Lue keskustelun säännöt.
Stressi päällä NYT APUA SISKOT!
05.02.2015 |
Jos veljetkin... On jo viimeiset puolivuotta ollut niin kova stressi että ei mieli eikä keho meinaa jaksaa enää. Ennen joulua ostettu omakotitalo ja remontin riitauttaminen (luultavasti oikeudenkäynti tulossa). Läheinen täti kuoli kesällä kahden vuoden taistelun jälkeen syöpään ja hautajaiset oli perheen kesken joten tuntuu kuin en olisi saanut päätöstä tälle suremiselle. Äiti sai aivohalvauksen joulukuussa jossa iso osa aivoista meni kuolioon, mutta lääkärit pitää ihmeenä kun päällepäin ei ole tapahtunut näkyviä muutoksia (ajankanssa saattaa persoona muuttua ym). Aloitin myös uudessä työssä muutama kuukausi sitten määräaikaisena ja nyt pitäisi näyttää että kyllä minusta on vakipaikkaan. Parisuhdekkin on kaiken tämän jälkeen hyvin karikkoista kun mies ei jaksa katsella minun itkuunpillahduksia ja voimattomuutta kotitöiden suhteen. On siis ollut kyllä hyvin kannustava, mutta tuntee että on jäänyt yksin tämän taloasian kanssa. Kaiken lisäksi minulla ei ole ketään kelle tästä puhua koska entinen "paras ystäväni," jonka kanssa olimme tekemisissä melkein joka päivä n. 15 vuoden ajan, katkaisi minuun kaikki yhteyden aivan yllättäen noin vuosi sitten. Olen aivan poikki henkisesti ja fyysisesti. Olen alkanut saamaan joitain ihme kohtauksia kun itku pääsee valloilleen (paniikkikohtausko?) ja sydäntä puristaa välillä niin kovaa että voisin kuvitella että sitä tuntuu sydänkohtaus. Välillä jopa mietin että olisipa se sydänkohtaus niin pääsisi edes hetkeksi eroon tästä ikuisesta ahdistuksesta ja kivusta. Mutta sitten tulen taas järkiini ja pyyhin kyyneleet. Ketään samassa tilanteessa olevia?
Pahoittelen välien puuttumista :(
Kommentit (13)
No toi nyt on peruselämää mun näkökulmasta. Tässä iässä nyt vanhemmat ja tädit alkavat sairastella vakavastikin ja heitellä henkiäänkin jotkut. Kyllä kaikkien vanhemmilla läheisillä alkaa olla syöpää, infarkteja jne. Se on elämää.
Itse olen eronnut vuosi sitten. Mies jätti mut kantamaan vastuun niin arjesta kuin taloudestakin. Teen vastuullista työtä kuusi päivää viikossa ja pari pitkää päivää. Loppuajan sitten pyöritän arkea. Ei ahdista. Elämäähän tää on ja aikansa kutankin. Ei toi nyt - sori vain - elämää kummemmalta kuulosta. Mitäs jos kokeilisit jotain lääkitystä vähän aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 22:21"]Nyt ei kyllä kuuluisasta vauva.fi stä saanu paljoa apua :(
[/quote]
Saa jos haluaa tietää minkä laukun ostaa tai miten kannattaa ajella alapään karvat. Tärkeimpiin kysymyksiin ei saa kun korkeintaan pään aukomista.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 22:36"]No toi nyt on peruselämää mun näkökulmasta. Tässä iässä nyt vanhemmat ja tädit alkavat sairastella vakavastikin ja heitellä henkiäänkin jotkut. Kyllä kaikkien vanhemmilla läheisillä alkaa olla syöpää, infarkteja jne. Se on elämää.
Itse olen eronnut vuosi sitten. Mies jätti mut kantamaan vastuun niin arjesta kuin taloudestakin. Teen vastuullista työtä kuusi päivää viikossa ja pari pitkää päivää. Loppuajan sitten pyöritän arkea. Ei ahdista. Elämäähän tää on ja aikansa kutankin. Ei toi nyt - sori vain - elämää kummemmalta kuulosta. Mitäs jos kokeilisit jotain lääkitystä vähän aikaa?
[/quote]
idiootti sä olet! jos sä kestät niin kaikkien muittenkin pitää kestää eiks Je? jessus mikä marttyyri
ap! ota yhteyttä vaikka terveyskeskukseen ja kerro tunteesi. kuulostat masentuneelta, mikä noiden kokemusten jälkeen ei olisi ihme. yritänsaada aika vaikka psyykkiselle sairaanhoitajalle, jos suoraan lääkärille ei aikaa saa.
kiitos asiallisille vastauksille. Olen pieneltä paikkakunnalta ja muuttanut vasta kauempaa. Lääkäristäkö tosiaan tähän lähden apua hakemaan, tuntuisi oudolta selittää näitä asioita hälle. Ja minusta 23 vuotias ei ole vielä "siinä iässä" että vanhemmat ja tädit alkaa kupsahtaa. Täti oli alle 50 ja äiti juuri 50 täytti. Epäreilulta tämä tuntuu :'(
AP
Tsemppiä,tsemppiä, kyllä sä jaksat, kaiva se kuuluisa suomalainen sisu esiin ja ai niin, sähän oot nainen, naiset selviää paremmin vaikeuksien yli kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioilla on tapana järjestyä. Elä vain päivä kerrallaan, älä murehdi huomista ja yritä kiinnittää huomio mukaviin asioihin, pieniinkin. Tämä nyt vain on sitä elämää, helpolla tuskin pääsee kukaan ja edes pitäisikö.
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan mun elämältä. Äsken just toivoin, että pimahtaisin lopullisesti tiedottomaan tilaan. Mutta näköjään on vahva psyyke. Burn outti mulla jo on. Silti töihin raahaudun, aion kyl hakee sairaslomaa. Olin suljetullakin pari viikkoo etten juoksis junan alle. Nyt elän lääkehuumeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tsemppi viesteistä, kyllä ne jollain tavalla mieltä kohottaa, jopa tuo "up." :) ( Lämmittää ajatus että joku haluaa lisää auttavia kommentteja)! Ikävä kuulla tilanteestasi 11. En halua itse päätyä tuohon tilaan, tietääkseni en ole vielä niin palanut että lääkkeitä tarvitsisin. Enkä kyllä mitään mielenterveys lääkkeitä halua aloittaakkaan :(
AP
Alkaisitko pitää vaikka yksityistä blogia? Saisit jäsennetyä ajatuksia sinne vähän kerrallaan. Keskity elämään päivä ja asia kerrallaan, ei tekemättömien hommien murehtiminen niitä ratkaise. Kotityöt ei valitettavasti karkaa vaikka jonain päivänä jätät tekemättä ja haet ruuaksi pizzat. Se yksikin päivä ilman niitä voi kuitenkin tuoda sinulle lisää jaksamista ja iloisia hetkiä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ei kyllä kuuluisasta vauva.fi stä saanu paljoa apua :(