Työtön kotiäiti
Pieni varoitus työttömille kotiäideille miten p**** yhteiskunta meillä on. Tai ei se ainakaan kovin reilulta nyt tunnu. Olin työttömänä syksyllä ja sain työttömyyspäivärahan/kotihoidontuen (eli tuki on prikulleen sama kuin mitä saa pelkkä työtönkin). Sitten sairastuin aika vakavastikin, ja jouduin jäämään pitkälle sairaslomalle joten tukeni vaihtui vähimmäismääräiseen sairaspäivärahaan.
Eilen sain kuitenkin kelalta kirjeen että en ole oikeutettu tuohon sairaspäivärahaan koska olen saanut kotihoidontukea työttömyyspäivärahan ohessa, ja kotihoidontuki pitäisi nyt sitten vähentää siitä n. 500-600 euron sairaspäivärahasta. Takaisin perittävää n.1000e.
Nyt sitten odotellaan lopullisia päätöksiä että voiko se todella mennä noin?
Kommentit (3)
Ole ihan rauhassa. En tahallani ole työttömänä ollut enkä sairastunut. Elämäntilanteita on kato vähän erinlaisia.
Täälläkin yksi. En ole työnhakijana, vaikka tiukkaa meillä on. Ja olen oikeutettu työmarkkinatukeen. Olin vuoden te-toimiston kirjoilla ja stressaannuin niin siitä kohtelusta, että täytyy pitää hengähdystaukoa. Kirjataan tietoihin mitä sattuu, ei oteta yhteyttä sovittuna aikana ja kirjataan, etten ollut paikalla. Lähetetään työpaikkojen tiedot e-kirjeenä, mutta unohdetaan kysyä, onko e-kirje käytössä, no eipä ollut. Aika monta oikaisupyyntöä tietoihin jouduin tuon vuoden, siis yhden vuoden, aikana tekemään, en tietenkään voi oikeusturvani kannalta hyväksyä, että tiedot eivät pidä paikkaansa. Ehkäpä se tarkoitus olikin saada minut pois tilastoista, kun ei kerran oikeaa työtäkään ollut tarjota.. onnistui.
Nyt olen sen verran viisastunut, että kun seur. kerran tuonne ilmoittaudun, en todellakaan stressaa mistään.
Olen "täysihoitolaa" pyörittävä kotiäiti, en ole hakenut koskaan mitään tukia. Jos sairastuisin niin sitten koko miehen yritys työntekijöineen olisi pulassa.