Lue keskustelun säännöt.
Miten ekstrovertti-lapsesta tulee ujo ja sisäänpäinkääntynyt aikuinen?
16.02.2015 |
Voiko luonne vaan muuttua ääripäästä toiseen lapsen kasvaessa aikuiseksi, vai onko todennäköisempää se että ihminen on joutunut kokemaan kovia elämässään? Lapsena positiivinen, sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut onkin aikuisena melankolinen, masennukseen taipuvainen, ujo ja epäsosiaalinen?
Kommentit (24)
No, masennukseen voi sairastua ihan kuka tahansa.
Mutta en usko, että synnynnäinen perusluonne muuttuu ekstrovertista introvertiksi muuta kuin kovan kohtelun myötä. Kiusaamista, henkistä mitätöinti, hylkäämiskokemuksia, you name it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin lapsena ensinmainittu. Nuorena ja nuorena aikuisena tein huvikseni testejä joissa kartoitettiin onko vallitsevin piirre flegmaattisuus, melankolisuus, koleerisuus vai sangviinisuus. Sain yhtä paljon pisteitä melankolikkona ja sangviinikkona, sama tulos tuli kun pyysin läheisiä ystäviä tekemään sen minusta (en kertonut saamaani tulosta heille etukäteen). He olivat ällistyneitä siitä että melankolisuus oli niin voimakas piirre luonteessani ja kas vain, iän myötä olen erittäin sisäänpäinkääntynyt enkä kaipaa ihmisten seuraa, päinvastoin, uuvun siitä erittäin nopeasti.
Ehkä ap:nkin kuvaamassa tapauksessa se kaksijakoisuus on olemassa alusta asti, mutta painottunut noin jyrkästi ettei mitään kultaista keskitietä ole vaan vain joko-tai.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:02"]
No, masennukseen voi sairastua ihan kuka tahansa.
Mutta en usko, että synnynnäinen perusluonne muuttuu ekstrovertista introvertiksi muuta kuin kovan kohtelun myötä. Kiusaamista, henkistä mitätöinti, hylkäämiskokemuksia, you name it.
[/quote]
Jos tällaista on taustalla, niin voiko sitä enää aikusena muuttua takaisin ulospäinsuuntautuneeksi? Jos persoona on muuttunut trauman seurauksena, niin jos paranee traumasta, niin miten sitten käy?
Tajuaa miten tyhmästi on lapsena käyttäytynyt.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:07"]
Itse olin lapsena ensinmainittu. Nuorena ja nuorena aikuisena tein huvikseni testejä joissa kartoitettiin onko vallitsevin piirre flegmaattisuus, melankolisuus, koleerisuus vai sangviinisuus. Sain yhtä paljon pisteitä melankolikkona ja sangviinikkona, sama tulos tuli kun pyysin läheisiä ystäviä tekemään sen minusta (en kertonut saamaani tulosta heille etukäteen). He olivat ällistyneitä siitä että melankolisuus oli niin voimakas piirre luonteessani ja kas vain, iän myötä olen erittäin sisäänpäinkääntynyt enkä kaipaa ihmisten seuraa, päinvastoin, uuvun siitä erittäin nopeasti.
Ehkä ap:nkin kuvaamassa tapauksessa se kaksijakoisuus on olemassa alusta asti, mutta painottunut noin jyrkästi ettei mitään kultaista keskitietä ole vaan vain joko-tai.
[/quote]
Missä voisi tehdä tuollaisen testin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin lapsena piinallisen ujo, ihan teini-ikään asti. Nyt aikuisena olen ekstrovertti, ulospäinsuuntautunut, puhelias, ammatiltani toimittaja. En usko että vanhempani olisivat koskaan voineet kuvitella tällaista muutosta. Siskoni taas oli täysin minun vastakohtani lapsena, nyt aikuisena ujo, taka-alalla viihtyvä, hiljainen. Me ollaan ainakin muututtu toistemme vastakohdista toistemme vastakohdiksi!
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:11"]
Tajuaa miten tyhmästi on lapsena käyttäytynyt.
[/quote]
Sitäkö se on? Yhtäkkiä tajuaa ja sitten häpeää omaa käytöstään, eikä enää ole ulospäinsuuntautunut? Mites nämä, jotka ovat vielä aikuisenakin ekstroverttejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin lukemaan noista persoonallisuustyypeistä ja kun tajusin olevani melankoolikko niin alkoi heti masentaa :-(
Minä muutuin, vaikean vanhempien avioeron myötä teini-iässä.
Olin ehkä 13-24-vuotiaana aika sulkeutunut. Siitä sitten olen taas avautunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:12"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:07"]
Itse olin lapsena ensinmainittu. Nuorena ja nuorena aikuisena tein huvikseni testejä joissa kartoitettiin onko vallitsevin piirre flegmaattisuus, melankolisuus, koleerisuus vai sangviinisuus. Sain yhtä paljon pisteitä melankolikkona ja sangviinikkona, sama tulos tuli kun pyysin läheisiä ystäviä tekemään sen minusta (en kertonut saamaani tulosta heille etukäteen). He olivat ällistyneitä siitä että melankolisuus oli niin voimakas piirre luonteessani ja kas vain, iän myötä olen erittäin sisäänpäinkääntynyt enkä kaipaa ihmisten seuraa, päinvastoin, uuvun siitä erittäin nopeasti.
Ehkä ap:nkin kuvaamassa tapauksessa se kaksijakoisuus on olemassa alusta asti, mutta painottunut noin jyrkästi ettei mitään kultaista keskitietä ole vaan vain joko-tai.
[/quote]
Missä voisi tehdä tuollaisen testin?
[/quote]Netistäkin löytyy ihan hakusanoilla melankolikko jne ja kirjoja on olemassa, esim Yhdeksänkulmainen peili tai Läsnäilo - itsetuntemus ja enneagrammi. Kannattaa tutustua :)
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:17"]
Menin lukemaan noista persoonallisuustyypeistä ja kun tajusin olevani melankoolikko niin alkoi heti masentaa :-(
[/quote]Älä masennu! Olet siis syvällinen ja voimakkaasti tunteva :) tarkoitushan on että oppii tuntemaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja sen avulla helpottamaan omaa (ja muiden) elämää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä opettaa.
Tarpeeksi arvostelua, selkään puukottamista, häpeää ja muita henkisiä kolhuja...
Minulla ainakin koulu, siellä lannistava opettaja, vaikeat perhesuhteet ja syyllistäminen saivat minut kääntymään sisään päin. Terapian avulla sain itseluottamusta ja tulin reippaammaksi, mutta en silti ole mikään supersosiaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:02"]
No, masennukseen voi sairastua ihan kuka tahansa.
Mutta en usko, että synnynnäinen perusluonne muuttuu ekstrovertista introvertiksi muuta kuin kovan kohtelun myötä. Kiusaamista, henkistä mitätöinti, hylkäämiskokemuksia, you name it.
[/quote]
Jos tällaista on taustalla, niin voiko sitä enää aikusena muuttua takaisin ulospäinsuuntautuneeksi? Jos persoona on muuttunut trauman seurauksena, niin jos paranee traumasta, niin miten sitten käy?
[/quote]
Kyllä se voi luonnetta avata, mutta ihmisluottamuksen ja positiivisuuden hankkiminen uudestaan on erittäin iso urakka.
Sinänsä ujous jne. ovat aivan hyviä luonteenpiirteitä, itsekin olen enemmän sitä sorttia. Kyse nyt siis ole muutoksesta ja sen syistä, ei ujoudesta sinällään.
3
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:15"]
Itse olin lapsena piinallisen ujo, ihan teini-ikään asti. Nyt aikuisena olen ekstrovertti, ulospäinsuuntautunut, puhelias, ammatiltani toimittaja. En usko että vanhempani olisivat koskaan voineet kuvitella tällaista muutosta. Siskoni taas oli täysin minun vastakohtani lapsena, nyt aikuisena ujo, taka-alalla viihtyvä, hiljainen. Me ollaan ainakin muututtu toistemme vastakohdista toistemme vastakohdiksi!
[/quote]
Noin päin se muutos onkin loogisempi, ilman mitään traumoka. Mutta mikä lannistaa lapsen, joka siihen asti on luottanut sosiaalisen kanssakäymisen palkitsevuuteen ja ihmisten myönteiseen suhtautumiseen? Kyllä mä edelleen väitän, että muutos ekstrovertista introvertiksi on jonkinlaisen ikävän kokemuksen aikaansaamaa. Ei nyt välttämättä mitään hyväksikäyttöä tms. isoa, mutta esim. koulukiusaaminen lannistaa kyllä ulospäinsuuntautuneen lapsen helposti.
3
Mä olen kuulemma lapsena reipas, itsevarma ja kova puhumaan tutuille ja vieraillekin. Jossain vaiheessa jotain tapahtui. Tai aika paljonkin kaikkea... Isä oli väkivaltainen äitiä ja meitä lapsia kohtaan. Muutettiin toistakymmentä kertaa lapsuuteni aikana. Kotona oli muutenkin lannistava ja ahdistunut ilmapiiri. Raamatulla lyötiin myös päähän vähän väliä ja pelotettiin ihan pienestä lähtien helvetillä ja ikuisella kadotuksella. Varmasti on pahempiakin lapsuuksia ollut, mutta luulen että nuo kaikki kokemukset ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että näin aikuisena olen epävarma itsestäni, arka ja hiljainen sosiaalisissa tilanteissa. Mua ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin.
Minäkin olin lapsena sosiaalinen ja avoin. Koulukiusaaminen lopetti sen käytöksen, ja olen näin aikuisena hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Näin on käynyt todella monille ihmisille, jotka ns. "eivät tee itsestään numeroa". He ovat oppineet, että se oma todellinen minä on naurettava ja nolo, ja itseään ja sitä sisäistä minuuttaan suojellakseen on helpompaa olla olematta oma itsensä kovin paljoa. Se on selviytymiskeino, eikä minusta yhtään huonompi sellainen. Sisäinen tasapaino säilyy, kun oppii ettei anna itsestään muille kovin paljon.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 15:01"]En osaa sanoa, mutta oon muuttunut ekstrovertista introvertiksi. Muutos tapahtui, kun aloitin koulun.
[/quote]
Juuri sama. Minua ei kiusattu, mutten sopinut joukkoon. Hiljalleen sulkeuduin ja aikuisenakin olen enemmän introvertti.
On eri asia olla haluiltaan sosiaalinen ja taidoiltaan sosiaalinen.
Jos on vain haluiltaan sosiaalinen, mutta taidoiltaan huono, tulee aika rumasti torjutuksi jotain eskarissa ja alaluokilla. Tekee aloitteita paljon, mutta joutuu lähinnä kiusatuksi hölmöksi, kun ei kuitenkaan hallitse sujuvaa supliikkia ja laumanjohtajuutta. Se saa sitten käpertymään itseensä pettyneenä.
En osaa sanoa, mutta oon muuttunut ekstrovertista introvertiksi. Muutos tapahtui, kun aloitin koulun.