Pahoinvointi loppu, keskenmeno?
Rv 10+6 ja pahoinvointi loppui. Aamulla oli vielä huono olo. Pystyin jopa juomaan puoli kuppia kahvia tänään. Ei tehnyt erityisesti mieli kyllä, mutta kun kävi vieras niin ajattelin juoda (moneen viikkoon en ole voinut edes ajatella kahvin juontia)
Nyt rupesi jännittämään josko käynyt huonosti. Aikaisemmissa raskauksissa pahoinvointi loppunut viikolla 12.
Kommentit (15)
Tee testi? Vai kuinkahan kauan raskaus näkyy testissä keskenmenon jälkeen?
Ei välttämättä tarkoita. Kärsin molemmissa loppuun asti kestäneissä raskauksissani kovasta pahoinvoinnista toiselle kolmannekselle asti (ykäsin viimeisen kerran rv 17), mutta väliin mahtui kyllä muutama harva päivä, jolloin oli hyvä olo. Tosin vasta sen pahoinvointikauden loppupuolella. Jos ap:n pahoinvointi kestää normaalisti rv 12 asti, niin hän on jo aika loppumetreillä ja sen puolesta voisi jo vähän alkaa helpottaakin.
Ainoa keskenmenoon päättynyt raskauteni oli myös taysin pahoinvoinniton. Meni kesken rv 8. Se oli ensimmäinen raskauteni ja seuraavissa pahoinvointi alkoikin jo aikaisemmin.
Viikon päästä on ultra. Voisin huomenna tehdä testin, tuskin sitten enää näkyy. En jaksa viikkoa odottaa..
Voihan toki olla, että huomenna aamulla taas huono olo. Minulla kans aiemmass keskenemenossa kävi niin, että huono olo loppui ja sitten todettiinkin sikiön kuolleen. Tietysti näillä viikoilla muutenkin voi pahoinvointi jo loppua. ap
Koita ottaa rauhassa. Minulla oli hurjaa pahoinvointia viikot 7-10, ja sitten yhtenä aamuna se loppui kuin seinään. Itsekin sitä vähän säikähdin, mutta ei se mitään merkannut, pahoinvointi vain loppui ja siirryin "seuraavaan vaiheeseen". Onnea!
Ei voi tietää. Mulla kävi noin viikolla 8 ja oli mennyt kesken. Toisaalta seuraavassa raskaudessa pahoinvointi loppui ihan seinään n viikolla 10 ja huolissani ryntäsin ultraan, jossa kaikki oli mainiosti.
Mulla loppui pahoinvointi viikon 10 tienoilla, ja kuollut alkio vastasi kooltaan viikkoja 7+1. Tuskin kannattaa testiä tehdä, kun voihan se edelleen näyttää positiivista, jos ei alkio poiskaan ole vielä tullut.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 19:52"]
Mulla loppui pahoinvointi viikon 10 tienoilla, ja kuollut alkio vastasi kooltaan viikkoja 7+1. Tuskin kannattaa testiä tehdä, kun voihan se edelleen näyttää positiivista, jos ei alkio poiskaan ole vielä tullut.
[/quote]
Niin ja mulla istukkahormonia näkyi verikokeessa vielä pahoinvoinnin loppumisen jälkeen.
Turhaan huolestuin. Nyt aamusta ollut huono olo. Pystyin kyllä juomaan smoothien, jonka juomista en ole voinut ajatellakaan viime viikkoina. Ehkä pahoinvointi alkaa nyt hellittää, viikkoja on kuitenkin nyt se 11. Ap
Itse pohdin samaa pari vuotta sitten. Itse asiassa tein myös aloituksen av:lle ja 95 prosenttia oli keskenmenon kannalla. No, menin ultraan ja siellä oli elävä ja hyvinvoiva vauvanalku. Joten ilman ultraa et voi tietää onko tapahtunut keskenmeno vai ei. Pidän sulle peukkuja, että kaikki on hyvin :)
Mulla on ollu pahoinvointia vaan yhen viikon. Ei se pahoinvoinnin loppuminen keskenmenosta kerro.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 10:08"]
Itse pohdin samaa pari vuotta sitten. Itse asiassa tein myös aloituksen av:lle ja 95 prosenttia oli keskenmenon kannalla. No, menin ultraan ja siellä oli elävä ja hyvinvoiva vauvanalku. Joten ilman ultraa et voi tietää onko tapahtunut keskenmeno vai ei. Pidän sulle peukk
Kiitos. Eiköhän kaikki ole hyvin. Ja ensi viikolla se varmistuu :) ap
[/quote]
Mulla pahoinvointi loppoi iha yhtäkkiä viikolla 10+. Olin varma että nyt raskaus meni kesken. Nyt vieressä köllii 2 kk vanha tyttö :)
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 19:03"]
Tee testi? Vai kuinkahan kauan raskaus näkyy testissä keskenmenon jälkeen?
[/quote]voi näkyä viikkoja
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 09:39"]
Turhaan huolestuin. Nyt aamusta ollut huono olo. Pystyin kyllä juomaan smoothien, jonka juomista en ole voinut ajatellakaan viime viikkoina. Ehkä pahoinvointi alkaa nyt hellittää, viikkoja on kuitenkin nyt se 11. Ap
[/quote]
Jännä, että pahoinvointi on hyvä asia. Minulla oli ihan sama juttu, olin tosi onnellinen kun parin päivän jälkeen taas öklö olo yllätti.
itselläni pahoinvoinnin yhtäkkinen loppuminen tarkoitti keskenmenoa.