Olen mies enkä nauti seksistä
Kuinkahan moni meistä miehistä oikeastaan nauttii seksistä. Luulen, että ainakin noin 10 prosenttia on sellaisia, jotka eivät erityisemmin nauti seksistä, edes sooloseksistä. Olen vuosien saatossa kysellyt tuttaviltani kantaa asiaan ja siksi tuo luku. Luku on toki suuntaa-antava.
Olen parisuhteessa (naisen kanssa) ja suhteemme on kestänyt jo 14 vuotta. Olen yhdynnässä ainoastaan velvollisuuden tunnosta pariani kohtaan, koska seksi merkitsee hänelle enemmän kuin minulle. Olemme toki keskustelleet asiasta (haluttomuudestani) hänen kanssaan. Minulla on 3 muuta aiempaa suhdetta takanani ja aina sama juttu: seksi ei vain kiinnosta.
On minulla ollut ns. yhdenillan juttujakin aiemmin, mutta ei minulla tullut kiksejä niistäkään. Saatoin jopa lopettaa yhdynnän kesken kertatapaamisella.
yhdyntä tuntuu suorastaan työltä eikä siitä saa erityisemmin nautintoakaan. Samoin voin sanoa ns. sooloseksistä. Onneksi minulla on sen verran hyviä tuttuja, jotka ovat avautuneet minulle ja kertoneet etten ole tässä asiassa yksin.
En ole kiinnostunut miehistä ja muuten olen elämääni erittäin tyytyväinen.
Kommentit (16)
Joo, elin tuollaisen miehen kanssa lapsen takia vuosia. Itse haluaisin seksiä (halukkaan kumppanin kanssa) suunnilleen päivittäin. Mies ei ikinä myöntänyt tai kertonut mitään.
Voin kertoa jälkeenpäin: ei ole normaalia ja pahempaa ei ole!
Minulle kävisi tuollainen mies täydellisesti.
t. aseksuaali
Ap, missä sulla on vikaa? Normaalia tuo ei ole vaikka siltä tuntuisi. Sinulla menee elämä niin hukkaan, mars lääkäriin ja perusteelliset metaboliset tutkimukset. Kakkonenkin joutuu myöntämään ettei hänKÄÄN ollut normaali vaan sairas.
Ja vielä toivoo lisää haluttomia miehiä haluttomille naisille!? Siis toisin sanoen sairaita miehiä sairaille naisille!? Tuo on jo kipeää päästä kakkonen, toivoa lisää FYYSISESTI tai PSYYKKISESTI sairaita ihmisiä. Midtis nyt hetki itsekin, kuinka monen elämän sairaat haluttomat pilaavat. Vähintäänkin kumppanille oikeus rakastajaan/rakastajattareen, kun ei se seksi teille muutenkaan mitään merkitse.
Seksi on suhteen liima, ilman sitä kaikki hajoaa.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:12"]Minulle kävisi tuollainen mies täydellisesti.
t. aseksuaali
[/quote]
Toinen sairas ilmoittautuu näköjään. Aseksualismi on täyttä paskaa. On vain sairauksia, joita ei osata etsiä tai ei viitsitä etsiä. Jos menee lekurille puuttuvan libidon kanssa niin luuletteko, että tohtori vain toteaa teidän olevan nyt aseksuaali ja täysin normaali? No ei kyllä totea.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:12"]Minulle kävisi tuollainen mies täydellisesti. t. aseksuaali [/quote] Toinen sairas ilmoittautuu näköjään. Aseksualismi on täyttä paskaa. On vain sairauksia, joita ei osata etsiä tai ei viitsitä etsiä. Jos menee lekurille puuttuvan libidon kanssa niin luuletteko, että tohtori vain toteaa teidän olevan nyt aseksuaali ja täysin normaali? No ei kyllä totea.
[/quote]
Mitä haittaa aseksuaalista on sinulle? Tarkasti ottaen olen demiromanttinen, jolla on äärimmäisen alhainen seksuaalinen libido. Tämä asia on minun yksityisasiani, minulla ei ole sairauden tunnetta, eikä lääkärillä ole mitään tekemistä asian kanssa. Itse olet päästäsi sairas. Ja yleissivistys puhdas nolla.
Mikä ihmeen Ap:n pakkoseksuaalistaminen täällä on sitä paitsi meneillään? Ap ei välitä seksistä niin Ap ei välitä seksistä. Sillä ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa, koska Ap ei siitä kärsi.
Kaikki vaan panemaan 24/7 kaikkia niin normaaliuden kriteerit täyttyy ja elämällä on tarkoitus? Mitä helvettiä?
AV:n tason kyllä kertoo se että ollaan lyttäämässä toisen ihmisten elämiä tai elämänvalintoja täydeksi paskaksi ilman että edes kysellään asiasta lisää, tai välitetään siitä kokeeko ihminen itse asian hyväksi vai ei. Ja näin siis tapahtuu vaikkei kyseinen henkilö loukkaisi tai satuttaisi ketään elämällään tai elämänvalinnallaan. Masentava sivusto, jolla levitellään enimmäkseen puhdasta paskaa, joka ei tee kenenkään elämää onnellisemmaksi.
Päätit sitten ihan SEKSIpalstalle purkaa sairauttasi? Mielisairaillakaan ei ole mitään sairauden tuntoa, että teillä on jotain yhteistä. Aseksuaalit on vähän kuin psykopaatit tai rikkinäinen vessa: ei niistä ole minulle mitään ongelmaa niin kauan kuin ne eivät näyttäydy omassa elämässäni.
Teille on omat foorumit sairauttanne purkamaan, tarvitse täälä seksipalstalla inistä vaivoistanne.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:12"]Minulle kävisi tuollainen mies täydellisesti. t. aseksuaali [/quote] Toinen sairas ilmoittautuu näköjään. Aseksualismi on täyttä paskaa. On vain sairauksia, joita ei osata etsiä tai ei viitsitä etsiä. Jos menee lekurille puuttuvan libidon kanssa niin luuletteko, että tohtori vain toteaa teidän olevan nyt aseksuaali ja täysin normaali? No ei kyllä totea.
[/quote]
Selibaatti varmaan on myös sairasta tämän henkilön mielestä. Itse on varmaan aikamoinen jakorasia joka haluaa yleistää elämänkokemuksensa kaikkia koskevaksi totuudeksi henkisestä terveydestä.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:37"]AV:n tason kyllä kertoo se että ollaan lyttäämässä toisen ihmisten elämiä tai elämänvalintoja täydeksi paskaksi ilman että edes kysellään asiasta lisää, tai välitetään siitä kokeeko ihminen itse asian hyväksi vai ei. Ja näin siis tapahtuu vaikkei kyseinen henkilö loukkaisi tai satuttaisi ketään elämällään tai elämänvalinnallaan. Masentava sivusto, jolla levitellään enimmäkseen puhdasta paskaa, joka ei tee kenenkään elämää onnellisemmaksi.
[/quote]
Kumppaninsa elämän ap kyllä paskoo mennen tullen. Lue vaikka kolmonen. Ap, vapauta vaimosi, avioero on ainoa oikea ratkaisu, jos et apuakaan halua hakea.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:38"]
Päätit sitten ihan SEKSIpalstalle purkaa sairauttasi? Mielisairaillakaan ei ole mitään sairauden tuntoa, että teillä on jotain yhteistä. Aseksuaalit on vähän kuin psykopaatit tai rikkinäinen vessa: ei niistä ole minulle mitään ongelmaa niin kauan kuin ne eivät näyttäydy omassa elämässäni. Teille on omat foorumit sairauttanne purkamaan, tarvitse täälä seksipalstalla inistä vaivoistanne.
[/quote]
Ihan sairasta tekstiä. Näytä minulle tutkimus siitä että psykopaatti ja aseksuaali ovat sama asia. Toisen ihmisen vertaaminen rikkinäiseen vessaan kertoo minulle kirjoittajan olevan taipuvainen narsismiin. Jos minä olen sairas niin on Ap:kin sairas. Minusta on sairasta velvollisuudesta tyydyttää kumppaniaan. En yhtään ymmärrä mitä sinulla on aseksuaaleja vastaan. En esim. vahingossakaan tule himoitsemaan sinua vaikka olisit viimeinen ihminen planeetalla - eikö se ole hyvä asia?
En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua, mutta nautin kyllä lähellä olemisesta ja huolehtimisesta ja olen hyvä kumppani sopivalle, samoin ajattelevalle miehelle. Emme mielestäni häiritse sinun elämääsi mitenkään ellet sitten kuulu niihin, jotka haluavat kaikkien lisääntyvän, jotta Suomessa riittäisi veronmaksajia jatkossa.
Seksi on sitä paitsi yliarvostettua. Eikä minun parisuhteeni kaadu ainakaan siihen pinnalliseen syyhyn, että miehellä olisi liian pieni penis. :D Enkä myöskään jätä, vaikka penissyöpä iskisi tai toinen tulisi impotentiksi.
PS. Minulla on normaali lapsuus ja tausta ja ystäväni ja sukulaiseni hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.
Sinusta varmaan ovat sairaita nekin suomalaiset, jotka eivät halua parisuhdetta ollenkaan, vaan elelevät erakkoina.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:12"]Minulle kävisi tuollainen mies täydellisesti. t. aseksuaali [/quote] Toinen sairas ilmoittautuu näköjään. Aseksualismi on täyttä paskaa. On vain sairauksia, joita ei osata etsiä tai ei viitsitä etsiä. Jos menee lekurille puuttuvan libidon kanssa niin luuletteko, että tohtori vain toteaa teidän olevan nyt aseksuaali ja täysin normaali? No ei kyllä totea.
[/quote]
Selibaatti varmaan on myös sairasta tämän henkilön mielestä. Itse on varmaan aikamoinen jakorasia joka haluaa yleistää elämänkokemuksensa kaikkia koskevaksi totuudeksi henkisestä terveydestä.
[/quote]
Selibaatti on täysin eri asia kuin "aseksuaalisuus". Ja en pidä siitä, että keksitään uusia termejä sen takia, että yritetään vääntää epänormaali normaaliksi. Kohta adhd lapsikin on "täysin normaali" vain erilainen. Mutta kun ei ole! Eikä adhd lapsellakaan ole sairauden tuntoa.
"asexuality is generally not considered a disorder or a sexual dysfunction (such as anorgasmia, anhedonia, etc.), because asexuality does not necessarily define someone as having a medical problem or problems relating to others socially."
http://en.wikipedia.org/wiki/Asexuality
Olisi hyvä että tutustuisi edes Wikipedian tasoiseen opukseen ennen kuin alkaa huutelemaan "totuuksia"
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 23:52"]
"asexuality is generally not considered a disorder or a sexual dysfunction (such as anorgasmia, anhedonia, etc.), because asexuality does not necessarily define someone as having a medical problem or problems relating to others socially."
http://en.wikipedia.org/wiki/Asexuality
Olisi hyvä että tutustuisi edes Wikipedian tasoiseen opukseen ennen kuin alkaa huutelemaan "totuuksia"
[/quote]
Olen tutustunut. Jollakin tavalla se epänormaali pitää selittää normaaliksi, että kenellekään ei vain tule syrjitty olo. Näin se aina menee. Lihavatkin (oikeasti lihavat bmi yli 30) selitetään normaalin kurvikkaiksi. Sama asia.
Ja lihava voi olla tosi seksikäs, en sillä, mutta eihän se silloin ole normaalipainossa vaikka mitä tekisi!
Pitäkää palstanne, kun eipä täälä juuri seksistä enää puhuta. Toisaalta puhuminen on täysin yliarvostettua, lähden paneen miestäni ihan oikeasti ja niin, että pillu naukuu:)
Hah hah! Minäkin iskin pari vuotta sitten miehen, joka oli sitä mieltä että seksi on alemman sosiaaliluokan säälittävää räpellystä.
Muuten hauska mies ja kivaa biletys seuraa. Aika jyrkkä mielipiteissään ja toisinaan ihan idiootti.
Mutta niin vain kävi, että kerran päädyttiin harrastamaan seksiä. Ja toisenkin kerran ja nyt on äijä vonkumassa pillua koko ajan.
Että se siitä aseksuaalisuudesta
Jaa, kuulostaa ihan normaalilta minun korviini, olen siis nainen. Minua tuollainen ei olisi pitkään elämässäni haitannut ollenkaan, eli noin 4-kymppiseksi. En itsekään tarvinnut seksiä. Asia tosin muuttui kun sain hoitoa kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka oli kait vaivannut mua noin 17-vuotiaasta, myöhemmin tajusin.
Sellaisia miehiä kuin sinä on vain aivan liian vähän sellaisille naisille, joita seksi ei niinikään kiinnosta.