Kokemuksia isyyden kumoamisesta?
Jos avioliiton molemmat osapuolet ovat suostuvaisia isyyden kumoamiseen, niin kuinka helposti oikeus sen ratkaisun tekee? Onko kokemuksia?
Kommentit (18)
Lastenvalvojalle soittaa ja varata aikaa. Jossa täytetään lappu ja oikea isä allekirjottaa isyyden tunnustuksen. Aviomiehen on myös käytävä allekirjottamassa omansa. Maistraatista tulee aikanaan sitten lappu jossa on uudet korjatut tiedot.
Isyys: Isyyden kumoaminen
Miten isyyden voi kumota?
Jos on selvitetty, että äidin on lapsen siittämisaikana maannut toinen kuin hänen aviomiehensä, ja kaikki seikat huomioon ottaen on pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty, voi tuomioistuin isyyden kumoamista koskevan kanteen johdosta päättää, ettei aviomies ole lapsen isä. Samoin on asian laita, jos lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei mies ole lapsen isä.
Jos lapsi on siitetty ennen avioliittoa taikka avioliiton aikana puolisoiden asuessa erillään välien rikkoutumisen vuoksi, voi tuomioistuin isyyden kumoamista koskevan kanteen johdosta niin ikään vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä. Isyyttä ei kuitenkaan kumota, jos saatetaan todennäköiseksi, että puolisot ovat olleet keskenään sukupuoliyhteydessä lapsen siittämisaikana. Aviomiehen isyys voi kumoutua myös toisen miehen tunnustettua isyyden ja maistraatin sen vahvistettua.
Isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi. Aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Laillisen esteen tai muun erittäin painavan syyn johdosta kanneaika voi olla jatkettu.
Aviomiehellä ei ole oikeutta nostaa isyyden kumoamista koskevaa kannetta, jos hän aviopuolisonsa syrjähypystä tietoisena on selittänyt lapsen omakseen. Jos aviomies on kanteelle varatun määräajan kuluessa kuollut, on eloon jääneellä puolisolla sekä lapsella sekä muilla kuolleen miehen perillisillä oikeus nostaa kanne vuoden kuluessa miehen kuolemasta, vaikka kanteelle varattua määräaikaa ei olisi enää niin paljon jäljellä. Isyyden kumoamista koskevaa oikeudenkäyntiä ei voida panna vireille, jos lapsi on kuollut, eikä myöskään silloin, jos sekä aviomies että äiti ovat kuolleet.
Isyyden kumoamista koskeva kanne on käsiteltävä sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä lapsella on kotipaikka. Jollei lapsella ole Suomessa kotipaikkaa, on kanne käsiteltävä sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä aviomiehellä tai äidillä on kotipaikka. Tunnustetun isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa isyytensä tunnustanut mies, äiti tai lapsi. Miehen ja äidin on pantava kanne vireille viiden vuoden kuluessa siitä, kun isyys on tunnustamisella vahvistettu.
34 § (22.12.2006/1238)
Isyyden kumoamisen perusteet
Tuomioistuimen on kanteen johdosta vahvistettava, ettei aviomies ole 2 §:ssä tarkoitetun lapsen isä, jos on selvitetty, että äiti on ollut sukupuoliyhdynnässä toisen miehen kanssa tai äidin hedelmöittämiseen on käytetty toisen miehen siittiöitä, ja on pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty, taikka jos lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei mies ole lapsen isä.
Jos lapsi on siitetty ennen avioliittoa tai puolisoiden asuessa erillään välien rikkoutumisen vuoksi, tuomioistuimen tulee vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä, jollei saateta todennäköiseksi, että puolisot ovat olleet keskenään sukupuoliyhdynnässä tai että miehen siittiöitä on käytetty 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun toimenpiteeseen lapsen siittämisaikana.
Toisin kuin 1 ja 2 momentissa säädetään, isyyttä ei kuitenkaan voida kumota, jos lapsi on syntynyt 3 a §:ssä tarkoitetun hedelmöityshoidon tuloksena ja aviomies oli antanut suostumuksensa hedelmöityshoidon antamiseen.
Aviomiehen isyys on kumottu, kun toinen mies on 15 §:n 1 momentissa säädetyin tavoin tunnustanut isyytensä ja maistraatti on hyväksynyt tunnustamisen.
35 §
Kanneoikeus
Isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi.
Aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä.(3.6.2005/379)
Jos aviomiehellä tai äidillä on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, minkä vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu, voi hän panna kanteen vireille 2 momentissa säädetyn määräajan kuluttuakin.
Aviomiehellä ei ole oikeutta nostaa kannetta, jos hän, saatuaan tietää toisen miehen olleen sukupuoliyhdynnässä äidin kanssa tai toisen miehen siittiöitä käytetyn äidin hedelmöittämiseen lapsen siittämisaikana, on lapsen syntymän jälkeen kirjallisesti selittänyt lapsen omakseen.(22.12.2006/1238)
Eli on todistettava että isä ei ole biologinen isä ja hommassa on vielä aikarajoitus.Eli ei onnistu ihan noin vaan, että sanotaan että ei toi isä olekaan. Lapsen oikeuksien vuoksi homman on oltava selkeää.
Mutta jos se oikea isyyden haltija ei ole ns tiedossa? Voiko isyyden kumota, jos kumpikin vanhempi niin haluaa?
Kokemus asiasta puuttuu, mutta isyyden kumoamisesta on säädetty
"Isyyden kumoamisen perusteet
Tuomioistuimen on kanteen johdosta vahvistettava, ettei aviomies ole 2 §:ssä tarkoitetun lapsen isä, jos on selvitetty, että äiti on ollut sukupuoliyhdynnässä toisen miehen kanssa tai äidin hedelmöittämiseen on käytetty toisen miehen siittiöitä, ja on pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty, taikka jos lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei mies ole lapsen isä.
Jos lapsi on siitetty ennen avioliittoa tai puolisoiden asuessa erillään välien rikkoutumisen vuoksi, tuomioistuimen tulee vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä, jollei saateta todennäköiseksi, että puolisot ovat olleet keskenään sukupuoliyhdynnässä tai että miehen siittiöitä on käytetty 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun toimenpiteeseen lapsen siittämisaikana.
Toisin kuin 1 ja 2 momentissa säädetään, isyyttä ei kuitenkaan voida kumota, jos lapsi on syntynyt 3 a §:ssä tarkoitetun hedelmöityshoidon tuloksena ja aviomies oli antanut suostumuksensa hedelmöityshoidon antamiseen.
Aviomiehen isyys on kumottu, kun toinen mies on 15 §:n 1 momentissa säädetyin tavoin tunnustanut isyytensä ja maistraatti on hyväksynyt tunnustamisen."
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 11:39"]
Eli ei vaadita dna testiä.
[/quote]
Vaaditaan se, ei riitä pelkkä sana.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 11:44"]
Mutta jos se oikea isyyden haltija ei ole ns tiedossa? Voiko isyyden kumota, jos kumpikin vanhempi niin haluaa?
[/quote]
Voidaan, jos dna-testi osoittaa että isä ei ole oikea isä ja aikarajat ei ole ylittyneet.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 11:44"]
Mutta jos se oikea isyyden haltija ei ole ns tiedossa? Voiko isyyden kumota, jos kumpikin vanhempi niin haluaa?
[/quote]
Todennäköisesti ei ainakaan ilman dna testejä mikäli kuitenkin isä on lapsen kirjallisin dokumentein aiemmin tunnustanut.
Avioliitossa lapsi menee ilman tunnustusta aviomiehen nimiin. Vaikka sitä ei olisikaan. Lastenvalvojalle soitto ja aikaa varamaan. Mutta toki tilannetta voi hankaloittaa jos oikea isä ei selvillä.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 11:59"]
Avioliitossa lapsi menee ilman tunnustusta aviomiehen nimiin. Vaikka sitä ei olisikaan. Lastenvalvojalle soitto ja aikaa varamaan. Mutta toki tilannetta voi hankaloittaa jos oikea isä ei selvillä.
[/quote]
Ja luultavasti oletetaan että myös isä (=aviopuoliso) tämän tietää joten isyydestä on olemassa kirjallinen dokumetti. Sen varmasti voi kumota jos pystyy todistamaan että kyseinen dokumetti ei ole totta. Todistaa asian voi sillä että toinen mies tunnustaa isyyden tai esim. dna testi todistaa että aviopuoliso ei ole isä. Varmasti asian voi todistaa myös sillä että aviopuolison ei mitenkään ole ollut mahdollista siittää lasta (ei ole ollut mahdollista olla sukupuoliyhteydessä äidin kanssa ja keinohedelmöittämiseen ei ole lupaa).
Mutta mitä tehdä, jos lapsen isä ei halua olla isä ja äidille se käy, jos isä luopuu kaikista oikeuksistaan lapseen?
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 12:16"]
Mutta mitä tehdä, jos lapsen isä ei halua olla isä ja äidille se käy, jos isä luopuu kaikista oikeuksistaan lapseen?
[/quote]
Lapsella on oikeus isään ja se menee sekä isän että äidin halujen yli. Jos isä on biologinen isä niin isyyttä ei kumota, dna-testihän todistaa isän olevan isä. Ja se dna-testi todellakin vaaditaan isyyden kumoamiseen. Valitettavasti tapauksessanne mikään oikeus ei isyyttä kumoa, se ei ole lapsen edun mukaista. Mikään pakkohan isän ei ole lapsen kanssa olla missään tekemisissä. Elareitakaan kukaan ei pakota maksamaan, jos äiti ei niitä halua. Tosin elatustukea on silloin turha hakea kelalta.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 12:16"]
Mutta mitä tehdä, jos lapsen isä ei halua olla isä ja äidille se käy, jos isä luopuu kaikista oikeuksistaan lapseen?
[/quote]
Se on vähän voi voi. Oikeuksistaan lapseen varmasti isä voi luopua, mutta ei isyydestä ellei toisiaan pysty jotenkin todistamaan että ei isä ole.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 12:16"]
Mutta mitä tehdä, jos lapsen isä ei halua olla isä ja äidille se käy, jos isä luopuu kaikista oikeuksistaan lapseen?
[/quote]
Lapsella on oikeus isään ja se menee sekä isän että äidin halujen yli. Jos isä on biologinen isä niin isyyttä ei kumota, dna-testihän todistaa isän olevan isä. Ja se dna-testi todellakin vaaditaan isyyden kumoamiseen. Valitettavasti tapauksessanne mikään oikeus ei isyyttä kumoa, se ei ole lapsen edun mukaista. Mikään pakkohan isän ei ole lapsen kanssa olla missään tekemisissä. Elareitakaan kukaan ei pakota maksamaan, jos äiti ei niitä halua. Tosin elatustukea on silloin turha hakea kelalta.
[/quote]
Eli menee niin, että äidin ei ole pakko vaatia elatusmaksuja, mutta miehellä säilyy silti oikeus koska tahansa keksiä, että voikin alkaa kiristää ja kiusata lapsen perusteella? Ei kuulosta tasapuoliselta.
Mies on suoraan sanonut, että isyys ei kiinnostakaan ja ei halua maksaa elatusmaksuja, jos tulee ero. Mutta samalla on ilmoittanut, että aikoo sitten erossa laittaa äidin ja lapsen elämään kaikki mahdolliset hankaluudet, mitä laki vaan sallii. Mitä tehdä tässä tapauksessa? Avioliitosta huolimatta mies ei ole arjessa läsnä.
Kai siihen pitää olla joku todiste, dna-tutkimus.