Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä mun persoonaa ja tunne-elämää vaivaa :(
21.11.2021 |
Tiedän toki näin 42-vuotiaana että parisuhde ei ole mulle tarkoitettu koska en osaa sellaisessa olla. Aina tulee ongelmia. Heikkona hetkenä vuosien jälkeen kuitenkin yritin jälleen.
Mies vaikutti mukavalta. Sanoin heti alussa että mua ei sitten kiinnosta perinteinen parisuhde, vaan mun puolesta voidaan olla muidenkin kanssa. Olin aidosti tätä mieltä. Se oli miehelle ok. Hän piti Tinderiä ja oli haku päällä koko ajan. Itse poistin sovelluksen. Ihastuin kuitenkin, tai luulin niin, ja sanoin miehelle että mua loukkaa kun hän etsii seuraa avoimesti ja haluaisin olla sittenkin vain hänen kanssaan. Se oli miehelle ok ja hän lopetti Tinderin. Muutaman päivän päästä rupesin inhoamaan miestä jostain syystä ja sanoin että en jaksa nyt mitään parisuhteita. Mies oli ihmeissään. Nyt olen helpottunut kun pääsin miehestä eroon.
Mistä ihmeestä tämmöinen käytös johtuu? Toimin aina näin. Luulen olevani aluksi ihastunut, mutta yhtäkkiä rupeankin inhoamaan miestä ja keksimään kaikkia mahdollisia vikoja.
Olen ollut yksin jo vuosia koska häpeän käytöstäni. En näköjään ole muuttunut ja siksi palaan yksinäisyyteeni. En kyllä kärsi yksinäisyydestä eikä mulla ole varsinaista pakottavaa tarvetta pariutua.
Kommentit (22)
Oletko käynyt terapiassa? Hahmotatko itse yhtään, mistä ongelmasi johtuvat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa seurustella vasta, kun nuo asiat on käsitelty. Ei ne käsittelemättä itsestään vuosien saatossa korjaannu, samat asiat tulee aina pintaan.
Joku sitoutumiskammo tai vastaava tuossa on kyseessä, mutta miksi? Johtuuko vanhoista suhteista, lapsuudesta vai mistä?
Vahva hylkäämisen pelko. Haluat laittaa poikki ensin, jotta et joudu hylätyksi. Siksi mielesi kehittelee noita inhon tunteita suhteessa kanssasi olevaan.
Kevyimmästä päästä on Parisuhteen tunnelukot. Lue se ja siitä ehkä pääset kärryille vähän siitä, mistä voisi olla kyse. Vaikutat kyllä sen verran ongelmalliselta, että terapeutilla käynti olisi varmaan ihan fiksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti epävakaa persoonallisuus. Todella tuhoisaa parisuhteessa toiselle osapuolelle, että älä ihmeessä edes yritä enää saada parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokenut lapsuudessasi turvattomuutta. Se voi näkyä aikuisiällä turvattomana kiintymyssuhteena. Et uskalla lähteä täysillä parisuhteisiin, vaan mieluummin laitat suhteen poikki ennen kuin pelkosi hylätyksi tulemisesta toteutuu. Terapia saattais auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut itsehoito-oppaita ja tietokirjoja pershäiriöön ja tunnelukkoihin liittyen. Olen käynyt aikoinaan vuosikausia terapiassa. Kyllähän tähän varmaan vaikuttaa se että tulin vanhempieni hylkäämäksi lapsuudessa/nuoruudessa. Vartuin Valtion laitoksessa aikuiseksi.
Välillä vaan tulee heikkoja hetkiä ja hakeudun miesseuraan. Ikävin tuloksin. Ainoa mies ketä olen sietänyt, on varattu ja itseäni 20 vuotta vanhempi mies. Häneen olen harvakseltaan yhteydessä. Typerää tämäkin.
Ap
Jos tässä vuosien yksinäisyydessä jotain hyvää on, niin ainakaan lapseni eivät joudu katsomaan vaihtuvia miehiä kotonamme. Työ ja ihmissuhteet noin muuten ovat kunnossa, ainoastaan miesseura saa oloni levottomaksi ja sekoilemaan tunteissani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vähän samankaltainen historia, mutta kevyempi. Tasapainoisessa suhteessa voin hyvin, mutta huono kohtelu ja epämääräisyys triggeröi heti traumakäyttäytymisen.
Olen tullut siihen tulokseen, että on oltava yksin, etäsuhteissa tai löydettävä se helmi, jonka kanssa on hyvä ja turvallinen suhde.
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut itsehoito-oppaita ja tietokirjoja pershäiriöön ja tunnelukkoihin liittyen. Olen käynyt aikoinaan vuosikausia terapiassa. Kyllähän tähän varmaan vaikuttaa se että tulin vanhempieni hylkäämäksi lapsuudessa/nuoruudessa. Vartuin Valtion laitoksessa aikuiseksi.
Välillä vaan tulee heikkoja hetkiä ja hakeudun miesseuraan. Ikävin tuloksin. Ainoa mies ketä olen sietänyt, on varattu ja itseäni 20 vuotta vanhempi mies. Häneen olen harvakseltaan yhteydessä. Typerää tämäkin.
Ap
Siedät häntä koska hän on varattu ja turvallisesti lukittu toiselle naiselle joten sinulla ei ole pelkoa suhteesta. Lisäksi hän on eri sukupolvea ja huomattavasti vanhempi joten elät hänen kanssaan niitä asioita mitkä vanhempiesi kanssa jäi väliin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut itsehoito-oppaita ja tietokirjoja pershäiriöön ja tunnelukkoihin liittyen. Olen käynyt aikoinaan vuosikausia terapiassa. Kyllähän tähän varmaan vaikuttaa se että tulin vanhempieni hylkäämäksi lapsuudessa/nuoruudessa. Vartuin Valtion laitoksessa aikuiseksi.
Välillä vaan tulee heikkoja hetkiä ja hakeudun miesseuraan. Ikävin tuloksin. Ainoa mies ketä olen sietänyt, on varattu ja itseäni 20 vuotta vanhempi mies. Häneen olen harvakseltaan yhteydessä. Typerää tämäkin.
Ap
Mulla on sama. Myös tuo vanhempi mies, jonka kanssa ei voi oikeasti perustaa perhettä tai yhteistä kotia. Ihan perseestä tämä.
Ja sekin, että moni mies on sellainen, että niiden temput aktivoivat ne traumat.
Ootte varmaan oikeassa näissä veikkauksissa miksi toimin näin. Nyt vain täytyy olla tarkkana että todella pysyy erossa ihmissuhteista. Olen usein varoittanut etukäteen sellaisia jotka muhun ovat ihastuneet, että kaverina olen mukava, mutta kumppanina sietämätön. Olen sellainen ihminen johon helposti ihastutaan. Harmi vain että se on petollista. Luen miehiä kuin piru raamattua. Triggeröidyn jos vaistoan pientäkin epämääräisyyttä.
Ap
Ap, I feel you. Lapsuuden traumatausta täälläkin.
Pitkästä aikaa aloitin seurustelun suurin toivein ja isolla ihastumisella, jonka uskoin olevan molemminpuolista. Miehestä alkoi kuitenkin tulla epämääräisiä juttuja esille ja tällä kertaa kävikin sitten niin, että pysyn 80 % rauhallisena ja 100 % rauhallisena miehelle. Minulta vaan tunteet kuolivat eivätkä lähteneet kehittymään. Ilmeisesti olen kehittynyt! Olisiko niin, että normaali ihminen toimii näin tai sitten ainakin tämä on parempi huono malli kuin edellinen.
Nyt sitten pitäisi vielä osata löytää hetki sille, että puhallan suhteen poikki. Mies ei kuitenkaan pysty satuttamaan minua liikaa, koska olen itse suojellut omat tunteeni ja oman itseni.
Huomaan myös olevani liian anteeksiantavainen. Kun tulee hyvä hetki, mieleni sulkee pois sen häiritsevän. Kai sitä on niin rakkauden, kosketuksen ja huomionnälkäinen. Pystyn kuitenkin käyttäytymään lähes normaalin ihmisen tapaan ja olen ylpeä itsestäni! Jos joskus elämässä tulisi vielä vastaan se oikeasti hyvä ja turvallinen kumppani ja pystyisi sitten olemaan sitä itsekin.
Itse en ole kauheasti harrastanut parisuhteita syystä että on vaikea uskoa miesten monogamiaan. Minua on monesti isketty ja katseltu sillä silmällä naimisissa/parisuhteessa olevien taholta - sellaistenkin, joilla on ihana, kaunis oma vaimo jossa ei ole mitään vikaa ole (tunnen, koska kavereidenkin miehet minua vokotelleet). Miehistä suuri osa ei tahdo osata olla onnellisia sen yhden kanssa. Moninkertainen testosteroni ja kikkeli ja se visuaalinen mieltymys naiskauneuteen ohjaa niitä. Ja toisaalta, jos koettaa ottaa sellaisen, jota ei ohjaa, niin hänellä puolestaan ei välttämättä ole staminaa tarpeeksi makuuhuoneessa eikä pieniviettinen ja epäseksuaalinen mies tule kanssani toimeen.
En jotenkin osaa ajatella itseäni siihen osaan, että olisin se tylsä vaimo, johon mies sitten tyytyy kun ei voi kaikkien kanssa ainakaan vanhemmiten olla. En koe olevani sellainen, joka toisi suhteeseen paljon ns vaimoetuja, sillä olen omiin mielenkiinnon kohteisiini uppoutuva, en kovin yhteistyösuuntautunut, en sukurakas, ja huono keittiössä ja kotitöissä. Ei minusta miehelle oikeasti ole iloa muuten kuin makuuhuoneessa ja keskusteluseurana, ja välillä en edes halua jutella toisten kanssa muutamaan päivään.
Itseäni ei polygamiat ja avoimet suhteet kiinnosta, vaan mieleisen löydettyäni suuntaan suuren osan seksuaalisesta energiasta monogamisesti ja tämä on minulle luontaista. On vaikuttanut, että mies, jonka vietti on samalla tasolla kanssani haluaisi hakea variaatiota monista naisista viimeistään muutaman vuoden seurustelun päästä ja tämä ei siis minulle käy. Voi olla, että jollillain miehillä voisi olla minuun sopiva seksuaalisuus, mutta en ole sellaista tähän mennessä löytänyt enkä haluaisi enää haasteita tällä elämänalueella. En ole oikein ratkaisua keksinyt, kun seurustelut ovat sujuneet huonosti, mutta muunlaisetkin suhteet ovat puolestaan toisella tavalla ongelmallisia minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ootte varmaan oikeassa näissä veikkauksissa miksi toimin näin. Nyt vain täytyy olla tarkkana että todella pysyy erossa ihmissuhteista. Olen usein varoittanut etukäteen sellaisia jotka muhun ovat ihastuneet, että kaverina olen mukava, mutta kumppanina sietämätön. Olen sellainen ihminen johon helposti ihastutaan. Harmi vain että se on petollista. Luen miehiä kuin piru raamattua. Triggeröidyn jos vaistoan pientäkin epämääräisyyttä.
Ap
Mä olen monista kavereiden miehistä huomannut, kuinka he esimerkiksi katselevat muita naisia ja flirttailevat. Ilmeisesti joillain naisilla tämä menee huomaamatta, tai kieltäytyvät näkemästä asiaa, tai sitten ovat jollain lailla sinut asian kanssa, että miehensä on sellainen. Minulla se olisi johtanut todennäköisesti suhteen lopettamiseen, jos mies osoittaa kiinnostusta toisiin naisiin. Suurin osa näistä pareista, joiden miehillä olen kiinnostusta muihin naisiin huomannut, ovat kuitenkin vieläkin yhdessä. Luultavasti se vaihe on miehellä rauhoittunut jossain vaiheessa, tai sitten on pettänyt/pettää välillä ja nainen sulkee siltäkin silmänsä, kun haluaa pitää suhteen.
Alue: Aihe vapaa
Olet epävakaa ja sun ei kannata olla kenenkään kanssa.