Järkiliittoon vai ei?

kuin " lepattavan" hulttion!!

sa. Ehkä se oikea vielä odotuttaa itseään? Jos menet järkiliittoon ja saat pari lastakin hänen kanssaan, ja huomaat ettei se olekaan sitä mitä halusit.. *kokemus puhuu* Sitten tulee joku joka vetää jalat alta ja joudut taas pohtimaan missä meni vikaan. Viattomat lapset ja mies kärsii, sinäkin.. Mieti vakavasti..

Itse lähdin järkiliittoon hyvän miehen kanssa. Kuvittelin meidän voivan saada perheen ja miehen olevan hyvä isä. Varmaan olisikin hyvä isä, mutta perhettä ei meille vaan ole tullut. Joten ei sitä järkeilemällä voi kaikkea saada.... En ole itse silti katunut. Rakkaus on kasvanut yhteisten ilojen ja surujen keskellä.



Onnea voi olla elämä ihan kahdestaan hyvän miehen kanssa, josta olisi tullut hyvä isä, mutta tulikin " vain" hieno aviomies ja elämänkumppani, jonka kanssa voi rakkautta kasvatella vuosi vuodelta, sen sijaan, että intohimo olisi jo alussa palanut hurjana.

Kun on kokenut/kokee parastaikaa sitä TOSI RAKKAUTTA ja on kitunut sellaisessakin suhteessa joka perustui sisko/veli-symbioosille, niin älä tyydy vähempään, kuin siihen joka vie jalat alta ja saa sydämesi läpättämään.



t: jo 10. vuosi sellaista ihanuutta

Lapsenteon kalkkiviivat lähestyvät. Miehiä voi tulla ja mennä, sillä elämää muuten on vielä toivottavasti kymmeniä vuosia jäljellä. Voit tavata hurmaavan miehen vaikka viisikymppisenä, tai muutaman vuoden kuluttua! Mutta lapsia voit saada vain nyt, hedelmällinen ikäsi on jo kohta ohitse.



" Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla."



Siis: minä valitsisin tuossa tilanteessa lapsen ja avion järkiliitossa. Ainakin jos toisen lapsen saaminen on sinulle tärkeää. Jos se ei ole, sitten ehkä odottaisin ja riskeeraisin.

Enkä mitään kaipaa vaikka mikään ei ole koskaan lepattanut.

löytäväni uuden miehen ennen 40 v. Eipä vaan ole tullut eteen.

Saan heittää hyvästit haaveilleni.

T. 40 v. yh

kysymyshän ei ole helppo ja vain minä voin asian päättää, silti on kiva lukea muiden mielipiteitä.



Sitäkin on tullut mietittyä, että jos suhteessa ei alun perinkään ole palavaa rakkautta (minun osaltani), niin alkaako toinen osapuoli jossain vaiheessa tuntua todella ärsyttävältä? Kukaan kun ei kuitenkaan ole täydellinen, niin jos sellaiselta todella rakkaalta ihmiseltä kestäisi enemmän myös niitä huonoja puolia?



Toinen huomionarvoisa pointti on myös se, että ei kai tuollainen järkihomma olisi kovin hyvä ao. miehellekään, eli siis tekisin väärin häntä kohtaan menemällä yhteen hänen kanssaan. Varmasti hänellä olisi muitakin ottajia.



Kurjaa vain on, että pitkän yksinolon jälkeen on ollut tosi mukavaa, kun on ollut joku... Ehkä siitä täytyy vain luopua ja kuunnella sydäntään. Lapsentekokin siintää tärkeänä mielessä, mutta on tässä nyt varmaan joitakin vuosia vielä aikaa.



t. edelleen hämmentynyt ap

kun alku alkaa kauhealla tunteiden palolla ja intohimolla!!

Koska rakastumisvaihe ei todellakaan kestä kovin kauan ja entä sit kun se loppuu? Sithän se toinen just alkaakin ärsyttämään, kun " mikään ei enää tunnu miltään" !



Jos alunperinkin on turvallista ystävyyttä ja toisen arvostamista, niin tämä tunne tulee muuttumaan rakkaudeksi ja säilyy lopun elämää!!

Rakkaus voi syntyä ajan mittaan...tai sitten ei.



Voit löytää vielä elämäsi rakkauden myöhemmin tai sitten et....



Voit tehdä tämän miehen kanssa lapsen tai voi olla että lapsiluku jää vain siihen yhteen, teit sitten niin tai näin.



Elämästä ei koskaan voi tietää. Riskejä on silti pakko uskaltaa ottaa.



Onnea elämääsi. Valitsit sitten kummin vain.

Jos mies pitää sinusta ja seurastasi sekä lapsestasi ja itse viihdyt hänen kanssaan ja voit kuvitella hänen olevan hyvä isäpuoli ja hyvä isä, niin ota hänet! Intohimo voi vielä syntyä!

Uskon siinä olevan vakavasti perää. Kynnyskysymys mun mielestä kuitenkin tässä on se, että voitko kuvitella olevasi oikeasti ystävä hänen kanssaan tällä hetkellä? Siis oikeaa ystävyyttä, ei vain sellaista pintapuolista tunnetta, sellaista esim. kuin johonkin työkaveriin, jonka kanssa joudut olet tekemisissä ja kaikki ihan ok, mutta tiedät, että ette ehkä ilman sellaista yhdistävää tekijää kuin työ oikeasti pysyisi ystävinä vuosikausia.



Jos oikeasti olet sitä mieltä, että mies on oikeaa " ystävä" -ainesta ja olette kaikella muulla tavalla yhteensopivia, niin anna palaa. Tuollaisessa tilanteessa on kuitenkin valtavasti mahdollisuuksia. Ystävyys on kuitenkin OIKEASTI se suhteen kulmakivi ja kurkihirsi, jos ei ystävyydelle ole alunalkujaankaan pohjalla, niin suhde ei tule toimimaan rakastumisen huuman häivyttyä.

Rakkaus vaatii tekoja ja tahtomista joka tapauksessa.



En ole aviossa suuren ihastushumaukseni kanssa.

Sen jälkeen jäljelle jää yhteenkuuluvuus, ystävyys ja kiintymys, mikä ehkä monella taholla onkin sitä oikeaa " rakkautta?"

mies on suhun rakastunut ja sinä et. ongelmia tulee jossain vaiheessa tästä asetelmasta. keskustelkaa homma selväksi, älkää kiirehtikö. miehet, jotka haluu äkkiä naimisiin peitelee jotain, niissä on AINA jotain hyvin mätää (alistamisen tarve, huono itsetunto)

Ihan kuin intohimo ja syvä ystävyys ja kumppanuus olisivat toistensa vastakohtia, eikä mahdollisia yhtäaikaa. Väärin! Älä tyydy sellaiseen, mitä et todella halua!

Se, että miehesi on sielunkumppanisi ja suuri rakkautesi, vai se, että saat vielä itsellesi perheen.



AIna ei voi kaikkea saada, ja kuten moni muukin on sanonut, rakkaus on myös tahdon asia. Jos susta tuntuu huonommalta ajatukselta se, että olet liitossa ja saat lapsia miehen kanssa, jota et palavasti rakasta kuin se, että et ehkä saa enää lapsia ollenkaan, etkä välttämättä tuon parempaa miestäkään niin....

eroatko? jos voit heti sanoa eravasi niin tuskin sitten on hyvä vaihtoehto järkiliitto.



noin kertomastasi päätellen kuulostaa minusta kyllä hyvältä. huuma on yliarvostettua- varsinkin kun se usein tulee jonkun tosi huonon miehen kanssa.

että kaipuu rakkauteen on aika kova ja tässä liitossa tulis ero ennemmin tai myöhemmin, miksi ihmeessä muuten haaveilet lapsesta tollasessa elämäntilanteessa? Ilman lapsiakin voi elää hyvää ja tasapainoista elämään. Minusta et ole mikään kauheen kypsä anteeksi vaan sitäpaitti tietääkö tämä asianomainen mies että et rakasta häntä, mitä hän tietää sinun tunteistasi?

Hyviä pointteja on tullut!



Kypsyydestäni en osaa sanoa, varmasti välillä olen tosi lapsellinen ;)



Niin, miksikö haluan tähän elämäntilanteeseen lapsia? Miksi sitä nyt kukaan haluaa perheen ja lapsia, tuomaan onnea ja vakautta elämään. Tietysti haluaisin, että minulla ja lapsellani olisi " oikea" perhe, eli mies ja sisaruksia. Ja tästä miehestä voisin saada hyvän kumppanin itselleni.



Mutta olisiko se oikein miestä kohtaan? Voisinko olla niin laskelmoiva? Ja entä tosiaan, jos itse ihastunkin myöhemmin, tai löydän ns. sen oikean?



Niille, jotka puhuvat järkiliiton puolesta, sanoisin seuraavaa: tietysti alkuhuuma katoaa suhteesta aina ja silloin kysytään halua rakastaa, kumppanuutta ja ystävyyttä. En sentään niin naiivi ole, ettenkö tuota tietäisi. Mutta oleellista onkin se, että suurimmassa osassa suhteita se alkuhuuma on kuitenkin joskus ollut olemassa, ja toimii varmaan hyvänä " varastona" sellaisina huonoina päivinä, kun tosissaan miettii, miksi tuon kanssa oikein tuli mentyä yhteen...



Sitten niille, jotka ihmettelivät, mitä ylipäätään teen ao. miehen kanssa, jos en häntä rakasta. Ihan hyvä ja tarpeellinen kysymys. Kai sen voi tietää vain toinen yh (tai sinkku) miten yksinäiseksi ja lohduttomaksi sitä välillä tuntee itsensä, kun toisilla on perheet ja perheellisten menot, olkapää johon nojata, kaveri jonka kanssa katsoa sohvalla tv:tä, kumppani jonka vierestä herätä aamulla... Sellaista olen kaivannut. Onhan se myös hyväksikäyttöä kylmästi ajatellen, mutta aina kai ihmiset toisiltaan hakevat myös omaa hyötyä.



Äh, nyt en taas tiedä mitä ajatella.