Minkä ikäisenä tunsit itsesi ensimmäisen kerran aikuiseksi?

Kuulostaa varmaan kummalta, mutta vasta tänä vuonna. Ikää melkein 38 ja pari lastakin. Oho. Mieli tuli aikuisuuden osalta vähän jälkijunassa.

Onko teillä jotkut ihme kovat vaatimukset aikuiselle? Tuskin nyt joku 20-30 vuotias tuntee itseään lapseksi tai teiniksi eli sitten on aikuinen eikö?

Ei aikuinen tarkoita että tuntee olonsa vanhaksi ja täysin valmiiksi!

Itse tunsin olevani aikuinen kun 18v. muutin pois kotoa omaan kotiin, kävin töissä ja hoidin itse kaikki asiani.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 21:06"]Onko teillä jotkut ihme kovat vaatimukset aikuiselle? Tuskin nyt joku 20-30 vuotias tuntee itseään lapseksi tai teiniksi eli sitten on aikuinen eikö?

Ei aikuinen tarkoita että tuntee olonsa vanhaksi ja täysin valmiiksi!

Itse tunsin olevani aikuinen kun 18v. muutin pois kotoa omaan kotiin, kävin töissä ja hoidin itse kaikki asiani.
[/quote]

Ehkä se aikuisuus useimmiten liittyy aika paljolti itsenäisyyteen. Ei kaikki ole koskaan itsenäisiä siinä mielessä. Vaikea sanoa.

En ole varma olenko yhtään aikuisempi nyt päälle nelikymppisenäkään, kuin silloin 14-vuotiaana jolloin olin pahoinpidellyn äitini olkapää, ja vein häntä soittamaan lääkärille jotta saisi avioeron, ja pääsisimme pois.

12 vuotiaana kun oli pakko. Äiti hylkäs ja jätti mut isälle asumaan jossa jouduin apuna pyörittämään koko suurta maatilaa

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 20:54"]

32-vuotiaana, kun äitini yllättäen kuoli. Itselläni oli silloin jo perhe, mutta vasta tuon järkyttävän tapahtuman jäkeen tunsin itseni aikuiseksi. Tajusin, että olen seuraavana vuorossa lähtemään.

[/quote]

Kävi samalla tavalla, ja sekin vaikutti, että samalla jouduin vanhan isäni edunvalvojaksi. 

Mun mielestä aikuisuus on henkistä kasvua ja että on löytänyt oman itsensä ja sisinpänsä.

En ole vielä tunnistanut. Olen 37v. Minulla on huono aikuisgeeniperimä. Koko suku on kuin lauma 5-vuotiaita.

22 vuotiaana. Ei se sellanen pysyvä tunne ollut, kyllä näin pari vutta myöhemminkin yhä joskus lapsettaa ja tulee teinifiiliksiä, mutta tossa iässä alkoi tuntua aikuismaisen itsenäiseltä elämä. Että oli oikeasti omillaan, itsenäinen, ei tarvinnut enää pyytää vanhemmilta mielipiteitä vaan kykeni tekemään isojakin päätöksiä kysymättä muiden arvioita... Kun aiemmin halusi ihan kaiken varalta isompiin juttuihin kysellä neuvoja ja mielipiteitä vanhemmilta tmv ollakseen varma mitä tekee...

Voisiko yksi aikuisuuden merkki olla sekin, että ihminen lopettaa toisten elämän tutkimisen. heidän vikojensa ruotimisen ja toisten syyttämisen. Minusta tuohon liittyy se että ihminen tajuaa itsessäänkin olevan ihan yhtä lailla vikoja eikä sinänsä ole yhtään sen parempi ihminen kuin joku toinen, vaikka oma elämäntilanne tosi paljon parempi olisikin kuin toisen.

Semmoista elämän rajallisuuden kunnioittamista. Täällä ollaan lyhyt aika ja se kannattaa käyttää elämiseen ja elämän rakentamiseen.

Minun mielestäni kiteytettynä aikuisuus on sitä että tuntee itsensä siten että ei "mene muiden mukana", osaa pitää huolta itsestään ja pystyy siihen myös taloudellisesti, sekä pystyy ottamaan täyden vastuun teoistaan. -2

24-vuotiaana muistan kokeneeni sellaisen hetken, että ajattelin, että kyllä mä olisin jo valmis alkamaan elämään aikuisen elämää.

32-vuotiaana kun sain esikoisen syliin ensimmäisen kerran. Tajusin selviäväni oikeasti mistä vaan.

Henkisesti olen kasvanut tämän puolisentoista vuotta kestäneen äitiyden aikana ja välillä hävettää ne ehdottomat mielipiteet, joita lauoin ennen. Olen 27-vuotias ja vaikka tietty mustavalkoisuus ja naiivius onkin hävinnyt, en siltikään tunne olevani aikuinen.

17-vuotiaana. Ihmiset eivät tajua, että jokainen meistä on jo syntyessään eri vaiheessa. Osa on jo päässyt pidemmällä henkisesti kehityksessään ja siitä on hyvä jatkaa tässä elämässä. Osa taas ei ole.

Varmaan sellainen juttu on aika hyvä tae aikuisuudesta, että tarve arvostella toisia ihmisiä häviää. Elämä opettaa riittävästi nöyryyttä, jotta älyää sen että ihmiset tulevat kovasti erilaisista taustoista ja kokemuksien kautta. Ja se että kantaa vastuun itsestään.

Siinä vaiheessa, kun hiffasin että maailmassa on niin paljon pahaa ja kauheita asioita, joille et pysty itse tehdä yhtään mitään. Se on kamala tunne. Ja ikää oli tuon oivalluksen aikoihin noin 22 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 21:44"]

Siinä vaiheessa, kun hiffasin että maailmassa on niin paljon pahaa ja kauheita asioita, joille et pysty itse tehdä yhtään mitään. Se on kamala tunne. Ja ikää oli tuon oivalluksen aikoihin noin 22 vuotta.

[/quote]

Kaikella voi tehdä jotain. Vasta tämän ajatuksen tajuttuaan voi olla oikeasti aikuinen.

46 v. Eikä vieläkään tunnu aikuiselta....

Oikeastaan vasta ihan viime aikoina on tullut oivallus että olen aikuinen. Olen 27.