Lue keskustelun säännöt.
Lasten hankkiminen oli virhe
04.02.2015 |
En saa ikinä nukkua ja olen menettänyt itseni ikuiseksi palvelijaksi. Aina pitää mukama venyä ja joustaa, vaikka haluaisin lähinnä nukkua ja olla omissa oloissani. Miksi olin niin tyhmä, että ikinä luulinkaan, että minusta olisi äidiksi ja olisin jopa hyvä siinä? Olen maailman suurin idiootti ja lapseni ovat valitettavasti tuomittuja onnettomaan äitiin.
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:58"]
Joo, ei kyse ole siitä, ettenkö kohtelisi heitä hyvin ja rakastavasti. On tukiverkosto ha mieskin, mutta minä se tässä olen epäonnistunut, kun en jaksakaan olla iloinen pullantuoksuinen äiti 24/7. Eipä heitä ole tarvetta antaa adoptioon, koska rakastan heitä ja kaduttaa jo, että kirjoitin tänne. Jonnekin vaan piti ajatuksiaan purkaa enkä voi aina kuormittaa miestäkään. Aloittaja
[/quote]
Älä anna yleisen keskustelun luoda paineita itsellesi. Kenen mielestä sinun pitäisi olla pullantuoksuinen ja iloinen koko ajan? Oletko ollut ennen lapsia sellainen koko ajan, 24/7 läpi elämäsi? Ole armollinen itsellesi ja ole vain oma itsesi. Välillä vituttaa käsittämättömän paljon, seuraavassa hetkessä on taas asiat hyvin. Ota onni lapsistasi ja rakkautestasi heihin (ja heidän rakkaudestaan sinuun!) ja elele vain rauhassa. Jätä keskustelupalstat ja odotukset romukoppaan, älä myrkytä niillä mieltäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:01"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:58"]Joo, ei kyse ole siitä, ettenkö kohtelisi heitä hyvin ja rakastavasti. On tukiverkosto ha mieskin, mutta minä se tässä olen epäonnistunut, kun en jaksakaan olla iloinen pullantuoksuinen äiti 24/7. Eipä heitä ole tarvetta antaa adoptioon, koska rakastan heitä ja kaduttaa jo, että kirjoitin tänne. Jonnekin vaan piti ajatuksiaan purkaa enkä voi aina kuormittaa miestäkään. Aloittaja [/quote] Kuulostaa masennukselta. Rankkaahan se äitinä oleminen on mutta on siinä mielestäni paljon hyvääkin. Pullantuoksuinen ei tarvitse kenenkään olla, läheisyys, turva ja rakkaus riittää. Rima sopivalle korkeudelle ja tarpeeksi omaa aikaa. Ehkä olisi hyvä käydä juttelemassa jollekin. Tsemppiä ap!
[/quote]
Mitä hyvää äitiydessä muka on?
Olet väsynyt ja uupunut, ehkä vähän masentunutkin. Liian kovilla. Älä syytä itseäsi.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:56"]Miten lasten kanssa voi uupua jos heitä rakastaa? Siis ymmärrän kyllä, että muuten voi elämässä uupua jos tulee vaikka masennus eikä silloin jaksa lapsiakaan vaikka heitä rakastaa, mutta miksi sinusta lastenhankinta on virhe, jos rakkautta heihin kuitenkin on?
Eikö silloin muussa elämässä ole virhe, jos sitä ei jaksa vai mitä sä et jaksa?
[/quote]
Voi uupua, jos ei saa ikinä nukkua ja joutuu väsyneenäkin tekemään liikaa. Silloin rakkaus jää vähemmälle ja alkaa vaan toivoa, että olisipa jo ilta ja oma rauha heti aamusta. Ja se harmittaa, kun ei vastaa omia odotuksia.
Ap
Tee oikeesti lapsillesi todellinen palvelus ja anna ne adoptioon! Sinä voit sitten rauhassa surffailla netissä ja nukkua. Jollekin lapsettomuudesta kärsivälle lapsesi voi olla lahja eikä virhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:58"]
Joo, ei kyse ole siitä, ettenkö kohtelisi heitä hyvin ja rakastavasti. On tukiverkosto ha mieskin, mutta minä se tässä olen epäonnistunut, kun en jaksakaan olla iloinen pullantuoksuinen äiti 24/7. Eipä heitä ole tarvetta antaa adoptioon, koska rakastan heitä ja kaduttaa jo, että kirjoitin tänne. Jonnekin vaan piti ajatuksiaan purkaa enkä voi aina kuormittaa miestäkään. Aloittaja
[/quote]
Höpö höpö. Ei oikeasti kukaan ole koko aikaa se iloinen, täydellinen, pullantuoksuinen äiti. Nuo on ihan normaaleja tunteita, mitä tulee kaikille. Ihan oikeasti. Ei tarvitse katua, että kirjoitit tänne. Tosin täällä nyt on heti jotkut määkimässä, miten lapset pitäisi antaa adoptioon, mutta hyvä noistakin ajatuksista on jonnekin avautua.
Voi minua kyllä säälittää äidit. Surullisinta porukkaa jota tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan ole iloinen ja pullantuoksuinen äiti 24/7!! Eikä tarvitsekaan olla.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:04"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:56"]Miten lasten kanssa voi uupua jos heitä rakastaa? Siis ymmärrän kyllä, että muuten voi elämässä uupua jos tulee vaikka masennus eikä silloin jaksa lapsiakaan vaikka heitä rakastaa, mutta miksi sinusta lastenhankinta on virhe, jos rakkautta heihin kuitenkin on? Eikö silloin muussa elämässä ole virhe, jos sitä ei jaksa vai mitä sä et jaksa? [/quote] Voi uupua, jos ei saa ikinä nukkua ja joutuu väsyneenäkin tekemään liikaa. Silloin rakkaus jää vähemmälle ja alkaa vaan toivoa, että olisipa jo ilta ja oma rauha heti aamusta. Ja se harmittaa, kun ei vastaa omia odotuksia. Ap
[/quote]
Niin no samaa mieltä minäkin, että rakkaus jää vähemmälle. Se voi lapsista tuntua sille, kuin sitä ei olisi ollenkaan ja se on se iso moka, jota pitää välttää. Minut kasvatti äiti, joka ilmeisesti tai selvästi olikin liian väsynyt enkä tod tuntenut hänen rakastavan minua ja se on jättänyt minuun ikuiset arvet. Hän varmaan kans ois sanonut vauvapalstalla rakastavansa minua eniten elämässään , mutta se ei paljoa auta jos äiti tietää sen itse, mutta ei halua olla lapsilleen hyvä. En nyt tietenkään tiedä, millainen olet enkä tuomitse sinun tunteitasi mitenkään, mutta karmaisee aina tuo "rakastan lapsiani" kun mietin, että tietäähän ne lapset sen kans varmasti??
Yksi arpi mikä minuun jäi on ehkä juuri se, että en tunne kauheasti rakkautta omiin lapsiini, vaikka se varmaan siellä jossain on, koska pidän heistä kyllä hyvää huolta. Oma äitini huusi, raivosi ja mitätöi minua, ainakaan en tee sellaista, olen ehkä sen pelossa vähän poissaoleva äiti ja olen hkenut itselleni siihen apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:10"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:06"]Tuntuuko sinusta ap aina tuolta, vai oliko tänään vain tosi rankka päivä? [/quote] Ei tunnu, joskus jaksan iloita tulevasta, mutta toisinaan en näe valoa tunnelin päässä. Harmittaa niin vietävästi, että en selviä siitä mistä muut selviävät ja perustavat kaiken maailman lastenvaatenettikauppoja päiväunien aikana. Ap
[/quote]
Nyt korjaapa vähän asennettasi. Lopeta tuo toisiin vertailu, mistä tiedät millainen perhehelvetti on jollain lastenvaatenettikauppaa perustavalla, Instagramissa elämäänsä kiillottavalla superäidillä? Kolikolla on aina kaksi puolta! Sinun pitää olla omalla puolellasi ja lopettaa tuo itsesi ruoskiminen ja toisaalta itsesäälissä pyöriminen. Nosta oma häntäsi, ei sitä kukaan muukaan tee. Niin se nettikauppaäitikin tekee!
Näin. Sinnittelin lapsen isän kanssa ja ero tuli pettämisen myötä, kun lapsi oli alle yksivuotias. Lapsi ollaan hoidettu yhdessä (olen joustanut ylimaaallisesti) ja hän on nyt 20-vuotias. Exä on edelleen saman naisen kanssa, jonka kanssa petti minua. Näin exän viimeeksi vilaukselta lapsemme valmistujaisissa koululla - vaikeaa sanoa, mutta näytti terminaalipotilaalta...en tiedä, en ole asiantuntija.
Ihaninta on se, että nyt olen rakastunut totaalisesti ensimmäistä kertaa elämässäni. Minulla on ihana mies ja voimme tehdä mitä vaan haluamme. Lapset omillaan ja me ollaan aikuisia, rakastuneita..matkustelemme minne vaan, olemme paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten, elämä on oikeasti ihanaa nyt...
t. Ihana nainen 49 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka minusta tuntuu siltä, että kukaan äiti, joka tähän ketjuun ottaa osaa (paitsi ne jotka tunnustavat olevansa huonoja), ei suhtaudu Ap:n sanomisiin riittävällä vakavuudella? Ne halutaan nähdä vain rankan päivän tuotoksena tai hetkellisenä hairahduksena. Ei kai ketjua otsikoi niin Ap otsikoi, jollei ongelma tunnu oikeasti isommalta?
Mitenköhän se on lapsesta ihanaa, jos äiti ylläpitää lapsiin liittyvää nettikauppaa? Krhm....
Eiköhän niillä esitetä eniten toisille äideille mistä sitä oikein ollaan tehty ja mistä se kana pissii?
Olen vitun hyvä äiti, minulla on nettiliike!
2010-luvun pulla. Onko sellaisella oikeasti mitään väliä lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:18"]
Kuinka minusta tuntuu siltä, että kukaan äiti, joka tähän ketjuun ottaa osaa (paitsi ne jotka tunnustavat olevansa huonoja), ei suhtaudu Ap:n sanomisiin riittävällä vakavuudella? Ne halutaan nähdä vain rankan päivän tuotoksena tai hetkellisenä hairahduksena. Ei kai ketjua otsikoi niin Ap otsikoi, jollei ongelma tunnu oikeasti isommalta?
[/quote]
Totta. Latteimpia ovat nämä "tämä johtuu pimeydestä, kohta on jo valoisaa". Vaikka pimeässä onkin raskaampaa, niin ei se perusongelmaa poista, joka on muualla. Apua kannattaa aina hakea, mutta itse olen hakenut apua ja ei se ole tehnyt elämää sen helpommaksi, korkeintaan vaan siedettävämmäksi. Toki toivon sydämestäni, että muut saavat apua mutta joskus paraskaan avunhaku ei vain tunnu ratkaisevan juuri mitään. Odottelen ihmettä.
Äidin pitää muistaa huolehtia itsestään niin jaksaa huolehtia toisista. Oman terveydentilan tarkistus, riittävän pitkät yöunet, terveellistä ruokaa ja edes pientä liikuntaa unohtamatta. .näistä asioista voi nauttia lasten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 22:35"]
Äidin pitää muistaa huolehtia itsestään niin jaksaa huolehtia toisista. Oman terveydentilan tarkistus, riittävän pitkät yöunet, terveellistä ruokaa ja edes pientä liikuntaa unohtamatta. .näistä asioista voi nauttia lasten kanssa.
[/quote]
Entä kun se just ei onnistu? Se itsestä huolehtiminen? Yksinäisenä jaksoin vielä, mutta kun toisillekin pitää antaa niin se on liikaa. En tiedä mikä aika maailmasta antais mulle sen olon, että pidä huolta myös itsestäsi, koska se rumba alkaa taas seuraavana päivänä alusta.
Tuntuuko sinusta ap aina tuolta, vai oliko tänään vain tosi rankka päivä?
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:58"]
Joo, ei kyse ole siitä, ettenkö kohtelisi heitä hyvin ja rakastavasti. On tukiverkosto ha mieskin, mutta minä se tässä olen epäonnistunut, kun en jaksakaan olla iloinen pullantuoksuinen äiti 24/7. Eipä heitä ole tarvetta antaa adoptioon, koska rakastan heitä ja kaduttaa jo, että kirjoitin tänne. Jonnekin vaan piti ajatuksiaan purkaa enkä voi aina kuormittaa miestäkään. Aloittaja
[/quote]
No huono äiti olen minäkin. Sitä on kauheaa katsella kun toimii niin huonosti mutta ei vain "kiinnosta" (siis ei kykene hyvällä) toimia paremminkaan, ettei sitten taas toisaalta ajaudu burn outiin. Hävettää.
en esim. siivoa ollenkaan, en koskaan leiki tai leivo lasten kanssa, nuoremmalla on suuri takku hiuksissa kun en jaksa kammata niitä, molemmat lapset pelaa ihan liikaa. On meillä sitten moni asia hyvinkin, tiedän senkin, mutta jotenkin se ei riitä, se ei riitä. Ne on ne asiat, joita mies tekee. Hän tekee hyvin ja ne hyvät asiat, mä joko en tee mitään tai teen väärin. Hyvähän se on, että toinen onnistuu tai osaa antaa hyvää, mutta ihan paskaa, kun tuntuu, ettei mua edes tarvittais meillä... Vaikka mies kyllä väittää, että tarvitaan. Mies on kotona, mä käyn töissä. Siksi ne takutkin on kyllä osin miehen vastuulla, mutta....
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:46"]
Jos ei sinusta ole siihen niin miten sitten adoptio? Parempihan sekin on kuin äiti joka ei jaksa. Varsinkin jos on ihan pienet lapset kyseessä. Tai sitten hankit apua jaksamiseesi. Vastuu pitää jokatapauksessa vanhempana kantaa, lapsesi eivät ole syypäitä ja ovat pahimmassa tapauksessa ne jotka asiasta eniten kärsivät.
[/quote]
No ei sitä nyt isoja lapsia mihinkään adoptioon anneta. Aloittaja on väsynyt, rakastaa kyllä lapsiaan. Jokainen äiti on joskus väsynyt. Se nyt vaan kuuluu elämään. Minäkin olen monesti tosi väsynyt, enkä ole äitikään. Miksi elämässä ei pitäisi olla väsynyt. Olen ollut monesti aivan loppu opiskelujen ja töiden takia. Olen töiden lomassa opiskellut ja monesti tehnyt niinkin, että olen lukenut tenttiin koko viikonlopun ja jonkun yönkin ja sitten maanantaina töihin ja töiden jälkeen tenttiin. Siis eri asiat väsyttävät mutta sitä vain mennään eteenpäin.
Tietysti apua pitää äidin hakea, jottei asiat mene aivan piippuun. Mutta väsymys ei todellakaan tarkoita sitä, että pitää ruveta pähkäilemään, ettei lapsia olisi pitänyt tehdä, koska kun lapset on tehty, ne on tehty. Ja niistä sitten huolehditaan.
Tsemppiä aloittajalle! Kyllä se siitä. Hae apua ajatuksiisi ja väsymykseesi.
Tällaiset avaukset ovat virkistäviä, vaikkakin kauheita AV-palstalla. Ihailen sitä kuinka joku uskaltaa olla rehellinen ja myöntää suoraan, että lapsi oli virhe, eikä yritä väkisin teeskennellä tai vältellä totuutta. Tosin lasta ei voi palauttaa, joten sen kanssa on joko elettävä tai annettava adoptioon. Itse päätin olla hankkimatta lapsia, koska ajatukseni oli aivan sama kuin Ap:n, en halua olla ikuinen palvelija eikä minusta ole uhrautujaksi. Nyt kun Ap:n tilanne on kuitenkin peruuttamaton, suosittelisin ensisijaisesti lastenhoidon uudelleen organisoimista (Ap:lle enemmän omaa aikaa ja elämää) ja toiseksi vertaistukiryhmää tai terapeuttia. Luulisi että sopiva vertaistukiryhmä löytyy. Ap:n ongelma ei loppujen lopuksi ole kovin harvinainen...Kerran tälle palstalle kirjoitti äiti, joka inhosi omaa vauvaansa ja eikä pystynyt uhrautumaan tai omistautumaan tarpeeksi lapsen hoitoon. Syyksi paljastui huono lapsuus ja henkilö otti yhteyttä neuvolaan ja ilmeisesti sai apua ongelmaansa. En tiedä onko Ap:llä samanlaisia kokemuksia...