Lasten hankkiminen oli virhe

Muuten kuin omaa tekstiäni, paitsi etten koskaan edes kuvitellut olevani kovin kummoinen äiti. Mutta luulin sentään kykeneväni rakastamaan lapsiani ja välittämään heistä enemmän. Tuntuu kauhean pieneltä tää rakkaus heitä kohtaan, kun vertaa monien äitien kuvauksiin.

Etkö saa heistä mitään iloa? En tuomitse koska voin ymmärtää vaikka en samaistua, mutta lapset kyllä aistivat onnettoman ilmapiirin. Ja oirehtivat ennen pitkää. Tsemppiä kuitenkin, varmasti raskasta.

Minä kyllä rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta olen joutunut luopumaan melkein kaikesta omasta. En jaksa uhrautua tämän enempää ja silti tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän, luopua vielä enemmän ja elää toista varten enemmän ja enemmän. Ei minusta ole tähän. Aloittaja

Anna lapsesi adoptioon! Siellä on lapsettomia perheitä odottamassa jonoksi asti.

Jos ei sinusta ole siihen niin miten sitten adoptio? Parempihan sekin on kuin äiti joka ei jaksa. Varsinkin jos on ihan pienet lapset kyseessä. Tai sitten hankit apua jaksamiseesi. Vastuu pitää jokatapauksessa vanhempana kantaa, lapsesi eivät ole syypäitä ja ovat pahimmassa tapauksessa ne jotka asiasta eniten kärsivät.

Teit sitten vielä useamman, etkö kerrasta oppinut, ettet ole äitiainesta?

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:43"]

Minä kyllä rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta olen joutunut luopumaan melkein kaikesta omasta. En jaksa uhrautua tämän enempää ja silti tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän, luopua vielä enemmän ja elää toista varten enemmän ja enemmän. Ei minusta ole tähän. Aloittaja

[/quote]

Minkä ikäiset lapset ovat? Oletko yksin? Onko sinulla minkäänlaista tukiverkostoa, jos on, niin millainen?

Tuntuisiko yhtään paremmalta, jos sinulla olisi enemmän lastenhoitoapua ja sitä kautta enemmän vapaa-aikaa? 

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:43"]

Minä kyllä rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta olen joutunut luopumaan melkein kaikesta omasta. En jaksa uhrautua tämän enempää ja silti tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän, luopua vielä enemmän ja elää toista varten enemmän ja enemmän. Ei minusta ole tähän. Aloittaja

[/quote]

Älä ole liian ankara itsellesi. Jos rakastat lapsiasi, kohtelt niitä varmasti hyvin. Ei kenenkään tarvitse olla superäiti, jolle ei tule koskaan mitään negatiivisia ajatuksia.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:47"]

Teit sitten vielä useamman, etkö kerrasta oppinut, ettet ole äitiainesta?

[/quote]

Et ole kaksosista kuullut.

Kanna jokatapauksessa vastuu. Hae apua, järjestä omaa aikaa, tukeudu läheisiin, ammattiauttajaan jne. Ajattele lapsiasi. Vaikka sinusta ei muuhun olisi niin yritä sentään järjestää heille hyvät oltavat.

Tuon takia lapsien hankitaa täytyy miettiä tarkoin ja punnita omaa jaksamista ja esittää kysymyksiä itselle. Olenko valmis uhraamaan elämästäni 18 vuotta? Jaksanko hoitaa lasta 100%? Riittääkö voimat ja oma aika lapselle? Jaksanko olla tiukkana ekoina vuosina lapsen kasvatuksesaa? Jne.
Monet hankkivat lapsen hetken huumassa ja heräävät totuuteen kun se lapsi oppii puhumaan ja liikkumaan kunnolla. Se on surullista ja osa monen elämää tällä hetkellä. :(

:( Tulipa ikävä omia rakkaita lapsiani.

Lapsesi eivät ole tuomittuja. Anna ne jollekin joka jaksaa. Tuota kituuttamista jatkaessasi tulet jonakin päivänä huomaamaan että lapsesi ovat psykiatrisen hoidon piirissä ja elämä pilalla.

Miten lasten kanssa voi uupua jos heitä rakastaa? Siis ymmärrän kyllä, että muuten voi elämässä uupua jos tulee vaikka masennus eikä silloin jaksa lapsiakaan vaikka heitä rakastaa, mutta miksi sinusta lastenhankinta on virhe, jos rakkautta heihin kuitenkin on? 

Eikö silloin muussa elämässä ole virhe, jos sitä ei jaksa vai mitä sä et jaksa?

Joo, ei kyse ole siitä, ettenkö kohtelisi heitä hyvin ja rakastavasti. On tukiverkosto ha mieskin, mutta minä se tässä olen epäonnistunut, kun en jaksakaan olla iloinen pullantuoksuinen äiti 24/7. Eipä heitä ole tarvetta antaa adoptioon, koska rakastan heitä ja kaduttaa jo, että kirjoitin tänne. Jonnekin vaan piti ajatuksiaan purkaa enkä voi aina kuormittaa miestäkään. Aloittaja

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:56"]Lapsesi eivät ole tuomittuja. Anna ne jollekin joka jaksaa. Tuota kituuttamista jatkaessasi tulet jonakin päivänä huomaamaan että lapsesi ovat psykiatrisen hoidon piirissä ja elämä pilalla.
[/quote]

Juuri näin. Oma äitini oli juuri kuten kuvailit itseäsi ja paskaahan siitä vaan seurasi. Tee jotain asialle ennenkuin on liian myöhäistä.

Hyvin sinä pärjäät, jos vain päätät niin. Kohta on onneksi taas kesä. Voimia ja iloisia ajatuksia.

Ja jos haluaa olla omissa oloissaan (kuten mäkin haluaisin), miten silloin voi sanoa, että rakastaa lapsia enemmän kuin mitään muuta? Eikö silloin olisi just kiva olla lasten seurassa ja kanssa? Mä en voi sanoa, että rakastan lapsiani kaikkein eniten koska jos nyt tietäisin, että lapsillani olisi varmasti hyvä olla eivätkä he kaipaisi minua niin voisin esim. aivan helposti lähteä jonnekin 2 kuukaudeksi enkä ainakaan osaa kuvitella, että mulle tulis tarvetta tulla siksi takaisin, että haluaisin taas saada olla lasteni kanssa. Kun en vain näe siinä oikein mitään antoisaa. Ehkä ison tauon jälkeen taas näkisinkin, mutta otapa nyt sellainen.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 21:58"]Joo, ei kyse ole siitä, ettenkö kohtelisi heitä hyvin ja rakastavasti. On tukiverkosto ha mieskin, mutta minä se tässä olen epäonnistunut, kun en jaksakaan olla iloinen pullantuoksuinen äiti 24/7. Eipä heitä ole tarvetta antaa adoptioon, koska rakastan heitä ja kaduttaa jo, että kirjoitin tänne. Jonnekin vaan piti ajatuksiaan purkaa enkä voi aina kuormittaa miestäkään. Aloittaja
[/quote]

Kuulostaa masennukselta. Rankkaahan se äitinä oleminen on mutta on siinä mielestäni paljon hyvääkin. Pullantuoksuinen ei tarvitse kenenkään olla, läheisyys, turva ja rakkaus riittää. Rima sopivalle korkeudelle ja tarpeeksi omaa aikaa. Ehkä olisi hyvä käydä juttelemassa jollekin. Tsemppiä ap!