Ystäväni(?) ehdotti tänään tapaamistamme, mutta...
... kieltäydyin hänen kanssaan tapaamisen, koska jos ihminen raivaa tilaa kalenteriinsa vain ja ainoastaan kerran vuodessa ystävänpäiväksi tavatakseen minua pari tuntia jossain kuppilan nurkassa kahvitellen, niin aivan samat mulle jutella puhelimitse samat jutut. Mulle tuli vain sellainen tunne, että tämä ystäväni vain ja ainoastaan olisi halunnut minut kanssaan tänä nimenomaisena päivänä julkiselle paikalle esitelläkseen ohikulkeville tutuilleen, että hei haloo, katsokaa nyt, minulla on ystävä, vaikka todellisuudessa emme tapaile face to face enää viime vuosien aikana kuin noin kerran vuodessa.
Minulla on ystäviä muitakin, ja minun ei tarvitse mennä näyttämään itseäni täydessä meikissä, ja tukka hyvin, ja uuden hohdokkaissa muotivaatteissa ystäväni seurassa vain siksi että muut näkisivät, kuinka minullakin on ystävä, vaikka todellisuudessa en tapaa tuota ko. ystävää kuin säälittävän harvoin nykyisin.
Toisekseen en viitsinyt sanoa ystävälleni, että minut on kutsuttu jo toisten ystävieni kanssa viettämään hauskaa iltaa kaiken kivan merkeissä.
Kommentit (13)
Ehkä tämä ihminen on jotenkin erehdyksessä erakoitunut eikä ole nähnyt lainkaan ystäviä. Nyt sitten ystävänpäivä sai hänet heräämään ja hän halusikin alkaa muuttua. Ja JUURI SINÄ olit se ihminen kenen kanssa hän olisi ihan ekana halunnut aloittaa.
No, ehkä hän ryömii taas vuodeksi jonnekin luolaansa yksin nyhjäämään. Pakit on aika rankkaa jos ei yleensä treffaile ketään ja kerrankin keräsi rohkeutta kysyä....
Jos itsellä on menoa niin voisikohan ehdottaa jotain muuta päivää sitten? Näin tulisi testattua myös haluaako hän oikeasti olla kaveri vai vain seuraa juuri ystävänpäivänä - mitä omituisesti epäilit...
On se joskus monimutkaista tuo naisten elämä...
Miten jollain voi olla noin omituinen ulosanti?
Jos hänen pitää oikein raivata kalenterista tilaa nähdäksesi sinut edes kerran vuodessa, se kielii siitä, että sinä et olekaan hänen ainoa kaverinsa ja hänellä on paljon muutakin menoa, harrastuksia, reissuja, elämää... Oletko kateellinen? Vai mistä moinen negatiivisuus?
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:58"]

[/quote]En todellakaan ole kade kyseiselle ystävälleni, mutta jos hänelle ei sovi muulloin tavata päin yhteen ja mun aikatauluni mukaan, niin on naurettavuuden huippu, että tälläisenä jenkkiläisten keksimällä lapsellisella ystävän päivällä on vain ja ainoastaan aikaa tavata konkreettisesti. Ja nythän olikin kyse siitä, että ei hänellä ole ystäviä niin paljon kuin mitä minulla on, ja minun muut ystäväni ovat paljon iloisempaa ja ideointirikkaampaa porukkaa. Keksivät muutakin kuin typerää kuppilassa istumista täydessä tällingissään kuten tänäkin iltana. Eilen olin jo erään ystäväni kanssa katselemassa tauluja eräässä kuuluisassa museossa; ja meillä oli todella ihana ilta.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:57"]
Mt-ongelmia?
[/quote] Niin onkin, siis tuolla ko. ystävälläni on lääkitys, mutta ehkä se sitten johtuukin hänen mt-ongelmistaan, ettei jaksa eikä kykene enempään.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:58"]
Jos hänen pitää oikein raivata kalenterista tilaa nähdäksesi sinut edes kerran vuodessa, se kielii siitä, että sinä et olekaan hänen ainoa kaverinsa ja hänellä on paljon muutakin menoa, harrastuksia, reissuja, elämää... Oletko kateellinen? Vai mistä moinen negatiivisuus?
[/quote] Voi kuules, kunpa tietäisit, mistä hänen elämänsä kalenteri täyttyy, ihan normaaleista jutuista, jotka ovat muille ihmisille rutiineja, eikä ne estä tapaamasta ystäväänsä useimmin kuin kerran vuodessa.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:58"]
Jos hänen pitää oikein raivata kalenterista tilaa nähdäksesi sinut edes kerran vuodessa, se kielii siitä, että sinä et olekaan hänen ainoa kaverinsa ja hänellä on paljon muutakin menoa, harrastuksia, reissuja, elämää... Oletko kateellinen? Vai mistä moinen negatiivisuus?
[/quote]En todellakaan ole kade kyseiselle ystävälleni, mutta jos hänelle ei sovi muulloin tavata päin yhteen ja mun aikatauluni mukaan, niin on naurettavuuden huippu, että tälläisenä jenkkiläisten keksimällä lapsellisella ystävän päivällä on vain ja ainoastaan aikaa tavata konkreettisesti. Ja nythän olikin kyse siitä, että ei hänellä ole ystäviä niin paljon kuin mitä minulla on, ja minun muut ystäväni ovat paljon iloisempaa ja ideointirikkaampaa porukkaa. Keksivät muutakin kuin typerää kuppilassa istumista täydessä tällingissään kuten tänäkin iltana. Eilen olin jo erään ystäväni kanssa katselemassa tauluja eräässä kuuluisassa museossa; ja meillä oli todella ihana ilta.
[/quote]
Eli ongelma olikin, että hänen ehdottama päivä ei kelpaa vaan sinun olisi pitänyt sanella aikataulut? Miksi vertailet ystävien määrää? Ei se määrä vaan laatu! Jospa ne muut ovatkin mukavampia? Mitä sitten, jos on vähemmän, mutta ovatkin mukavampia? Jotkut eivät tykkää taulujen tuijottelusta. Sillä pitää olla hiljaa. Supattamalla pitäisi vaihtaa kuulumisia, etteivät muut museovieraat häiriintyisi....
Olisit sopinut huomiselle, niin ei ole enää yp.
Käyttääkö ap jotain Google-kääntäjää, kun on noin omituisia lauseita ja sanoja/sananmuotoja teksteissä? Eli oletko ulkomaalainen ja haluat saada suomalaiselta palstalta apua?
Pikkasen katkera vaan