Lue keskustelun säännöt.
Kiusaaminen
09.02.2015 |
Huoh... lasten koulukiusaamisesta kyse.
En tiedä miten reagoida. Poikani 10v on monet kerrat sanonut ahdistuvansa erään toisen pojan jutuista ja nimittelystä. Toisaalta pitää tästä pojasta ja välillä koulun jälkeen touhuilevat ihan hyvin yhdessä, ainakin täällä meillä. No nyt tuli koulusta viestiä, että tämä toinen poika on kertonut meidän pojan kiusaavan...
Asia on sikäli selvitetty, että suurinpiirtein on tiedossa kuka on tehnyt mitäkin. Kumpikaan ei ole viaton, mutta tilanteet eivät tavallaan ole vakavia, ennemmin ehkä väärinkäsityksiä ja huonoa huumoria (kummaltakin). Mutta miten lähteä purkamaan asiaa? Omalleni voin kertoa ja jutella mikä on sopivaa ja mikä ei, selittää että muita tulee kunnioittaa ja että jos kokee väärää kohtelua, siitä pitää osata sanoa. Toisaalta kun nämä tilanteet ovat tyyliin: ensin keksitään yhdessä tyhmiä nimiä kaikille luokan pojille ja kaikilla on hauskaa. Sitten yhtäkkiä jollakulla ei olekaan enää hauskaa vaikka 2 min aikaisemmin oli ihan täysillä mukana. Miten tuollainen ala-asteikäinen voi oppia tajuamaan nämä vivahteet - kun ei aikuinenkaan aina pääse kiinni siihen kuinka paljon pilailua on hauskaa ja koska pitää lopettaa ja missä menee raja kunkin yksilön kohdalla.
En tiedä, välillä tuntuu että nämä "kiusaamiset" ovat vain tyhjää uhriutumista, kun ei tilanteessa uskalleta sanoa, että lopeta. Toisaalta taas matka vakavampaan kiusaamiseen alkaa pienestä.
Hyviä ideoita kuinka lähteä hommaa purkamaan vielä kotona (koulussa on siis selvitelty)? Lapsi kiehuu raivoa, ja on todella vihainen nyt tälle toiselle osapuolelle.
Kommentit (9)
Oma ohje 10 -V pojalleni: Älä ole missään tekemisissä idioottien kanssa. Jos joku on niin tyhmä, ettei osaa käyttäytyä ja alkaa homottelemaan tms, pysy erossa. Ei sanan sanaa. Toiminut hyvin. Poika on löytänyt fiksumpaa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aah, aito mielensäpahoittaja taas löytynyt. Nämä ovat työyhteisössäkin niitä, jotka mielellään nauravat muille, mutta itse eivät kestä hyväntahtoista nauramista itselleen yhtään.
Neuvo pojallesi: yritä olla neutraali ja etäinen, turha tuppautua tuollaisten seuraan.
Samaa mieltä kuin edellä olevat. Niin kauan kun ei ole väkivaltaa, porukasta eristämistä tai pahantahtoista haukkumista (esim. porukalla lytätään yhtä) ei syytä huoleen. Tottakai oman lapsen kanssa on aina hyvä keskustella empatiasta ja toisen tunteiden huomioinnista, mutta liian varovaiseksi jos joutuu jonkun seurassa ryhtymään, huomaa nopeasti ettei siinä seurassa ole enää yhtään mukavaa.
Ehkä niitä mielensäpahoittajia on tässä yhtälössä kaksi?
Miten alkujaan on ollut mukavaa keksiä tyhmiä nimiä luokan pojille? Vikaan on menty siinä kohtaa. Ap varmaan itsekin tajuaa, että työyhteisössä liikuttaisiin jo siinä kohdalla vaarallisilla vesillä.
Asia olisi hyvä avata kokonaan auki kummankin osapuolen kanssa ja kummankin osapuolen kantaa vastuu vuorovaikutuksestaan ja ottaa opiksi jos opiksi otettavaa on.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 15:35"]
Miten alkujaan on ollut mukavaa keksiä tyhmiä nimiä luokan pojille? Vikaan on menty siinä kohtaa. Ap varmaan itsekin tajuaa, että työyhteisössä liikuttaisiin jo siinä kohdalla vaarallisilla vesillä.
[/quote]
Voisin hyvin kuvitella, että meidän 11-vuotiaat tekisivät juuri tuollaista sanailua. Eihän se parasta mahdollista huumoria ole, mutta kaveriporukassa nyt välillä hyväntahtoisesti nimitellään. Kyllä meilläkin, vaikka ollaan reilusti päälle 30, on kaveripiirissä tällaisia ei-niin-imartelevia huumorinimiä.
Sitähän tarina ei kerro kumpi on kokenut pahaksi tuollaisen tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP täällä:
Kiitos kommenteista. Aika rajujahan nuo poikien jutut välillä ovat. On tuuppimista ja tönimistä, fyysisiä leikkejä ja kyllä - tyhmää huumoria on paljon. Varsinaista väkivaltaa ei ole, eikä mielestäni ole myöskään kyse siitä, että yhtä kiusattaisiin tai eristettäisiin vaan ennemminkin noilla luokan pojilla on naljaileva tapa kommunikoida. En ole itse nyt syyttämässä kumpaakaan, enkä halua neuvoa poikaani olemaan olematta tämän toisen pojan kanssa. Toiveissa olisi ratkaisu, missä he voivat taas olla sovussa, mutta sopukin edellyttää tietysti sitä mitä joku jo kommentoikin, että ei ole kivaa, jos jonkun kohdalla pitää varoa jokaista sanaa ja tekoa.
Sebastianin äitikö se siellä taas vinkuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, minusta ap:n kuvailu ei kuulosta sellaiselta mitä pitäisi kutsua kiusaamiseksi.
Koko sana on kärsinyt inflaation ja todelliset tapaukset jäävät tämän takia käsittelemättä, kun normaaliin kymmenvuotiaiden hölmöilyyn pitää käydä oppilashuoltopalaverit jnejne vain sen takia, että jotakuta vituttaa ryhmässä toimiminen.
Tietenkään emme tiedä koko totuutta tästäkään, ja kuka teki ja mitä, mutta minusta riittää kun juttelet poikasi kanssa, kyselet hänen fiiliksiään ja ehdotat, että pyytää omaa osuuttaan anteeksi tältä toiselta ja on vastaisuudessa vähän herkemmällä korvalla tämän kaverin kanssa. Puutut, välität, mutta et tee liian isoa numeroa tällaisesta.
Nykyään kyllä aika helposti leimataan kiusaamiseksi ihan normaali lasten sanailu. Tätä eivät yhtään auta vanhemmat, jotka eivät osaa selittää lapsille, että kaikesta ei tarvitse pahoittaa mieltään. Olen kyllä aloittaja siinä kanssasi samaa mieltä, että rajanveto on hankalaa: mikä on huumoria ja mikä on kiusaamista. Raja tietysti menee siinä, miten asian kokee, mutta toisaalta jos ei ilmaise pahoittavansa mieltään, on hirveän vaikea muiden lopettaa.
Lähtisin varmaan sinun poikasi kanssa nyt siitä, että pohditte mistä jutuista hän on pahoittanut mielensä ja minkälaisista se toinen. Ja löytyykö niistä jotain yhdistävää tekijää tms. Eivät tuon ikäiset vielä osaa oikein asettua toisen asemaan, joten sinun täytyy osata kysyä, miltä omasta pojastasi vastaava käytös tuntuisi.