Miten selvitä kyynisyydestä?

Olen muuten myös INTJ. :) -7

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:42"]

Sinulla on pitkään jatkunut hoitamaton masennus?

[/quote]

Ei ole, on jäänyt taakse. Yleensä masentuneet tulevat vuodattamaan minulle. Olen sellainen "maallinen pappi" ja ehkä jään vähän yksin tässä roolissani. Minulla ei ole samanlaista mahdollisuutta vuodattaa kenellekään (paitsi AV-palstalla). Kuuntelen työkseni muiden ongelmia ja yritän lievittää niitä. Koska osaan analysoida asioita aika hyvin, "avunpyyntöjä" satelee läheisiltäkin ja olen alkanut pikkuhiljaa erakoitumaan säästääkseni itseäni. Ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:05"]

Olen muuten myös INTJ. :) -7

[/quote]

<3 Ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:40"]

Olen menettänyt liian monta positiivista illuusiota maailmasta, joiden varassa muut ehkä selviytyvät.

[/quote]

Tällainen ajattelu on hyvin tyypillistä masentuneelle mielelle. Ihminen ajattelee yksin itse ymmärtävänsä, miten asiat "oikeasti ovat", ja muut takertuvat jonkinlaisiin illuusioihin. Toisin sanoen ihminen uskoo omaan tulkintaansa maailmasta erittäin lujasti ja tulkitsee havaintoja sen mukaan. Kaikki negatiivinen on oikein, positiiviset asiat ovat vain tilapäisiä poikkeuksia. -7

[/quote]

Joitakin asioita ei kuitenkaan voi selittää pois. Vaikkapa työmarkkinoiden muutoksen aika lyhyessä ajassa. Kolikoilla on aina kaksi puolta. Jonkun mielestä positiivisella asenteella on edelleen menestyvä nykyisilläkin työmarkkinoilla ja vetää muita perässään. Kyynisemmin ajatteleva pohtii että edes hiukan on saanut muutosta hidastettua jähmeydellään ja muutkin ovat hyötyneet siitä.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:04"]

En muista, olenko kirjoittanut elämänfilosofiastani tänne aikaisemmin. Mitään omaperäistä siinä ei kyllä ole. Aika moni eksistentialismiin taipuvainen hedonisti sanoisi ihan samaa.

Olet oikeassa, ettet voi ennustaa, mitä ajattelet 50 vuoden päästä. Syy on kylläkin ihan psykologinen: olemme tavattoman huonoja ennustamaan, miltä meistä myöhemmin tuntuu. Siksi tuo ehdotettu harjoitus ei välttämättä ole kovin hedelmällinen.

Buddhalainen filosfia tai vaikkapa stoalaisuus ovat pohdinnan arvoisia lähestymistapoja. "Oleelliseen keskittyminen" on ainakin minun kohdallani toiminut oikein hyvin. Vanha tyyneysrukouskin neuvoo, että tee parhaasi niissä asioissa, joihin voit vaikuttaa, ja anna muun tapahtua omalla painollaan. Turha stressata asioista, jotka eivät ole omasta tahdosta kiinni. -7

[/quote]

Allekirjoitan. Ap (Ehkä tuolla INTJ-yhtäläisyydellä on myös vaikutusta:)

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:40"]

Olen menettänyt liian monta positiivista illuusiota maailmasta, joiden varassa muut ehkä selviytyvät.

[/quote]

Tällainen ajattelu on hyvin tyypillistä masentuneelle mielelle. Ihminen ajattelee yksin itse ymmärtävänsä, miten asiat "oikeasti ovat", ja muut takertuvat jonkinlaisiin illuusioihin. Toisin sanoen ihminen uskoo omaan tulkintaansa maailmasta erittäin lujasti ja tulkitsee havaintoja sen mukaan. Kaikki negatiivinen on oikein, positiiviset asiat ovat vain tilapäisiä poikkeuksia. -7

[/quote]

Joitakin asioita ei kuitenkaan voi selittää pois. Vaikkapa työmarkkinoiden muutoksen aika lyhyessä ajassa. Kolikoilla on aina kaksi puolta. Jonkun mielestä positiivisella asenteella on edelleen menestyvä nykyisilläkin työmarkkinoilla ja vetää muita perässään. Kyynisemmin ajatteleva pohtii että edes hiukan on saanut muutosta hidastettua jähmeydellään ja muutkin ovat hyötyneet siitä.

[/quote]

Itse lähinnä haaveilen kokonaan toisenlaisesta elämäntavasta kuin mitä perinteinen, keskiluokkainen elämä on, en vain vielä ole varma mitä se voisi olla tai onko se ylipäänsä toteutettavissa onnistuneesti. 

Haluaisin kuitenkin olla optimisti ja kannustaa muitakin. Olen aiemmin ollut, mutta viimekuukausien uutisoinnit ovat myrkyttäneet mieltäni. Erityisesti en hyväksy miten köyhiä tai työttömiä kohdellaan ja miten perustavanlaatuisia palveluja (terveydenhuolto, sosiaalitoimi, koulutus) ajetaan hitaasti, mutta varmasti alas. En haluaisi olla tukemassa eriarvoistavaa systeemiä, joka voi johtaa Suomen luokkayhteiskuntaan. 

Pelkkä positiivinen asenne ei riitä nykyajan työmarkkinoilla ja kyynisestä vastustuksesta voi alkaa olla enenevässä määrin hyötyä, jos siihen osallistuu riittävän moni. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:40"]

Olen menettänyt liian monta positiivista illuusiota maailmasta, joiden varassa muut ehkä selviytyvät.

[/quote]

Tällainen ajattelu on hyvin tyypillistä masentuneelle mielelle. Ihminen ajattelee yksin itse ymmärtävänsä, miten asiat "oikeasti ovat", ja muut takertuvat jonkinlaisiin illuusioihin. Toisin sanoen ihminen uskoo omaan tulkintaansa maailmasta erittäin lujasti ja tulkitsee havaintoja sen mukaan. Kaikki negatiivinen on oikein, positiiviset asiat ovat vain tilapäisiä poikkeuksia. -7

[/quote]

Ap

Mutta toisaalta mitä enemmän tietää asioista, sitä enemmän epämiellyttäviä faktoja pulpahtelee pintaan. Olisikin ihanaa, jos tietokirjallisuuden lukemisella ja dokumenttien katselulla olisi päinvastainen vaikutus niin kuin joskus ajattelin. Olen filosofi, joten pystyn kyllä tiedostamaan tulkitsemisen rajat ja reunaehdot, mutta toivoisin jonkun vastaavaan aloituksessa olevaan kysymykseeni vielä. En jaksa ikuista psykologisointia ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Tarkoitus olisi löytää konkreettisia, objektiivisia ilon aiheita maailmasta, jotka olisivat parhaimmillaan yliyksilöllisiä. Masentuneeksi väittäminen vaan menee minun mielessäni samaan kategoriaan jatkuvan vastuullistamisen kanssa. Ap

Ajatteli maailmaa tunteiden kautta tai rationalisesti, ei siitä pääse mihinkään, että maailma on kamala, hirveä paikka. Kaikki kaunis tuhotaan. Kaikki arvot, ihanteet, viisaus ja kauneus, joita itse arvostan, ovat merkityksettömiä suurimmalle osalle muita ihmisiä. En pysty ymmärtämään ja käsittämään muita ihmisiä. Eniten vierastan niitä keski- ja yläluokkaisia ihmisiä, joilla on kaikki hyvin mutta he eivät jostain syystä vieritä sitä hyvyyttä eteenpäin. Kuulun itsekin heihin ja joskus kesken keskustelujen mietin, että olen kuin eri planeetalta, että nämä hyvin koulutetut ja hyväosaiset ihmiset ovat ulkoistaneet itsensä ja ongelmansa maailmasta eivätkä käsitä, mikä valta heidän käsissään lepää.

Itsekin haaveilen salaa erilaisesta elämäntavasta. Haaveilen vallan riisumisesta, tasa-arvosta ja yhteisöllisyydestä. En pidä pitkälle erikoistuneesta asiantuntijayhteiskunnasta. Haluaisin, että kaikki haluaisivat ihan kaikille samaa mitä itsellä on. Haluaisin ihmisten ajattelevan, etteivät he ole ansainneet sen enempää kuin toisetkaan ja että ihmiset ymmärtäisivät, ettei kukaan ole oikeasti vapaa. Vapaus on pelkkä illuusio.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:40"]

Olen menettänyt liian monta positiivista illuusiota maailmasta, joiden varassa muut ehkä selviytyvät.

[/quote]

Tällainen ajattelu on hyvin tyypillistä masentuneelle mielelle. Ihminen ajattelee yksin itse ymmärtävänsä, miten asiat "oikeasti ovat", ja muut takertuvat jonkinlaisiin illuusioihin. Toisin sanoen ihminen uskoo omaan tulkintaansa maailmasta erittäin lujasti ja tulkitsee havaintoja sen mukaan. Kaikki negatiivinen on oikein, positiiviset asiat ovat vain tilapäisiä poikkeuksia. -7

[/quote]

Ap

Mutta toisaalta mitä enemmän tietää asioista, sitä enemmän epämiellyttäviä faktoja pulpahtelee pintaan. Olisikin ihanaa, jos tietokirjallisuuden lukemisella ja dokumenttien katselulla olisi päinvastainen vaikutus niin kuin joskus ajattelin. Olen filosofi, joten pystyn kyllä tiedostamaan tulkitsemisen rajat ja reunaehdot, mutta toivoisin jonkun vastaavaan aloituksessa olevaan kysymykseeni vielä. En jaksa ikuista psykologisointia ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Tarkoitus olisi löytää konkreettisia, objektiivisia ilon aiheita maailmasta, jotka olisivat parhaimmillaan yliyksilöllisiä. Masentuneeksi väittäminen vaan menee minun mielessäni samaan kategoriaan jatkuvan vastuullistamisen kanssa. Ap

[/quote]

Tosiasia on myös se ettei kukaan meistä pääse sellaiseen "lintuperspektiiviin" tai "Jumalan näkökulmaan" suhteessa maailmaan, että voisi suoraan ja täysin oikeutetuksi sanoa, että toisen tulkinta on väärä, jollei ole kyse selkeästä asiavirheestä. Siksi haluaisin kerätä yksilöiden positiivisia uskon aiheita tai onnellisia ajatuksia ja yrittää uskoa enemmän koko kokonaisuuteen niiden vahvistamana. 

Ap

Kyllä boheemi elämäntapa on edelleen mahdollinen. Minulla on ystäviä, jotka käyvät töissä tasan saadakseen rahaa ruokaan ja asumiseen. Heidän todellinen intohimonsa on taiteessa, ja siihen he käyttävätkin 20-30 tuntia viikossa. Sitten täytyy kyllä hyväksyä myös huonompi elintaso. Rahaa ei riitä kulttuurialan satunnaisduuneihin samalla lailla kuin nousukaudella. -7

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:02"]

On asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä minulle, mutta jotenkin niillä ei tunnu olevan arvoa tässä yhteiskunnassa, jossa ihmistä kohdellaan yksiulotteisesti - rahan tai lasten tekokoneena. Itselleni tärkeät asiat eivät ole taloudellisesti kannattavia. Esimerkiksi mikä on taiteen kulttuurinen arvo nykypäivän Suomessa? 

Elämä on jatkuvaa työnhakua. Vaikka työsuhteita on, ne eivät tuota tarpeeksi rahaa tai loppuvat tuotannollis-taloudellisista syistä ja kaikki pitää koko ajan aloittaa alusta ja kulttuurisessa diskurssissa yksilöä on vastuullistettu niin paljon, että kaikesta tulee jollain kierolla tavalla vain sinun omaa vikaasi ja sinua voidaan siksi simputtaa rajattomasti. 

Joskus olin hyvin rakastanut kauneuden ja rakkauden ajatuksiin ja ajattelin jopa Dostojevskin tavoin, että kauneus pelastaa maailman. Mutta nykyään puhutaan parisuhdemarkkinoista ja ne markkinoilla onnistuneetkin, oirehtivat niin pahasti täällä, että se vain lisää epäuskoa ja tunteettomuutta. Ihmiset ovat myös lyhytjännitteisiä, eivätkä usein osaa rakastaa tai sitoutua parisuhteeseen kunnolla ja tekevät liikaa sosiaalisia vertailuja. Suomi on tänäpäivänä vastenmielinen, eriarvoistunut, kilpailuyhteiskunta, jossa lähes kaikki asiat on alistettu jatkuvan kilpailun alaisiksi. Ap

[/quote]

Itse mietin samankaltaisia ajatuksia. Ärsyttää ja väsyttää olla töissä, lisää p*skaa sataa niskaan, enemmän revitään selkänahasta. Mitä vaan teet eikä mikään riitä. Tienaa rahaa ja verottaja keksii viedä ne sulta. Huonoa omaatuntoa lasten teosta onko heille aikaa, millainen maailma heilä on aikuisena. Kaikki kiva kallistuu ja karkaa pois normaalien ihmisten ulottumattomista. Ympärillä on hirvesti vihaa ja turhautumista.

Turhautuminen se on varmasti se minun perimmäinen tunne. Itse yritän keskittyä vain hyviin asioihin kapea-alaisesti. Teen työt ja elämän yhteiskunnan normien mukaan. Kehkeydy kokoajan hieman itsekkääksi, koska en jaksa/halua olla yhteiskunnan kynnysmatto. Yritän pitää valon sisällä ja tehdä asioita joista tulee hyvä mieli, mutta aina ajoittain ne murheen kryynit nousee pintaan eikä mikään huvita. Joskus pidän näkymätöntä asetta ohimolla ja haluaisin vain painaa liipasinta. Maailma ei tällaisenaan ole elämisen arvoinen paikka.

Yritän uskoa, että joskus ihmiset kääntyy rakkauden puoleen, vaalivat pyytteetömyyttä ja unohtavat rahan merkityksen. Tähän menee vuosisatoja, mutta pieniä pilkahduksia on näkyvissä silloin tällöin.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:37"]

Kyllä boheemi elämäntapa on edelleen mahdollinen. Minulla on ystäviä, jotka käyvät töissä tasan saadakseen rahaa ruokaan ja asumiseen. Heidän todellinen intohimonsa on taiteessa, ja siihen he käyttävätkin 20-30 tuntia viikossa. Sitten täytyy kyllä hyväksyä myös huonompi elintaso. Rahaa ei riitä kulttuurialan satunnaisduuneihin samalla lailla kuin nousukaudella. -7

[/quote]

Itse haluaisin globaaliksi nomadiksi. Harkitsin joskus samanlaista elämäntapaa kuin Kaarina Davisilla, mutta en olisi siihen tarpeeksi pitkäjännitteinen. Vaikeaa on vain valita koulutusta, joka tukisi matkustelevaa elämäntapaa. Ehkä sairaanhoitaja olisi järkivalinta. Ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:32"]

En jaksa ikuista psykologisointia ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Tarkoitus olisi löytää konkreettisia, objektiivisia ilon aiheita maailmasta, jotka olisivat parhaimmillaan yliyksilöllisiä. 

[/quote]

Eivätkö kaikki ilon aiheet ole yksilöllisiä? Totta kai joku on varmaan vilpittömästi riemuissaan siitä, että äärimmäinen köyhyys maailmassa on enemmän kuin puolittunut vuoden 2000 tasosta, mutta enimmäkseen ihmiset iloitsevat siitä hyvästä, mitä heillä on omassa elämässään: vakaasta parisuhteesta, terveydestä, merkityksellisistä harrastuksistaan, ystäviensä seurasta, hyvistä elokuvista, arvojensa seuraamisesta, uuden oppimisesta, luovuuden käyttämisestä, luonnossa liikkumisesta, tanssimisesta ja niin edelleen. -7

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:02"]

On asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä minulle, mutta jotenkin niillä ei tunnu olevan arvoa tässä yhteiskunnassa, jossa ihmistä kohdellaan yksiulotteisesti - rahan tai lasten tekokoneena. Itselleni tärkeät asiat eivät ole taloudellisesti kannattavia. Esimerkiksi mikä on taiteen kulttuurinen arvo nykypäivän Suomessa? 

Elämä on jatkuvaa työnhakua. Vaikka työsuhteita on, ne eivät tuota tarpeeksi rahaa tai loppuvat tuotannollis-taloudellisista syistä ja kaikki pitää koko ajan aloittaa alusta ja kulttuurisessa diskurssissa yksilöä on vastuullistettu niin paljon, että kaikesta tulee jollain kierolla tavalla vain sinun omaa vikaasi ja sinua voidaan siksi simputtaa rajattomasti. 

Joskus olin hyvin rakastanut kauneuden ja rakkauden ajatuksiin ja ajattelin jopa Dostojevskin tavoin, että kauneus pelastaa maailman. Mutta nykyään puhutaan parisuhdemarkkinoista ja ne markkinoilla onnistuneetkin, oirehtivat niin pahasti täällä, että se vain lisää epäuskoa ja tunteettomuutta. Ihmiset ovat myös lyhytjännitteisiä, eivätkä usein osaa rakastaa tai sitoutua parisuhteeseen kunnolla ja tekevät liikaa sosiaalisia vertailuja. Suomi on tänäpäivänä vastenmielinen, eriarvoistunut, kilpailuyhteiskunta, jossa lähes kaikki asiat on alistettu jatkuvan kilpailun alaisiksi. Ap

[/quote]

Itse mietin samankaltaisia ajatuksia. Ärsyttää ja väsyttää olla töissä, lisää p*skaa sataa niskaan, enemmän revitään selkänahasta. Mitä vaan teet eikä mikään riitä. Tienaa rahaa ja verottaja keksii viedä ne sulta. Huonoa omaatuntoa lasten teosta onko heille aikaa, millainen maailma heilä on aikuisena. Kaikki kiva kallistuu ja karkaa pois normaalien ihmisten ulottumattomista. Ympärillä on hirvesti vihaa ja turhautumista.

Turhautuminen se on varmasti se minun perimmäinen tunne. Itse yritän keskittyä vain hyviin asioihin kapea-alaisesti. Teen työt ja elämän yhteiskunnan normien mukaan. Kehkeydy kokoajan hieman itsekkääksi, koska en jaksa/halua olla yhteiskunnan kynnysmatto. Yritän pitää valon sisällä ja tehdä asioita joista tulee hyvä mieli, mutta aina ajoittain ne murheen kryynit nousee pintaan eikä mikään huvita. Joskus pidän näkymätöntä asetta ohimolla ja haluaisin vain painaa liipasinta. Maailma ei tällaisenaan ole elämisen arvoinen paikka.

Yritän uskoa, että joskus ihmiset kääntyy rakkauden puoleen, vaalivat pyytteetömyyttä ja unohtavat rahan merkityksen. Tähän menee vuosisatoja, mutta pieniä pilkahduksia on näkyvissä silloin tällöin.

[/quote]

Tuossa on kyllä pointtia. Ehkä olenkin masennuksen sijasta turhautunut. Toisaalta ne voivat kulkea käsikädessä. Tai olla seurausta toisistaan. Itselläni on sen verran "helpompi" tilanne, että en ole ainakaan vielä hankkinut lapsia, enkä todennäköisesti tule hankkimaankaan. 

Olen kokeillut toivorikkaasti erilaisia ammatteja ja töitä vain päätyäkseni aina samaan tylsistyneeseen ja kyynistyneeseen mielentilaan. Nykyajan työelämä on kuin jotain inhottavaa sotkua, jossa et voi koskaan olla varma siitä, että olet arvostettu. Aina pitää olla vähän varpaisillaan. Mietin kannattaako sillle uhrata niin paljon aikaa ja energiaa kuin ihmisillä on ollut tapana. Mutta entä sitten - mitä sen tilalle? Toisaalta tiedän ihmisiä, jotka nauttivat enemmän elämästään yksinkertaisesti kotona olemalla. 

Kapitalismi on kyllä kuin jokin saaste, joka saastuttaa ja pilaa kaiken minkä kanssa se on tekemisissä. Tiedän että pitäisi olla kovempi ja itsekkäämpi, mutta samalla tiedostan että silloin vieraannun itsestäni ja onko elämän tarkoitus olla vain ikuisia kompromisseja? Milloin saa kieltäytyä hektisestä menosta ja sanoa että sain tarpeekseni, enkä enää suostu tähän, vaikka kepittäisitte kuinka? Itse tunnen, että tuo hetki lähenee päivä päivältä. 

Itsekin piirtelen hirttopuun kuvia ja yritän olevinaan motivoitua, mutta kun sitä on tehnyt tarpeeksi kauan, ei se enää tunnu missään. Ajattelee vain, ettei tämä voi nyt mennä vain näin. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:39"]

Itse haluaisin globaaliksi nomadiksi. Harkitsin joskus samanlaista elämäntapaa kuin Kaarina Davisilla, mutta en olisi siihen tarpeeksi pitkäjännitteinen. Vaikeaa on vain valita koulutusta, joka tukisi matkustelevaa elämäntapaa. Ehkä sairaanhoitaja olisi järkivalinta. Ap

[/quote]

Ei nomadius vaadi välttämättä mitään koulutusta. Hostelleihin, farmeihin ja ravintoloihin voi päästä ihan vain olemalla paikalla ja antamalla itsestään hyvän vaikutelman. Suurimmalla osalla suomalaista nomadeista ei varmasti ole taustalla mitään relevantteja opintoja. Mutta jälleen kerran vapaus edellyttää elintasosta karsimista. -7

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:36"]

Ajatteli maailmaa tunteiden kautta tai rationalisesti, ei siitä pääse mihinkään, että maailma on kamala, hirveä paikka. Kaikki kaunis tuhotaan. Kaikki arvot, ihanteet, viisaus ja kauneus, joita itse arvostan, ovat merkityksettömiä suurimmalle osalle muita ihmisiä. En pysty ymmärtämään ja käsittämään muita ihmisiä. Eniten vierastan niitä keski- ja yläluokkaisia ihmisiä, joilla on kaikki hyvin mutta he eivät jostain syystä vieritä sitä hyvyyttä eteenpäin. Kuulun itsekin heihin ja joskus kesken keskustelujen mietin, että olen kuin eri planeetalta, että nämä hyvin koulutetut ja hyväosaiset ihmiset ovat ulkoistaneet itsensä ja ongelmansa maailmasta eivätkä käsitä, mikä valta heidän käsissään lepää.

Itsekin haaveilen salaa erilaisesta elämäntavasta. Haaveilen vallan riisumisesta, tasa-arvosta ja yhteisöllisyydestä. En pidä pitkälle erikoistuneesta asiantuntijayhteiskunnasta. Haluaisin, että kaikki haluaisivat ihan kaikille samaa mitä itsellä on. Haluaisin ihmisten ajattelevan, etteivät he ole ansainneet sen enempää kuin toisetkaan ja että ihmiset ymmärtäisivät, ettei kukaan ole oikeasti vapaa. Vapaus on pelkkä illuusio.

[/quote]

Näin pahaa pelkään, että asian laita todellisuus on. Meidät on vain kasvatettu niin, että on jotenkin "tuhmaa" ajatella näin. Suomalaiset ovat auktoriteettiuskoisia. Ap

Anteeksi kun tulen teidän ketjuunne vaikka en ole mikään suuri ajattelija. Haluaisin vaan jakaa omia ajatuksiani koska olen ollut nyt jonkun aikaa muutosvaiheessa parisuhteen kriisin takia. Olen miettinyt mennyttä ja tulevaa ja jatkuvan tyytymättömyyden sijaan tajusin että olen tehnyt kuitenkin hyviä valintoja. Rakastan lapsiani ja teen kaikkeni heidän eteensä. En ole tehnyt vääryyttä kenellekään tahalleni, en loukannut tai käyttänyt toisia ihmisiä hyväkseni. Olen sikäli vahva, mulla ei ole salattavaa tai hävettävää.
..
Nyt kun jatkan elämääni yritän varmistaa lasteni hyvinvoinnin parhaani mukaan. Yritän tehdä asioita jotka tuottavat minulle mielihyvää esim.mieleinen harrastus. Olen ns paskaduunissa mutta itse tajusin etten ajattele työstäni niin. Olen onnellinen työpaikastani ja pidän työkavereistani. En suostu mitätöimään itseäni vähäisen koulutuksen takia vaan teen työtäni ylpeänä ammattitaidostani siinä.
..
Haluan arvostaa itseäni ja muita ihmisiä. Uskon että jopa minä pystyn vaikuttamaan positiivisesti monien ihmisten päivään ja tietenkin lasteni elämään. Se olkoon nyt ohjenuorani toistaiseksi ennen kun muuta keksin. Pieni ihminen tekee pieniä tekoja mutta ne pienetkin voivat olla merkityksellisiä.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:52"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:39"]

Itse haluaisin globaaliksi nomadiksi. Harkitsin joskus samanlaista elämäntapaa kuin Kaarina Davisilla, mutta en olisi siihen tarpeeksi pitkäjännitteinen. Vaikeaa on vain valita koulutusta, joka tukisi matkustelevaa elämäntapaa. Ehkä sairaanhoitaja olisi järkivalinta. Ap

[/quote]

Ei nomadius vaadi välttämättä mitään koulutusta. Hostelleihin, farmeihin ja ravintoloihin voi päästä ihan vain olemalla paikalla ja antamalla itsestään hyvän vaikutelman. Suurimmalla osalla suomalaista nomadeista ei varmasti ole taustalla mitään relevantteja opintoja. Mutta jälleen kerran vapaus edellyttää elintasosta karsimista. -7

[/quote]

Olen minimalisti, mutta haluan turvata kuitenkin selustani. Pitää myös olla suunnitelma B, jos muutankin mieleni tai sairastun tai vanhenemisen takia joudun luovuttamaan. 

Ap

Sori nyt ap mutta vaikutat tosi teennäiseltä, elämäntuskaiselta teiniltä. "Minimalismi", "kapitalismi" ja "INTJ" mainittu.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:49"]

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:32"]

En jaksa ikuista psykologisointia ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Tarkoitus olisi löytää konkreettisia, objektiivisia ilon aiheita maailmasta, jotka olisivat parhaimmillaan yliyksilöllisiä. 

[/quote]

Eivätkö kaikki ilon aiheet ole yksilöllisiä? Totta kai joku on varmaan vilpittömästi riemuissaan siitä, että äärimmäinen köyhyys maailmassa on enemmän kuin puolittunut vuoden 2000 tasosta, mutta enimmäkseen ihmiset iloitsevat siitä hyvästä, mitä heillä on omassa elämässään: vakaasta parisuhteesta, terveydestä, merkityksellisistä harrastuksistaan, ystäviensä seurasta, hyvistä elokuvista, arvojensa seuraamisesta, uuden oppimisesta, luovuuden käyttämisestä, luonnossa liikkumisesta, tanssimisesta ja niin edelleen. -7

[/quote]

Negatiiviset aiheet tuntuvat ainakin olevan yliyksilöllisiä (negatiivisten fiilisten tarttumisen voi todeta helposti esim. AV-palstalla), joten uskon että löytyy ihmisiä yhteen liimaavia, positiivisiakin aiheita. Mutta jos on kyse jostakin hyvin kaukaisesta tai abstraktista aiheesta, joka ei ole koskaan suoraan koskettanut omaa itseä (äärimmäinen köyhyys) ja johon ei pysty varsinaisesti samastumaan, niin ei se hirveästi sydäntä lämmitä. Periaatteessa asia on tietysti hyvä ja toivottu. Ap