Tinder treffit - pohjanoteeraus!
Olen kolmekymppinen yh-äiti ja käyttänyt Tinderiä reilun kuukauden, koska sen kautta on niin helppoa päästä juttelemaan uusille ihmisille. Sovin treffit itseäni viisi vuotta vanhemman miehen kanssa nyt ystävänpäivälle. Ihan hirveesti ei oltu Tinderissä viestitelty, mutta käytiin läpi asuinpaikkakunnat ja työt yms. Mies vaikutti mukavalta ja fiksulta ja myös kiinnostuneelta, joten sovimme treffit hänen luokseen. Sovimme "päiväkahveista".
Menin hänen luokseen. Hieno ja siisti koti, joku kalliimpi urheilumallinen Audi pihassa, ei Ikea-koti. Kouluttautunut mies, DI, joten ihan senkin takia oli jo odotukset suht korkealla.
Mutta eipä ollutkaan vastassa unelmien prinssi. Ei todellakaan! Jo viiden minuutin päästä huomasin, että mies on erittäin itseriittoinen ja ylimielinen. Ei itse asiassa edes tarjonnut minulle kahvia. Kyseli minulta, millä mielellä olen, jolloin tajusin, että mies on vaan seksin perässä. Kerroin, että ihan vakavissani etsin miestä. Yhden kerran taisi koskea reittäni, mutta kun huomasi, etten ole sillä mielellä niin jätti minut rauhaan.
Silti olin ehkä tunnin hänen luonaan kuuntelemassa hänen paasaustaan miehistä ja naisista ja parisuhteista. Olin suorastaan järkyttynyt hänen mielipiteistään. Tässä muutama hänen suustaan kuultua: "Miehillä on niin kova seksuaalivietti, että kaikissa parisuhteissa pitäisi olla oikeus sivusuhteeseen. Miehet vaan on semmosia. Miks pitäis yhden naisen takia sammuttaa omat halut?" TAI "Ei saman naisen kanssa jaksa kahta vuotta pidempään." TAI "Sonneilla on testattu, että sama sonni ei päivän aikana astu samaa lehmää kuin viisi kertaa, mutta muuten astuisi saman päivän aikana vaikka 50 eri lehmää." TAI "Jos haluun pidempiaikaiseen suhteeseen naisen kanssa, niin mun pitäis kohteliaisuudesta ensin pidättäytyä seksistä ainkin parien treffien verran. Naiset vaatii kauheita ponnisteluja miehiltä. Ei se oo luonnollista."
Mä tyyliin suu auki kuuntelin sitä ihan järkyttyneenä! Sitten kun se malttoi paasauksen ohessa kysyä multa jotain diipa daapaa, niin mun mielestä on aika epäkohteliasta näpertää kännykkää samalla. Ei se edes kuunnellut mitä mä vastasin. En kiinnostanut sitä yhtään, eikä sillä sinänsä mitään väliä, hirvee sovinisti sika... Sitten se vielä suoraan sanoi mulle, että "Sovin tässä treffejä huomiselle."
Lisäksi se sanoi, ettei voi juurikaan käydä baareissa viikonloppuisin, koska "Töissä kokouksissa mun pitää olla skarppina ja yrittää olla koko ajan muita fiksumpi. En voi olla siellä pää jumissa." Ihan hyvä, että on terveet elämäntavat, mutta kyllä oli ihme tyyppi. Ja "Tinderissä tulee matchejä koko ajan niin paljon, etten mä millään kerkeä kaikille edes vastaamaan." TAI "En edes halua, että baarissa, kun olen kavereiden kanssa, että joku muija tulis keskeyttämään meidän keskustelun".
Oikeesti, miltä tää teistä kuulostaa? Musta ainakin tuntui, että n. tunti mun elämästä meni niiiiiiiin hukkaan... Jatkossa parempia matchejä mulle, kiitos nam.
Kommentit (73)
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:38"]
Jos nettituttu tulee kotiin, niin toki on lupa odottaa seksiä. Ei tarvitse olla kovin fiksu tajutakseen tätä.
[/quote]
Haha, minä olen kutsunut monta treffimiestä kotiini. Ovatkohan hekin luulleet, että haluan heti seksiä? Noup.
Mistä lähtien kotiin kutsuminen on ollut kutsu seksiin?
Juuri sen vuoksi alkuun tapaillaan, että saa pudotettua tuollaiset vajakit tarjonnasta pois. Sinä päätit hypätä tutustumisvaiheen yli. Onko sinulla kiire saada mies. Mielenkiintoista...
Onko olemassa aikuisia ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä päiväkahvit tarkoittaa? :D
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:38"]
Jos nettituttu tulee kotiin, niin toki on lupa odottaa seksiä. Ei tarvitse olla kovin fiksu tajutakseen tätä.
[/quote]
Haha, minä olen kutsunut monta treffimiestä kotiini. Ovatkohan hekin luulleet, että haluan heti seksiä? Noup.
Mistä lähtien kotiin kutsuminen on ollut kutsu seksiin?
[/quote]
Älä jaksa olla lapsellinen.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:48"]
Ihan sopivia olitte toisillenne, sinua kiinnosti vain rahat ja miestä kiinnosti vain seksi. En ymmärrä mitä valitat.
[/quote]
Eikun ainiin kyllä mä tajuan, mies ei ollut valmis maksamaan siitä seksistä, vaikka hänellä oli rahaa. Niin tietysti, sori etten heti tajunnut.
Aika moni nainen kiihottuu tuollaisesta käytöksestä. Itselläni on monesti tapana käyttäytyä juuri noin kun olen sopinut 'päiväkahvit'. Aina on herunut, joskut toki on tullut nainen joka ei selvästi olekaan ollut kiinnostunut tuollaisesta käytöksestä. Silloin olen muuttanut omaa tapaani, tältä mieheltä se ei selvästikään onnistunut lennossa.
Uskoisin, että ap:kin olis kyllä ollut sillä tuulella jos mies olis hetken alussa ensin ollut ystävällinen ja kuunnellut ap:n juttuja. Ilmeisesti tämä mies oli oikeasti aikas kusipää, kun ei kerran edes ymmärtänyt että toisenlaisella käytöksellä olis saanut mitä haluaa.
Ehkä ne kaikki tinderin matsit oli sekoittaneet sen pään, aika usein näkee sellaisia naisia, jotka on saaneet liikaa huomiota ja muuttuneet kusipäiksi sen vuoksi. Ihmissuhteitahan ei sellainen ihmine kykene solmimaan, mutta seksisuhteita saattaa olla paljonkin.
Ja mitkään koodisanat ei tarkota mulle sitä, että lupaisin jollekin seksiä, vaikka se kuinka selkeästi sitä tarkottaiskin. Ei kai mun oo pakko, jos en halua.. -ap
Harmittelet yhden tunnin hukkaan menemistä, mutta kuitenkin samalla haluat vielä käydä tuosta miehestä keskustelua. Mielenkiintoista..
Ja sinä olet nyt sitten tässä suhteessa parempi ihminen, miten?!
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:52"]
Ja mitkään koodisanat ei tarkota mulle sitä, että lupaisin jollekin seksiä, vaikka se kuinka selkeästi sitä tarkottaiskin. Ei kai mun oo pakko, jos en halua.. -ap
[/quote]
EI sun mikään pakko ole, mutta kohtasit sentään herrasmiehen. Aika moni nainen joutuu raiskatuksi tuossa tilanteessa, jossa on menty puolitutun tai tuntemattoman kotiin. On tainut hengestäänkin päästä, juuri vastaavien nettideittejen yhteydessä.
Hassua, että tää menee niin överiksi täällä keskustelupalstalla. :D
1. En väitä olevani parempi ihminen.
2. En ole kenenkään rahojen perässä, pärjään omilla tuloillani vallan hyvin - se että huomasin nämä pintapuoliset asiat miehen kodissa oli ehkä semmoinen naiivi ajatus, että vois olla ihan fiksukin ihminen kyseessä.
3. Nää oli kolmannet Tinder treffit vasta. Aiemmat treffit kahvilassa ja baarissa.
4. Ja joku kysyi, että onko mulla kiire löytää mies. Myönnän, että pienen ikäkriisin myötä ehkä vähän on..
Ei kannata mennä yksityisiin paikkoihin
Miksi kuuntelit tunnin? Seuraavat treffit kahvilaan ja varaudu lähtemään nopeasti pois.