Samaan hyttiin kolmen tuntemattoman miehen kanssa?
Eli kyseessä olisi opiskelijaristeily, jonne todellakin haluaisin mukaan, mutta kun pääsin ilmoittautumaan niin huomasin, että melkein kaikki hyttipaikat olivat jo täyttyneet... Tilaa oli jäljellä enimmäkseen vain sellaisissa hyteissä, joissa pelkkiä miehiä. Niinpä päädyin varaamaan alustavasti itselleni paikan hytistä, jossa oli jo ennestään kolme miestä.
En tunne ketään noista miehistä entuudestaan, mutta kaikilla oli kuitenkin ihan suomalaiset nimet. Mitä mieltä palstalaiset olette, onko jotenkin riskaabelia yöpyä samassa hytissä tuntemattomien miesten kanssa? Kuinka todennäköistä on, että jotain ikävää voisi oikeasti sattua, vai onko tälläisten miettiminen vain turhaa ennakkoluuloa?
Mitään sellaista ongelmaa minulla ei ole, että jotenkin arastelisin näyttäytyä alusvaatteisillani vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa, koska olen täysin sinut vartaloni kanssa, eikä siinä ole mielestäni mitään peiteltävää/häpeiltävää. Kuitenkin jollain tavalla arveluttaa, kun tuntuu että ainakin osa kavereistani suhtautuu tähän ajatukseen huomattavasti minua epäluuloisemmin.
Mitä teen? Pitäisiko minun peruuttaa tämänhetkinen hyttivaraukseni noiden kolmen miehen seurassa ja yrittää sumplia itselleni paikka jostain naisvaltaisesta hytistä, vai unohdanko vain ennakkoluulot ja majoitun rohkeasti samaan hyttiin niiden miesten kanssa?
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:52"]Haista, sanonko mikä
[/quote]
Siis nro 15
No itse olen yöpynyt esim. neljän hengen hostellihuoneessa, jossa muut kolme asukasta olivat nuoria miehiä. Ei mitään ongelmaa, oikein kohteliaita olivat. MUTTA. Risteilyhyttiin sisältyy hostelliin verrattuna kaksi isoa kysymysmerkkiä: A) vedetäänkö hytissä perseet, koska alkoholi tunnetusti katalysoi typeryyksien tekemistä, ja B) jos nyt jotain sattuu tai uhkaa sattua, kuinka nopeasti saat apua. Hostellissa olisin voinut huutaa apua naapurihuoneesta tai viimeistään vastaanottotiskiltä, mutta laivalla kukaan ei sua kuule eikä välttämättä oikein välitäkään. Vrt. vartijoiden reagointi tähän äskettäiseen joukkoraiskaustapaukseen.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:55"][quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:52"]Haista, sanonko mikä
[/quote]
Siis nro 15
[/quote]
Mitä alapeukutatte
Että jokainen mies on todennäköinen raiskaaja
Muistakaa sama, kun teidän niko-petteri lähtee diskoon.
M41
3 miestä ! Hmmm... Ota liukkaria ihan reilusti mukaan
Uskaltaisin mennä juuri sen takia, että kaikki on vaan kännissä, eikä kukaan nuku omassa hytissään. Voit painautua sitten tyttökaverisi sängylle, kun tyttökaverisi on sinun hytissäsi neljän kimpassa :D
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 23:52"]Provo. Ne myydään joko mies tai nais hytteinä. Ei anneta edes tolleen sekaisin.
[/quote] no sinä et ainakaan ole ollut opiskelijaristeilyillä mukana jos näin luulet...
Mikään ei oo yhtä Ärsyttävää kuin akka joka luulee tietävänsä kaiken vaikkei tiedä mitään
Partiolaisena tulee usein nukuttua seurassa mihin tutustui pari tuntia aikaisemmin. Ja välillä ne on ollut vaan miehiä. Tietenkin ollaan oltu selviä, mutta kuitenkin.
Mee vaan risteilylle
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 03:09"]
Partiolaisena tulee usein nukuttua seurassa mihin tutustui pari tuntia aikaisemmin. Ja välillä ne on ollut vaan miehiä. Tietenkin ollaan oltu selviä, mutta kuitenkin. Mee vaan risteilylle
[/quote]
No ei oo kyllä partiolaiset ja känniset opiskelijat ihan verrattavissa oleva asia.
Ajattele mitkä kyydit! Yksi ykköseen, toinen kakkoseen ja suuhunkin vielä riittää tavaraa! Mene ihmeessä!
Oletko itse mies vai nainen? Jos olet nainen, niin vaihtaisin hyttiä tai jäisin kotiin.
Tajusin vasta nyt.... Olet nainen.
#2
Majoitu rohkeasti vaan ja voit ihan reippaasti myös oleskella hytissä alasti, koska et yhtään arastele näyttäytyä tuntemattomille miehille etkä koe, että vartalossasi olisi jotain hävettävää.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 23:34"]
Majoitu rohkeasti vaan ja voit ihan reippaasti myös oleskella hytissä alasti, koska et yhtään arastele näyttäytyä tuntemattomille miehille etkä koe, että vartalossasi olisi jotain hävettävää.
[/quote]
huhuh, tuo kyllä oli sarkasmia, mutta silti huhuh
"Mitään sellaista ongelmaa minulla ei ole, että jotenkin arastelisin näyttäytyä alusvaatteisillani vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa, koska olen täysin sinut vartaloni kanssa"
Miksi ihmeessä sun pitäisi näyttytyä alusvaatteisillas näiden edessä?
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 23:36"]
"Mitään sellaista ongelmaa minulla ei ole, että jotenkin arastelisin näyttäytyä alusvaatteisillani vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa, koska olen täysin sinut vartaloni kanssa" Miksi ihmeessä sun pitäisi näyttytyä alusvaatteisillas näiden edessä?
[/quote]
Tämä herätti minunkin epäilykseni siitä, että risteily risteillään Porvoossa.
No enpä tod menisi edes yhden tuntemattoman miehen kans samaan hyttiin, oli sitten miten suomalainen tahansa.
Ööh miksi et vaihtaisi vaatteita vessassa lukkojen takana? Noloa kyllä olisi pienessä hytissä kukkuloida alusvaatteillaan... Tai siis voihan ne miehet jopa pilkata myöhemmin muille?
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 23:38"]
No enpä tod menisi edes yhden tuntemattoman miehen kans samaan hyttiin, oli sitten miten suomalainen tahansa.
[/quote]
Miksi? Suhtaudutko jokaiseen mieheen potentiaalisena raiskaajana?
Haista, sanonko mikä