Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia perhehoidosta/sijaisperheenä toimimisesta
16.11.2021 |
Haluaisin kuulla rehellisiä ja arjentuntuisia kokemuksia perhehoidosta. Olemme perheenä ottaneet paljon asiasta selvää ja jo vuosia aihe on kiinnostanut, mutta sijaisperheenä tai perhehoitajia toimivien omia kokemuksia löytyy vähän. Tahtoisin kuulla:
*miten on mennyt?
*minkä ikäiset lapsi/lapset tulivat perheeseenne?
*miten yhteistyö biologisen perheen kanssa menee?
* mitä haasteita? Onko lapsella diagnooseja?
* saako välillä "omaa aikaa" tai parisuhdeaikaa?
*onko sijoittajalla merkitystä?
*kodin koko?
Kiitos asiallisista vastauksista! 🤗
Kommentit (42)
Sossut tarkastaa teidät ja taustat. Sit menette kurssille.
Sit mietitte mihin teillä riittää rahkeet ja eikö se siitä.
On vähän paikkakunta eroja kuinka saa apua ja tukea lapsen asioihin.
Tukiperhetoiminta ois ehkä vähemmän kuormittavaa. Jos ihan omia tahtoo niin adoptio?
Lapsi voi olla hyvin ahdistunut ja moni luovuttaa ja sitten menee kiertoon.
Siihen pitää sitten sitoutua...
Joitain lapsia sijoitetaan väärin perustein, ja "oireilu" johtuu siitä.
Mutta, kokeillahan aina voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sijoittajalla on iso merkitys. Kunnan kautta saatte ne helpommat lapset, mutta pienemmän tuen sekä palkkion. Yksityisten kautta tulevat haasteellisemmat tapaukset, koska kaupunki ei itse kyennyt heitä sijoittamaan. Palkkio on parempi, samoin tuki.
Sijaishuollon sossu tässä. Perhehoitoon sijoitetaan pieniä lapsia ja niitä lapsia, joiden ongelmat ovat niin kevyitä, että kotihoidossa heitä pystyy hoitamaan. Pienet lapset ovat vähemmän traumatisoituneita, mutta vastaavasti siellä on saattanut olla päihteiden käyttöä raskausaikana, jolloin lopputulema voi yllättää. Pienten lasten biovanhemmat ovat myös todella kipeitä. Isommista lapsista päihdeongelmaiset ja psyykkisesti oireilevat ovat jo laitoksissa. Kovaa työtä sijaisperheenä joutuu tekemään ja ei kunnat maksa mitenkään maltaita.
Kiitos kommenteista ja vastauksista. Lähinnä mietin juuri jaksamista, sillä tuo ei ole mielestäni sellainen juttu, jota "kokeillaan, että olisiko kivaa". Omien lasten oireilu ja kokemukset juurikin mietityttää ja se, miten hankalia biologiset vanhemmat/suku voikaan olla. Ei olisi mukavaa huomata, vaikka parin vuoden päästä, että on vaihtanut helpon ja mukavan elämän kamaluuteen.
Lapsia ei myöskään tavata ennen sijoitusta? Mitä jos heti ensi näkemältä tajuaa, että kemiat ei kohtaa lapsen kanssa? Voiko siinä kohtaa perääntyä?
- ap
Sivusta seuranneena en voi suositella. Kiintymyssuhdeongelmat syntyvät jo vaiva-ailana ja niillä on kauaskantoiset seuraamukset. Biovanhempien sana painaa todella paljon ja sillä voi olla isoja vaikutuksia perheeseen esim. korona-aikana pitää antaa lapsi tapaamiseen ilman maskeja, vaikka sijaisperheessä oli riskiryhmäläisiä ilman rokotteita. Biovanhemmat voivat kieltää myös esim. rokottamisen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista ja vastauksista. Lähinnä mietin juuri jaksamista, sillä tuo ei ole mielestäni sellainen juttu, jota "kokeillaan, että olisiko kivaa". Omien lasten oireilu ja kokemukset juurikin mietityttää ja se, miten hankalia biologiset vanhemmat/suku voikaan olla. Ei olisi mukavaa huomata, vaikka parin vuoden päästä, että on vaihtanut helpon ja mukavan elämän kamaluuteen.
Lapsia ei myöskään tavata ennen sijoitusta? Mitä jos heti ensi näkemältä tajuaa, että kemiat ei kohtaa lapsen kanssa? Voiko siinä kohtaa perääntyä?
- ap
Kyllä sä lapsen tapaat ennen sijoitusta ja saatte tutustua. Voihan siinä vaiheessa vielä perääntyä, mutta lapselle tosi raskas paikka.
Vierailija kirjoitti:
Sijaishuollon sossu tässä. Perhehoitoon sijoitetaan pieniä lapsia ja niitä lapsia, joiden ongelmat ovat niin kevyitä, että kotihoidossa heitä pystyy hoitamaan. Pienet lapset ovat vähemmän traumatisoituneita, mutta vastaavasti siellä on saattanut olla päihteiden käyttöä raskausaikana, jolloin lopputulema voi yllättää. Pienten lasten biovanhemmat ovat myös todella kipeitä. Isommista lapsista päihdeongelmaiset ja psyykkisesti oireilevat ovat jo laitoksissa. Kovaa työtä sijaisperheenä joutuu tekemään ja ei kunnat maksa mitenkään maltaita.
Nämäkin ”kevyet ongelmat” voi oikeasti olla todella pahoja. Tein itse keikkaa perhehoidossa ja siinä näki niin pahasti traumatisoituneita lapsia, että kevyistä ongelmista ei voinut puhua todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia ongelmia arjessa voi esimerkiksi olla?
On raskasta monella tapaa. Lapsen vanhemmat ja sukulaiset voivat olla painajaismaisia.
Sossu on ihan perseestä ainakin Turussa muutamista virkailijoidta kokemusta + aina kitsastelevat ja vuosien varrella moni asia ujutettu kulukorvauksiin, mitä aikaisemmin maksettiin.
Palkkiot vs työ, huoli, muiden vittuilu ja kruununa Sossu!
Ei kannata, haluavat vain halvan orjan, jota vedätetään käyttäen kiintymystä ja rakkautta sitä lasta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi keveät ja helpot menee yleensäkään "sijaiskoteihin"?
Varastamista toi on.
Vierailija kirjoitti:
On raskasta monella tapaa. Lapsen vanhemmat ja sukulaiset voivat olla painajaismaisia.
Sossu on ihan perseestä ainakin Turussa muutamista virkailijoidta kokemusta + aina kitsastelevat ja vuosien varrella moni asia ujutettu kulukorvauksiin, mitä aikaisemmin maksettiin.
Palkkiot vs työ, huoli, muiden vittuilu ja kruununa Sossu!
Ei kannata, haluavat vain halvan orjan, jota vedätetään käyttäen kiintymystä ja rakkautta sitä lasta kohtaan.
Kyllähän noilla korvauksilla ihan elää. Ottaa pari sijaislasta, niin siitä saa saman verran rahaa kuin mitä vaikka joku lähäri tai raksamies saa palkkatyöstä.
Toki suuri osa sijaislapsista on raskaita, mutta kyllähän rahan eteen pitää kärsiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaishuollon sossu tässä. Perhehoitoon sijoitetaan pieniä lapsia ja niitä lapsia, joiden ongelmat ovat niin kevyitä, että kotihoidossa heitä pystyy hoitamaan. Pienet lapset ovat vähemmän traumatisoituneita, mutta vastaavasti siellä on saattanut olla päihteiden käyttöä raskausaikana, jolloin lopputulema voi yllättää. Pienten lasten biovanhemmat ovat myös todella kipeitä. Isommista lapsista päihdeongelmaiset ja psyykkisesti oireilevat ovat jo laitoksissa. Kovaa työtä sijaisperheenä joutuu tekemään ja ei kunnat maksa mitenkään maltaita.
Nämäkin ”kevyet ongelmat” voi oikeasti olla todella pahoja. Tein itse keikkaa perhehoidossa ja siinä näki niin pahasti traumatisoituneita lapsia, että kevyistä ongelmista ei voinut puhua todellakaan.
Kaikki on suhteellista. Laitospuolella on sitten lapsia, jotka tarvitsevat 24/7 virkeät aikuiset hoitajikseen, ei kotiolosuhteissa mitenkään mahdollista hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On raskasta monella tapaa. Lapsen vanhemmat ja sukulaiset voivat olla painajaismaisia.
Sossu on ihan perseestä ainakin Turussa muutamista virkailijoidta kokemusta + aina kitsastelevat ja vuosien varrella moni asia ujutettu kulukorvauksiin, mitä aikaisemmin maksettiin.
Palkkiot vs työ, huoli, muiden vittuilu ja kruununa Sossu!
Ei kannata, haluavat vain halvan orjan, jota vedätetään käyttäen kiintymystä ja rakkautta sitä lasta kohtaan.
Kyllähän noilla korvauksilla ihan elää. Ottaa pari sijaislasta, niin siitä saa saman verran rahaa kuin mitä vaikka joku lähäri tai raksamies saa palkkatyöstä.
Toki suuri osa sijaislapsista on raskaita, mutta kyllähän rahan eteen pitää kärsiäkin.
No ei noissa tuntipalkoille pääse. Esim Turussa palkkio on 1348e, niin tuntipalkka on peräti 1,87e/h eikä tuosta ole lähtenyt vielä edes verot. Työtä tehdään 24/7. Et voi lyödä ovea kiinni, kun alkaa kyrsimään ja väsyttämään. Lapsia kuskataan erilaisiin terapioihin, verkostotapaamiisiin, lääkäreihin, hoidetaan biovanhempien ja -isovanhempien puhelut ja tapaamiset. Tapaamiset saattavat olla toisella paikkakunnalla. Siinä sivussa koitetaan tarjota turvallista aikuista, turvallista kotia ja lohdutetaan itkevää lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On raskasta monella tapaa. Lapsen vanhemmat ja sukulaiset voivat olla painajaismaisia.
Sossu on ihan perseestä ainakin Turussa muutamista virkailijoidta kokemusta + aina kitsastelevat ja vuosien varrella moni asia ujutettu kulukorvauksiin, mitä aikaisemmin maksettiin.
Palkkiot vs työ, huoli, muiden vittuilu ja kruununa Sossu!
Ei kannata, haluavat vain halvan orjan, jota vedätetään käyttäen kiintymystä ja rakkautta sitä lasta kohtaan.
Kyllähän noilla korvauksilla ihan elää. Ottaa pari sijaislasta, niin siitä saa saman verran rahaa kuin mitä vaikka joku lähäri tai raksamies saa palkkatyöstä.
Toki suuri osa sijaislapsista on raskaita, mutta kyllähän rahan eteen pitää kärsiäkin.
No ei noissa tuntipalkoille pääse. Esim Turussa palkkio on 1348e, niin tuntipalkka on peräti 1,87e/h eikä tuosta ole lähtenyt vielä edes verot. Työtä tehdään 24/7. Et voi lyödä ovea kiinni, kun alkaa kyrsimään ja väsyttämään. Lapsia kuskataan erilaisiin terapioihin, verkostotapaamiisiin, lääkäreihin, hoidetaan biovanhempien ja -isovanhempien puhelut ja tapaamiset. Tapaamiset saattavat olla toisella paikkakunnalla. Siinä sivussa koitetaan tarjota turvallista aikuista, turvallista kotia ja lohdutetaan itkevää lasta.
Toisaalta harvassa työssä esimerkiksi saa nukkua työajalla omassa kodissa.
Miksi kommentoijan numero 11 yläpeukut poistui ja vaihtui alapeukkuihin?
Vai varastettiinko nekin?
Aika monta sijoitusta takana, vaikkakin lyhytaikaisena. Samalla olen päässyt näkemään, miten pitkäaikaiset sijoitukset on tai eivät ole toimineet ja vähän osaan arvailla sitäkin, että miksi.
Mitä ikinä teetkään, niin älä usko sitä "ihan tavallinen vanhemmuus riittää" iskulausetta. Ei riitä. Sitoutumisen määrän täytyy olla aivan huippu ja pitää olla todella vahvasti kykyä käsitellä supervaikeita tunteita. Niitä tulee riittämään, luultavasti sekä lapsen, sossun, että vanhempien vuoksi.
Sijoitettavien lasten tulisi aina olla huomattavasti nuorempia kuin biologiset lapset. Tämä monestakin syystä, mutta ainakin voit lähteä siitä, että yksikin sijoitettu lapsi voi vaatia käytännössä kaiken aikasi ja energiasi monta kuukautta, jollei pitempäänkin.
Traumojen oireita ei voi rakastaa pois. Voi vain olla tukena, aina, ihan joka kerta, kunhan oma pää, perhe ja avioliiito sen kestää. Lapsi sitten käsittelee asioita kasvaessaan uudelleen ja uudellen. Osa kykenee pääsemään elämässään suht hyvään tilanteeseen, kun taas yllättävän iso prosentti päätyy kokeilemaan juuri sitä elintapaa, joka heidän vanhemmillaan oli johtanut lasten sijoittamiseen.
Sijaisvanhemmaksi ei pitäisi kenekään ruveta, jos päämotiivi on jokin seuraavista syistä:
- omia lapsia ei saatukaan
- haluaa pitempää aikaa, että omat pienet saisi olla kotona, eikä päivähoidossa
- palkka vaikuttaa hyvältä, kun muutenkin tykkää olla kotoa
- jne., jne.
Jos tälläistä elintapaa harkitsee, pitää olla henkilö, joka kokee saavansa paljon erityislasten kanssa työskentelemisestä ja omaa vielä siihen päälle lehmän hermot ja jaksun usein vaikeasti käyttäytyvien aikuisten kanssa. Avioliiton ja mielenterveyden tulee olla enemmän kuin kunnossa ja molempien puolisoiden on todella haluttava hommaan. "Kaipa se on ihan ok" ei todellakaan riitä.
Ennen kuin ottaa yhteyttä kuntaan, taikka muuhun tahoon, kannattaa ottaa vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä ja tutustua kunnolla siihen, millaista käytöstä saavat aikaan lapsuudenaikaiset traumat sekä alkoholille tai huumeille altistuminen raskausaikana. Kyseessä on todella isot asiat.
Ja sitten on vielä talouden oltava kunnossa, koska palkkiot eivät ole isoja työn luonteen huomioon ottaen, eikä kukaan korvaa sitä, että lapset tarvitsee huoneet, perhe luultavasti tila-auton, jne. Lapsi voi myös palata kotiin taikka voidaan joutua toteamaan, että hän tarvitsee ammatillista apua, eikä kykene enää elämään tavallisessa sijaisperheessä.
Tärkeä homma ja joillekin hieno tapa elää, mutta vain harvat ihan oikeasti soveltuu hommaan.
"Erityislasten". Kukapa ei olisi erityinen tänä päivänä?
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos heti ensi näkemältä tajuaa, että kemiat ei kohtaa lapsen kanssa? Voiko siinä kohtaa perääntyä?
- ap
Kyllä sä lapsen tapaat ennen sijoitusta ja saatte tutustua. Voihan siinä vaiheessa vielä perääntyä, mutta lapselle tosi raskas paikka.
Teoriassa näin ja fiksu sossu/ohjaaja/vastaanottoperhe ei kerro heti lapselle, että tässä mahdolliset tulevat vanhemmat, vaan kylässä voi käydä ihan muuten vaan seuraamassa, millaisesta lapsesta kyse.
Käytännössä minusta on kuitenkin vaikuttanut, että ne potentiaaliset vanhemmat on niin täpinöissään, että ottaisivat siinä vaiheessa aivan kenet tahansa. Ovat luultavasti odottaneet kuukausia tai jopa vuosia. Kun se soitto sitten vihdoin tulee ja lapsesta näkee vaikka valokuvan, todella moni ei enää kykene pohtimaan järjellä, vaan ikään kuin tekevät lapsesta haavekuvan, jota tämä tuskin tulee toteuttamaan. Kenenkään persoonasta ja haasteista kun ei voi paljon oppia kuvaa tuijottamalla.
Koska lapsi pitää saada vastaanottoperheestä pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, jotta sossun loputon paperityö loppuu aiheesta "miksi tämä lapsi on 4 kuukauden jälkeen yhä vastaanottoperheessä, vaikka ei pitäisi", työntekijöiden rehellisyyden taso vaihteee. Voi myös olla, että kiireen ja muun vuoksi lapsesta kertova työntekijä ei ole häntä edes tavannut paria minuuttia enempää. Jos lyhytaikainen sijaisperhe sitten kertoo realistisemmin lapsesta ja millaista elämä on tämän kanssa ollut, osa työntekijöistä yrittää saada asiat minimoitua: "Eivät vaan halua lapsen lähtevän" tai muuta moskaa.
Rivien välistä siis kannattaa ainakin oppia lukemaan.
4v sitten käytiin pride-valmennus ja aloimme teini-ikäiselle nuorelle sijaisvanhemmiksi. Hm, rehellisyyden nimissä pakko sanoa, että harkitsisin uudelleen kaksi kertaa, jos tietäisin, mitä nämä vuodet ovat tuoneet tullessaan.
Meillä on kaksi omaa alakouluikäistä lasta ja valitettavasti tämän nuoren ongelmat ovat heijastuneen omiin lapsiini voimakkaasti. Tilanne kärjisty välillä niin pahaksi, että meinasimme luopua sijaisvanhemmuudesta, kun oma lapsemme alkoi oireilemaan niin vahvasti. Teini purki häneen pahaa oloaan.
Ensimmäinen vuosi biologisten vanhempien kanssa oli suoranaista he.lv.ettiä. Onneksi välimatkaa on satoja kilometrejä. Nykyisin välit ovat hyvät.
Kaveriongelmia on paljon ja näistä ongelmista näkee vahvasti kiintymyssuhdeongelmat.
Toivoisin itse, että pridessa puhuttaisiin myös siitä tosiasiasta, että on hyvin yleistä että sijaisvanhemmat tuntevat myös suoranaista vihaa ja inhoa sijaislasta kohtaan. Meille se tuli yllätyksenä ja koin siitä valtavan huonoa omaatuntoa. On vaikea hymyillä rakastavasti, kun oma lapsi oireilee sijaislapsen ongelmien vuoksi ja tavaroita sekä rahaa varastetaan eikä voi luottaa yhtään nuoren sanaan. Tästä onneksi vertaistukiryhmässä on päässyt puhumaan ja se on yllättävän yleistä
Kannattaa se pride-valmennus käydä, jos vähänkään kiinnostaa :) se ei kuitenkaan sido yhtään mihinkään. Vaaleanpunaiset lasit kiitollisesta lettipää tytöstä kannattaa heittää samantien pois. Traumatisoituneita ja enemmän tai vähemmän ongelmallisia lapsia sijoitukseen tulee ja siihen tulee varautua.
En varmaan antanut kauhean hyvää ja rakastavaa perhehoitajan kuvaa, mutta ennemmin annan negatiivisemman kuvan, koska tämä on työ, mihin sitoudutte 24/7 vuosien ajaksi.