastaan melkein kaikki muutkin muslimien järjestöt ja valtiot).
Eipäs olekaan. Mene lukemaan ja tule juttelemaan sitten uudestaan
Eipä tullut mitään uutta. Vain mielisairas äänestää vasemmistoa.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:45"]Eipä tullut mitään uutta. Vain mielisairas äänestää vasemmistoa.
[/quote]
Vau! Vaikka olen eri työtehtäviä ja -paikkoja varten käynyt erilaisissa psykologisissa testeissä ja arvioinneissa (ja ihan tervejärkiseksi todettu), en ole koskaan saanut näin nopeaa ja varmaa diagnoosia.
Li valehtelee flunssasta... flunssassa juurikin on aikaa kirjoitella Twitteriin. Lii vaan tuomitsee rasismin kun sillä voi ratsastaa persuja vastaan...
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:45"]Eipä tullut mitään uutta. Vain mielisairas äänestää vasemmistoa. [/quote] Vau! Vaikka olen eri työtehtäviä ja -paikkoja varten käynyt erilaisissa psykologisissa testeissä ja arvioinneissa (ja ihan tervejärkiseksi todettu), en ole koskaan saanut näin nopeaa ja varmaa diagnoosia.
Tuo nyt ei kerro yhtään mitään mistään. Verrattavissa taide kriitikoihin. Apinan maalaama taulu oli näiden mielestä jotain upeaa. Humanismi täyttä pelleilyä.
[/quote]
Lukekaa kielletty kansa
Kaksi kansaa – yksi maa – sovittamaton ristiriita
Vuosi 2014: Palestiinalainen Hamas-järjestö ampuu Gazasta itse rakentamiaan raketteja Israeliin. Israel kostaa: Gazaa pommitetaan, ja lopulta Israel aloittaa tuhoisan maahyökkäyksen.
Vuosi 1948: Kovia kokenut juutalaisten kansa saa lopulta kotinsa. Se on päätetty perustaa juutalaisten pyhälle maalle. On vain yksi ongelma: siellä asuu muitakin – arabeja jotka tunnemme palestiinalaisina.
Israelin ja palestiinalaisten konflikti on jatkunut yli 60 vuotta, ja se on tehnyt tavallisista ihmisistä maailmanpolitiikan pelinappuloita. Raketti-iskuja, pommeja, epäluuloa, salaliittoja ja katkeruutta vuosikymmen toisensa perään. Kummallakin kansalla on menneisyyden painolastinsa, kummallekin ”pyhä maa” on elämän edellytys.
Kielletty kansa antaa puheenvuoron niin Israelin sotilaille kuin palestiinalaisaktivisteille. Miltä tuntuu osoittaa aseella arabilasta, jonka laukussa epäillään olevan pommi? Mitä sanottavaa Hamas-johtajalla on palestiinalaisten vapaustaistelusta? Millaista on tavallisten ihmisten arki epätavallisessa ympäristössä?
Kielletty kansa kutoo alueen historian osaksi nykyisyyttä ja kuvaa ristiriitojen repimää maata, jossa kaikki tuntevat väkivaltaisen kuoleman.
Euroopan voimakkain antisemitismi tulee musujen suunnalta. Vaikeaa olla samaan aikaan juutalaisten ystävä ja ottaa näitä lähi-idän ja somalian asukkeja avosylin vastaan. Vassarit toivovat ettei asia nouse keskusteluun, koska tietävät että heidän ajamansa politiikka ei ole hyväksi juutalaisille. Ja mitäänhän vassari ei niin pelkää kuin että hänet rinnastettaisiin natseihin.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:55"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:45"]Eipä tullut mitään uutta. Vain mielisairas äänestää vasemmistoa. [/quote] Vau! Vaikka olen eri työtehtäviä ja -paikkoja varten käynyt erilaisissa psykologisissa testeissä ja arvioinneissa (ja ihan tervejärkiseksi todettu), en ole koskaan saanut näin nopeaa ja varmaa diagnoosia.
Tuo nyt ei kerro yhtään mitään mistään. Verrattavissa taide kriitikoihin. Apinan maalaama taulu oli näiden mielestä jotain upeaa. Humanismi täyttä pelleilyä.
[/quote]
[/quote]
Sekä lainaaminen että yhdyssanat hyvin hallussa, hei!
Li Andersson juuri käynyt islamkeskuksessa vierailulla... Oli niin ihanaa <3 Käykö yhtä usein esim.. synagogassa tm. juutalaisten vieraana?
Vasemmistolaiset tuomitsee rasismin vain silloin kun sillä on tarkoitus hyökätä perussuomalaisia vastaan. OIkeaa rasisimia vastaan vasemmistolaiset ei tunne minkäänlaista halua taistella, käyttävät sitä vain vallanvalineenä silloin kun se itselle sopii.
^haista paska, ite oot rasisti!!! vasmmistoliitto haluaa kaikkien kansojen yhteyden ja kaikki on samanarvoisia<3 paitsi tommost rasisiti!!
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:30"]
Israelin vuosikymmeniä jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys on vaikeuttanut raskaasti tavallisten palestiinalaisten elämää. Mielivaltaisesti pystytetyt tarkastuspisteet ja paikoin jopa kahdeksan metriä korkea muuri pilkkovat palestiinalaisten maita eristäen kyliä toisistaan ja estäen lapsia pääsemästä kouluihin, nuoria yliopistoihin, viljelijöitä viljelyksilleen ja työntekijöitä työpaikoilleen. Israelin laittomat siirtokunnat valtaavata palestiinalaisten maita ja kuluttavat suuren osan alueen luonnonvaroista, erityisesti vedestä. Lisäksi siirtokuntalaisten harjoittama väkivalta aiheuttaa ongelmia monilla alueilla. Miehitys on aiheuttanut palestiinalaisten keskuuteen suuren työttömyyden ja syvän köyhyyden. Epätoivoisin tilanne on Gazan kaistaleella, joka on ollut Israelin saartama vuodesta 2007. Samaan aikaan Israelissa elävät noin 1,5 miljoonaa palestiinalaista joutuvat kärsimään jatkuvasta institutionalisoudusta syrjinnästä, joka hankaloittaa esimerkiksi heidän mahdollisuuksiaan saada töitä ja asuntoa. Israelinpalestiinalaiset ovat Israelin kansalaisia, mutta valtiossa, joka määrittelee itsensä juutalaisvaltioksi, ei heillä ole samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin Israelin juutalaisilla kansalaisilla. Ja sitten taivastellaan, että miksi muslimit eivät ole juutalaisfaneja? Rasismi on aina väärin, mutta taivasteleminen on turhaa.
[/quote]
Mitä pahaa esim Suomessa koko ikänsä asunut juutalainen on tehnyt yhtään kenellekään? Eivät kaikki juutalaiset maailmassa ole vastuussa jonkun valtion politiikasta.
[/quote]
No tuon lainaamasi tyypin mukaan on nähtävästi turha taivastella jos nutipää pilottitakissaan potkii somalin.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 10:53"]Li Andersson juuri käynyt islamkeskuksessa vierailulla... Oli niin ihanaa <3 Käykö yhtä usein esim.. synagogassa tm. juutalaisten vieraana?
[/quote]
Eikös Li jossain Gaza mielenosoituksessa ollut, palestiinalaishuivi olkapäillä ?
Olen aina ihmetellyt miksi ihmisen oma ajattelu lakkaa kun suuntautuu johonkin poliittiseen aatesuuntaan. Vasemmistolaisen "kuuluu" haukkua Israelia ja nuoleskella palestiinalaisia. Oikeistolaisen "kuuluu" hehkuttaa kapitalismin hyvyyttä ja valtion pahuutta. Miksi ajatusmaailma taantuu lapsen tasolle. Anteeksi lapset, lasten alapuolelle.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:30"]
Israelin vuosikymmeniä jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys on vaikeuttanut raskaasti tavallisten palestiinalaisten elämää. Mielivaltaisesti pystytetyt tarkastuspisteet ja paikoin jopa kahdeksan metriä korkea muuri pilkkovat palestiinalaisten maita eristäen kyliä toisistaan ja estäen lapsia pääsemästä kouluihin, nuoria yliopistoihin, viljelijöitä viljelyksilleen ja työntekijöitä työpaikoilleen. Israelin laittomat siirtokunnat valtaavata palestiinalaisten maita ja kuluttavat suuren osan alueen luonnonvaroista, erityisesti vedestä. Lisäksi siirtokuntalaisten harjoittama väkivalta aiheuttaa ongelmia monilla alueilla. Miehitys on aiheuttanut palestiinalaisten keskuuteen suuren työttömyyden ja syvän köyhyyden. Epätoivoisin tilanne on Gazan kaistaleella, joka on ollut Israelin saartama vuodesta 2007. Samaan aikaan Israelissa elävät noin 1,5 miljoonaa palestiinalaista joutuvat kärsimään jatkuvasta institutionalisoudusta syrjinnästä, joka hankaloittaa esimerkiksi heidän mahdollisuuksiaan saada töitä ja asuntoa. Israelinpalestiinalaiset ovat Israelin kansalaisia, mutta valtiossa, joka määrittelee itsensä juutalaisvaltioksi, ei heillä ole samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin Israelin juutalaisilla kansalaisilla. Ja sitten taivastellaan, että miksi muslimit eivät ole juutalaisfaneja? Rasismi on aina väärin, mutta taivasteleminen on turhaa.
[/quote]
Mitä pahaa esim Suomessa koko ikänsä asunut juutalainen on tehnyt yhtään kenellekään? Eivät kaikki juutalaiset maailmassa ole vastuussa jonkun valtion politiikasta.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 19:41"]
Yhdyn edelliseen. Jokainen juutalainen on yksilö, mutta muslimien ja juutalaisten on mahdoton tulla toimeen...
[/quote]
Olen täysin eri mieltä jälkimmäisestä väitteestäsi. Kyllä heidän on täysin mahdollista rakastaa toisiaan. Rakkaus on aina vahvempi voima kuin viha.
Äänestän Marko Haakanaa ens vaaleissa.
Israelin vuosikymmeniä jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys on vaikeuttanut raskaasti tavallisten palestiinalaisten elämää. Mielivaltaisesti pystytetyt tarkastuspisteet ja paikoin jopa kahdeksan metriä korkea muuri pilkkovat palestiinalaisten maita eristäen kyliä toisistaan ja estäen lapsia pääsemästä kouluihin, nuoria yliopistoihin, viljelijöitä viljelyksilleen ja työntekijöitä työpaikoilleen. Israelin laittomat siirtokunnat valtaavata palestiinalaisten maita ja kuluttavat suuren osan alueen luonnonvaroista, erityisesti vedestä. Lisäksi siirtokuntalaisten harjoittama väkivalta aiheuttaa ongelmia monilla alueilla.
Miehitys on aiheuttanut palestiinalaisten keskuuteen suuren työttömyyden ja syvän köyhyyden. Epätoivoisin tilanne on Gazan kaistaleella, joka on ollut Israelin saartama vuodesta 2007. Samaan aikaan Israelissa elävät noin 1,5 miljoonaa palestiinalaista joutuvat kärsimään jatkuvasta institutionalisoudusta syrjinnästä, joka hankaloittaa esimerkiksi heidän mahdollisuuksiaan saada töitä ja asuntoa. Israelinpalestiinalaiset ovat Israelin kansalaisia, mutta valtiossa, joka määrittelee itsensä juutalaisvaltioksi, ei heillä ole samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin Israelin juutalaisilla kansalaisilla.
Ja sitten taivastellaan, että miksi muslimit eivät ole juutalaisfaneja?
Rasismi on aina väärin, mutta taivasteleminen on turhaa.