Kokemuksia perhehoidosta/sijaisperheenä toimimisesta

On perhehoitajan työ myös tosi palkitsevaa. Lapset tulevat kyllä tosi kamalista oloista yleensä ja ovat tosi raasuja ja laiminlyötyjä. Monesti he puhkeavat kukkaan rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Biovanhenpien kanssa tulee toimeen asenteella, ei he kaikki ole pirinarkkeja.

Ja tuo edellinen ongema siis siksi, että lapsen ja lyhytaikaisen perheen kanssa töitä tekee lähinnä ohjaaja, ei sossu. Eli ohjaaja tuntee lapsen, mutta sitten yhtäkkiä kokoukseen ilmestyy se sossu, joka on sitä ennen vain pyöritellyt papereita. Aika vaikea siinä tilanteessa on kenenkään sanoa, että sossu puhuu nyt ihan omiaan.

Mutta varmaankin systeemit vaihtelevat aika paljon kunnasta riippuen.

Lapselle -ja minusta myös sijaisperheelle- olisi kaikkein fiksuinta ryhtyä vastaanottoperheeksi. Sitten, jos kohdalle osuisi lapsi joska sopii perheeseen, siirtyisi pitkäaikaiseksi. Tuossa tilanteessa voisi lapsen säästää siltä isolta traumalta trauman päälle, että joutuu muuttamaan vastaanottoperheestä pitkäaikaiseen. Toki pitäisi sitten olla sitoutunut toimimaan vastaanottoperheenä ja tosi sitoutunut siis lasten palaamiseen kotiin, kunnes tälläinen pitempää hoitoa vaativa lapsi sattuisi kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

On perhehoitajan työ myös tosi palkitsevaa. Lapset tulevat kyllä tosi kamalista oloista yleensä ja ovat tosi raasuja ja laiminlyötyjä. Monesti he puhkeavat kukkaan rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Biovanhenpien kanssa tulee toimeen asenteella, ei he kaikki ole pirinarkkeja.

Osa lapsista puhkea kukkaan, osa ei. Jos lapsella on esim. raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuva aivovamma, kovin paljon ei ole tehtävissä muuta kuin yrittää jaksaa tukea lasta ja hankkia tarvittavia tukitoimia koulussa.

Hirveän tärkeää homma toki joka tapauksessa.

Lapsilla on lähes aina joku ongelmia, vähintään traumoja, mielenterveys ongelmia, erilaisia kehitysvammoja, neurologisia ongelmia, nää lapset ovat ongelma perheiden lapsia, sairaudet periytyy vahvasti, lapset ovat nähneet ja eläneet elämää joka on turvatonta, väkivaltaa, päihdeongelmia, mielenterveys ongelmia, nälkää...

Yleensä teini ikäinen on sellainen lapsi joka voidaan huostaanottaa hyvästä perheestä ja joskus myös erityislapset, jolloin lapsella itsellään on niin vahvasti oireilua että vanhemmat eivät vaan yksinkertaisesti pysty hänen ongelmansa takia enää hoitamaan vaikka perheen muita lapsia ilman että he kärsivät siitä miten paljon aikaa yksi lapsi perheestä vie..

Täällä on tullut todella hyviä ja realistisia kokemuksia sijaisvanhemmuudesta. Uskon niihin täysin. Haluan kuitenkin kertoa myös meidän hieman harvinaisemmasta mutta silti yhtä todellisesta kokemuksestamme.

Me jäimme tahtomattamme biologisesti lapsettomiksi, ja adoptio tuntui todella pitkältä tieltä lapsiperheeksi. Päätimme käydä pride-valmennuksen ja selvittää, voisiko sijaisvanhemmuus sittenkin olla meidän juttumme. Lopulta meille sijoitettiin vauvaikäinen lapsi, jonka bioäiti ei omista syistään pidä lapseen lainkaan yhteyttä. Biosuku sen sijaan on kanssamme tiiviisti tekemisissä ja hyväksyy meidät lapsen vanhemmiksi. Olemme lapsen elämässä ainoat läsnäolevat vanhemmat, mutta sukuja hänellä on aidosti useita - omansa ja meidän sukumme, joissa molemmissa hänet koetaan omaksi.

Lapsi on jo pieni koululainen, ja voin vilpittömästi sanoa, että hänen tulonsa perheeseemme on ollut elämämme onnellisin asia. Saimme sittenkin tulla vanhemmiksi (sijais-etuliite ei tunnu kuvaavan todellista tilannetta, vaikka juridisesti toki sijaisvanhempia edelleen olemmekin) ja rakastaa lasta kuin omaamme, kokea perhearjen ja lapsen kasvamisen vauvasta reippaaksi, ikätasoisesti kehittyneeksi pikkutyypiksi. Jokaisesta kehitysvaiheesta olemme iloinneet monin verroin tietäessämme hyvin, ettei mikään ole lapsen taustan huomioiden itsestään selvää. Olimmehan hyvin tietoisia siitä, millaisia traumoja ja oireilua sijoitettavalla lapsella voisi olla.

Kuitenkin moni asia aiemmista vastauksista pitää myös meidän kohdallamme paikkansa. On vaatinut paljon saavuttaa biosuvun kanssa sellainen luottamus, joka meillä nykyään on. On tosiaan pitänyt joustaa omassa arjessa sukulaisten tapaamisten ja sossun palaverien mukaan, kuskata lasta eri kuntaan ja päästää säännöllisesti omaan kotiin alun perin vieraita ihmisiä. Edelleen lapsen sosiaalityöntekijä vierailee meillä 1-2 kertaa vuodessa, ja kyllähän se tupatarkastukselta joka kerta tuntuu. Tärkeimpiä päätöksiä emme voi lapsen puolesta tehdä, koska huoltajan oikeudet ovat edelleen ihmisellä, joka on viimeksi nähnyt lapsen useita vuosia sitten. Emme edes voi avata lapselle tiliä tai perustaa osakesalkkua, koska virallisella huoltajalla olisi oikeus niiden sisältöön. Lapselle pitää osata kertoa tilanteesta lapsen tasoisesti, aina hyvää puhuen syntymä-äidistä, vaikka mielessä usein käy se, miten paljon hän menettää, kun ei tätä lasta tunne. Toisaalta kiitollisuutta häntä kohtaan tunnemme myös, koska saimme häneltä suurimman mahdollisen lahjan.

Jos sijaisvanhemmaksi päättää ryhtyä, on tärkeää hyvin rehellisesti omissa taustatiedoissa rajata, mihin on valmis ja mihin ei. Esimerkiksi meidän tiedoissamme luki, että olemme valmiita ottamaan vain vauvan, emmekä pahimmista mahdollisista oloista. Silti meillä kävi uskomaton onni, koska kuten täälläkin on jo mainittu, vauvana sijoitettavien tausta saattaa olla tosi rankka jo raskauden alkumetreiltä saakka.

Näitä kommentteja lukiessa tulee olo, että ei todellakaan kannata ryhtyä sijaisvanhemmaksi ellei ole masokisti tai maailman paras ja pitkähermoisin maailmanparantaja 😅

Tuo rahapuoli jäi mietityttämään. Meillä on varmaan hyvin tyypilliset lapsiperheen tulot. Itse sote-alalla töissä, joten palkka ei päätä huimaa, mutta tuo leivän pöytään. Autona perusfarmarit ja talo nyt meille sopiva, mutta ylimääräistä huonetta ei ole. Muutto olisi siis edessä.

Millaista vastaanottoperheen työ on? Lapset on päivistä kuukausiin ja tulee nopealla aikataululla? Saako lasten välissä mitään korvausta? Eli jos vaikka puoleen vuoteen ei ole lasta, niin onko myös ilman palkkaa ja ts. Miehen tuloilla elettävä koko perhe?

Kiitos taas! Tämä on herättänyt paljon ajatuksia!

- ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo rahapuoli jäi mietityttämään. Meillä on varmaan hyvin tyypilliset lapsiperheen tulot. Itse sote-alalla töissä, joten palkka ei päätä huimaa, mutta tuo leivän pöytään. Autona perusfarmarit ja talo nyt meille sopiva, mutta ylimääräistä huonetta ei ole. Muutto olisi siis edessä.

Millaista vastaanottoperheen työ on? Lapset on päivistä kuukausiin ja tulee nopealla aikataululla? Saako lasten välissä mitään korvausta? Eli jos vaikka puoleen vuoteen ei ole lasta, niin onko myös ilman palkkaa ja ts. Miehen tuloilla elettävä koko perhe?

Kiitos taas! Tämä on herättänyt paljon ajatuksia!

- ap

Lähes kaikki sijoittajat vaativat lapselle oman huoneen.

Noissa kriisiperheissä on juuri tuo taloudellinen puoli se ongelma. Lapsi/lapset voivat tulla todella nopealla aikataululla, siis tyyliin tunnin sisällä keskellä yötä. Rahaa ei saa niinä aikoina, kun lapsia ei ole.

Oletteko miettineet, että olisitte tukiperheenä alkuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo rahapuoli jäi mietityttämään. Meillä on varmaan hyvin tyypilliset lapsiperheen tulot. Itse sote-alalla töissä, joten palkka ei päätä huimaa, mutta tuo leivän pöytään. Autona perusfarmarit ja talo nyt meille sopiva, mutta ylimääräistä huonetta ei ole. Muutto olisi siis edessä.

Millaista vastaanottoperheen työ on? Lapset on päivistä kuukausiin ja tulee nopealla aikataululla? Saako lasten välissä mitään korvausta? Eli jos vaikka puoleen vuoteen ei ole lasta, niin onko myös ilman palkkaa ja ts. Miehen tuloilla elettävä koko perhe?

Kiitos taas! Tämä on herättänyt paljon ajatuksia!

- ap

Lähes kaikki sijoittajat vaativat lapselle oman huoneen.

Noissa kriisiperheissä on juuri tuo taloudellinen puoli se ongelma. Lapsi/lapset voivat tulla todella nopealla aikataululla, siis tyyliin tunnin sisällä keskellä yötä. Rahaa ei saa niinä aikoina, kun lapsia ei ole.

Oletteko miettineet, että olisitte tukiperheenä alkuun?

Ja siis lapset tosiaan voi olla kriisiperheessä muutamasta tunnista jopa kuukausiin. Pyrkimyksenä kuitenkin, että ovat vain muutaman päivän - viikon. Tunnen kuitenkin perheitä, missä lapset olivat lähemmäs vuoden ennenkuin pitkäaikainen sijaisperhe löytyi.

Ei tukiperheenä oleminenkaan ole mitään herkkua. Olet ilmainen lastenvahti toisten lapsille, kun vanhemmat lepää tai bilettää. Vaatimuksia kyllä on hoplopeista muihin sirkushuveihin. Ja lapsille pitää ostaa omaa ruokaa, kun on tottunut syömään vaan heseä tai muroja. Ei kulukorvaus näitä kata, miinukselle menee ja väsymys ja rikottu koti päälle. En suosittele sitäkään valitettavasti. Hyvä idealistinen ajatus taustalla, mutta toteutus on kunnilta ja yksityisiltä sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tukiperheenä oleminenkaan ole mitään herkkua. Olet ilmainen lastenvahti toisten lapsille, kun vanhemmat lepää tai bilettää. Vaatimuksia kyllä on hoplopeista muihin sirkushuveihin. Ja lapsille pitää ostaa omaa ruokaa, kun on tottunut syömään vaan heseä tai muroja. Ei kulukorvaus näitä kata, miinukselle menee ja väsymys ja rikottu koti päälle. En suosittele sitäkään valitettavasti. Hyvä idealistinen ajatus taustalla, mutta toteutus on kunnilta ja yksityisiltä sitä ja tätä.

Olen samaa mieltä. Toisaalta taas tukiperheenä saisi vähän hajua, mitä se sijaisperheenä olo on. Tai oikeastaan lomitusperhe olisi ehkä se oikeampi termi

Up

Ilmeisesti vauvalla ei ole moniakaan sijaisvanhempia. Tämä on pitkästä aikaa kiinnostava keskustelu.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lastensuojeluilmoituksia-tehdaan-ja…

Tällaiset tarinat saa toivomaan, että sopivia ja hyviä sijaisperheitä, tukiperheitä, lomittajia ja vastaanottoperheitä olisi tarpeeksi.

Itse jäämme vielä miettimään. Täällä olleet kokemukset sai pohtimaan toisen kerran asiaa. Aika eri kuva kuin sijaisperhe-infoissa.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lastensuojeluilmoituksia-tehdaan-ja…

Tällaiset tarinat saa toivomaan, että sopivia ja hyviä sijaisperheitä, tukiperheitä, lomittajia ja vastaanottoperheitä olisi tarpeeksi.

Itse jäämme vielä miettimään. Täällä olleet kokemukset sai pohtimaan toisen kerran asiaa. Aika eri kuva kuin sijaisperhe-infoissa.

- Ap

Hyvä jos sai miettimään asiaa toisenkin kerran. Ennemmin lähdette perhehoitajiksi hyvin varovaisin mielin kuin että teillä on asiasta liian ruusuiset kuvat. Rankkaa työtähän tämä on jossa koko perhe pistetään likoon

Jes, komppaan muita perhehoitajia siitä, että rankkuus on yllättänyt. Lapsi on ihana... arjen ja lapsen psyykkisen reagoinninkin jotenkin jaksaa, mutta samalla saa taistella kokoajan lapsen oikeuksien puolesta, kun sossu tekee omia päätöksiään täysin perheen huolia kuulematta ja lasta tuntematta. Ongelmien esille tuominen saa itselle huonon maineen vaikeana tahona ja lopulta sossun vihat päälle. Onneksi meillä on sijoitetulla lapsella erittäin pätevä psykologi, jonka sanalle jopa sossu vaikuttaa antavan hieman painoarvoa. Eli summasummarum: Perhehoitaja on prosessin pohjasakkaa, mutta kaikesta huolimatta tähän ryhtyviä tarvitaan. Tsemppiä kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaishuollon sossu tässä. Perhehoitoon sijoitetaan pieniä lapsia ja niitä lapsia, joiden ongelmat ovat niin kevyitä, että kotihoidossa heitä pystyy hoitamaan. Pienet lapset ovat vähemmän traumatisoituneita, mutta vastaavasti siellä on saattanut olla päihteiden käyttöä raskausaikana, jolloin lopputulema voi yllättää. Pienten lasten biovanhemmat ovat myös todella kipeitä. Isommista lapsista päihdeongelmaiset ja psyykkisesti oireilevat ovat jo laitoksissa. Kovaa työtä sijaisperheenä joutuu tekemään ja ei kunnat maksa mitenkään maltaita.

Nämäkin ”kevyet ongelmat” voi oikeasti olla todella pahoja. Tein itse keikkaa perhehoidossa ja siinä näki niin pahasti traumatisoituneita lapsia, että kevyistä ongelmista ei voinut puhua todellakaan.

Niinpä. Pienetkään lapset eivät ole vähemmän traumatisoituneita. Jokaisella huostaanotetulla on trauma. Ja esim kiintymyssuhteen trauma eli RAD tai sen tyyppiset oireet, se on yksi vaikeahoitoisimmista. 

Kaikki pienet menee perhehoitoon, ja osa niistä lapsista siirtyy myöhemmin laitokseen, kun sijaisperhe ei jaksa tai pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Erityisyhteiskunta.

Suomi on tosiaan erityisyhteiskunta, kukaan ei ole enää normaali. Jokaisella lapsellakin joku diaknoosi ja lääkitys jo ennen kouluikää.

Mitä pienempiä lapsia sen helpompaa , sopeutuu nopeammin. Teinit ovat monesti ihan omien ongelmien takia tässä tilanteessa, pienet lapset taas vanhempien...

Huostaanoton kynnys on alentunut 2000-luvun mittaan valtavasti. Huostaanotettujen lasten määrä on moninkertaistunut samalla, kun ikäluokkien koko on pienentynyt. Suurin osa nykyisistä huostalapsista on sellaisia jotka vielä 20-30 vuotta sitten olisi luokiteltu aivan tavallisiksi lapsiksi.

Tässä ketjussa olevat maalailut siitä, että tyypillinen huostalapsi olisi joku pahasti FAS-oireinen tms. eivät pidä paikkaansa.