Suostuisitko n. 10 e/h-palkalla kuuntelemaan tiuskimista ja sättimistä ja huolehtimaan vieraan ihmisen intiimihygieniasta?
Kommentit (44)
I r a k ista tulevat voivat hoitaa noita hankalia tapauksia. Meille muille helpot tapaukset.
Ja sada turpaasi, ja että rintoihisija petseeseesi käydään kiinn8, ja syletään kasvoihin ja uhataan ja otetaan yhteyttä somessa vapaa- ajalla. T. Hoitaja
Sain vähän parempaa liksaa enkä ole kohdannut kovin pahoja tapauksia. Mun avustettavat ovat kaikki olleet työelämässä enemmän tai vähemmän ja osasivat olla ihmisiksi. Yhden tilanne on mennyt pahempaan suuntaan, mutta hakeepa sitten avustajia aina. Ja teen lähinnä sijaisuuksia, ettei tarvi vuosia samaa katsella.
Miksipä ei. En ole elämässäni ollut työssä jossa joku ei käyttäytyisi asiattomasti päivittäin joten eiköhän tuokin menisi. Joskus nuorempana oli hankalampaa mutta nykyään menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja on silmää sille milloin joku aikoo ruveta fyysiseksi.
Puolisoni teki osa-aikaisen kaupan kassan lisäksi kahta avustajantyötä.
Irtisanoutui toisesta avustettavasta, oli liian raskasta henkisesti.
Kyllä, hän on kouluttautunut kahdelle alalle, joista kumpikaan ei ole hoitoala, mutta ei ole oikein parempia töitä tärpännyt.
Ikää alkaa olla sen verran, ettei ura enää tästä urkene.
10€/h juurikin noista avustushommista maksetaan, kaupassa vähän enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ja sada turpaasi, ja että rintoihisija petseeseesi käydään kiinn8, ja syletään kasvoihin ja uhataan ja otetaan yhteyttä somessa vapaa- ajalla. T. Hoitaja
Ei tällaiseen pidä suostua, työnantajan kuuluu estää nämä.
P.S. Sun tuntipalkkasi ei ole 10€/h
Palkka monella kauemmin alalla olleella noin 13e. ja lisät siihen päälle. Ei paha kun ajattelee ettei koulutusta tarvitse. Ja monessa paikassa vain normaaleja kotihommia ja seurana olemista. Ja kaupoilla, konserteissa, näyttelyissä, ulkoilemassa tms. käydään. Voi olla ihan mukavaakin työtä. Ei kaikki avustettavat ole mitään hirviöitä! On niitä "hirviöitä" myös avustajissa, valitettavasti.

Niinpä. Hirviöiden luo en enää toiste mene.
ap
Olen aiemminkin kertonut tämän täällä mutta ei helkkari mitä avustettavia tuolla pyörii. Yhden avustamiseen kuului pelkkää kuuraamista: äiti vammainen, isä ihan kykenevä, mutta jostain syystä oli avustajan eikä isän homma pestä koko perheen pyykit, pyyhkiä joka päivä pölyt ja hoitaa kakarat. Päälle vittuilua ja arvostelua kun ei tismalleen oikein ollut kääritty sukkia jne. Yksi avustettava vaati että jopa pikkarit silitetään ennen kuin laitetaan kaappiin.. Siis ihan ihme vallankäyttöä yleisesti ja huonoa käytöstä..
Pakko sanoa, että sekin on kumma kun hommataan lapsia ja lemmikkejä, vaikka käytännössä avustajat joutuvat ne hoitamaan... Eri asia jos hommattu ja sitten vasta vammauduttu.
Saa olla tarkkana kenelle menee jos haluaa avustajan hommia tehdä. Itsellä on ollut normaalejakin avustettavia, ne on ollut mukavia työsuhteita.

Niin totta. Ja vielä se, että etukäteen ei edes anneta mitään selkeitä ohjeita, vaan annetaan avustajan tehdä ensin väärin ja sitten huudetaan ja tiuskitaan hirveästi, kun avustaja ei osaa lukea avuntarvitsijan ajatuksia.....
ap
En suostuisi. Pärjään pelkillä tuilla tarpeeksi hyvin.
Minä ainakin suostuisin. Palkka on kumminkin 70-80e/pv vs. 32e työttömänä+matalampi verotus+työmatkavähennykset ja silloin voi ostaa oman osakkeen.
10e voi olla omavalinta. Se on takuupalkka, jos haluaa jäädä eikä opiskella uusia ammattia. Noin yleisessä tehtäväsässä, johon riittäisi osaavaa työvoimaa se on ok. Voit itse päättää työllistymisestäsi päivänä minä haluat.
En. Mieluummin Prisman hyllyttäjä samalla palkalla.
Hoiva-ala sopii kuulemma naisille.
Mammoja vaan v**uttaa se, että eivät ole järin koulutettuja asentamaan puutarhaletkua pikalukolla kiinni. Sillä se anus peseytyy tehokaasti ja vailla kosketusta edes persposkeen.
Ja onneksi ainakin yhden firman hakemuksessa voi rastia itse ne asiat, joissa suostuu avustamaan. Saisi olla muilla sama juttu. Itse kyllä kerroin eräälle toiselle firmalle laittamassani vapaamuotoisessa hakumuksessa, että minulla ei yksinkertaisesti ole resursseja tulla toimeen käytösongelmaisten kanssa.
"Nykyään on niin vaikea saada kunnollista palvelusväkeä".