Ruoan ottaminen hyllyn takaosasta kaupassa, ok vai ei?
Kommentit (46)
Ostan sinkkutalouteen ruokaa niin että teen kerran viikossa isot ostokset. Pakko katsoa päiväyksiä ja ottaa tarvittaessa takimmainen tuote etteivät ruoat ehdi pilaantua ennen kuin saan ne syötyä. Asiakkaana minulla on täysi oikeus valita juuri se paketti jonka itse haluan, jos näin ei jossain kaupassa olisi, en olisi enää sen kaupan asiakas vaan veisin rahani toiseen liikeeseen.
Vihannesosastolla ihmiset ovat käännelleet edessä olevia kasviksia lukuisia kertoja joten otan kasvikset aina laarin takaosasta/keskeltä. Joissain pienemmissä marketeissa joissa tavara ei kulje saattaa esim maidolla olla parasta ennen päivä seuraava päivä joten ei ole mitään järkeä ottaa sitä etummaista tuotetta.
Ajattelin, että jotkut tulisivat vihaisina huutamaan, ettei saa ottaa takaosasta. Mutta ihmiset ovatkin realistisia.
Otan aina tuoreinta kanaa vaikka paistaisin samana päivänä. Ei ole mun ongelma.
Otan aina tuotteet mahdollisimman pitkällä päiväyksellä. En tiedä lisääkö se kaupan hävikkiä, mutta ainakin vähentää hävikkiä kotona kun kaiken kerkeää syödä.
Vierailija kirjoitti:
jos kaikki tekisi noin, kauppaan jäisi vaan vanhentuneet tuotteet
Se on kauppiaan ongelma, ei minun.
Otan takaa, parikin pakettia ja vertailen niiden päiväyksiä edessä oleviin tuotteisiin ja otan aina sen tuoreimman, vaikka söisin sen heti kaupan kassan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos kaikki tekisi noin, kauppaan jäisi vaan vanhentuneet tuotteet
Se on kauppiaan ongelma, ei minun.
Otan takaa, parikin pakettia ja vertailen niiden päiväyksiä edessä oleviin tuotteisiin ja otan aina sen tuoreimman, vaikka söisin sen heti kaupan kassan jälkeen.
itsekästä toimintaa
Täällä näyttää suurin osa tekevän järkevästi, kuten minäkin: eli tuotetta ostaessa ennakoitu käyttö vaikuttaa kaivelutarpeeseen. Maitoa ja leipää kaivan takaa, koska niitä ei minulla kulu kovin nopeasti. Lihatuotteet saatan usein tehdä sen päivän ruoaksi, joten ei tarvetta kaivella. Joskus, jos otan kaksi kappaletta samaa tuotetta, otan toisen edestä ja toisen takaa. Mielestäni on ihan oikein, että kaikki miettivät tuon oman tarpeen kannalta, kunhan sitten otetaan kanssa edestä, jos aiotaan käyttää heti.
Otan kaikki tuotteet takaa, en halua köyhien punalappu tuotteita. Muutenkin ostan vaan parasta ja kalleinta. Voin tehdä niin koska rahaa on.
Kuten täällä on jo monikin todennut tekevänsä, myös minä katson pidemmälle meneviä päiväyksiä kun tuote on tarkoitus käyttää vasta myöhemmin. Jos näin ei toimisi, joutuisi mm. joko käymään lähes päivittäin kaupassa, pakastamaan, heittämään kotona ruokaa roskiin (eli tuote olisi ostettu ihan turhaan) tai syömään vanhentunutta ruokaa (joidenkin tuotteiden kohdalla tämä on erittäin iso riski).
Yleensä tosin tilaan elintarvikkeet kotiin. Usein päiväykset ovat hyvät, mutta koska kyse on viikon ruuista, vähän väliä joutuu syömään päiväyksen mukaisessa järjestyksessä (eli ei siinä järjestyksessä kuin haluaisi) tai pakastamaan. Jos menen kauppaan, todellakin hyödynnän mahdollisuutta valita päiväyksen perusteella.
Kaikki ne on myynnissä, senkun valitsee. Itsekin valitsen sen mukaan miten olen ateriani suunnitellut, punalappuisista "takarivin tuotteisiin". Samoin vaikka hedelmiä ja vihanneksia mieluiten osa niin että ovat jo kaupassa kypsiä ja osa sellaisia jotka viikon mittaan kypsyvät kotona.
En koskaan ota etummaista tuotetta koska se on yleensä lojunut jonkun ostoskärryissä 15-30 min kunnes on käynyt laittamassa sen takaisin hyllyyn. Etenkin jos kyse tuoreemmista tuotteista, ei säilykkeistä tms.
Hei muuten, markettiasiaan liittyen; kuulin jostain että se on tietty mielenvikasairaus eikä kiusantekoa, kun joku käy ottamassa hyllystä jotain tuotetta ja käy asettamassa sen jonnekin muualle, esimerkiksi jauhelihapaketin vessapaperirullien päälle, tai viilipurkin karkkipussien suklaapatukoiden viereen. Olen ihmetellyt kun parissa marketissa näkyy noita silloin tällöin, siellä sun täällä! :o Sairasta todellakin, kauppa menettää rahaa pilaantuneiden tuotteiden takia ja me muut asiakkaat joudutaan maksaa se hävikkinä samalla kun tuotteiden hinnat nousee.
Tottakai on ok. Itseasiassa on kaupalta mun mielestä törkeää koittaa kaupata täydellä hinnalla tuotteet vaikka päiväys on jo lähellä. Laittasivat esim tarjoukseen niin ei tarvis kaivella aina
Ostan usein punalaputettuja tuotteita, mutta täyttä hintaa en maksa tuotteesta, jonka päiväys on samalle päivälle. Ainakin meidän lähikaupassa on järjestään myynnissä tuotteita, joissa päiväystä on jäljellä samalle/ seuraavalle päivälle ja niistä pyydetään täysi hinta. Jos en aio ko. tuotetta käyttää lähipäivinä, niin en todellakaan maksa sellaisesta täyttä hintaa. Joten kyllä, joskus kaivan viili- tai maitopurkin sieltä hyllyn takaosasta.
Aina etsin parhaan päiväyksen, jottei mene vanhaksi omassa kaapissani.
Aivan erityisesti leivät ja leivonnaiset. Kyllä esim pullapitkossa on vaikka 2 päivää iso ero, vaikka myyntiaikaa olisi jäljellä,
Onko oikein että kauppias laittaa ne tuoreimmat sinne hyllyn takaosaan?
Sama oikeus sulla on kaivella ne sieltä takaa.
Sivistysmaissa vaaleaa leipää ei myydä normihintaan kuin yksi päivä.