Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi en laihdu :(

Vierailija
18.02.2015 |

Olen 167-senttinen, 75-kiloinen nuori nainen. Olen aina kuvitellut, että syy liikakiloihini on ylenpalttinen herkuttelu (suurimpina paheina karkki, jäätelö ja sipsit), sekä liikunnan täydellinen puute. Päätin 2-3 viikkoa sitten alkaa hiljalleen muuttaa elämäntapojani, mutta päädyinkin omasta mielestäni aika radikaaliin (tai ainakin minulle hyvin vaikeaan) ratkaisuun ja jätin herkut pois lähes kokonaan. Sallin itselleni yhden pienen suklaavanukkaan päivässä, mikä on todella huomattava vähennys minulle. Lisäksi käyn joka toinen päivä tunnin reippaalla kävelylenkillä (tämä ei toki ole vielä riittävä määrä liikuntaa, mutta alku). 

Mielestäni normaalia ruokaa olen aina syönyt kohtuullisia määriä, mutta olen silti jättänyt pois mm. pastan ja vaalean leivän. Olen tehnyt viime viikkoina paljon keittoja, ja syönyt ruisleipää, raejuustoa ja hedelmiä. Hevosen annoksia en ole koskaan syönyt, enkä varsinkaan nyt enää. Syön aamiaisen, muutaman pienen välipalan, 1-2 lämmintä ateriaa ja iltapalan joka päivä.

Paino on silti tippunut näiden viikkojen aikana vain kilon. Paljonko sitä syömistä oikeasti sitten pitäisi vähentää? Usein kuulee, että jo herkkujen poisjättäminen toimii monilla, mutta minulla ilmeisesti ei. Kaloreita en millään saa liikaa sillä tavoin, miten nyt syön. En haluaisi joutua olemaan nälissäni, sillä uskon että motivaanioni loppuisi hyvin pian...

Vinkkejä?

Kommentit (37)

Vierailija
1/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisää liikuntaa, siinäpä paras keino saada ilmeisen tukossa oleva aineenvaihdunta liikkeelle.

Vierailija
2/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 08:56"]

Lisää liikuntaa, siinäpä paras keino saada ilmeisen tukossa oleva aineenvaihdunta liikkeelle.

[/quote]

Haluaisinkin yrittää liikkua vähän enemmän, mutta kiireiden vuoksi se on hyvin vaikeaa. Nytkin lenkkeilen hyvin myöhään illalla... mutta pakko yrittää omistaa sille enemmän aikaa, jos se olisi tässä se ratkaiseva tekijä. Olen vain hieman pettynyt, kun herkuista luopuminen on aina ollut minulle lähes ylivoimaisen vaikeaa, ja nyt kun tahdonvoimalla sen tein, ei vaikutus olekaan niin suuri kuin toivoin.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko kilo kahdessa tai kolmessa viikossa vähän? Mun korvaan se kuulostaa aika paljolta jopa. En tietty asiantuntija ole.

Vierailija
4/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sä laihdut, usko pois! Älä tuijota vaakaa, keväällä ne sun tavoitefarkut taas mahtuu jalkaan kun jatkat samaa rataa! Tsemppiä!!

Vierailija
5/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kilo 2-3 viikossa tuosta lähtö painosta on hyvä tulos. Jos on paljon massaa, lähtee kuvaamillasi muutoksilla ehkä kilo viikossa, mutta sinulla ei ole niin paljon mistä lähteä. Jatka samaan malliin!

Vierailija
6/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tapa on hyvä, vähemmän syömistä tehoaa paremmin kuin liikunnan lisääminen. Aikajänne vaan on liian lyhyt. Tsemppaa noin pääsiäiseen asti ja tuu kertomaan montako kiloa on tippunut!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos tsemppauksista! Jotenkin petyin tuohon vaivaisen kilon pudotukseen, mutta jos se kerran on jo kohtuullinen tulos, niin kyllä sitten pystyy pitämään uskoa yllä! Ja pysymään erossa kaupan suklaahyllystä... :)

Ap

Vierailija
8/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuohan on juuri hyvä tapa ja tahti!

Nyt et vain saa pettyneenä repsahtaa, vaan jatkaa samaa rataa. Laihtumisessa on erilaisia vaiheita. Joskus voi humpsahtaa kilo parissa päivässä ja joskus jumittaa viikon, pari samassa lukemassa.

Pääasia on, että pysyt ruodussa. Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä syöt oikeasti vieläkin aika paljon: "Syön aamiaisen, muutaman pienen välipalan, 1-2 lämmintä ateriaa ja iltapalan joka päivä." Ja tuohon vielä ne suklaavanukkaat ja muut pikku napostelut joista et täällä kerro. Eikä kävelylenkki kuluta eikä kiinteytä yhtään. Liikunnasta ei ole laihtumisessa juurikaan apua, paitsi jos liikut ihan hulluna hiki päässä kolme tuntia päivässä. Käveleminen on yhtä tyhjän kanssa.

Jos olet jättänyt herkkuja jo pois, laihdut ehkä vielä vähän, mutta vain vähän. Sun täytyy vähentää syömistä ja kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä syöt. Nuo "pienet välipalat" on aika epäilyttäviä, niihin ne laihdutukset yleensä kaatuu. Ateria voi olla hyvinkin terveellinen ja tasapainoinen, mutta sitten huijataan napsimalla niitä pieniä paloja monta kertaa päivässä.

Vierailija
10/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan kilo noin lyhyessä ajassa on hyvä tulos! Ei mitään syytä nyt muuttaa mitään kun paino kerran putoaa. Älä lankea ahneuteen, jossa haluat pudottaa painoa nopeammin, nimittäin erittäin usein nopealla painonpudotuksella on paskainen loppu. Eli repsahdus, ahmiminen, uusi kurinpalautus, repsahdus... ad infinitum... ja koko ajan paino vähän vaan nousee  vaikka sitä välillä saakin alas kuureilla. Ja lopulta se ei edes laske, kun on mennyt kroppa ihan jumiin, hormonit sekaisin ja säästöliekki päälle. Hidas, rauhallinen painonpudotus kohtuullisilla elämäntapamuutoksilla joita jaksaisi noudattaa vaikka vuosia, on paras tie välttää jojoiluansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puoli kiloa viikossa on optimaalinen tahti, eli hyvin menee! Et sä ap voi parissa viikossa pudottaa 20 kiloa. Ne tulee heti takaisin. Kärsivällisyyttä. Ja kannattaisi laihtumisen jälkeen jatkaa tota ihan elämäntaparemonttina, koska muuten päädyt jojoilijaksi.

Vierailija
12/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kilohan on paljon, koska tunnut nyt syövän aika normaalisti ja liikkuvan suht vähän kuitenkin. Kuinka paljon kuvittelit oikein laihtuvasi tuolla tavalla? Kyllä niistä keitoista yms. tulee kaloreita yllättävän paljon, jos ei kiinnitä huomiota aineksiin. Ja ne suklaavanukkaat on ihan liikaa myös.

Tuolla metodilla painosi kyllä tulee laskemaan hiljalleen ja pidemmän ajan kuluessa, joten jos vain jaksat ja olet kärsivällinen niin jatka tuota ihmeessä. Jos haluat laihtua nopeammin niin lisää ainakin muutama tosi reipas liikuntakerta viikkoon ja kiinnitä tarkempaa huomiota syömisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laskepa huviksesi kalorit kaikesta mitä syöt.

Vierailija
14/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten joku jo mainitsikin kuulostaa siltä että syöt vieläkin aika paljon. Sinuna jättäisin sen suklaavanukkaankin pois siinäkin on varmaan kaloreita ihan liikaa yhdeksi pieneksi välipalaksi. Vaihda kävely juoksuun niin johan alkaa kaloreita kulumaan. Siinä nyt ensimmäiset mitä muuttaisin. Ei sulla paljoa ole ylipainoa joten hidas pudotustahti on ihan ok ja odotettavaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruokavalio on tärkeämpi osa laihdutusta, ku liikunta. Syö n. 3h välein ja muista proteiinin saanti. Toki liikunta auttaa, mutta tuloksia ei synny pelkkää liikuntaa lisäämällä. Tuo nykyinen tahti on alkuun ihan ok. Ne suklaavanukkaat vielä pois, ni hyvä tulee ;)

Vierailija
16/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 09:37"]

Sä syöt oikeasti vieläkin aika paljon: "Syön aamiaisen, muutaman pienen välipalan, 1-2 lämmintä ateriaa ja iltapalan joka päivä." Ja tuohon vielä ne suklaavanukkaat ja muut pikku napostelut joista et täällä kerro. Eikä kävelylenkki kuluta eikä kiinteytä yhtään. Liikunnasta ei ole laihtumisessa juurikaan apua, paitsi jos liikut ihan hulluna hiki päässä kolme tuntia päivässä. Käveleminen on yhtä tyhjän kanssa.

Jos olet jättänyt herkkuja jo pois, laihdut ehkä vielä vähän, mutta vain vähän. Sun täytyy vähentää syömistä ja kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä syöt. Nuo "pienet välipalat" on aika epäilyttäviä, niihin ne laihdutukset yleensä kaatuu. Ateria voi olla hyvinkin terveellinen ja tasapainoinen, mutta sitten huijataan napsimalla niitä pieniä paloja monta kertaa päivässä.

[/quote]

Ei, en napostele aterioiden välissä. Ei siis ole mitään mitä en kerro. Ainoastaan töihin otan nykyään mukaan pienen pussin pähkinöitä, joita syön muutamia jos nälkä yllättää. Mutta siis todellakin vain muutamia, tiedän kyllä että pähkinöissä on paljon kaloreita. Välipala taas koostuu jogurtista tai rahkasta, ruisleivän viipaleesta tai banaanista. Olen nämä viikot syönyt ehkä hieman yksipuolisesti, mutta olen ajatellut, että selkeyden vuoksi se on alkuun hyvä asia. Olen nimittäin juuri sellainen ihminen, joka saattaa puolivahingossa hotkaista "välipalaksi" koko jääkaapin sisällön jos en pidä varaani. Vanukkaita sallin itselleni tosiaan sen yhden päivässä, mutta kaikkina päivinä ei ole mennyt edes sitä :)

Ap

Vierailija
17/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 09:44"]

Kilohan on paljon, koska tunnut nyt syövän aika normaalisti ja liikkuvan suht vähän kuitenkin. Kuinka paljon kuvittelit oikein laihtuvasi tuolla tavalla? Kyllä niistä keitoista yms. tulee kaloreita yllättävän paljon, jos ei kiinnitä huomiota aineksiin. Ja ne suklaavanukkaat on ihan liikaa myös.

Tuolla metodilla painosi kyllä tulee laskemaan hiljalleen ja pidemmän ajan kuluessa, joten jos vain jaksat ja olet kärsivällinen niin jatka tuota ihmeessä. Jos haluat laihtua nopeammin niin lisää ainakin muutama tosi reipas liikuntakerta viikkoon ja kiinnitä tarkempaa huomiota syömisiin.

[/quote]

Eikä ole suklaavanukkaat liikaa. Minä olen laihduttanut todella suuresta painosta ravitsemusterapeutin ohjauksessa, ja hän ainakin sanoo että laihdutuksessa henkinen puoli on todella tärkeää, varsinkin pitkässä projektissa, ja siksi kannattaa sallia itselleen jotain herkkua mikä on henkisen tyytyväisyyden kannalta tärkeää. esim. minä olen mussuttanut rasvaisen leivoksen täysmaitoon tehdyn latten kanssa aamiaiseksi joka ainoa aamu. Ravitsemusterapeutin luvalla. Ja paino on laskenut tässä parin vuoden kuluessa 124 kilosta 78 kiloon. Syön edelleen leivokseni tai voisarveni aamuisin ja paino laskee silti vaikken enää tämän painavampi ole. Päivän kokonaiskalorinsaanti (ja tietysti kulutus) on tärkeää, ei mikään muu. 

Muutenkin ravitsemusterapeutti sanoi että tutkimusten mukaan herkkujen merkitystä liioitellaan usein laihdutusasioissa. Keskimäärin satakiloinen ylipainoinen jos jättää herkut pois eikä tee muuta muutosta, hän laihtuu vain 2-3 kiloa. Sen sijaan esim. kasvisten reilu lisääminen voi pudottaa 10 kiloa, ja energiapitoisten juomien poisjättö 5-7 kiloa vuodessa. 

Vierailija
18/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en oikein ymmärrä niitä pieniä välipaloja, kun et paljon liiku et niitä tarvitsekaan. Juo vettä. Lihasmassan hankkiminen on hyvä tapa lisätä energiankulutusta eli salille lenkkien lisäksi. Hirveen paljon ihmiset jättää yleensä laskematta ohimennen napsittuja kaloreita, työpaikalla kahvipöydästä pari keksiä, muutama siivu makkaraa ruokapöytää siivotessa, ruokaa laittaessa ruoka-aineiden napostelu jne. Äkkiä saattaa pikkumääristä kertyä jopa keittolautasellisen verran ylimääräistä! Lisäksi sokeria sisältävät juomat jne. Kannattaa tarkistaa myös maustetut kivennäisvedet-osassa kaloreita, sekä esim.ns urheilijoille markkinoidut energiapatukat tai proteiinirahkat-yllättävän paljon kaloreita.

Vierailija
19/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rupea juoksemaan ne sinun iltalenkkisi. Jos kunto on huono niin alkuun juokset vaikka jokatoisen lyhtypylvään välin ja kävelet välillä. Pikkuhiljaa se kunto kohenee.
Liikunta on terveyden kannalata erittäin tärkeää ja kyllä se tukee myös painonhallintaa vaikka yksinään liikunnalla ei tietysti laihdu.

Vierailija
20/37 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 09:51"]

Mä en oikein ymmärrä niitä pieniä välipaloja, kun et paljon liiku et niitä tarvitsekaan. Juo vettä. Lihasmassan hankkiminen on hyvä tapa lisätä energiankulutusta eli salille lenkkien lisäksi. Hirveen paljon ihmiset jättää yleensä laskematta ohimennen napsittuja kaloreita, työpaikalla kahvipöydästä pari keksiä, muutama siivu makkaraa ruokapöytää siivotessa, ruokaa laittaessa ruoka-aineiden napostelu jne. Äkkiä saattaa pikkumääristä kertyä jopa keittolautasellisen verran ylimääräistä! Lisäksi sokeria sisältävät juomat jne. Kannattaa tarkistaa myös maustetut kivennäisvedet-osassa kaloreita, sekä esim.ns urheilijoille markkinoidut energiapatukat tai proteiinirahkat-yllättävän paljon kaloreita.

[/quote]

Välipalattomuus sopii osalle ihmisistä, mutta ei todellakaan kaikille. Naisissa varsinkin on niitä paljon joille se ei sovi yhtään, vaan johtaa alhaisen verensokerin oireisiin kuten ärtyisyyteen, päänsärkyyn, huimaukseen, ja hillittömään nälkään johon ennemmin tai myöhemmin sorrutaan ahmimaan. Jos kuuluu niihin joille pitkä ateriaväli aiheuttaa kovaa nälkää ja ikäviä oloja, on todellakin paljon parempi vaan syödä terveellisiä ja kevyitä välipaloja aterioiden välissä, kuin yrittää sinnitellä sitä huonoa oloa ja nälkää vastaan vaan pakolla. SEllainen sinnittely kun johtaa lähes aina repsahdukseen ja ahmimiseen lopulta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme seitsemän