Mies 29v miettii; vaikea tilanne elämässä

Aloitin vasta uuden koulutuksen, josta olisi tarkoitus selvitä nopeasti, mutta nyt näyttää siltä, että vanha somaattinen sairaus nostaa päätään ja terveys ei kestä alan vaatimuksia. Myös lemmikki näyttää allergisoivan voimakkaasti ja joudun ehkä pahimmassa tapauksessa luopumaan siitä. Koulussa ei pahemmin potentiaalisia kaveri- ja puolisoehdokkaita näy, kuten ei harrastuksissakaan. Tämä tietenkin alentaa motivaatiota valtavasti.

Katsoin äsken uudet työpaikkailmoitukset läpi ja niitä ei ollut yhtään. Kaupunki on kuulemma liian köyhä rahoittamaan oppisopimuksia ja niitä on haettu turhaan jo kauan; vastaavat tahot eivät vastaa sähköpostiin.

Seuraavat koulutukset olisi sitten syksyllä, jolloin on kerennyt jo kyynistyä elämään muutaman prosentin enemmän ja näistäkin koulutuksista, kuten kaikista muistakin, suuri osa on sellaisia, joihin voisi yksinkertaisesti perehdyttää työpaikalla, mutta pitäisi ensin hakea, päästä läpi ja yrittää järjestää toimeentulo ainakin kahden vuoden ajaksi.

Muutto vähän houkuttaisi, mutta ilman varmaa työtä en haluaisi muuttaa, koska vaihtoehtona olisi seulan läpäistessä pitkäaikainen asustelu pienessä opiskelijakopissa ja useimpien tilojen jakaminen vieraiden kanssa. Siitä minulla on jo tarpeeksi kokemusta. Nykyinenkin kotikaupunki olisi aika OK, kunhan elämässä olisi jonkinlaista pysyvyyttä ja onnea. En tavoittele tällä haavaa mitään taivaita, vaan vapaaehtoistyön perusteella, jossa olen erittäin aktiivinen, voin saada hyvän mielen aika yksinkertaisistakin ja ei niin hehkutetuista hommista, kunhan siihen ei liity ajoneuvojen kuljettamista, laitteiden asentamista (tätä voisin kyllä ehkä harkita vielä), voimakkaita allergeenejä, yhteistyötä oikeuslaitoksen viranomaisten kanssa, säännöllistä vuorotyötä, jatkuvaa seisomista ja ruuhkatilanteita (esim.kokki) tai intiimejä hoitotoimenpiteitä. Kyllähän tuo tietysti sulkee pois joitakin ammatteja, mutta toisaalta niihinkin olisi useimmiten mahdotonta päästä joustavasti.