Työttömät lumitöihin ilman palkkaa. Porissa.
Sankat lumipyryt ja aura-autojen kasaamat lumivallit ovat monille vanhuksille talvinen riesa ja kovana rasitteena terveysriski. Osaa porilaisista vanhuksista pystyvät auttamaan mobilisoidut työllistetyt. Työllisyyden kuntakokeilussa on liikkeellä Porin alueella kaksi partiota, Mopiili ja Green Care.
Näin alkoi Satakunnan Kansan juttu, joka oli otsikoitu väärin Työllistettyjä vanhusten avuksi lumitöihin. Otsikon pitäisi kuulua Työttömät lumitöihin ilman palkkaa.
Mopiili on kaupungin tukema Porin Seudun Työttömät ry:n hanke, joka järjestää
työttömien toimintakeskuksen koulutus-, työllistämis- ja ruokalatoimintaa. Green Care -hanke pääsi viime syksynä uutisiin järjestämällä maatiloille palkattomia renkejä ja piikoja.
Työn näissä hankkeissa tekevät työttömät ilman palkkaa. Työllistettyjä he ovat vain virallisessa liturgiassa. Kaikkea palkatta tehtävää työtä sanotaan nykyisin työllistämiseksi, koska se kuulostaa hyvältä ja hämää ihmisiä.
Varsinaisen työn tekevät kolaajat eivät saa palkkaa, mutta ei apu lumitöihin silti ole täysin ilmaista. Kaupungin on katettava lumitöistä saaduilla maksuilla muun muassa polttoainekulut, sanoo lehti. Sitä lehti ei sano, että niillä maksuilla katetaan myös työttömien yhdistyksen toimintaa ja lumenkolaajia vartioimaan palkattujen työvalmentajien palkkoja. Avun hintaakaan ei kerrota, mutta yleensä näitä orjia saa kaikista työpajoista suunnilleen kympin tuntihintaan. Se lumenkolaaja saa vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.
Sitäkään lehti ei kerro miten tasapuolisuus toteutuu eli pystyvätkö kaikki apua tarvitsevat vanhukset ostamaan tätä palvelua.
Porissa on ruvettu valkopesemään palkatonta työtä hyväntekeväisyydeksi ja työllistämiseksi vetoamalla vanhusten auttamiseen. Onhan se sitäkin, mutta ensisijjaisesti se on työttömien hyväksikäyttöä ilmaisena työvoimana. Kuten jutussa sanotaan, niin normaalisti he tekevät kaupungin töitä. En varmaan arvaa pahasti pieleen, jos veikkaan heidän puhdistavan vaikkapa kaupungin omien rakennusten kattoja lumesta ja korvaavan muutenkin palkattua työvoimaa. Laki kieltää palkattomien käyttämisen korvaavana työvoimana, mutta tästä lainkohdasta en ole kuullut missään piitattavan.
Olenkin jo ihmetellyt miksi tänä talvena ei ole hirveästi vaadittu työttömiä lumitöihin leipäpalansa eteen. Ehkä ajatus on jo toteutettu muuallakin niin hyvin, että vaatimuksille ei enää ole tarvetta. Kuntouttava työtoiminta on minun havaintojeni mukaan kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti, kun kunnat ovat oivaltaneet tämän säästämisen mahdollisuuden.
Kun työtön kolaa palkatta lunta, niin kunta säästää hänen työmarkkinatukensa maksuosuuden verran ja saa lisäksi työllistämiskorvausta valtiolta 10.09 euroa päivässä. Pihansa puhtaaksi saavalta vanhukselta laskutetut kympit menevät kokonaan työn organisoijien taskuun eikä lumenkolaaja näe niistä vilaustakaan.
Saahan vanhuksia ja liikuntaesteisiä auttaa, en minä sitä kiellä. Mieluummin näkisin kuitenkin sitä tehtävän ilman näitä organisoituja välikäsiä, joita sivistysmaissa sanottaisiin orjakauppiaiksi.
http://sakutimonen.com/2015/02/palkattomat-lumenkolaajat/
Kommentit (684)
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:20"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:06"]
Entäs me tyhmyrit ja melkein kehitysvammaiset?
En minä opi kieliä. Hyvä jos osaan suomen kieltä kohtalaisesti. Kaksi lääkäriä on ollut sitä mieltä että sairaseläke kuuluu minulle ja enemmistö on ollut sitä mieltä että sosiaalituella mennään vielä toistaiseksi. Ei minua kukaan palkkaa mihinkään. Miksi meiltä väliinputoojilta otetaan tuet pois? Kadulleko pitäisi mennä kerjäämään, kun ei minusta ole siihenkään.
Muutenhan tämä asia ei minulle kuulu, mutta en ole saanut vielä eläkettä. Jos tuet otetaan pois niin joudun heitteille.
Nimimerkillä tukien varassa vuodesta 92.
[/quote]
Olisit hiljaa ja onnellinen hyvistä lihavista vuosista. Ne loppuu pian.
Saat tehdä rikoksia elääksesi. Ei lämmintä ateriaa tai yösijaa sinulle. Kuole pois.
[/quote]
Enpä saata sanoa tämän ketjun ylimmäiselle kuin että toivoisin, että sinunkinlaisesi voisivat saada työtä. Työttömyys on meille kaikille kipeää. Mikäli et työtä saa, sinulle suuren enemmistön mielestä kuuluu työttömyyskorvaus tai eläke. Tälle sinulle vastanneelle minulla ei ole mitään asiaa.
Työttömyys ottaa välillä todella koville, monesta syystä. Tänään olen kuitenkin erityisen kiitollinen siitä, etten missään vaiheessa voisi kuvitella sanovani mitään sen kaltaista kuin tämä ylimmälle vastannut.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 11:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 08:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 08:51"]
Kyllä tää osallistava sosiaaliturva-kokeilu on kokoomusleiristä lähtöisin ja vasemmiston kritisoima monien yllämainittujen syiden takia. Itseäni ei pelota mahdollisuus joutua työkokeiluun, mutta se pelottaa, onko muutaman vuoden päästä matalapalkkahommia, joissa työstä ollaan valmiita maksamaan palkkaa.
[/quote]
Miksi kokoomus ajaa selvästi kommunistista järjestelmää maahamme?
Tuota kokeiltiin Neuvostoliiton aikana ja ei toiminut.
[/quote]
Mitä tarkoitat?
Eihän tätä voi verrata neuvostoliittoon. Onhan orjatyötä ollut juurikin kapitalistisissa maissa, imperialismin avulla luotiin alunalkaen brittiläisen imperiumin ym nykyään varakkaiden maiden rikkaus, varastamalla kolmansista maista luonnonvarat ja orjat.
Neuvostoliitossa kokeilu toimii nin että kaikki tekisivät töitä yhteiskunnan hyävksi. Kun taas suomessaj a länsimaissa valta ja ne, joilla on rahavarat hallussaan, haluavat että muut tekevät ilmaista työtä, eivät he.
[/quote]
Siinä tapauksessa Neuvostoliiton tyyli oli parempi. On epäreilua että työttömät tekevät halvemmalla töitä ja vaarantavat myös työllistettyjen ammatit. Parempi niin että kaikki tekevät työttöminä halvalla ammattinsa työt. Helpompi verottaakin laitoksia ja johtajia ankarammalla kädellä, kun työttömät saavat vain perustukensa.
Se vaatisi ihmiseltä sivistyneisyyttä erilaisilla aloilla. Esimerkiksi poliisin pitäisi olla erittäin idealisti työskenellessään työttömänä. Siinä totisesti kysyttäisiin henkilöltä onko hänestä kyseiseen ammattiin vai ei.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:54"]Pääsis varmaan heti eduskuntaan se joka keksis lähteä ajamaan sitä asiaa että työttömät alkais auttaa vanhuksia yms. korvauksen saadakseen.
[/quote] Työtön on oikeasti " työtön työnhakija". Eli työttömän työtä on palkkatyön etsiminen, ei olla ilmainen orja kunnalle. Jos työttömät velvoitetaan tällaisiin aputöihin, milloin heille jää aikaa etsiä sitä oikeaa työtä ja käydä haastatteluissa? Ärsyttää suunnattomasti että työttömät niputetaan aina samaan kastiin. Ensinnäkin vain murto-osa on pitkäaikaistyöttömiä. Omat työttömyysjaksoni ovat kestäneet 1-3 kk. Sinä aikana olen kirjoittanut n. 10 työhakemusta päivässä. Olisinko koskaan saanut oikeita töitä, jos olisin viettänyt päiväni lunta luomassa? Tuskin.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:54"]
Jos oisin koko talven työttömänä, menisin mieluusti luomaan lunta. Ajattelisin, että tekisin jotain hyödyllistä vastineeksi saamiini tukiin, jotka nousee monella (perheellisillä) niin suuriksi, että vastaavat jo palkkaa.
Ties vaikka työllistettäisiin osoitettuani aktiivisuutta.
[/quote]
Kukaties sinulla voi joskus olla mahdollisuuskin tehdä tuollaista. Ei kenenkään työpaikka niin varma ja vakaa ole nykyaikana
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:33"]
Aiotko myös toimia kuten kommunistit ja sulkea rajat, etteivät ihmiset pääse äänestämään jaloillaan? Sinun järjestelmässäsi jokainen vähänkin osaava ja kykenevä lähtee ulkomaille tienaamaan paremmin. Tänne jäävät kaikki tollukat, joilla ei ole osaamista eikä kykyä lähteä. Mitä sellainen ihmisaines muka pystyy tuottamaan, jotta se pystyisi sinun kaltaisen yhteiskuntamallin rahoittamaan? Tollukoiden pitäisi pystyä pitämään yllä sellaista tuotantoa ja palveluita, että malli toimisi. Todellisuudessa, kun tieto-taito on maasta lähtenyt, Suomi olisi sukupolvessa Zimbabwen tasolla. Tosin meillä ei olisi heidän kaivoksiaan.
[/quote]
Eiköhän kokoomus jotain keksi tuohonkin.
Jos työpajatoiminta ei hoitajilla tai lääkäreillä terveyskeskuksessa kiinnosta niin sitten tulee karenssi. Paha maasta on mihinkään lähteä jos ei ole rahaa ja rahaa saa vain työttömyystukena työpajatoiminnasta.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:39"]
Leväperäinen verotus ja korruptio on syy Kreikan romahtamiseen. Rahaa on lapattu ennen muuta sijoittajien pelastamiseksi, ei Kreikan. Sinun tulevaisuusskenaariosi ei toteudu itsestäänselvästi, on muitakin vaihtoehtoja. Mikähän on se nouseva talousmahti, johon suomalaiset lähtevät siirtolaisiksi ja mikä täyttää lähtijöiden jättämän aukon sisämarkkinoilla?
[/quote]
Kreikalla oli omat syynsä ylivelkaantua, Suomella on omat syynsä. Kumpikin kuitenkin ylivelkaantuu ja ylivelkaantumisen seuraus on lopulta sama. Rahat loppuvat maksajalta, koska velkojen hoitamisen kustannukset kasvavat liikaa. Ei siinä sitten vaihtoehtoja ole, kun ei yksinkertaisesti ole rahaa pitää järjestelmää yllä. Kun ei ole varaa, ei ole varaa. Rahaa ei tule tyhjästä sitten kuin velkaa ei voi enää ottaa.
Työttömät saavat ihan itse miettiä missä kykenevät tarjoamaan sellaisia taitoja joilla työllistyvät. Ei ole minun ongelmani löytää heille kohdetta. Sitä se aktivoituminen juuri tarkoittaa, että oppii kantamaan vastuunsa omasta elannostaan. Kreikkalaisetkin lähtevät jo nyt maastaan joukottain kuka minnekin. Heille se on todellisuutta tänään, meille huomenna.
Paluu 60-luvun siirtolaisuusvuosiin on edessä, kun raha ei riitä ylläpitämään nykyistä sosiaaliturvaa. Joku jo ketjussa tarjoaa ratkaisuksi kommunismia. Silloin pitää sulkea rajat ja olla valmiina ampumaan jokainen, joka yrittää karata. Se oli ainoa keino miten Itä-Saksakin pysyi 40 vuotta pystyssä.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:40"]
Miten survotaan 500 000 työtöntä töihin tuet lopettamalla, kun niitä avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä noin 10 000 kappaletta? Miten tämä käytännössä toteutuu? Kertokaa joku. Kun aina sanotaan "menkää töihin" " kun tukia ei ole, alkaa työkin maistua". Miten taiotaan 490 000 työpaikkaa Suomeen, kun rahahanat on suljettu?
[/quote]
Ei mitenkään. 350 000 tuhatta työtöntä lähtee ulkomaille, 100 000 ehtii eläkkeelle ja 50 000 kitkuttavat miten pystyvät palstaviljelyn turvin kuten venäläiset eläkeläisetkin.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:52"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:49"]
Jotain vastiketta pitääkin tehdä noiden rahojen eteen. Niin kauan kun ei ole oikeissa töissä niin pitää tehdä avustustöitä, jokaikisen työttömän. Mikä puolue lähtis tällaista asiaa ajamaan saisi valtavan kannatuksen.
[/quote]
työstä saatavaa vastiketta kutsutaan yleisesti ottaen palkaksi. Mikä tekee tuosta raskaasta fyysisestä työstä yhtään vähempiarvoista, jotta siitä ei tarvitse muka maksaa palkkaa?
t. porilainen
[/quote]
Muutetaan työttömyyskorvaus työllistymispalkaksi, niin sitten kaikki saavat sitä palkkaa, orjatkin.
[/quote]
Ihan ok, jos työllistymispalkkalaiset saavat sen työterveyshuollon, lomat ja ansiosidonnainen työttömyyskorvaus ja eläkkeet kertyvät. Ei ole mitään perusteita tuolla jakaa ihmisiä ykkös- ja kakkosluokan kansalaisiin sillä perusteella, että jokin ammattiryhmä on vain onnistunut pääsevään niin hallitsevaan asemaan, että heidän työntekoaan nimitetään ihan oikeaksi palkkatyöksi (tarkoitan lääkäreitä, opettajia ja sairaanhoitajia esimerkiksi). Miksi heidän työnsä on työtä, mutta raskaita lumitöitä tekevän työ ei ole työtä. Kyllä siinä lumitöissä enemmän hiki tulee kuin kenelläkään noista edellämainituista. Lumityöläinen on todellinen työn sankari noihin muihin verrattuna. Hänelle siis kunnon liksa ja asiaankuuluvat etuudet. Työntekijöiden orjuuttaminen ja kyykytys on lopetettava. Tehdystä työstä on maksettava asianmukainen palkka ja muut lakisääteiset maksut.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 09:01"]
Näissä palkattomissa töissä on se ongelma, että mihin vedetään raja. Opettajia on työttömänä jonkin verran. Aletaanko kohta heitä tukityöllistää sijaisiksi ilman palkkaa? Sama voidaan tehdä sairaanhoitajille, lääkäreille, kelle vaan, joka on jossain kunnallisessa hommassa.
[/quote]
Tiedätkö mitä, tällä hetkellä opettajan sairastuessa ei oteta sijaista koska se maksaa. Meidän koulussa muut opet tekevät sairastuneiden tunnit ja tämä ei voi olla näkymättä opetuksen tasossa.
Olisiko niin paha jos työtön opettaja tulisi sijaistamaan? Hänen ei tarvitsisi tehdä yhtään sen enempää töitä kuin mitä saa tukia/korvauksia muutettuna opettajan tuntipalkaksi.
[/quote]
Miten ois jos ne alkuperäisetkin opettajat lomautettaisiin ja siirrettäisiin kaikki opettajat työttömistä ilman palkkaa tekemään töitä, voitais vaikka laittaa 2 ilmasista orjaa aina yhtä vanhaa opettajaa kohti.
[/quote]
Kait palkaton kesäloma kuuluu diiliin!!!
"Valtiovalta on sysännyt vastuun työttömistä kunnille ja kunnat ovat keksineet käyttää työttömiä ilmaisena työvoimana. Valvovat viranomaiset eivät näytä piittaavan tippakaan, vaikka kaikkialla rikotaan lakia surutta.
Lakia ei saa rikkoa, mutta sitä rikotaan avoimesti. Aluehallintovirastoissa ei varmaankaan ole vasaroita ja nauloja, joilla näiden työpajojen ovet saataisiin naulattua kiinni."
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 11:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 08:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 08:51"]
Kyllä tää osallistava sosiaaliturva-kokeilu on kokoomusleiristä lähtöisin ja vasemmiston kritisoima monien yllämainittujen syiden takia. Itseäni ei pelota mahdollisuus joutua työkokeiluun, mutta se pelottaa, onko muutaman vuoden päästä matalapalkkahommia, joissa työstä ollaan valmiita maksamaan palkkaa.
[/quote]
Miksi kokoomus ajaa selvästi kommunistista järjestelmää maahamme?
Tuota kokeiltiin Neuvostoliiton aikana ja ei toiminut.
[/quote]
Mitä tarkoitat?
Eihän tätä voi verrata neuvostoliittoon. Onhan orjatyötä ollut juurikin kapitalistisissa maissa, imperialismin avulla luotiin alunalkaen brittiläisen imperiumin ym nykyään varakkaiden maiden rikkaus, varastamalla kolmansista maista luonnonvarat ja orjat.
Neuvostoliitossa kokeilu toimii nin että kaikki tekisivät töitä yhteiskunnan hyävksi. Kun taas suomessaj a länsimaissa valta ja ne, joilla on rahavarat hallussaan, haluavat että muut tekevät ilmaista työtä, eivät he.
[/quote]
Siinä tapauksessa Neuvostoliiton tyyli oli parempi. On epäreilua että työttömät tekevät halvemmalla töitä ja vaarantavat myös työllistettyjen ammatit. Parempi niin että kaikki tekevät työttöminä halvalla ammattinsa työt. Helpompi verottaakin laitoksia ja johtajia ankarammalla kädellä, kun työttömät saavat vain perustukensa.
Se vaatisi ihmiseltä sivistyneisyyttä erilaisilla aloilla. Esimerkiksi poliisin pitäisi olla erittäin idealisti työskenellessään työttömänä. Siinä totisesti kysyttäisiin henkilöltä onko hänestä kyseiseen ammattiin vai ei.
[/quote]
Miten ajattelit kommunismissasi estää ihmisiä lähtemästä ulkomaille paremman elannon perään? Itä-Saksassa se hoidettiin muurilla, aidalla ja ampumalla rajanylitystä luvatta yrittäneet.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:54"]Pääsis varmaan heti eduskuntaan se joka keksis lähteä ajamaan sitä asiaa että työttömät alkais auttaa vanhuksia yms. korvauksen saadakseen. [/quote] Työtön on oikeasti " työtön työnhakija". Eli työttömän työtä on palkkatyön etsiminen, ei olla ilmainen orja kunnalle. Jos työttömät velvoitetaan tällaisiin aputöihin, milloin heille jää aikaa etsiä sitä oikeaa työtä ja käydä haastatteluissa? Ärsyttää suunnattomasti että työttömät niputetaan aina samaan kastiin. Ensinnäkin vain murto-osa on pitkäaikaistyöttömiä. Omat työttömyysjaksoni ovat kestäneet 1-3 kk. Sinä aikana olen kirjoittanut n. 10 työhakemusta päivässä. Olisinko koskaan saanut oikeita töitä, jos olisin viettänyt päiväni lunta luomassa? Tuskin.
[/quote]
Et olisi ilmainen orja vaan maksullinen sellainen. Kukaan ei ehdota, että loisit lunta 24/7 vaan sitä voisi tehdä vaikka 1-2 päivää viikossa.
Koko prosessin voisi porrastaa esimerkiksi siten, että 3 kk saisi keskittyä pelkkään työnhakuun, sitten työttömälle voitaisiin ehdottaa vaikka sitä lumenluontia pariksi päiväksi viikossa. Siitä voisi vielä kieltäytyä seuraavat 3 kk, mutta tämän jälkeen jos työttömyys vielä jatkuisi, tulisi tehdä 1-2 päivää jotain yleishyödyllistä.
Ja jos joku haluaisi luoda lunta jo ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien, siihenkin annettaisiin mahdollisuus.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:53"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:50"][quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:47"] [quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:46"]Vetää kyllä sanattomaksi näiden töissä olevien aivopierut. Yksi esittelee "faktoja", jotka perustuvat sanaan jos (kreikka-siirtolaisuus-jankkaaja). Osa esittää vallan ennenkuulumatonta käpyjen ja marjojen keräilyä ja työleiritystä. Loput on valmiita tuhoamaan työttömät. Näin ideointikykyistä porukkaa meillä on töissä. Kaunista. [/quote] Kyynel. Taidat olla itsekin loinen? [/quote] Uliuli. Itse olet loisinut päivähoidot, koulutukset, terveydenhuollon ja muut palvelut ihan samalla tavalla ja loisit omille mahdollisille persehedelmillesi myös. [/quote] Olen käynyt yksityiset koulut ja aina olen käynyt yksityisellä lääkärillä. Joka vuosi maksan yli 100 000e veroja joten minulla on oikeus arvostellä elättejä.
[/quote]
ja ajat ilmeisesti yksityisteitä pitkin? Oletko myös synnyttänyt yksityissairaalassa?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:33"]
Aiotko myös toimia kuten kommunistit ja sulkea rajat, etteivät ihmiset pääse äänestämään jaloillaan? Sinun järjestelmässäsi jokainen vähänkin osaava ja kykenevä lähtee ulkomaille tienaamaan paremmin. Tänne jäävät kaikki tollukat, joilla ei ole osaamista eikä kykyä lähteä. Mitä sellainen ihmisaines muka pystyy tuottamaan, jotta se pystyisi sinun kaltaisen yhteiskuntamallin rahoittamaan? Tollukoiden pitäisi pystyä pitämään yllä sellaista tuotantoa ja palveluita, että malli toimisi. Todellisuudessa, kun tieto-taito on maasta lähtenyt, Suomi olisi sukupolvessa Zimbabwen tasolla. Tosin meillä ei olisi heidän kaivoksiaan.
[/quote]
Eiköhän kokoomus jotain keksi tuohonkin.
Jos työpajatoiminta ei hoitajilla tai lääkäreillä terveyskeskuksessa kiinnosta niin sitten tulee karenssi. Paha maasta on mihinkään lähteä jos ei ole rahaa ja rahaa saa vain työttömyystukena työpajatoiminnasta.
[/quote]
Jotenkin ne Afrikankin köyhät vaan pystyvät mantereeltaan lähtemään. Mikseivät siis Suomenkin köyhät siihen pystyisi. Vaikka kävelemällä Ruotsin rajalle.
Voi noita sinun hupsutuksiasi. Onko kiva paeta haavemaailmaan, kun todellista tulevaisuutta ei uskalla kohdata?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 09:01"]
Näissä palkattomissa töissä on se ongelma, että mihin vedetään raja. Opettajia on työttömänä jonkin verran. Aletaanko kohta heitä tukityöllistää sijaisiksi ilman palkkaa? Sama voidaan tehdä sairaanhoitajille, lääkäreille, kelle vaan, joka on jossain kunnallisessa hommassa.
[/quote]
Tiedätkö mitä, tällä hetkellä opettajan sairastuessa ei oteta sijaista koska se maksaa. Meidän koulussa muut opet tekevät sairastuneiden tunnit ja tämä ei voi olla näkymättä opetuksen tasossa.
Olisiko niin paha jos työtön opettaja tulisi sijaistamaan? Hänen ei tarvitsisi tehdä yhtään sen enempää töitä kuin mitä saa tukia/korvauksia muutettuna opettajan tuntipalkaksi.
[/quote]
Miten ois jos ne alkuperäisetkin opettajat lomautettaisiin ja siirrettäisiin kaikki opettajat työttömistä ilman palkkaa tekemään töitä, voitais vaikka laittaa 2 ilmasista orjaa aina yhtä vanhaa opettajaa kohti.
[/quote]
Kait palkaton kesäloma kuuluu diiliin!!!
[/quote]
Kesällä tehdään palkattomia kesätöitä.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 20:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:54"]Pääsis varmaan heti eduskuntaan se joka keksis lähteä ajamaan sitä asiaa että työttömät alkais auttaa vanhuksia yms. korvauksen saadakseen. [/quote] Työtön on oikeasti " työtön työnhakija". Eli työttömän työtä on palkkatyön etsiminen, ei olla ilmainen orja kunnalle. Jos työttömät velvoitetaan tällaisiin aputöihin, milloin heille jää aikaa etsiä sitä oikeaa työtä ja käydä haastatteluissa? Ärsyttää suunnattomasti että työttömät niputetaan aina samaan kastiin. Ensinnäkin vain murto-osa on pitkäaikaistyöttömiä. Omat työttömyysjaksoni ovat kestäneet 1-3 kk. Sinä aikana olen kirjoittanut n. 10 työhakemusta päivässä. Olisinko koskaan saanut oikeita töitä, jos olisin viettänyt päiväni lunta luomassa? Tuskin.
[/quote]
Et olisi ilmainen orja vaan maksullinen sellainen. Kukaan ei ehdota, että loisit lunta 24/7 vaan sitä voisi tehdä vaikka 1-2 päivää viikossa.
Koko prosessin voisi porrastaa esimerkiksi siten, että 3 kk saisi keskittyä pelkkään työnhakuun, sitten työttömälle voitaisiin ehdottaa vaikka sitä lumenluontia pariksi päiväksi viikossa. Siitä voisi vielä kieltäytyä seuraavat 3 kk, mutta tämän jälkeen jos työttömyys vielä jatkuisi, tulisi tehdä 1-2 päivää jotain yleishyödyllistä.
Ja jos joku haluaisi luoda lunta jo ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien, siihenkin annettaisiin mahdollisuus.
[/quote]
Mutta missä se työterveyshuolto olisi?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:52"]
Miten ajattelit kommunismissasi estää ihmisiä lähtemästä ulkomaille paremman elannon perään? Itä-Saksassa se hoidettiin muurilla, aidalla ja ampumalla rajanylitystä luvatta yrittäneet.
[/quote]
En minä sitä päätä. Kokoomusta äänestämällä hommaan kehitetään joku systeemi. Ihmisiin ehkä kiinnitetään jäljitin ja heitä verotetaan sitten ulkomailta käsin tai lähetetään ulosottaja, jota hakee taulutelevision tmv.
Kokoomus ottakoon vastuun työpajatoiminnan toimivuudesta. Hieno veto kokkareilta lainata kommunismista ideoita. Työleiri tai paja toiminta varmasti säästää paljon ja lakkauttaa virkoja.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:54"]
Jos oisin koko talven työttömänä, menisin mieluusti luomaan lunta. Ajattelisin, että tekisin jotain hyödyllistä vastineeksi saamiini tukiin, jotka nousee monella (perheellisillä) niin suuriksi, että vastaavat jo palkkaa.
Ties vaikka työllistettäisiin osoitettuani aktiivisuutta.
[/quote]
Kukaties sinulla voi joskus olla mahdollisuuskin tehdä tuollaista. Ei kenenkään työpaikka niin varma ja vakaa ole nykyaikana
[/quote]
En kirjoittanut tuota, mutta olen samoilla linjoilla. En ole varma siitä kuinka kauan töitä riittää, ja olen jo etukäteen yrttänyt miettiä mihin pitäisi ryhtyä jos niin käy.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:52"]
Miten ajattelit kommunismissasi estää ihmisiä lähtemästä ulkomaille paremman elannon perään? Itä-Saksassa se hoidettiin muurilla, aidalla ja ampumalla rajanylitystä luvatta yrittäneet.
[/quote]
En minä sitä päätä. Kokoomusta äänestämällä hommaan kehitetään joku systeemi. Ihmisiin ehkä kiinnitetään jäljitin ja heitä verotetaan sitten ulkomailta käsin tai lähetetään ulosottaja, jota hakee taulutelevision tmv.
Kokoomus ottakoon vastuun työpajatoiminnan toimivuudesta. Hieno veto kokkareilta lainata kommunismista ideoita. Työleiri tai paja toiminta varmasti säästää paljon ja lakkauttaa virkoja.
[/quote]
Ihan riippumatta siitä ketä äänestät, suosittelen että opettelet ulkomaan kieliä ja rupeat pikkuhiljaa suhtautumaan siirtolaiseksi lähtemiseen positiivisesti. Se sinulla on edessä. Joko siirtolaisuus tai palstaviljely. Tai mistä minä tiedän, ehkä molemmat.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 11:06"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 10:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 09:27"]
--
Me kannatamme osallistavaa sosiaaliturvaa, koska emme halua antaa työttämille rahaa ilman että he joutuisivat rahan vastineeksi tekemään jotain. Ei ilmaista rahaa työttömille. Siitä tässä on kyse. Voit jankuttaa naama punaisena niin pitkään kuin haluat, että töstä pitää saada palkkaa. Minä puolestani sanon, että rahaa et ilmaiseksi saa. Loppujen lopuksi minä päätän, koska minä maksan. Siihen voi mennä aikaa, mutta vääjämättä tuohon pisteeseen saavutaan.
[/quote]
Toisin sanoen periaate ajaa järjen edelle. Tämä aktivointitoimenpide
[/quote]
Minusta periaateessani on suurempi järki kuin sinun opportunistisissa virityksissäsi. Sinä olet itse vastuussa elatuksestasi, sekin on periaate. Jos joudut elämiseesi käymään minun kukkarollani, voin minä asettaa sille haluamani ehdot, esim. juuri sen että sinä käyt lumilapion varteen kiinni. Ei se ole sen monimutkaisempaa.
[/quote]
Kuinka järkevältä nuo periaatteet tuntuu siinä vaiheessa, kun joutavien tukityöllistämisten takia maksat työttömien elatuksesta entistä enemmän?
Oikeasti maksat työttömien elatuksesta ilman että voit asettaa sille mitään henkikökohtaisia ehtojasi ja mitään et voi.
[/quote]
Totta, tuo aktivointi maksaa moninkymmenkertaisesti kuin suora vastikkeeton työttömyyskorvaus. Miksi siis kannatat sitä, että sun kukkarostas viedään silloin enemmän?
[/quote]
Periaatteen vuoksi. Johan sanoin, että nykyjärjestelmän rukkaamisen säästöt ovat maapähkinöitä. Ei niitä kannata pilkun tarkkuudella tuijottaa, kun järjestelmä ei kestä kuitenkaan. Enemmän minä työttömiä autan pitämällä heitä aktivoituneina. Osaavat sitten paremmin aktiivisesti hakeutua työn perään ulkomaille kun sen aika tulee.
[/quote]
Ei v***u mitä p***skaa.