Lue keskustelun säännöt.
Taidan rakastaa koiraani enemmän kuin vauvaani. Tämä on niin hirveää.
05.02.2015 |
Tämä on niin kauhea tunne, että itkettää. Rakastan koiraani, mutta oma vauva tuntuu melkein vastenmieliseltä. En tiedä, voisiko minulla olla sitten joku synnytyksen jälkeinen masennus. En vaan jaksa. En ikinä huuda tai mitenkään huonosti kohtele lastani, joka on esikoinen siis. Hoidan perustarpeet ja pidän lähellä ja pussailenkin, mutta vain jotenkin velvollisuudentunnosta kun pelkään että hän saa jotain varhaislapsuuden traumoja muuten. En vaan koe kiintymystä häneen. Niin syyllinen ja huono olo. Voiko tämä ikinä muuttua paremmaksi? Koiraani huomioin jopa enemmän kuin lastani ja sairastahan se on. Kai....
Kommentit (40)
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:09"]
Ihanaa kun täällä ollaan tukevia ja muuta, mutta kun Tomi kirjoitti asiasta niin kaikki halusi murhata hänet! :O
[/quote]
Tomilla olikin jo toinen muija ja jätti perheensä. Ihan eri juttu. Ap ei ole jättämässä ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen lapsi on? Monilla käy niin, että siihen lapseen rakastuminen kestää, ei se kaikilla käy niin että heti kun sen lapsen syliin saa niin ilon kyyneleitä alkaa heti vuodattaa. Itselläni meni ekat päivät ihan sumussa lapsen kanssa, ja ekan kuukauden jälkeen vielä muistan ihan ihmetelleeni koko lasta, että tässäkö se nyt on. Nyt jälkeenpäin osaan sanoa, että rakastin lasta kyllä koko ajan, mutta en osannut tunnistaa niitä tunteita itsessäni kunnolla, kun olin niin huolissani että onko minusta äidiksi. Lisäksi rakkaus on kasvanut vähitellen syvemmäksi.
Lue synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jotta osaat siitä puhua neuvolassa. Se on oikeasti melko yleistä, siitä ei syyllistetä hyvässä neuvolassa vaan osataan auttaa.
Olethan tuntenut koirasi pidempään, tottakai rakastat sitä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että lapsen pitäisi ehdottomasti mennä eläinten edelle aina, niin ymmärrän että kun itsellä ei ole siitä omaa kokemusta, niin en voi tietää, kuinka vaikeaa se koiran toiseksi jättäminen on.
Kyllä se kunnon kiintymys tulee ajan kanssa, usko pois. Alussa vauva voi olla vaativa mutta kun ikää tulee niin vauva alkaa enemmän reagoimaan myös sinuun ja vuorovaikutus paranee. Rakkaus vaan kasvaa! Vauva on kumminkin uusi ihminen ja lisä perheeseen, joten anna itsellesi aikaa. Kaikki tulee kääntymään parhain päin :)
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:12"] [quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:09"]
Ihanaa kun täällä ollaan tukevia ja muuta, mutta kun Tomi kirjoitti asiasta niin kaikki halusi murhata hänet! :O
[/quote] Tomilla olikin jo toinen muija ja jätti perheensä. Ihan eri juttu. Ap ei ole jättämässä ketään. [/quote]
Plus Tomin lapsi on jo parivuotias, eri asia, että synnyttänyt hormoonihuuruinen nainen ei ensimmäisinä kuukausina vielä ole ihan selvillä omista tunteistaan. Jos parin vuoden päästä ei vieläkään osaa laittaa lasta koiran edelle, niin ihan yhtä paljon ihmettelisin.
Jaahas, ap katosi juuri kun keskustelu kävi mielenkiintoiseksi. Sääli. Kai tällainen aihe on aina vähän tabu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin rakastan koiriani ja ennen kaikkea hevostani, ihan siinä missä ihmisperhettäni. Se että rakastan eläimiäni ei mitenkään rajoita tai poissulje tai vähennä rakkautta esimerkiksi lapsiini. Olen aina ollut erittäin eläinrakas ja en voisi kuvitella eläväni ilman eläimiä.
Tuo on aivan normaalia. Lapsihan ei anna samalla lailla ehdotonta rakkautta niin kuin koira. Lapsi vaan parkuu ja koko ajan vaatimassa huomiota ja hoitoa. Kannatan koiraa, jos päätät pitää vain yhden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla meni ekat viikot niin, että hoidin lasta jne, mutta kun sukulaiset kyseli miltä nyt tuntuu tajusin ettei tunnu oikein miltään. Lapsi on nyt vajaa 3 kk ja rakastan hirveästi, alussa en tuntenut samalla tavalla kuin nyt. kun lapsi "juttelee", hymyilee ja on enemmän aktiivinen on tämän myötä rakkaus vain kasvanut.
Lapsen rakastaminen on vaikeaa. Lapsi on paljon vaativampi ja vivahteikaampi kuin uskollinen koira. Mulla ottaa joskus vieläkin lujille rakastaa 3-vuotiastani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella sairaalta kuulostaa. Itse aloin inhoamaan kissaani kun lapsi syntyi. Lapseen rakastuin jo raskausaikana.
Sä olet hoitanut sitä koiraa paljon kauemmin kuin lastasi! Ettehän te vauvan kanssa vielä oikeastaan juuri tunne toisianne. No worries, ei se kerro mistään masennuksesta tms. vaan on ihan luonnollista, ettei vierasta ja vielä vaativaa ihmistä heti rakasta. Lapsihan on oma persoonansa, ei osa sinua tai miestäsi. Tsemppiä vaan, ota rauhallisesti ja tutustukaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kaikki ole niinkuin toiset. Itse myös pelkäsin etten rakasta lastani. Ei oikein tuntunut miltään.taustalla oli lapsettomuustutkimukset ja pitkä yyritysaika, pelonsekainen raskaus, karmea synnytys ja epäonnistunut imetys. Pikkuhiljaa se tunne rakkaudesta vahvenii ja tuli lopulta se "hyppään vaikka tuleen lapseni edestä" tason rakkaus. Harmi, olisin minäkin halunnut olla alusta saakka "onnesta sykkyrällä".
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:51"]
Sä olet hoitanut sitä koiraa paljon kauemmin kuin lastasi! Ettehän te vauvan kanssa vielä oikeastaan juuri tunne toisianne. No worries, ei se kerro mistään masennuksesta tms. vaan on ihan luonnollista, ettei vierasta ja vielä vaativaa ihmistä heti rakasta. Lapsihan on oma persoonansa, ei osa sinua tai miestäsi. Tsemppiä vaan, ota rauhallisesti ja tutustukaa. :)
[/quote]
Jotenkin tuntuu, ettei Ap:llä olisi tällaista ongelmaa uuden eläinvauvan kohdalla.Toisaalta hänellä on kokemusta eläinvauvan hoitamisesta, mutta eikö hän muka ole koskaan hoitanut jonkun ihmisvauvaa? Luulen että se omistautuminen mitä vauva vaatii koiraan verrattuna, on tässä se ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku ihminen oikeasti asettaa eläimet lapsensa edelle, niin se kertoo kyvyttömyydestä ihmissuhteisiin ja surkealta itsetunnosta. Eläin on tarpeeksi helppo ja tyhmä otus, voi tuntea hallitsevansa sen sentään.
Ap:n kohdalla en osaa sanoa, mistä kenkä puristaa. Itselleni esikoinen oli sen verran kova shokki, että alussa vain hoidin lasta velvollisuudentunnosta. Pikkuhiljaa rakkaus kehittyi ja olisiko lapsi ollut sen 1-2kk, kun kerran mietin, että jos vauvalle sattuisi jotain. Alkoi kurkkua kuristamaan ja tuli hirveä pelko, pahempi kuin mikään aikaisemmin, jo pelkästä ajatuksesta. Se kai oli merkki, että olin vaivihkaa kiintynyt jo todella paljon, vaikka arki tuntuikin vaan puurtamiselta.
Nykyään lapsia on kaksi ja nuorempikin jo 6v. Taloudesta löytyy oikein mukava koirakin. :) Mutta jos ajattelen tilannetta, jossa joku ajaisi vaikka koirani päälle tai koira haettaisiin muuten vaan pois, niin ei se nyt niin vakavaa olisi. Itku tulisi varmaan tirautettua ja parikin, mutta se siitä. Lapseni menetyksestä en tiedä, miten selviäisin.
Äidiksi kasvaa silloin, kun joku huutaa "äitii!" ja tarkoittaa sillä sinua.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 22:06"]
Äidiksi kasvaa silloin, kun joku huutaa "äitii!" ja tarkoittaa sillä sinua.
[/quote]
Ei minun narsistiäitini ainakaan kasvanut. Ei kaikki äidit ole tarkoitettuja äideiksi.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 22:06"]
Äidiksi kasvaa silloin, kun joku huutaa "äitii!" ja tarkoittaa sillä sinua.
[/quote]
Itsellä esikoisen katseessa näin tuon huudon "äitii!" kun hän avasi ensimmäistä kertaa silmänsä ja katsoi minuun. Se utuinen ja samalla tarkkaavainen vastasyntyneen katse. Se oli menoa samantien.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:55"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:51"]Sä olet hoitanut sitä koiraa paljon kauemmin kuin lastasi! Ettehän te vauvan kanssa vielä oikeastaan juuri tunne toisianne. No worries, ei se kerro mistään masennuksesta tms. vaan on ihan luonnollista, ettei vierasta ja vielä vaativaa ihmistä heti rakasta. Lapsihan on oma persoonansa, ei osa sinua tai miestäsi. Tsemppiä vaan, ota rauhallisesti ja tutustukaa. :)
[/quote]
Jotenkin tuntuu, ettei Ap:llä olisi tällaista ongelmaa uuden eläinvauvan kohdalla.Toisaalta hänellä on kokemusta eläinvauvan hoitamisesta, mutta eikö hän muka ole koskaan hoitanut jonkun ihmisvauvaa? Luulen että se omistautuminen mitä vauva vaatii koiraan verrattuna, on tässä se ongelma.
[/quote]
Ymmärrän ap:ta hyvin, odotan esikoistamme ja olen varmaankin samassa tilanteessa pian. Olen vain hitaasti lämpenevää tyyppiä, jokaisen eläinvauvankin (aikuisia nyt) kohdalla kiintyminen on kestänyt aikansa ja tullut vasta kun olentoon on oikeasti tutustunut. Toisen kohdalla on mennyt 2vko (yksinkertainen ja avoin eläin), toisen kohdalla jopa 6 kk (paljon monimutkaisempi otus). Vauva on aivan eri luokkaa monimutkaisuudessa ja persoonan kehityksessä kuin vaikka kissa tai koira, mielestäni luonnollista että vauvan kanssa tulee varmaankin kestämään vielä pidempään.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 21:05"]
Rakastin jo heti hirveesti, mutta maksimin saavuttamiseen meni puoli vuotta.
[/quote]
Oliko tämä ap? Et varmaan voi oikein verrata eläimeen kohdistuvaa rakkautta lapseen kohdistuvaan? Itselläni oli huono lapsuus ja on siksi helpompi rakastaa eläimiä. Jopa hoitotyössä oleminen nostaa aika ajoin vanhan katkeruuden pintaan. Siis että on jäänyt itse vaille pyyteetöntä rakkautta, mutta tunnen itseni ja työstän itseäni. Pikku askelin. [/quote]
Ihme alapeukuttamista siihen nähden ettemme tiedä Ap:stä mitään.
Ja lisäksi:
- oma vauva tuntuu melkein vastenmieliseltä
- En vaan koe kiintymystä häneen
- Koiraani huomioin jopa enemmän kuin lastani
- En vaan jaksa
Eli en tiedä onko hitaasti lämpenevillä äideillä ollut ihan samanlaisia tuntemuksia. Luulisi että Ap olisi täällä helpottuneena kiittelemässä, jos olisitte osuneet oikeaan.
Se rakkaus kehittyy kyllä muutaman kuukauden kuluessa, huoli pois:) ota silti neuvolassa puheeksi ja ota tarv apua vastaan että jaksat vauvan kanssa, se on rankempaa nyt alkuun kun tunteet on vielä sekaisin. Pieni käytännön vinkki mikä edistää tunteiden kehittymistä: puhu vauvalle itsestäsi äitinä paljon, esim "ei hätää, äiti lohduttaa" tai "äiti antaa pienelle maitoa" jne.