Vaikuttaako lapsen "suosioon" se millaiset vanhemmat hänellä on?
Eli ovatko mukavien/fiksujen/kauniiden/rikkaiden jne. vanhempien lapset suositumpia kaveripiirissä kuin ns. ei niin mukavien/ärsyttävien/köyhien/lihavien/alkoholistien tms. vanhempien lapset?
Tuli vaan mieleen kun on ollut julkisuudessa keskustelua lasten yksinäisyydestä ja kiusaamisesta, että mikä merkitys tässä on lapsen kotitaustalla ja vanhemmilla.
Kommentit (49)
Jonkin verran, mutta lopulta aika vähän. Eikä se aina niin ole että ne "hyvien kotien" lapset on suosittuja, riippuu ihan muusta. Itse olin varakkaan perheen lapsi koulussa jonne useimmat tulivat kaupungin vuokrataloista, ja minua pilkattiin myös siitä että olin liian eriliaisesti pukeutunut, että asuimme omakotitalossa jne. Eli erilaisuus on se mistä on riski joutua kiusatuksi, ja erilaisuutta voi olla myös se mitä useimmat pitävät positiivisena.
Mutta kyllä loppujen lopuksi sen lapsen omat ominaisuudet menee ohi noista kotiasioista, kun kiusaamista mietitään. Oman kiusaamiseni pääsyy esimerkiksi oli että olin vaan sisäänpäinkääntynyt ujo hissukka, ja kun lapsen olemus muitä ärsyttää, sitten etsitään ne kaikki kiusaamisen kohteet ulkonäöstä, asuinpaikasta, vanhemmista jne. Mutta jos olisin ollut sellainen "suositun tyyppinen" lapsi, niin tuskinpa olisi kiusattu kodistani tai muustakaan.
Esim. jos mietin jotain Mikko Leppilammen ja Emilia Vuorisalmen tytärtä, niin onkohan sillä merkitystä hänen suosioonsa koulussa, että vanhemmat ovat niin "cooleja" ja pidettyjä... ap
Tiedän tapauksia, joissa lapsia on kiusattu koska heidän äitinsä on tosi lihava.
No en usko ku en mäkää tiiä muuta ku ton leppilammen, onko toi nainenki joku julkkis?
Luulisin et pitäis olla tyyliin joku Robinin veli tai sisko että oisit cool
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:14"]Tiedän tapauksia, joissa lapsia on kiusattu koska heidän äitinsä on tosi lihava.
[/quote]] ja mä tiedän tapauksen jossa lasta on kiusattu kun äidin nimi on Tuula.
kertonee nämäkin kiusaajasta..
Kaveriani kiusattiin siitä että hänen vanhempansa olivat rikkaita. "Suosittujen" kaveripiiri koostui tällaisista wt-vanhempien, alkkisten yms kakaroista.
Minun vanhempani olivat kuuroja ja muistan kyllä kun kaverit eivät halunneet tulla meille leikkimään, koska vanhempani olivat heistä jotenkin pelottavia. :( Eli minä ainakin koin että vanhemmilla oli vaikutusta suosiooni.
Olin kiusattu, vaikka vanhempani olivat varakkaita ja minulla oli kalliit vaatteet, koululaukut ym.
Kyllä joskus tuntuu että varsinkin pikkupaikkakunnilla sillä on väliä, kenen lapsi olet, myös lasten keskuudessa. Kyllähän lapset ymmärtävät ja kuulevat kotona mitä vanhemmat puhuvat toisten lasten vanhemmista ja sillä on vaikutusta lapsen suhtautumiseen myös muihin lapsiin. Esim. jos kotona äiti haukkuu aina Petterin äitiä, niin lapsi saattaa hyvinkin alkaa karttaa Petterin seuraa tämän takia. Joskus vanhemmat sanovat jopa ihan suoraan, ettei lapsen kannata viettää aikaa jonkun tietyn perheen lapsen kanssa. Näin siis ainakin täällä "maalla" ja uskon että muillakin pikkupaikkakunnilla on sama tilanne.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:30"]
Kyllä joskus tuntuu että varsinkin pikkupaikkakunnilla sillä on väliä, kenen lapsi olet, myös lasten keskuudessa. Kyllähän lapset ymmärtävät ja kuulevat kotona mitä vanhemmat puhuvat toisten lasten vanhemmista ja sillä on vaikutusta lapsen suhtautumiseen myös muihin lapsiin. Esim. jos kotona äiti haukkuu aina Petterin äitiä, niin lapsi saattaa hyvinkin alkaa karttaa Petterin seuraa tämän takia. Joskus vanhemmat sanovat jopa ihan suoraan, ettei lapsen kannata viettää aikaa jonkun tietyn perheen lapsen kanssa. Näin siis ainakin täällä "maalla" ja uskon että muillakin pikkupaikkakunnilla on sama tilanne.
[/quote]
Jep ja sitten jos olet pikkupaikan pankinjohtajan tai lääkärin lapsi, niin kummasti sulla on enemmän ystäviä kuin muilla... ja tämähän ei voi johtua lapsista itsestään!
Jos lapsen äiti on nuori ja kaunis, tytöt kyllä kiinnittävät huomiota. Muistan, kun erään luokkalaisen äiti oli sellainen nuori, virolainen kaunotar. Kaikki tytöt ihailivat häntä, vaikka emme siis tunteneet kuin ulkonäöltä hänet.
Vaikuttaa vanhemmat toki lapseen fiksujen, mukavien lasten vanhemmatkin ovat useinmiten sellaisia. Siisteys ja 'kauneus' vaikuttaa suosioon ja kyllä se myös siietyy vanhemmilta lapsiin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:08"]No olin suht suosittu vaikka isä alkkis ja oltiin köyhiä. Eiköhän se enemmän riipu luonteesta ku sosiaalisesta statuksesta.
meidän luokan rikkaimmat lapset oli ns nynnyjä ja nörttejä...
[/quote]
Meillä on kaitten sellainen varakas ja hyvä koti. Toivon lasteni olevan nynnyjä ja nörttejä, meillä kannustetaan siihen.
Näköjään te joita on kiusattu vanhempien varakkuuden takia, olette olleet tarhassa/koulussa jollain wt-alueella tms. Koska asiahan on yleensä ihan päinvastoin hienostoalueiden kouluissa, joissa kiusataan herkemmin vaatimattomista oloista tulevia lapsia.
Johtopäätös: kannattaa asua ja laittaa lapsi sellaisen alueen kouluun tai päiväkotiin, jossa suurin osa kuuluu samaan sosioekonomiseen ryhmään kuin oma perhe.
Lapsiani ei ole kiusattu koulussa. Johtuuko se ehkä minusta :) ???!!
Asuimme maaseudulla ja siellähän tunnetaan niin tiesin kyllä kenenkin varallisuuden ihan vanhempien puheista. Itse olin suuren maatalon tyttö.
No mun isä siis oli alkoholisti, kyläjuoppo jonka jokainen siellä peräkylällä oli kyllä nähny ja kuullu.. Eikä mua kiusattu. Jos joku tuli sanomaan iskästä saatoin itsekki naurahtaa et joo, niinhän tuo taas otti kuppia viikonloppuna!
Eli myös asenteesta kii, jos et anna vittuilla niin ei ne vittuile..
Enemmä mua piinas entiset suositut tytöt, kun tulin poikien kaa toimeen( kun vaihdettii paikkakuntaa).
Mut neki jäi sit siihe omaa kolmen porukkaansa kun ei muut mennykkää mukaa niide juttuihi...:3
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 09:30"]Kyllä joskus tuntuu että varsinkin pikkupaikkakunnilla sillä on väliä, kenen lapsi olet, myös lasten keskuudessa. Kyllähän lapset ymmärtävät ja kuulevat kotona mitä vanhemmat puhuvat toisten lasten vanhemmista ja sillä on vaikutusta lapsen suhtautumiseen myös muihin lapsiin. Esim. jos kotona äiti haukkuu aina Petterin äitiä, niin lapsi saattaa hyvinkin alkaa karttaa Petterin seuraa tämän takia. Joskus vanhemmat sanovat jopa ihan suoraan, ettei lapsen kannata viettää aikaa jonkun tietyn perheen lapsen kanssa. Näin siis ainakin täällä "maalla" ja uskon että muillakin pikkupaikkakunnilla on sama tilanne.
[/quote]
Jos tuolla tavalla haukut ihmisiä lapsen kuullen, kasvatat kiusaajaa. Häpeä!
No olin suht suosittu vaikka isä alkkis ja oltiin köyhiä. Eiköhän se enemmän riipu luonteesta ku sosiaalisesta statuksesta.
meidän luokan rikkaimmat lapset oli ns nynnyjä ja nörttejä...