HUHTIKSET ' 05 UUTTA VIIKKOA PUKKAA =)

Pitkästä aikaa saan kirjoitettua jotain. Meillä on parisuhde kriisissä parhaillaan ja tässä nyt lähinnä odottelen, onko jatkoa näkyvissä vai ei. 20vuotta on yhdessä oltu, joten oli täysi yllätys, että nyt miehestä on alkanut tuntua siltä, ettei tämä ehkä olekaan sitä, mitä hän elämältään haluaa. Ja, juu, olen yrittänyt kertoa, että se on ihan tyypillistä kokea tuollaisia tunteita pienen lapsen tultua elämäämme, mutta ei se tunnu helpottavan. Pari viikkoa on asia ollut käsittelyn alla - itkuja olen itkenyt ja toisaalta toivon, että hän pystyy ajattelemaan asiat itsekseen järkevään lopputulokseen (kun hän kaipaa aikaa ajatella), mutta toisaalta koko ajan sitä varautuu lähtöön - puoliksi miettii, mitä kuukauden päästä tekee ja miten tulee toimeen... Blaah. Mutta jotenkin tällä hetkellä on sellainen kylmän levollinen olo: tuli mitä tuli, niin kyllä jotenkin pärjään. Mutta en halua puhua asiasta enempää, helpottaa vaan kun saa purkaa sen vaikka näin kirjoittamalla, eikä tarvitse esittää iloista.



Sitä piti kirjoittamani, että kent kirjoitti noista uneen vaipumisen kädestä pitelyistä aivan kuin Helvin unirituaaleista nykyään. Juuri tuollaista venkuamista siitä, onko käsi kädessä vai ei ja missä asennossa.



Nyt on parina iltana ollut tosi vaikeaa saada Helvi nukahtamaan, kun on tosi väsyneenä menty sänkyyn, mutta siellä sitten juttua riittää. Makailee ihan kiltisti sängyssä, mutta vaan päristelee ja pörisee ja heiluttelee jalkojaan. Eilen tulin puolentoista tunnin päästä pois ja isänsä meni jatkamaan - pian Helvi nukkuikin itkettyään pari minuuttia perääni. Tänään luovutin jo puolen tunnin päästä, kun Helvi nousi toistamiseen pois sängystä. Vartti alhaalla, sitten isin kanssa tosi huutokonsertti " äittä, äittä!" ja vartissa nukuttiin.



Nukahtaisi kyllä jossain vaiheessa, jos itse menisin vain nukkumaan ja olisin vieressä. Mutta kun aina ei viitsi mennä seitsemältä tai kahdeksaltakaan nukkumaan.



Pitäisiköhän huomenna vaan yrittää venyttää nukkumaanmenoa ylitse sen väsyneeltä vaikuttamisen ohitse? Mutta kun aiemmin SIITÄ on seurannut levoton nukahtaminen. Olisipa helppoa, kun lapset toimisivat aina johdonmukaisesti ja säännöllisesti :)

.. pakko tulla halaamaan Mugskabia näin virtuaalisesti. Tosi ikävä tilanne teillä. Toivottavasti miehesi tulee järkiinsä ja tajuaa, että ei muualta löydy yhtään mitään sen ihmeellisempää! Tulee vaan ikävä lasta ja lapsella isiä. Voi että, surettaa. : (



Meillä oli neljä vuotta sitten kanssa sellainen tilanne, että minun mieheni mietti jotain samanlaista ja eroon me silloin päädyttiinkin. Oltiin toki nuorempia, eikä lapsesta tietoakaan. Itse olin ihan hajalla, sillä miehen ajatukset tulivat mulle täysin yllätyksenä. No, minä muutin sitten poiskin mutta sain raahattua mieheni parisuhdeterapeutin juttusille. Pikku hiljaa asiat alkoivat selvitä ja me palattiin yhteen. Vuoden kuluttua erosta muutin takaisin " kotiin" ja siitä vuoden päästä Laura sai alkunsa. Pitkiä prosesseja, mutta meidän kohdalla kannatti.



Mutta jos vaan suinkin onnistuu, niin kannattaa yrittää jutella ammatti-ihmisten kanssa.



Voimia sinulle Mugskab ja terveisiä,

t. Ompunäiti



ps. niin, olen tosiaan miettinyt niitä tekohuulia. Pitäis varmaan hankkia joku naamari tai vastaava Lauran hypisteltäväksi!

minäkin halaisin sinua jos olisin siellä!!



Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu juuri nyt =(( Tosiaan niin kuin Ompunäiti sanoi niin ei miehesi mitään sen kummempaa tule löytämään muualta, vähän aikaa tuntuu ehkä hauskalta olla sinkku ja mennä ja tulla miten haluaa ja kokea uutta mutta oikeasti, pian tulee varmasti aika tyhjä olo. Yrittäkää saada apua, taas Ompunäitiä peesaten.



Niin, eka vuosi ja ekat vudet vauvan kanssa eivät aina ole ihan sitä mitä on etukäteen ajatellut. Miehelle erityisesti lapsi ei välttämättä edes vielä tunnu niin omalta kuin äidille ja luulen että isän ja lapsen suhde alkaakin kehittyä vasta sitten kun lapsi on muutamaa vuotta vanhempi ja isät voivat tehdä niitä " isien juttuja" lapsen kanssa, mennä retkille, uimaan, leffaan....



Paljon voimia sinulle raskaaseen prosessiin ja toivon koko sydämestäni että se päättyy onnellisesti!



kent

että varmaan juuri tuo vaihekin mikä Helvillä nyt on, saa miehesi jotenkin epätoivoseksi, siis varmaan hänen päässään liikkuu ajatus " tällastako tää nyt on" . Jos Helvi siis roikkuu lahkeessa, ja saa raivareita eikä vielä osaa sillä tavalla osottaa kiintymystä esim isään. Tarkotan että on varmaan sekä äidille että isälle (mutta äidillä vain on aina toisenlainen äidinvaistorakkaus lapseen) aivan eri juttu kun lapsi rupeaa puhumaan ja sanomaan sellasia asioita kun että " sinä olen maailman paras isä, minä rakastan sinua" jne.



Minä voin meidän kokemuksesta kertoa että on ihanaa kun mies ja minä ollaan niin läheisiä myös lasten kautta. Illalla puhutaan mitä ne taas on joko toilaillu, tai tehny ihanuuksia, mitä hassua ne on sanoneet ym. Joskus kun keskimmäinen loukkaantuu ja lampsii tosi kypsyneen näkösenä pois sanoen jotakin " minä en tykkää sinusta, minä tyhmennän sinut tosi tosi paljon!" niin me miehen kanssa hiivitään nurkan taakse nauramaan yhdessä, toinen on niin suloinen. Tai kun me ei itse kuuluta kirkkoon mutta esikoinen on esim uskonnon tunneilla niin sitten se joskus laulelee täällä tosi innoissan kovalla äänellä kaikkia veisuja miten Jumalan rakkaus on niin loistavaa. Sillonkin me saadaan yhdessä yrittää pysyä normaaleina, tavallaan se on niin ihanaa kun toinen laulelee tuollaisia. Jos yhtään ymmärsit mitä halusin sanoa... ??



Niin muuten, ryhävalas, toivottavasti en sinua loukannut nyt näillä jutuilla, teillähän taisi eron syyt olla toiset ja olen ilman muuta sitä mieltä että kaikkien kannalta on parempi mennä eri teitä jos yhteiselo ei vain suju ja arki on pelkkää riitaa!



Ja vielä Mugskabille, että ei enää mene kauaa niin Helvikin on sen verran isompi että sinun ja miehesi kahdenkeskinen aikakin tulisi mukavammaksi, että pystyisitte yhdessä kaksin tekemään asioita.

Kuningascobralle onnittelut vauvan johdosta!



Mugskabille jaksuja kriisiin! Mä muiden tapaan ehdotan tota pariterapiaa. Ja niin kuin itse totesit, kävi miten kävi, pärjäät aivan varmasti! Toivotaan kuitenkin että asiat menee parhain päin!



Mä olen nyt muutaman päivän yrittänyt miettiä mikä hippusessa ärsyttää. No ainakin tällä hetkellä se, että mun kanssa nukahtaessa pitää tehdä kaikkea aivan älytöntä ja koetella mun hermoja (jotka ei ole suunniteltu tuollaisia tilanteita varten). Sitten isänsä kanssa nukahtaa tosi nätisti kolmasosassa siitä ajasta mitä mun. Mies hoitaakin nukutuksen nyyään aina kun se on mahdollista, mutta päivisin se on väkisinkin mun homma. Ja on tilanteita missä sillä hetkellä ärsyttää, muttei mitään sellasta kestojuttua. Ymmärrän silti oikein hyvin teitä muita! Eikähän sitä lastaan yhtään vähempää rakasta, vaikkei kaikki hänen piirteensä olekaan vaan ihania.



Sitten toinen tälläinen vähän arka aihe: Te joiden lapsi on melko vilkas, millaisia kommentteja saatte muilta ihmisiltä ja miten koette itse lapsen vilkkauden?

Mä oon nyt kuullut kaikenlaista ehkä tuolta tammikuulta asti. Päällimmäisenä tulee sellainen olo että ihmiset on jotenkin sitä mieltä että kyse on kasvatuksen ja rajojen puutteesta. oJa että tollainen eloisuus olisi jotenkin pahasta! Pitäisi osata istua paikallaan muskarissa ja käyttäytyä kylässä sivistyneesti jne.

Mä olen ihan 100% varma ettei neidissä mitään vikaa ole. Isänsä on poikana ollut ton ikäsenä vielä kovempi menemään. Kyllähän se välillä on hankalaa kun tyttö on niin vilkas, mutta mä näen siinä paljon hyvääkin. Neiti on aika rohkea uusissakin tilanteissa, eikä muutenkaan pelkää uusia asioita (ei kuitenkaan ole tyhmän rohkea). Ottaa myös kontaktia toisiin lapsiin ja aikuisiinkin.

Mä en nyt tiedä ymmärsikö kukaan mitä mä yritän kertoa. En nyt jotenkin tän paremmin osannut asiaa ilmaista. Kommentoikaa pliis! Mulla on aika ajoin tosi paha mieli tytön puolesta kun tota vilkkautta kommentoidaan aika ronskeinkin sanoin! Ei arkoja lapsia juuri arvostella arkuuden takia. Vähän sama kun laihoille voi sanoa että on liian laiha, mutta lihaville ei että on liikaa painoa.



mallu rv 13+ ja neiti eloisa 26.4

MugSkapille voimahali täältäkin. Parisuhdeterapian kannalla olen minäkin. Usein ihmisillä, niin naisilla kuin miehillä on etukäteen tietynlaisia kuvitelmia, että mitä se vauva arki on ja kun ne kuvitelmat eivät vastaakaan todellisuutta, niin helposti tulee kriisejä. Varmasti saatte asian ratkottua parhain päin, koko sydämestäni toivon niin.



Mallulle kommentoin, Anton kun on vähän sellainen sekoitus, kova menijä, mutta kuitenkin arka, varsinkin uusia ihmisiä kohtaan ja tähän lisätään vaativa, tempperamenttinen luonne, niin voit uskoa, paljonko niitä kommenteja sataa. Minä yritän päästää ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, välillä se on tosi vaikeata, varsinkin kun on huonop päivä. Tuntuu, että tekee sitä miten päin tahansa, mikään ei ole hyvin. Itse koen Antonin vilkkauden vähän ristiriitaisesti, toisaalta ihanaa kun utelias ja maailmasta kiinnostunut, toisaalta rasittavaa, kun missään ei ole hyvä ja kauppa yms. reissut on tosi vaikeita. Tosin erimieltä olen siitä, etteikö arkoja lapsia kommentoida, siitäkin tulee kommenttia, jos Anton ei ole kovin ilahtunut tädin naamasta, joka ängetään A:n naamaan kiinni kaupassa. Aina ne jotain sanottavaa löytää.



Oltiiin tänään Sellossa ja taas tuli tuli todistettua, että vika tikki, ensinnäkin tosi huonot tarjoukset ja toisekseen A karjui reippaasti koko matkan. No pari paitaa tarttui mammalle mukaan. Anton ei saanut (onneksi) mitään, meillä kun ei vaatteet meinaa kaappiin mahtua.



Ja päivän ilo uutinen, isäni pääsi kotiin tänään. Ihanaa =)



Nyt siivoamaan, illalla tulee vieraita



Mareila+Anton

Tuota noin... kröhöm, taispa käydä pikku vahinko!



Heräsin viime yönä joskus viiden aikoihin siihen, että olin aivan varma, että olen raskaana. En alkanut keskellä yötä mitään testejä tekemään, mutta tein heti aamusta. Ja niin vain siinä on haalea plussa!! Jos ois nega, pitäis olla vaakaviiva, mutta oli vahva pystyviiva ja haaleampi vaakaviiva, että kai se sitten plussaksi lasketaan? Mulla pitäis alkaa suunnilleen maanantaina kuukautiset, testaan sitten uusiksi.



Vähän kyllä nolottaa, että jos tämä on totta, niin jään äippälomalle 2kk ennen kuin määräaikainen työsuhde ois päättynyt :/ Alun perin oli tarkoitus tähtäillä määräaikaisen loppumisen jälkeiseen aikaan, mutta tässä nyt tais käydä vanhanaikaiset... Kortsut oli loppu ja sitten otettiin riski, ei varmaan kumpikaan uskottu että tärppäis, kun Helkaakin saatiin yrittää 8kk, eikä edes pitänyt olla mikään ovulaation aika.



Vaan pitää nyt kumminkin ootella maanantaihin, ennen kuin alkaa asiaa sen enempiä miettiä. Eikä noista kuukautisistakaan tiedä, kun kierto on ollut vähän mitä sattuu Helkan syntymän jälkeen.

Niin, mutta odota tosiaan nyt maanantaihin ennen riemuitsemista, tosin hyvin harvoin vääriä plussia tulee =))



Mallu, onneksi olkoon sinullekin jos en ole muistanut vielä onnitella!



Ei nyt muuta...

Errj, aika huimaa, että heräsit yöllä siihen tunteeseen, että olet raskaana! Hienoa jos se on tosiaan totta (ja siltähän se vaikuttaa)! Onko teillä muilla kokemusta vastaavanlaisesta " vaistoamisesta" ? Itselläni nimittäin ei ole, nytkin tuntui aluksi päinvastoin siltä, että ei takuulla taaskaan tärpännyt.



Minä olen viettänyt tämän lauantain yksissä polttareissa kaupungilla. Oli ihan hauskaa, mutta päivän mittaan väsähdin ja oli ihana tulla kotiin (vaikkakin kesken kaiken)! Siellä parinkymmenen vieraan (tosin mukavan) naisen joukossa huomasin tosin kyllä, että on tullut vietettyä aika paljon aikaa kahdestaan 1-vuotiaan kanssa... : ) En nimittäin ollut aivan supersosiaalinen, ja pelkkä keskustan ihmisvilinä sai pään pyörälle. Pitäisi varmaan käväistä hieman useammin ihmisten ilmoilla!



Olinkohan se muuten minä joka pari päivää sitten kirjoitin, että Laura

e i vielä kiukuttele kauhean paljon? No, nyt on enemmän merkkejä sitten siitäkin. Lauran eilinen päivä meni varsinkin pettymyksestä ja kiukusta toiseen. Jouduin mm. takavarikoimaan muovimopon (ajeli sillä päin koiraparkaamme), ottamaan kynät pois (olisi piirtänyt mieluummin pöytään tai syönyt ne) ja teippailemaan muutamat lipastonlaatikot kiinni. Mitään kodinhoidollista en saanut päivän aikana aikaiseksi, sillä neiti oli jatkuvasti toimittamassa jotakin kiellettyä tai vaarallista.



Mallu, en osaa nyt oikein kommentoida kysymykseesi vilkkaista lapsista ja heihin suhtautumisesta. Mutta mua kyllä ärsyttää paljon enemmän kuin ennen kaikenlaiset esim. sukulaisten selän takana kuiskuttelut, että kuinka " sielläkin taitaa olla kasvatuksen kanssa vähän niin ja näin" tai että " taitaapa olla äidissäkin vikaa, kun ei lapsi uskalla hoitoon jäädä.." tai että " kyllä on sekin lapsi sitten niin arka, onkohan koskaan oikein muiden kansa ollutkaan kuin äidin?" . Meillä on omassa suvussani yksi tosi vaativa vauva (nykyinen taapero), jonka ominaisuudet todella pistetään " ylihuolehtivan ja aran" äidin piikkiin. Se raivostuttaa! Aivan kuin ihmiset unohtaisivat jossain vaiheessa, miten erilaisia lapset ovat ihan syntyjäänkin, tai kuinka erilaisia vaiheita (esim eroahdistukset) lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu. Tai sitten edellinen sukupolvi on kasvattanut meidät kaikki samalla tavalla, huomioimatta mitään temperamentti- tms. persoonallisuuseroja.



Ja minusta puhutaan varmaan myös tyyliin " taitaapa se Sanna lukea niitä kirjojansa vähän liiaksi kanssa, eihän sitä ennenkään lapsia kirjoilla kasvatettu" tms. Mutta sama se, teet niin tai näin niin eiköhän joku tiedä asian aina paremmin!



Hups, tulihan purkausta eikä edes ihan selkeästi ilmaistuina. Nyt lopetan ja toivotan rauhallista yötä kaikille,



t. Ompunäiti

Täällä on ollut viime aikoina aktiivista porukkaa joten aktivoidun minäkin...

Ensinnäkin minäkin toivotan Mareilalle ja perheelle voimia isän sairauden kanssa. Hyvä että leikkaus on mennyt ok.

Mutta sitten toisaalta tosi paljon onnea kuningaskobralle ja uudelle vauvalle! Ja onnittelut raskaana oleville huhtisten äideille, nyt näyttää olevan porukassa vauvabuumi meneillään...

Siihen joukkoon liitytään mekin, sillä Tiia saa pikkusisaruksen näillä näkymin maaliskuun lopulla, samoihin aikoihin kuin muistaakseni Mallu ja Udidikin : )) Nyt on jotain 12 rv ja eka ultra takana jossa kaikki onneksi ok. Alkuraskaus on mennyt aika lailla raatona nojatuolissa maatessa kauhean pahoinvoinnin ja väsymyksen kourissa, Tiia on kiikuttanut mulle kirjoja luettavaksi nonstoppina ja niin on aikaa saatu kulumaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa ehkä mennä parempaan suuntaan...

Senkin takia on kyllä pakko jo vähän ryhdistäytyä koska aloitin työt tällä viikolla. Yllätyksekseni huomasin että töihin meno oli tosi KIVAA, mikä johtuu ehkä siitä että olen ollut liian huono ottamaan itselle omaa aikaa ja nyt tuo töissä olo sitä tarjoaa. Seuraavalla vauvalomalla aion olla itsekkäämpi siinä suhteessa että otan sitä aikaa todella itselleni.

Tiia meni hoitoon ryhmäperhepäiväkotiin tähän ihan lähelle jossa Tiian serkkupoikakin on samassa ryhmässä mikä oli kiva juttu. Tosin hoitouran aloitus on ollut kyllä pienelle rankkaa : ( On ollut tosi itkuisia päiviä, ja kotona on kiukuteltu ja roikuttu äidissä (sis isi ei kelpaa yhtään mistä mies on tietty suruissaan). No perjantai oli jo ollut parempi, jospa se siitä... Tosin me ollaan molemmat nyt sitten jo räkätaudissa eli tästä se nyt sitten alkaa.

Mikähän se galluppi oli... Ainakin TUTTI: on vielä unilla, nyt on ollut hoidossa vähän muutenkin lohtuna. PULLOSTA ei ole koskaa juonut, nokkamuki on käytössä. SYÖ nyt valtaosin itse lusikalla tai haarukalla, onneksi koska tähän mennessä meillä on ollut huono tapa katsella kirjoja ruokapöydässä ja sitä ei ole juuri enää kaivattu kun neiti rupesi itse lusikoimaan ruokaa. Tiiaa on aina pitänyt houkutella syömään ja siihen niitä kirjoja ruvettiin käyttämään. Nyt loppu ruoka menee laulun voimalla alas : ) NUKKUU meidän huoneessa vielä, omassa sängyssä. On nukahtanut viime aikoina nätisti itsekseen, hoidon aloitus tosin on tuonut pientä takapakkia ja levottomuutta iltayöhön. Omaan huoneeseen siirretään ehkä parin kk päästä kun päivähoitoon meno on jo rutiinia. Aikaisemminkin olis siirretty omaan huoneeseen mutta mies ei raaskinut ; )

Jees, nyt lopetan ja menen laittamaan ruokaa. Kivaa tulevaa viikkoa kaikille!

-Essu & Tiia