Työpaikalla ongelmia
Olen pienellä työpaikalla, jossa on 6 henkilöä. Näistä 2 on alihankkijaa, jotka saavat rahansa laskulla (eivät siis palkkana) mutta asiakkaille päin he ovat firman työntekijöitä. Muut ovat omistaja, hänen poikansa ja tyttönsä ja minä.
Joka perjantaina klo 14 pidetään palaveri, joka on käytännössä oikeudenkäynti, jossa minä olen aina syytettynä ilman puolustusasianajajaa. Pomo syyttää minua milloin mistäkin ja suurimpaan osaan en ole syyllinen. Minulle ei anneta mahdollisuutta puolustautua vaan huudetaan päälle. En saa etukäteen tietää mistä minua syytetään vaan se selviää aina vasta palaverissa. Esim. hän oli pyytänyt tiettyjä papereita, jotka piti toimittaa tälle hänen tyttärelleen, joka liittää ne toisiin papereihin ja toimittaa hänelle. Sain huudot, etten ollut toimittanut. No olin toimittanut, mutta tämä tytär ei ollutkaan toimittanut niitä eteen päin. Muita vastaavia on paljon.
Olen yrittänyt löytää toisen työpaikan, mutten ole onnistunut, koska ikää on liikaa. Koska työpaikka on pieni, siellä ei ole luottamusmiestä eikä työsuojeluvaltuutettua, kenen puoleen kääntyä. Taas on mennyt viikonloppu pilalle. En tiedä kauanko jaksan. En voi irtisanoutua ilman uutta työpaikkaa, koska tarvitsen palkkarahat.
Kommentit (2)
Suosittelen varaamaan ajan lääkärille ja puhumaan työtilnteestasi. Kuulutko johonkin liittoon, saisitko sitä kautta apua. Vältät karenssin irtisanomisesta vain, jos olet itse ensin yrittänyt korjata tilanteen työpaikalla jotenkin.
Voit ruveta aivan hyvin sössimään tahallasi, sinua kun syytetään jokatapauksessa! Olisi parempi mieli ottaa haukut vastaan kun tietäisi, että totta on