Eerikasta vastannut sosiaalityöntekijä menetti työkykynsä järkytyksestä
Eerikasta vastannut sosiaalityöntekijä menetti työkykynsä järkytyksestä: ”Hän kokee suurta syyllisyydentunnetta”
Eerikan vastuusosiaalityöntekijä oli tytön kuoleman jälkeen niin järkyttynyt, ettei hän pystynyt palaamaan työhönsä Helsingin sosiaaliviraston lastensuojeluun.
Asia käy ilmi Eerikaan liittyvän virkarikosjutun esitutkinnasta, johon nainen antoi oman loppulausuntonsa heinäkuussa 2013.
”Tapaus on syvästi järkyttänyt päämiestäni ja hän on Vilja Eerikan kuoleman jälkeen ollut kyvytön omaan työhönsä. Hän on ollut sairauslomalla tapauksen jälkeen siitä johtuvista syistä”, naisen asianajajan laatimassa loppulausunnossa todetaan.
Eerika surmattiin toukokuussa 2012 eli kuolemasta oli tuolloin kulunut jo yli vuosi ja kaksi kuukautta. Asianajaja Markku Fredman ei torstaina kommentoinut, onko nainen edelleenkään palannut lastensuojelutyöhön.
Nainen on yksi yhdestätoista sosiaali- tai terveysalan ammattilaisesta, joita syytetään Helsingin käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Naisen antamista kirjallisista lausunnoista ilmenee, että hän tuntee suurta tuskaa Eerikan hirvittävän kuoleman johdosta.
”Hän kokee suurta syyllisyydentunnetta sen vuoksi, ettei ole voinut ammattiinsa voimakasta kutsumusta kokevana suojella vastuullaan ollutta lasta”, loppulausunnossa todetaan.
Rikossyytteen nainen kuitenkin kiistää.
Hänen mukaansa Eerikan eteen tehtiin voitava. Vaikka jälkikäteen voidaan todeta, että Eerika olisi pitänyt ottaa kiireellisesti huostaan, niin tuolloisten tietojen perusteella siihen ei ollut perustetta.
Lisäksi Eerikan yksinhuoltajaisä antoi itsestään vaikutelman yhteistyöhaluisena ja -kykyisenä vanhempana, joka oli huolissaan lapsestaan. Tähän käsitykseen oli päädytty myös perhetukikeskus Meripihassa, jossa Eerika vietti neljä kuukautta talvella ennen surmaa.
Puolustus vetoaa oikeudessa myös lastensuojelun työtaakkaan. Syytteen mukaan Eerikaa tavattiin liian harvoin, mutta puolustuksen mukaan lisätapaamiset olisivat käytännössä olleet aina joltakulta muulta lapselta pois.
Esimerkiksi surmaviikolla naisen viidestä työpäivästä neljä venyi työaikakirjanpidon mukaan ylitöiksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1423791705981.html
Nytkö alkaa syytettyjen uhriutuminen ja säälin kerjuu?
No, ikävää toki että työkyky meni, tosin Eerikalta meni henki.
Kommentit (1033)
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:14"]
Uskon että Eerika olisi kuollut kuitenkin jossain vaiheessa, koska tämä Miettinen ja Blomberg uskoivat Tarkin selityksiä. Ja niitä selityksiä olisi edelleen tullut ja tulikin vielä kuoleman jälkeenkin. Ei muka ymmärtänyt asioita.
[/quote] Olen samaa mieltä, sossuvirkailijat ymt. uskoivat Touko Tarkin tuhannet valheelliset selitykset tytön naarmuista ja mustelmista jne. Miettinyt vaan olen, että kun tuolla selvityksissä luki se kohta, jossa tyttö oli ollut lääkärin tarkastettavana ja siinä yhteydessä olikin kertonut jotain pelottavista yöllisistä jutuista jne. niin olisiko sittenkin ollut lääkärin velvollisuus ottaa selkoa kertakaikkisen tarkasti, että mistä oli kyse, eikä uskoa kenties siinäkin tapauksessa vaan, että tytöllä on ehkä vilkas mielikuvitus ja omatoimista vahingoittamista tms.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:26"]
Se on helppoa lynkata toinen täällä palstalla. Laittakaapa hetkeksi itsenne tuon työntekijän nahkoihin.
[/quote]
Helppoa asettua. Teen päivittäin työtä lasten kanssa. 25 vuotta on takana, ja ikinä en ole nähnyt yhdessäkään lapsessa Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. Jos olisin nähnyt olisi asiaan puututtu.
[/quote]
Et taida lastensuojelussa työskennellä? Itse tiedän oman työni kautta sen vammojen kirjon, mitä lastensuojelun tietoon menee, lasten murtuneita raajoja ja kalloja, ravisteltuja vauvoja jne. Ymmärrän siis sinänsä, miksi muutama mustelma ei saa hälytyskelloja soimaan niin, että pelättäisiin lapsen olevan hengenvaarassa.
[/quote]Vieläpä mustelmat, joista isä on huolissaan olevan oloisena jo käyttänyt lasta useilla lääkäreillä. Päivän hesarissa
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:14"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:59"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:55"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:48"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:38"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:29"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:22"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:38"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:29"] [quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 17:43"] [quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 08:55"] ...ja olisihan lääkäri tai opettajakin sen voinut tehdä suoraan poliisille. 16 [/quote] Ei heillä ole oikeutta. [/quote]Annapa linkki finlexiin siihen lakiin jossa tuo kielletään. Muuten ei lainsäädäntötyössä mahdollisesti sattunutta vakavaa virhettä saada oikaistua. Selitykset jostain vaitiolovelvollisuudesta eivät siis todellakaan riitä, vaan se linkki, josta voi myös todeta selityksien paikkansapitävyyden tai mahdollisen väärintulkinnan lain sisällöstä. [/quote] http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 [/quote]Niin, ja missä kohtaa ko laissa kielletään opettajaa tekemästä tutkintapyyntöä pahoinpitelystä poliisille? " 17 § Salassapitovelvollisuus Terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen." Tuossa sitä ei ainakaan kielletä lääkäreiltäkään, ja linkkaamasi laki ei koske opettajia lainkaan. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785#L4P13 "13 § (30.6.2000/653) Potilasasiakirjoihin sisältyvien tietojen salassapito Potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassapidettäviä. Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, saadaan antaa: 1) potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty; " Eli jospa lääkäritkin saa antaa niitä tietoja poliisille ihan vapaasti, sillä johonkin lakiin tuossakin viitataan? Mutuilua asian tiimoilta kyllä riittää, mutta faktoja ei löydy sitten millään. [/quote] Ai, etkö nyt osannutkaan tulkita sitä lakia? :D Lääkärin salassapitovelvollisuus on siinä 17 pykälän ensimmäisessä momentissa. Joitakin poikkeuksia siitä on, mutta ne ovat erillislaeissa. Lue vaikka tästä: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/milloin-potilaasta-on-tehtava-ilmoitus/#.VODy-_msVU8 [/quote]Edelleenkään tuossa ei ole sanaakaan missä kiellettäisiin opettajaa tekemästä tutkintapyyntöä poliisille. Minä en ole mitään väitteitä laintulkinnasta edes esittänyt, joten hymiösi voit suunnata laintulkintoja esittäneille, esim 13.02.2015 klo 17:43 päivätyn viestin kirjoittajalle tai itsellesi. [/quote] Oliko siellä sitten mainittuna sellainen kohta, jossa kerrotaan poliisilla olevan sellainen oikeus? Ei, eli lain tulkinnassa se tarkoittaa juuri sitä, että oikeutta ei ole. Salassapitovelvollisuus on ehdoton, lukuunottamatta erillislaeissa säädettyjä poikkeuksia, jotka ilmaistaan ilmoitusvelvollisuuksina. Opettajia en muistanutkaan tässä käsitellyn, eli heitä koskee perusopetuslaki, jossa määrätään heidän salassapidostaan: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L8P40 Lastensuojeluilmoituksen tekemiseen ovat velvollisia lastensuojelulaissa määriteltyllyt tahot. Rikoslaissa määritellään se, millaisten rikosten valmistelusta tiedon saadessaan täyttyy ilmoitusvelvollisuus, joukkotuhonnan suunnittelua ym. sieltä löytyy. [/quote]Yksikään linkkaamasi laki ei tue väitettäsi, ettei pahoinpitelyepäilystä saisi tehdä tutkintapyyntöä poliisille. Kirjoitat siis vasten parempaa tietoasi eli mutuilet. Et myöskään tunnu ymmärtävän mitä eroa on ilmoitusvelvollisuudella ja oikeudella ilmoittaa. [/quote] Ei, vaan sinä et ymmärrä. Salassapito on EHDOTON ja se poistuu vain ja ainoastaan, jos ko. asiasta on säädetty laissa ILMOITUSVELVOLLISUUS. [/quote] Kuka tahansa voi tehdä poliisille tutkintapyynnön jos epäilee pahoinpitelyä. Ei edes vaitiolovelvollisuus sitä estä. [/quote] Niin ja ls-lain nojalla voidaan puuttua.
[/quote]
Voi taivas teidän kanssa. Malttaisittepa lukea nuo viestit ennen kuin alatte jo vastaamaan. Juuri tästähän oli kyse, eli lastensuojeluilmoituksen tekemiseen on velvollisuus ja se menee ohi vaitiolovelvollisuudesta. Ilman näitä laissa säädettyjä poikkeuksia vaitiolovelvollisuus on ehdoton.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:26"]
Se on helppoa lynkata toinen täällä palstalla. Laittakaapa hetkeksi itsenne tuon työntekijän nahkoihin.
[/quote]
Helppoa asettua. Teen päivittäin työtä lasten kanssa. 25 vuotta on takana, ja ikinä en ole nähnyt yhdessäkään lapsessa Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. Jos olisin nähnyt olisi asiaan puututtu.
[/quote]
Et taida lastensuojelussa työskennellä? Itse tiedän oman työni kautta sen vammojen kirjon, mitä lastensuojelun tietoon menee, lasten murtuneita raajoja ja kalloja, ravisteltuja vauvoja jne. Ymmärrän siis sinänsä, miksi muutama mustelma ei saa hälytyskelloja soimaan niin, että pelättäisiin lapsen olevan hengenvaarassa.
[/quote]
Jaa että muutama mustelma? Ihanko arjessa tulee vastaan koululaisella toistuvia nyrkinkokoisia mustelmia niskassa, naamassa, mahassa? Tuleeko vastaan lapsia, joiden tukkaa on revitty irti päästä isoina tukkoina? Iso häpeä muuten lääkäreille, joiden ammattitaitoon kyllä kuuluu erottaa onko tukka revitty päästä väkivalloin vai tippunut itsestään puutostaudin seurauksena.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:06"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:50"]
Mitä täällä joku höpöttää näytöstä? Mitään näyttöä ei edes ole etsitty, syyttäjän mukaan tyttöä ei edes tavattu hänen kotiinpaluun jälkeen huolimatta useista lastensuojeluilmoituksista. Syytteen mukaan vastuussa ollut työntekijä EI toiminut lain edellyttämällä tavalla.
[/quote]
Tyttö kävi koulua, jossa hänet tapasi päivittäin tutut opettajat. Mitä lisäarvoa sosiaalityöntekijän tapaaminen olisi mielestäsi tuottanut lain kirjaimen täyttämisen lisäksi? Uskotko, että tyttö olisi sosiaalityöntekijälle kertonut asiasta, kun hän ei ollut kenellekään muullekaan sitä kertonut. Itse en ainakaan usko sosiaalityöntekijän tapaamatta jättämisen olleen ratkaiseva asia lopputuloksen kannalta. Jatkossa sosiaalityöntekijät varmasti muistavat olla tarkempia jokaisen pykälän noudattamisessa, arvioivat he sen siinä tilanteessa tarkoituksenmukaiseksi tai ei.
[/quote]
No, ne tutut opettajat epäili että lasta pahoinpidellään. Vaan eipä hetkauttanut sossua, ei vaikka reksi otti kaksi kertaa yhteyttä sossuun ja kertoi epäilynsä. Jos tuota huolta ei oteta todesta ja asiaa aleta oikeasti tutkimaan niin johan on kumma. Kenen se ls-ilmoitus pitää tehdä jotta se otetaan vakavasti? Ei tarvi tavata lasta eikä tarvi kuunnella opettajia. Ei näköjään tarvi tehdä yhtään mitään.
[/quote]
Epäilikö? Laitatko linkin tuohon uutiseen? Eerikan oireiluistahan tässä kyllä oltiin huolestuneita, mutta että joku opettaja oli ihan suoraan todennut epäilevänsä pahoinpitelyä? Vaikka yksikään lääkäreistä ei edes sellaista epäillyt?

Olen töissä päiväkodissa. On lapsia jotka ovat lastensuojelun asiakkaita. Ikinä en ole nähnyt Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. On otettu yhteyttä jo lievemmistäkin vammoista. pahoinpitely pitää aina huomioida, lieväkin. Eikä vasta murha ja hengenvaara. Mutta kuten sanottu, en ole sossu, ehkä heillä on eri kriteerit.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:06"]

Niinpä. Muut huolehtivat mutta sossut laittoivat ilmot hyllyyn eikä lääkäritkään tehneet mitään.
Osallisia murhaan.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:26"]
Se on helppoa lynkata toinen täällä palstalla. Laittakaapa hetkeksi itsenne tuon työntekijän nahkoihin.
[/quote]
Helppoa asettua. Teen päivittäin työtä lasten kanssa. 25 vuotta on takana, ja ikinä en ole nähnyt yhdessäkään lapsessa Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. Jos olisin nähnyt olisi asiaan puututtu.
[/quote]
Et taida lastensuojelussa työskennellä? Itse tiedän oman työni kautta sen vammojen kirjon, mitä lastensuojelun tietoon menee, lasten murtuneita raajoja ja kalloja, ravisteltuja vauvoja jne. Ymmärrän siis sinänsä, miksi muutama mustelma ei saa hälytyskelloja soimaan niin, että pelättäisiin lapsen olevan hengenvaarassa.
[/quote]
Jaa että muutama mustelma? Ihanko arjessa tulee vastaan koululaisella toistuvia nyrkinkokoisia mustelmia niskassa, naamassa, mahassa? Tuleeko vastaan lapsia, joiden tukkaa on revitty irti päästä isoina tukkoina? Iso häpeä muuten lääkäreille, joiden ammattitaitoon kyllä kuuluu erottaa onko tukka revitty päästä väkivalloin vai tippunut itsestään puutostaudin seurauksena.
[/quote]
Kuinka monta niitä sitten ilmoitettiin? Minä muistan lukeneeni kahdesta lastensuojeluun ilmoitetusta mustelmasta, yksi poskessa, yksi mahassa. Jäikö tämä mahassa ollu vieläpä menemättä oman sosiaalityöntekijän tietoon, jos oli se viimeinen ilmoitus. Hiusten lähdöstä ilmoitettiin yhdesti. Ja nämä tapahtuivat useamman vuoden aikana. Toki muutakin huolestuttavaa oli, mutta jos nyt näistä vammoista keskustellaan.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:26"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:26"]
Se on helppoa lynkata toinen täällä palstalla. Laittakaapa hetkeksi itsenne tuon työntekijän nahkoihin.
[/quote]
Helppoa asettua. Teen päivittäin työtä lasten kanssa. 25 vuotta on takana, ja ikinä en ole nähnyt yhdessäkään lapsessa Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. Jos olisin nähnyt olisi asiaan puututtu.
[/quote]
Et taida lastensuojelussa työskennellä? Itse tiedän oman työni kautta sen vammojen kirjon, mitä lastensuojelun tietoon menee, lasten murtuneita raajoja ja kalloja, ravisteltuja vauvoja jne. Ymmärrän siis sinänsä, miksi muutama mustelma ei saa hälytyskelloja soimaan niin, että pelättäisiin lapsen olevan hengenvaarassa.
[/quote]
Olen töissä päiväkodissa. On lapsia jotka ovat lastensuojelun asiakkaita. Ikinä en ole nähnyt Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. On otettu yhteyttä jo lievemmistäkin vammoista. pahoinpitely pitää aina huomioida, lieväkin. Eikä vasta murha ja hengenvaara. Mutta kuten sanottu, en ole sossu, ehkä heillä on eri kriteerit.
[/quote]
No nyt keskustellaan kahdesta eri kriteeristä: kriteeristä ilmoittaa lastensuojeluun ja lastensuojelun kriteereistä ryhtyä esim. huostaanottoon.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:22"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:26"]
Se on helppoa lynkata toinen täällä palstalla. Laittakaapa hetkeksi itsenne tuon työntekijän nahkoihin.
[/quote]
Helppoa asettua. Teen päivittäin työtä lasten kanssa. 25 vuotta on takana, ja ikinä en ole nähnyt yhdessäkään lapsessa Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. Jos olisin nähnyt olisi asiaan puututtu.
[/quote]
Et taida lastensuojelussa työskennellä? Itse tiedän oman työni kautta sen vammojen kirjon, mitä lastensuojelun tietoon menee, lasten murtuneita raajoja ja kalloja, ravisteltuja vauvoja jne. Ymmärrän siis sinänsä, miksi muutama mustelma ei saa hälytyskelloja soimaan niin, että pelättäisiin lapsen olevan hengenvaarassa.
[/quote]Vieläpä mustelmat, joista isä on huolissaan olevan oloisena jo käyttänyt lasta useilla lääkäreillä. Päivän hesarissa
http://www.hs.fi/kaupunki/a1423887775182
[/quote]
Noilla oireilla lapsi olisi pitänyt viipymättä ottaa huostaan ja sijoittaa psykiatrisiin tutkimuksiin. Näin maallikon näkökannalla. Jos satuttaa itseään tahalleen jne.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:13"]
Ketjua selailleena hieman jälkijunassa kertaan. Täällä siis ollaan sitä mieltä, että resursseja lastensuojeluun ei ainakaan yhtään lisää, kun kerran siellä on jo kaikki hyvin paitsi että sossut ovat tyhmiä ja laiskoja, kerta AVIkin sanoi. Palkat pienemmäksi tai mitään palkankorotuksia ei ainakaan, koska lastensuojelu on kutsumustyötä eikä kukaan tee sitä kuin normaalia palkkatyötä.
Opinnotkin voidaan tiivistää vuoteen, kun kerran yhteiskunta ne maksaa eikä siellä mitään hyödyllistä opita, ei psykologiaa eikä lääketiedettä, eikä kirjoittelemaan av-mammojen kanssa käyttämättä sanaa graavi, ja siellä muutenkin vaan PÄNTÄTÄÄN ulkoa kuten täällä jo terävästi huomattiin.
Että vähän rangaistusta kun tappavat lapsia siellä lastensuojelussa. Nih. Näin saamme paremman lastensuojelun.
[/quote]
Sinulla on oikeus tehdä ko. johtopäätös jos se siltä tuntuu. Minusta ei täällä ole väitetty ettei työnainen/mies ole palkkaansa ansainnut, varsinkin jos se tehdyksi tulee tavoitteiden mukaisesti. Ja mieluusti maksan verot minäkin kun saan vastinetta niille, sehän tarkoittaa että täällä ei tarvitse pelätä joutuvansa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja jopa rikoksen uhriksi kun verovaroin korkeakoulutetut tekee työtään jokaisen kansalaisen oikeuksien puolesta.
Eli tulos tai ulos, tavalla tai toisella!
Yhteiskunta rauhaankin vaikuttaa luottamus sosiaali-terveys-turvallisuus eli poliisit, tulli, puolustusvoimat, koulutus- ja oikeuslaitosten lakien ja asetusten mukainen toiminta.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:59"]Ei, vaan sinä et ymmärrä. Salassapito on EHDOTON ja se poistuu vain ja ainoastaan, jos ko. asiasta on säädetty laissa ILMOITUSVELVOLLISUUS.
[/quote]
Salassapito koskee vain niitä asioita joita koskemaan se on säädetty, eli ei estä tutkintapyynnön tekemistä poliisille pahoipitelystä, koska kyseistä rikosta ei ole säädetty salassapidettäväksi. Tähän ei siis mitään velvollisuuksia tarvita.
Ilmoitusvelvollisuudella määrätään ilmoittamaan salassapidettäviä asioita niissä laissa joissa asiasta säädetään, ja sinä et niistä selvästikään tunne ainuttakaan vaikka kovasti yrität juridiikkaan perehtynyttä esittää.
Taisi tulla voimaan vasta 1.1.2014
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:06"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:50"]
Mitä täällä joku höpöttää näytöstä? Mitään näyttöä ei edes ole etsitty, syyttäjän mukaan tyttöä ei edes tavattu hänen kotiinpaluun jälkeen huolimatta useista lastensuojeluilmoituksista. Syytteen mukaan vastuussa ollut työntekijä EI toiminut lain edellyttämällä tavalla.
[/quote]
Tyttö kävi koulua, jossa hänet tapasi päivittäin tutut opettajat. Mitä lisäarvoa sosiaalityöntekijän tapaaminen olisi mielestäsi tuottanut lain kirjaimen täyttämisen lisäksi? Uskotko, että tyttö olisi sosiaalityöntekijälle kertonut asiasta, kun hän ei ollut kenellekään muullekaan sitä kertonut. Itse en ainakaan usko sosiaalityöntekijän tapaamatta jättämisen olleen ratkaiseva asia lopputuloksen kannalta. Jatkossa sosiaalityöntekijät varmasti muistavat olla tarkempia jokaisen pykälän noudattamisessa, arvioivat he sen siinä tilanteessa tarkoituksenmukaiseksi tai ei.
[/quote]
No, ne tutut opettajat epäili että lasta pahoinpidellään. Vaan eipä hetkauttanut sossua, ei vaikka reksi otti kaksi kertaa yhteyttä sossuun ja kertoi epäilynsä. Jos tuota huolta ei oteta todesta ja asiaa aleta oikeasti tutkimaan niin johan on kumma. Kenen se ls-ilmoitus pitää tehdä jotta se otetaan vakavasti? Ei tarvi tavata lasta eikä tarvi kuunnella opettajia. Ei näköjään tarvi tehdä yhtään mitään.
[/quote]
Epäilikö? Laitatko linkin tuohon uutiseen? Eerikan oireiluistahan tässä kyllä oltiin huolestuneita, mutta että joku opettaja oli ihan suoraan todennut epäilevänsä pahoinpitelyä? Vaikka yksikään lääkäreistä ei edes sellaista epäillyt?
[/quote]
Rehtori nimenomaan epäili pahoinpitelyä. Ja juuri tästä syystä teki lasu-ilmoituksen hätätilanneluonteisesti suoraan sosiaalipäivystykseen.
Pahoinpitelytutkimus käynnistetään seuraavissa tapauksissa
Kaikki alle 1-vuotiaiden lasten luunmurtumat
Kaikki alle 5-vuotiaiden kylkiluun, olkaluun varren ja lapaluun murtumat sekä nikamamurtumat
Molemminpuoliset, pirstaleiset tai yli 1 mm levinneet kallonmurtumat
Epäily imeväisen ravistelusta
Kaikki tarkkarajaiset tai kuuman esineen aiheuttamat palovammat
Jos mustelmia on paljon, ja ne sijaitsevat muualla kuin säärissä, reisissä, kyynärvarsissa, tai otsassa
Kaikki muutkin kaikenikäisten lasten murtumat ja vammat, joissa esitietojen ja vammalöydöksen kesken on ristiriita tai joissa pahoinpitelytausta on mahdollinen.
Erotusdiagnostiikka
Tutkiessaan lasta, jolla havaittujen vammojen epäillään johtuvan pahoinpitelystä, on syytä pitää mielessään mahdollisesti sekoittavia sairauksia ja tiloja. Monet näistä tiloista ovat selvästi tunnistettavissa tai jollakin tutkimuksella selvitettävissä. Esimerkiksi onnettomuuden seurauksena syntyneet vammat, kuten taaperon sääriluun murtumat, vauvaikäisen kallomurtumat putoamisen seurauksena tai vastasyntyneen solisluunmurtumat, ovat erotusdiagnostiikassa otettava huomioon.
Sekaannusta tapahtuu myös toisin päin: lapsen vammat saatetaan selittää sairaudella, ja lapsi jää ilman tarvitsemaansa apua ja suojaa.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:30"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:22"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:26"]
Se on helppoa lynkata toinen täällä palstalla. Laittakaapa hetkeksi itsenne tuon työntekijän nahkoihin.
[/quote]
Helppoa asettua. Teen päivittäin työtä lasten kanssa. 25 vuotta on takana, ja ikinä en ole nähnyt yhdessäkään lapsessa Eerikan vammojen kaltaisia vammoja. Jos olisin nähnyt olisi asiaan puututtu.
[/quote]
Et taida lastensuojelussa työskennellä? Itse tiedän oman työni kautta sen vammojen kirjon, mitä lastensuojelun tietoon menee, lasten murtuneita raajoja ja kalloja, ravisteltuja vauvoja jne. Ymmärrän siis sinänsä, miksi muutama mustelma ei saa hälytyskelloja soimaan niin, että pelättäisiin lapsen olevan hengenvaarassa.
[/quote]Vieläpä mustelmat, joista isä on huolissaan olevan oloisena jo käyttänyt lasta useilla lääkäreillä. Päivän hesarissa
http://www.hs.fi/kaupunki/a1423887775182
[/quote]
Noilla oireilla lapsi olisi pitänyt viipymättä ottaa huostaan ja sijoittaa psykiatrisiin tutkimuksiin. Näin maallikon näkökannalla. Jos satuttaa itseään tahalleen jne.
[/quote]
Huostaanottamalla ei sijoiteta psykiatrisiin tutkimuksiin. Psykiatrian tutkimuksissa lapsi oli ollut ja ne oli katsottu tarpeettomiksi.
Nuo toimintamallit ovat kyllä olleet käytössä jo aiemmin. Ongelmahan tässä oli nimenomaan se, että pahoinpitelyepäilyä ei ollut.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:36"]

Eli viranomaisten hälytyskellojen olisi pitänyt soida vielä kovemmin. Psyykkisesti lapsessa ei vikaa ja silti muka tekee itselleen sitä mitä huoltaja väittää. Huh!
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:37"]
Nuo toimintamallit ovat kyllä olleet käytössä jo aiemmin. Ongelmahan tässä oli nimenomaan se, että pahoinpitelyepäilyä ei ollut.
[/quote]
Olisi pitänyt olla. Siksi juuri ovat syytteessä.