Järkiliittoon vai ei?

sitäkin olen miettinyt, että miksi sitten en tunne rakkautta (tai intohimoa) tuota miestä kohtaan?



Tässä joitakin pohdintoja:



Hän on hauska, mukava ja älykäs, mutta myös jotenkin riippuvainen minusta. Tulee fiilis, että hakee äitihahmoa. Haluaa, että minä päätän kaikesta. En jotenkin osaa kunnioittaa häntä miehenä, on myös fyysisesti hieman pienempi ja heikompi kuin minä.



Nämä ovat varmasti todella typeriä ja mitättömiä asioita, myönnän. Ongelma ehkä onkin enemmän oman pääni sisällä, omassa kyvyssäni osata rakastaa ketään. Silti nämä syyt vaikuttavat tunteisiini, en voi sille mitään...

Kyllä jokainen jonkun löytää, minä ihmettelen onko muka niin että ei löydä. Minusta tuntuue ttä sinun kannattaa ainakin tämän kaverin kohdalla unohtaa perheen perustamis haaveet, kyllä se oikea joskus löytyy. Minäkin löysin hänet vasta 38-vuotiaana ja kannatti odottaa. Ottajia ois ollut vaikka kuinka, mutta en huolinut ja ei mikään " järkiliitto" ois minun kohdalla tullut kysumykseenkään.

Aiemmin mentiin järkiliittoihin ja avioliitot kestivät. Nykyisin mennään rakkausavioliittoihin ja avioliitot eivät kestä. Osmo Kontula kärjisti joskus asiaa sanomalla että rakastumista ja ensihuumaa ihannoiva kulttuuri on parisuhteen pahin vihollinen, ihan tilastollisestikin.



Erottaisin rakastumisen ja rakastamisen. Jokainen avioliitto muuttuu järkiavioliitoksi suurelta osion, kun rakkauden ensihuuma on (neljän vuoden) jälkeen ohi. Sen jälkeen rakkaus on valinta: aktiivinen teko, aikuista toimintaa.

Jos ei tunnu varmalta että haluat hänen kanssaan naimisiin niin älä mene!

Kaikkea historiasta ei voi verrata nykypäivään.

itse olin palavan rakastunut nuorena nykyiseen aviomieheeni..vei jalat altani aina ku kuulin äänen, näin jne.. siis me mentiin naimisiin.. ja oltiin tosi onnellisia muutama vuosi.. tuli lapsi.. tuli vaikeeta miehelle..tuli toine lapsi..tuli vielä vaikeempaa..ja sitten sitä kipattiin kaljaa ku oli vaikeeta..ja minä vaimo pidin kaaaaiken kasassa..no sitten kypsyin, meni hermot, en lluovuttanut, koska minä en luovuta!! ja tulos on se, että edelleen molemmat rakastaa toisisaan sairaasti, paremmin menee, mies on tajunnut asiota ja yrittää saada asiat toimimaan! eli kaikki menossa hyvään suuntaan... vuosia on mennyt reilusti yli5.. elien sano etteikö olisi ollut hepompaa jos...... se on vaan jos...mieti. itse en kadu, että olen käynyt verisen taistelun!!!!!!!!!!!

ennen oli kaikki toisin, mutta myös moni asia järkevämmin. Tosiaan asioita kunnioitettiin, mitä ei nykyään tapahdu!!!

Mitään unelmien prinssejä ei ole olemassakaan. Siitä rakkaudella valitulla miehelläkin on niitä ikäviä vikoja.

ei pitäisi perustaa perhettä vain tunteelle, vaan sellaisten perusasioiden tulisi olla kunnossa. Huuma katoaa, mutta anoppi esim. ei katoa.



Kun sitten kuitenkin ajattelen omaa miestäni, niin ensimmäinen yö esim. oli niin mielettömän ihana, että vielä vuosien jälkeen saatan punastua kun sitä ajattelen.



Oli tavallaan molemmat elementit mukana, koska olin ensin kuullut miehestä ja ajattelin, että tuossa olisi puitteet kohdallaan. Kun sitten tapasin hänet, ajattelin, että vau miten kertakaikkisen miellyttävä mies. Ja sitten tajusin, että sehän on juuri hän. Ja se oli menoa.



Minä odottaisin sinuna vielä. En tiedä yksinhuoltajan yksinäisyydestä. Mutta sinulla on jo lapsiksin. Et siis jää lapsettomaksi, jos odotat. Lapsenhankinta mielessä 35 on melko paljon, mutta muuten olet vielä todella nuori ja elämällä on vielä antaa vaikka mitä sinulle.

Niinpä. Mutta tilastollisia tosiasioita tämä ei muuta. Huumarakkauden ihannointi sekä eroamisen kulttuurillinen ja juridinen helpottuminen romuttavat avioliittoinstituution.



Mistä ihaillut hopeahääparien syntyvän? Siitä että ollaan yhdessä. Sinänsä eri ole merkitystä sillä onko syynä keskinäinen suhde vai ympäristön negatiivinen suhtauminen eroamiseen.



Olennaista on se, että nykyinen kulttuuri ei tuo ihastumisen jälkeisen vaiheen aktiivista ja aikuista suhteen ylläpitoa, vaan tarjoaa pikemminkin eväitä ja työntöä eroamiseen.



Elän itse ateistisessa avoliitossa lehtolapsineni, joten en ole mikään perinteisten perhearvojen evankelista. :D



Tilastollisestihan on niinkin, että itsensä uskovaisiksi julistaneet ihmiset eroat useammin kuin ihmiset, jotka määrittelevät itsensä epäuskonnollisiksi.



29.

Ihmissuhteiden eteen ei jakseta tehdä töitä. Kaiken pitää olla ihanaa automaattisesti.

Ei siihen vaikuta rakastuiko " salamana" vaiko hitaasti kypsytellen.

Tapasin 32-vuotiaana sielunkumppanini ja rakastuin. Vastapuoleni ei rakastunut minuun mutta halusi lapsen kanssani. Meillä on ihana tytär ja olemme olleet kohta seitsemän vuotta yhdessä. Minä olen edelleen rakastunut mieheen mutta mies ei sano rakastavansa minua. Tiedän, että olen hänelle tärkeä eikä hän perhe-elämäämme vaihda ihan heti. Silti aika ajoin pelkään, että mies kyllästyy minuun. En silti tänäkään päivänä valitsisi toisin. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin olla rakastamani miehen kanssa. Mieheni puolesta ihmettelen... Kuuntele sinä ratkaisuissasi tunteitasi.

aivan jonoksi asti. Ainakin 6 ottajaa olis löytynyt 3 kk aikana! En tyytyisi kuin sellaiseen, jota ei tartte miettiä, et onko se oikea. Onko lapsesi tavanneet jo miehen? Pitävätkö häntä jo isäpuolena?

Jos kuitenkin pidät ja välität hänestä, rakkaus voi kasvaa vuosien myötä. Ja tosiaan sinulla on aikalailla viimeiset vuodet tehdä lapsia...



Itse uskon, että rakastaminen (alkuhuuman/-kiiman jälkeen) on enemmänkin päätös kuin pelkkä puhdas tunne. Tottakai joillekin osuu kohdalle niitä " suuria rakkaustarinoita" joissa ensimmäisestä kohtaamisesta asti on molemmilla ollut vahva tunne rakkaudesta joka ei koskaan hiivu. Mutta valtaosalla ihmisistä rakkaus muuttuu vuosien myötä, välillä on hiljaista ja välillä ollaan kuin vasta-rakastuneet.



Yleensä myös ne miehet, jotka saavat sydämen (tai jonkun muun...) lepattamaan, ovat niitä miehiä joista ei välttämättä koskaan tule uskollista ja rakastavaa aviomiestä ja loistavaa isää. Naiset tunnetusti rakastuvat renttuihin, mutta pitemmän päälle on kunnollinen, tunnollinen ja kiltti mies paras valinta.



Ihmiset haikailevat aina sitä mitä heillä ei ole. Rentun kanssa asuva toivoo kilttiä miestä, kun taas kiltin miehen saanut kaipaa sitä rentun tuomaa huumaa ja kiihkoa. Pitäisi oppia olemaan onnellinen siitä mitä on saanut, sillä samassa paketissa ei voi olla kaikkia hyviä puolia.

Vierailija:

Ihmissuhteiden eteen ei jakseta tehdä töitä. Kaiken pitää olla ihanaa automaattisesti.