Miten erosta voi päästä yli? Siis siitä ettei sitten ollutkaan toiselle tärkeä?

Ajan kanssa mutta oli itsellekin viimeisen tyttöystävän lähtö kova pala, vielä kun oli toisen löytänyt niin se oikein teroitti sitä että en kelvannut.

Ei ero tarkoita sitä, ettet olisi ollut toiselle tärkeä.

Ymmärrä se fakta, että hän ei siis ollut sinulle se oikea. Muuten hän olisi tuntenut samoin ja jäänyt luoksesi. Joten älä turhaan haikaile väärän miehen perään. Hän ei ole sen arvoinen.

Parantele haavojasi jonkun aikaa. Muista olla hyvä itsellesi. Positiivisia ajatuksia, mukavaa tekemistä.Älä menetä itsetuntoasi turhaan. On miehiä joille sinä olet täydellinen. Usko siihen. Hyvät ajatukset kantavat ja saavat aikaan ihmeitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ero tarkoita sitä, ettet olisi ollut toiselle tärkeä.

Nimenomaan. Mutta olen pahoillani puolestasi ja se varmasti on kova isku perusluottamukselle ja turvallisuuden tunteelle, varsinkin jos et ole aiemmin joutunut kokemaan vastaavia kokemuksia. 

Tällainen ero voi olla tosi kasvattava kokemus. Elämässä ei mikään ole varmaa ja mitä tahansa saattaa tapahtua millä hetkellä tahansa. Se voi tuntua jossain tilanteessa raastavalta. Kuitenkin näiden hetkien tarkoitus on auttaa sinua löytämään keinoja selviytyä erilaisista elämän kriisitilanteista ja pikkuhiljaa hyväksyä elämän rajallisuus. Yksin ei kuitenkaan tarvitse selviytyä, vaikka suomalaiseen kulttuuriin kuuluukin yksin pärjääminen ja reippaus. Onko sinulla ketään, jonka kanssa puhua?

Hyväksy elämän tosiasiat. Kukaan ei voi taata ikuista rakkautta kenellekään. Ihmiset muuttuu koko ajan, sinäkin olisit voinut lopulta huomata ettet rakasta enää. Mistään ei ole takeita, kaikki voi muutta koska vain.

Niinkuin ylempänä on sanottu, ihminen voi olla todella tärkeä ja rakas ilman että suhde toimii ja on rakastunut. Itse ymmärsin tämän sen jälkeen kun itse olin ollut se jolle mies oli tärkeä ja rakas mutta ei sillä tavalla mitä parisuhteeseen tarvitsee.

Ei siinä varmaan muu auta kuin hyväksyä asia, ja mennä elämässä eteenpäin.

Helppo päästä yli. Olin 18 vuotta avoliitossa ja 7 vuotta sitten erottiin. Ero oli oikea ratkaisu. En ymmärrä miksi jäädä paikalleen itkemään ja rypemään itsesäälissä. Jatka omaa elämääsi ja taakse ei katsota vaan eteenpäin mennään. Hyvin helppoa ja yksinkertaista, vai mitä.

En halua että pidät minua tylynä, mutta sanon vaan: ihan samalla tavalla kuin tässä elämän kulussa päästään muistakin vaikeuksista ja suruista yli: Kärsimällä, puhumalla ystävälle, kirjoittamalla vaikka ajatuksia paperille tai koneelle, itkemällä, etsimällä jotain uutta elämään, aloittamalla harrastus....

Pääasia että et mökkiydy, eristy, et ala ylisyödä, et ala juoda, etkä tee itsellesi muutakaan pahaa.

(Mulla on takana konkurssi, ero, yksinhuoltajuus... Mikään näistä ei ole kuitenkaan niin hirveää kuin äidilleni oli oman lapsen kuolema. Tämä vain esimerkkinä siitä, että on muitakin kärsiviä, jotka ovat päässeet surunsa yli.)

Tsemppiä!

Voimia! ❤️