"Kaverit" leikkasi saksilla tyttäreni hiukset koulumatkalla - nyt neuvoja
mitä tehdään? Kyseessä siis 3.luokkalaiset tytöt, luokassa ollut pidempään "kolmiodraamaa" oman tyttäreni ja kahden muun tytön kesken, periaatteessa ovat kaikki kavereita keskenään, mutta yksi tytöistä selkeästi pompottaa ja manipuloi kahta muuta (joista toinen tyttäreni), on aika kaksinaamainen, usuttaa näitä kahta tavallaan vastakkain tappelemaan omasta suosiostaan jne.
No, nyt tilanne se, että tyttäreni joutui sairauden takia olemaan liki viikon pois koulusta, tänään meni ekaa päivää pitkästä aikaa ja innolla odotti että näkee kaverit taas. No, tuli itkien kotiin hiukset nyrhittyinä, säikähdin ihan kamalasti mitä on tapahtunut, tyttö selitti että ne kaksi muuta kaveria olivat sanoneet että koska hän on ollut niin kauan pois ("hylännyt porukan") hänen täytyy "lunastaa" paikkansa siinä uudestaan, ja se vaatii jonkin testin - tytöt olivat vieneet tyttäreni "salapaikkaan" (heidän yhteinen leikkipaikka lähimetsässä), sitoneet huivilla tytön silmät ja sitten leikanneet hiukset! Tyttö oli tajutessaan mitä tapahtuu, yrittänyt estellä ja alkanut itkeä jolloin homma jäi kesken (koko tukkaa ei ole leikattu, mutta ihan kammottavia nyrhittyjä kohtia), molemmat toiset tytöt olivat nauraneet tytölleni miten hän on "lälläri" ja turha enää yrittää pyrkiä heidän porukkaan.
Tyttöni on ihan poissa tolaltaan edelleen, ei halua mennä kouluun huomenna. Kiehun raivosta, nyt viisaita neuvoja kaipaan miten etenen. Opehuoneeseen yritin soittaa, siwltä ei kukaan enää vastannut, ja kuuluukokaan koulumatkalla tapahtuneet keissit heille? Toisen tytön äidille yritin samoin soittaa, ei vastannut, toiselle en edes yritä, kun tiedän ettei hyödytä (tunnen tapauksen). Tyttöni itkee ja vaatii etten saa soittaa kenellekään, muuten "asiat vaan pahenee". :(
Kommentit (415)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:24"]OH MY GOD!!! KAUHEETA SIIS TODELLAKIN TEET RIKOSILMOITUKSEN HETI. JA LASTENSUOJELU ILMOITUKSEN, JA KOKO KOULULLE TIETO. NIILLÄ OLI SAKSET AJATTELE JOS NE OIS TEHNY VIELÄ PAHEMPAA. ISKENYT SILLÄ KASVOIHIN YM. TÄNMÖISTÄ ASIAA EI PIDÄ OTTAA KEVYESTI. MAAILMA ON SEONNUT.. TYTÖSTÄSI VARMASTI TUNTUI AIVAN KAMALALTA JA JÄTTÄÄ KYLLÄ ARVET HENKISESTI :(... TOIVOTTAVASTI TEKIJÖITÄ RANGAISTAAN!! LÄMMIN HALAUS ♥ tr: kahden pikku lapsen mami
[/quote]
ota nyt kuitenkin vähän rauhallisemmin! eläkä huuda siellä, hengitä rauhassa välillä.
[/quote] lol meeppä sä hengittelemään ilmaa. Näköjään ei oo elämää ja oot sydämetön
[/quote]
mistä päättelet mun olevan sydämetön?
ap.n tilanteessa tekisin ehdottomasti suoraan rikosilmoituksen, ilman tyttöjen kotiin tai koululle siitä ilmoittamatta. mielestäni ainoa keino joka tehoaa heti, tytöt varmasti siitä tajuavat tehneensä väärin. milljoonaan kertaan jo nähty, ettei koululle tai vanhemmille ilmoittaminen tehoa yhtään mitenkään ja kiusaaminen vaan jatkuu.
Opettajana sanoisin, että asia kuuluu poliisille, ei koululle. Kokemus on osoittanut, että ei koulun kautta asian hoitaminen johda mihinkään, eikä vanhempien kanssa keskustelu. Siltä osin asia kuuluu kouluunkin, että epäilemättä kiusaamista tapahtuu koulussakin.
25: ymmärrät varmaan aivan hyvin, että koulun vastuu loppuu siihen, kun oppilaat poistuvat koulun alueelta, paitsi kunnan maksamassa koulukuljetuksessa. Vai ajatteletko opettajien saattelevat kaikki mussukat kädestä pitäen koteihinsa?
Jos tämä ei ole provo vaan totta, niin poliisille ilmoittaminen saattaa tuntua ylimitoitetulta ja vanhempien reaktio saattaa pelottaa. Mutta ymmärrätte varmaan, että niiden kiusaajien vanhempien tässä pelätä pitää!
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 13:30"]
No, minun tyttärelläni oli vähän samanlainen "kaveriporukka", jossa oli pompottelua ja puolten valintaa jne. joka huipentui siihen, että tyttäreni takki sotkettiin tussilla, hänen koulussa kierrättämänsä ystäväkirja kirjoitettiin täyteen tekaistuja tyyppejä ja rumia tekstejä ja kotimatkalla häneltä riisuttiin kengät ja heitettiin pusikkoon. Kaikki tämä "kavereiden kesken" hassutteluna.
Otin välittömästi yhteyttä kouluun, paitsi opettajaan myös rehtoriin sekä näiden kolmen tytön vanhempiin, joista ainoastaan yksi otti asian vakavasti ja lupasi pistää lapsensa kuriin. Niin hän tekikin, mutta nämä kaksi muuta tyttöä intoutuivat koko jutusta ja alkoivat kiusata lastani ja tätä kuriin pistettyä lasta, etupäässä minun tytärtäni. Otin uudelleen yhteyttä kouluun mutta he eivät kyenneet puuttumaan kaikkiin asioihin, koska osa asioista tapahtui koulun jälkeen. Ja koska tiesin, että näiden tyttöjen vanhemmat eivät asialle mitään tee, niin otin töistä iltapäivän vapaata ja jäin odottelemaan, kun nämä tytöt lähtivät tulemaan koulusta kotiin. Sopivasti tulivat parina ja pysäytin heidät ja otin näitä kolmasluokkalaisia käsistä kiinni ja raahasin (juu kauheeta) läheisen puiston penkille istumaan, otin reput selästä ja sanoin, että reppujanne ette takaisin saa, ennen kuin asia on selvitetty. sitten pistin kännykän nauhoittamaan ja sanoin, että nauhoitettaan tämä koko juttu, että ette voi valehdella mitä tämän keskustelun yhteydessä tapahtuu. Sitten laitoin tytöt selkä seinää vasten, käytiin läpi kaikki kiusaamiset mistä vain tiesin ja tiukkasin heiltä, haluaisivatko he, että heille tehdään niin, kokivatko he että he tekivät oikein. Nopeasti toinen tytöistä murtui ja alkoi itkeä ja itkien vakuutti että ei kiusaa enää. Toinen oli kovapäisempi ja sanoin, että koska kimpassa olette toimineet niin kimpassa siinä istutte kunnes molemmat ovat myöntäneet, katuneet ja pyytäneet anteeksi siten, että se on minusta tarpeeksi vilpitöntä. Lopulta toinenkin tyttö pyysi anteeksi ja sit annoin reput takaisin ja laitoin kännykän nauhoituksen kiinni. Tytöt olivat lähdössä pois kun sanoin, että asia on kuulkaa sillä lailla että jos todellakin jotain kiusaamista tapahtuu, niin tulen uudelleen heitä vastaan eikä asia jää tällöin vain juttelun asteelle ja vien asian lastensuojeluun ja poliisille ja joka paikkaan. Ja sitten sanoin, että jos tytärtäni vielä jollain lailla kiusataan niin te kaksi olette ensimmäisiä joita epäilen ja tulen taas tapaamaan. Vielä huikkasin, että "aika usein tästä ajelen näihin aikoihin kun koulusta tulen, saatanpa tulla juttelemaan ihan muuten vain."
Ja tähän loppui kaikki kiusaaminen tyttöni kohdalta. Joo, syyttäkää vain paskamutsiksi joka uhkailee pienempiään mutta mikään muu konsti ei näihin tietyn tyyppisiin lapsosiin tehoa, heitä on alettu kasvattamaan kieroon alusta lähtien ja mikään lässynlässyn kivakoulu-tukioppilas-systeemit eivät heihin auta kuten ei vanhempienkaan puhuttaminen tai rehtorin ja open puuttuminen kuvioon. Mielestäni tein oikein ja samalla koko luokan meno rauhoittui, kun nämä tyttöset saatiin kuriin. Kehotan ehdottomasti kaiken maailman rekseille ja opettajille soittelun lisäksi menemään kasvokkain puhumaan.
[/quote]
Näin teki myös oma äitini. Silloin ei ollut vaan kännyköitä eikä nauhureita, joten meni vielä opettajien pakeille. Ja kyllä, se oli mielestäni oikein tehty. Ei ollut "kavereista" harmia sen jälkeen.
Musta on todella hämmentävää, että useat täällä ovat sitä mieltä että rikosilmoitus olisi tuohon ylimitoitettu reaktio. Ei ne poliisit niitä tyttöjä käy vankilaan heittämässä, vaan tekevät yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Mulla on saman ikäinen tyttö ja ihan rehellisesti voin sanoa että jos tuollaiseen sekaantuisi (tekijänä) niin tekisin vaikka itse sen lastensuojeluilmoituksen. Kyllä tuon ikäinen jo tajuaa mitä on tekemässä ja selkeästi oli suunniteltu juttu. Siihen ei mikään viikon pelikielto enää auta vaan kokisin tarvitsevani huomattavasti kasvatusapua.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 19:27"]Ei ei ei!! Tämä "ei tästä nyt mihinkään kannata ilmottaa tai menee vaan pahemmaksi"-mentaliteetti on niin väärin! Kannattaa ja etenkin pitää ilmoittaa, ihan vaan sen pienen tytön vuoksi. Ajatteletteko, että ilmoittamatta jättämällä tilanne tosiaan paranisi?
[/quote]ap: n tapaus niin kamala et hoidettava ihan loppuun, keinolla millä hyvänsä mut lievempiä kiusaamisia jättäisin hoitamatta ihan siksi ettei edes kiva koulu ryhmä usko kiusattua jos kiusaaja on niin taivava manipuloija niinkuin ne yleensä on, että saa opettajatkin puolelleen kuten meillä kävi. Oma lapsi on kiusaamisesta lähtien ollut räysin masentunut. Kiusaaja sai käännettyä huijaamalla opettajat puolelleen. Lapseni on menettänyt luoton opettajiin ihan täysin. Lasta (tyttöä) pahoinpideltiin (ei onneksi pahasti) mutta ennen kaikkea henkisesti. Mut ei voi mitään. Ei olis ikinä pitänyt ilmoittaa asiasta niinkuin tyttö jo alunperin toivoikin. Ei kerro enää minullekkaan mitään, toivottavasti kaikki nykyään hyvin. Luotto meni aikuisia kohtaan häneltä. Aivan järkyttävää.
On kyllä hirveää kun noin tekee ei mitään muuta fiksua voisi keksiä mutta jos koulun kuraattori selvittäisi tämän tapauksen
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:59"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:36"]Eipä asia kuulu koululle, koska sattui koulun loputtua. Ota yhteyttä toisten tyttöjen vanhempiin. Opettajalle ilmoittaisin, jotta osaa katsella kiusataanko tyttöä myös koulussa. [/quote] Koulumatkalla eli kuuluu kyllä koululle.
[/quote]
Ei kuulu, tälläiset asiat päättyy koulunpihaan. Vakuutukset ja muut ovat vielä koulumatkalla voimassa. On tyttöjen oma asia! Ja tyttöjen/vanhempien vastuulla selvittelyt
_koulussa työskentelevä_
[/quote]
Kysyppä huomenna sitten vaikka huomenna koulusi rehtorilta, miten asiat oikeasti menee.
[/quote]
Ei tarvitse, koska tälläinen tapaus oli vasta koululamme. Koulumatka kiusaus. Ja rehtori totesi, ettei kuulu koulun piiriin. Sitä paitsi koulusta mennään suoraan kotiin, että edes vakuutus on voimassa. Lähimetsien seikkailujen jälkeen ei ole edes vakuudetkaan voimassa
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 17:22"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:36"]Eipä asia kuulu koululle, koska sattui koulun loputtua. Ota yhteyttä toisten tyttöjen vanhempiin. Opettajalle ilmoittaisin, jotta osaa katsella kiusataanko tyttöä myös koulussa. [/quote] Koulumatkalla eli kuuluu kyllä koululle.
[/quote]
Ei kuulu, tälläiset asiat päättyy koulunpihaan. Vakuutukset ja muut ovat vielä koulumatkalla voimassa. On tyttöjen oma asia! Ja tyttöjen/vanhempien vastuulla selvittelyt
_koulussa työskentelevä_
[/quote]
Ainakin minun käydessäni koulua (~2005) koulumatkakiusaamista puitiin ihan rehtorin kansliassa
[/quote]
Ennen oli ennen, nyt on nyt
Voimia teille ja etenkin teidän tytölle! Ihan hirveetä.
Olen teini, ja jos joku tekisi noin pikkusiskolleni niin ihan varmasti repisin kiusaajalta hiukset pois vaikka omin käsin!
Vahtoojia löytyy. Aikuinen ihminen muistaa, että päivä on huomennakin. Muista toimia lapsesi eduksi
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:24"]OH MY GOD!!! KAUHEETA SIIS TODELLAKIN TEET RIKOSILMOITUKSEN HETI. JA LASTENSUOJELU ILMOITUKSEN, JA KOKO KOULULLE TIETO. NIILLÄ OLI SAKSET AJATTELE JOS NE OIS TEHNY VIELÄ PAHEMPAA. ISKENYT SILLÄ KASVOIHIN YM. TÄNMÖISTÄ ASIAA EI PIDÄ OTTAA KEVYESTI. MAAILMA ON SEONNUT.. TYTÖSTÄSI VARMASTI TUNTUI AIVAN KAMALALTA JA JÄTTÄÄ KYLLÄ ARVET HENKISESTI :(... TOIVOTTAVASTI TEKIJÖITÄ RANGAISTAAN!! LÄMMIN HALAUS ♥ tr: kahden pikku lapsen mami
[/quote]
Lakkaa huutamasta ja rauhoitu mutenkin ajatuksissasi
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 07:51"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:59"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:36"]Eipä asia kuulu koululle, koska sattui koulun loputtua. Ota yhteyttä toisten tyttöjen vanhempiin. Opettajalle ilmoittaisin, jotta osaa katsella kiusataanko tyttöä myös koulussa. [/quote] Koulumatkalla eli kuuluu kyllä koululle.
[/quote]
Ei kuulu, tälläiset asiat päättyy koulunpihaan. Vakuutukset ja muut ovat vielä koulumatkalla voimassa. On tyttöjen oma asia! Ja tyttöjen/vanhempien vastuulla selvittelyt
_koulussa työskentelevä_
[/quote]
No jos olet joku koulunkäyntiavustaja niin en ihmettelekään tietämyksesi puutetta...
[/quote] No sinäkö sitten tiedät paremmin, vaikket työskentele koulussa ollenkaan? Av-mamma tietää koulusta paremmin kuin koulunkäyntiavustaja, niin...
[/quote]
Hahah luulitko heittäväsi hyvänkin piikin?:D Olen 23-vuotias opiskelija ja työskentelin lukion jälkeen välivuoden koulunkäyntiavustajana vanhalla ala-asteellani. Siellä puututtiin myös koulun ulkopuolella (matkoilla) tapahtuviin oppilaiden välisiin kiusaamistilanteisiin ja puututaan yhä edelleen. Onneksi näin.
Ap? On varmaan ollut kiire päivä, mutta palaathan kertomaan, miten juttu eteni! Täällä huolestuneena odotellaan...
[quote author=" Tero" time="12.02.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 19:56"]
[quote author=" Tero" time="12.02.2015 klo 19:54"]
Mä otan nyt muiden vihat taas niskaani, mutta en nyt ihan ensimmäiseksi alkaisi poliisille soittamaan tuollaisesta.
Tyttöihin ja tyttöjen vanhempiin yhteyttä ja kaikki saman pöydän ääreen selvittämään asia, turha on mun mielestä mennä kenenkään viranomaisten selän taakse.
Lapset on välillä typeryksiä, mutta ei se tarkoita, että meidän vanhempienkin pitäisi olla.
Olen vahvasti sitä mieltä, että tytönkin tulevaisuuden kannalta tämä on parempi.
[/quote]
Tälläinen nyt ei ihan lasten perus typeryyden alle mene, kyseessä on oikeasti rikos. Lapsille on hyvä opettaa että viranomaiset tulee kuvioon tälläisen tehtyä. Aikuiset turhaan pelkää viranomaisia tässäkin asiassa. He ovat kaikkein puolueettomimpia hoitamaan asian asiallisesti.
[/quote]
Joo, tietenkin sitten, jos vanhemmat eli aikuiset eivät kykene tässä asiassa yksimielisesti toimimaan ja selvittämään mikä meni pieleen, mikä on väärin ja miten pitää toimia.
Mutta ei sinne poliisille kannata ihan ensimmäiseksi rynnätä intopiukeana.
[/quote]
Minusta on ehdottomasti kesympää tehdä ilmoitus kuin esim. turvautua oman käden oikeuteen. Sehän nyt tietenkin ihanteellisinta olisi, että kiusattu vanhempineen tepsuttelee kiusaajan kotiin, kertoo asiansa, riitapukarit pyytelevät kilvan anteeksi ja vanhemmat keittävät sumpit ja tarjoavat parhaat pullat pöytään. Sekin olisi jo jotakin, että asia saadaan selvitettyä nätisti palaverissa, johon osallistuu opettaja sekä molempien osapuolten vanhemmat.
Harmillista vain, että nuo asiat eivät aina suju niin kuin Strömsössä. Joillakin vanhemmilla on "Ei meidän Jannica/Nico!". Joidenkin mielestä lasten tulee hoitaa ongelma keskenään ilman aikuisia. Joidenkin mielestä omalla lapsella on vallan hyvä syy toimia niin kuin toimii. Jotkut eivät muuten vain halua tarttua asiaan kuin korkeintaan moittimalla "Älähän nyt viitsi...". Ja eikä ne koulunkaan puolelta aina tule hoidetuksi niin kuin pitäisi, tästäkin on aika monta raakaakin tarinaa olemassa.
Ei tietenkään ole hyvästä, jos jokainen risahdus hoidetaan nyt viranomaisten kautta. Mutta silloin, kun kiusaaminen yltyy systemaattiseksi vainoamiseksi, henkiseksi kidutukseksi ja fyysiseksi pahoinpitelyksi, se rikosilmoitus voi olla se paras mahdollinen vaihtoehto. Kukaan meistä ei halua, että kiusaamiseen lopen kyllästynyt ja uupunut vanhempi menee koulujärjestelmään pettyneenä kiusaajan kotiin antamaan oman käden oikeutta.
Nostan. Tule ap kertomaan jatkosta!
Kyllä mä ymmärrän että "lapset on lapsia" mutta ei ole silti hyväksyttävää alistaa toista ilman minkäänlaista järkeenkäypää syytä (ellei "kaveruuden ansaitseminen uudelleen" ole sitä, tuskin) tai edes syynkään kanssa.
Viattomalla lapsella ei ole velvollisuutta kärsiä toisten edes samanikäisten tovereiden tyhmyydestä ja ilkeydestä.
Miettikää jos hiusten sijaan olisi leikeltykin korvat tai vaatteet? Hiukset on onneksi uusiutuvia mutta silti pitää otta asia puheeksi lapsien vanhempien ja koulun työntekijöiden kanssa. Ainakin mun mittakaavalla toi täyttää kiusaamisen kriteerit ja kyllä ainakin suurin osa hakisi itselleen ja tilaneelleen apua jos joku laittaa siteen silmille ja ilman lupaa leikkelee hiuksia pois päästä.
Jos ei koulun ja vanhempien osalta reagoida riittävästi niin vähintään silloin otat yhteyttä muille tahoille.
paljon tsemppiä vielä!