Pastori Marianne Heikkilä haluaa kuoleman olevan läsnä

Tuo on puhetta jota on aina sodan jälkeen puhuttu. Jolloin kuolema oli läsnä konkreettisesti.

Oikeassahan hän on. Nyky-yhteiskunta on piilottanut kuoleman, vaikka se on täysin normaalia ja jokaisen osa elämässä. Sitten ollaan niin ”yllättyneitä” ja ”romahdetaan” kun jokainen vuorollaan tipahtaa 🤷🏻‍♀️

Kyllä kuolema on osa elämää. Toki kuolema on surullinen asia, mutta nykyihminen ei osaa sitä käsitellä oikein.

Vielä 50-60 luvulla oli ihan normaalia, varsinkin maalla että ruumis oli hetken ajan saunassa ja jokainen sai käydä viettämässä vielä yhden hetken vainajan kanssa.

Hyvä kuolema on kaunis asia

Nykyihminen varmaan käsittää tuon niin että arkku tehdään etukäteen olkkariin koristeeksi ja joka aamu kiljahdetaan "kas en kuollutkaan vielä, kuolenkohan tänään".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuolema on osa elämää. Toki kuolema on surullinen asia, mutta nykyihminen ei osaa sitä käsitellä oikein.

Vielä 50-60 luvulla oli ihan normaalia, varsinkin maalla että ruumis oli hetken ajan saunassa ja jokainen sai käydä viettämässä vielä yhden hetken vainajan kanssa.

Hyvä kuolema on kaunis asia

nykyään harvemmin kait kuollaan kotiin. Molemmat vanhempani kuolivat sairaalassa. Mutta kyllä se kaunis hetki oli silti, viimeisillä hetkillä molemmilla oli oma huone ja olin vieressä kun he lähtivät.

Suomessa ei osata suhtautua kuolemaan normaalina osana elämää, tärkeää, että joku tuo asian esille. 

Olen ammattini puolesta ollut useamman kuolevan vierellä kuolinhetkellä ja sitä ennen.

Kaikkein parasta on jos joku omaisista saapuu paikalle, ainahan se ei onnistu eikä kaikki halua.

Kuolema on niin kokonaisvaltainen asia, niin suuri ja majesteetillinen että sitä on mahdoton selittää.

Kuolinhetki ei mielestäni ole surullinen, siinä on läsnä täydellinen rauha. Kuollut ihminen näyttää kauniilta ja rauhalliselta. Tässä nyt tarkoitan ns. luonnollista kuolemaa, en esim. kuoliaaksi ruhjoutumista tms.

Moni omainen on ollut jälkeenpäin helpottunut ja kiitollinen siitä että oli läsnä tai tuli katsomaan vainajaa kuoleman jälkeen. Hyvin yleisesti sanotaan että on helpompi alkaa surra ja aloittaa surutyö, asia konkretisoituu ja sitä on helpompi käsitellä.

Joka tapauksessa se on jokaisella meillä väistämättäv edessä, ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella.

Saa enää kuollakaan rauhassa. Keskittykööt niihin abortteihinsa vaan

Kun menetät lapsesi, ei auta tuollaiset puheet yhtään vaan suututtaa.

Melkeinpä toivoisi, että noin ajatteleva ihminen kokisi lapsensa menetyksen jolloin huomaisi, että täyttä pötyä olen puhunut aina.

Ihminen ei ymmärrä eikä tarvitsekaan asioita joita ei ole kokenut. Ja se näkyy.

Vierailija kirjoitti:

Olen ammattini puolesta ollut useamman kuolevan vierellä kuolinhetkellä ja sitä ennen.

Kaikkein parasta on jos joku omaisista saapuu paikalle, ainahan se ei onnistu eikä kaikki halua.

Kuolema on niin kokonaisvaltainen asia, niin suuri ja majesteetillinen että sitä on mahdoton selittää.

Kuolinhetki ei mielestäni ole surullinen, siinä on läsnä täydellinen rauha. Kuollut ihminen näyttää kauniilta ja rauhalliselta. Tässä nyt tarkoitan ns. luonnollista kuolemaa, en esim. kuoliaaksi ruhjoutumista tms.

Moni omainen on ollut jälkeenpäin helpottunut ja kiitollinen siitä että oli läsnä tai tuli katsomaan vainajaa kuoleman jälkeen. Hyvin yleisesti sanotaan että on helpompi alkaa surra ja aloittaa surutyö, asia konkretisoituu ja sitä on helpompi käsitellä.

Joka tapauksessa se on jokaisella meillä väistämättäv edessä, ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella.

Aamen. Joo totta on että jokainen kuolee. Vain pienet lapset ja eläimet eivät sitä tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Oikeassahan hän on. Nyky-yhteiskunta on piilottanut kuoleman, vaikka se on täysin normaalia ja jokaisen osa elämässä. Sitten ollaan niin ”yllättyneitä” ja ”romahdetaan” kun jokainen vuorollaan tipahtaa 🤷🏻‍♀️

Totta kyllä ja olen samaa mieltä. Paitsi tuo viimeinen lause. Kyllä se vaan yllättää, jos yllättäen tulee kotona, ja jos vaikka puoliso lähtee viereltä, kyllä sitä ihminen romahtaa. Vaikka kuolema on ns. luonnollinen osa elämää, ei siitä helppoa, arkipäiväistä ja kivutonta saa millään tekemisellä, eikä asennoitumisella. Ei sen kuulu, eikä se voi olla mikään kakunpala, jos kerran rakastaa.

Sensijaan se voisi sokkina olla vähän lievempi, jos sitä ei olisi teeskennelty olemattomiin nykyihmisen elämästä. Ja myös elämä voisi olla syvempää, merkityksellisempää, ja asiat löytäisivät omat, terveet mittasuhteensa paremmin kuoleman taustaa vasten.

Kuolemasta pitäisi puhua enemmän ja myös surulle pitäisi antaa enemmän aikaa ja tilaa. Itse olisin vanhempani kuoleman jälkeen kaivannut enemmän ymmärrystä sille, että halusin surra ja halusin puhua menetyksestä; tuntui että ympärillä oltiin vain sitä mieltä, että piristypäs nyt ja tee äkkiä se surutyö.

Vierailija kirjoitti:

Olen ammattini puolesta ollut useamman kuolevan vierellä kuolinhetkellä ja sitä ennen.

Kaikkein parasta on jos joku omaisista saapuu paikalle, ainahan se ei onnistu eikä kaikki halua.

Kuolema on niin kokonaisvaltainen asia, niin suuri ja majesteetillinen että sitä on mahdoton selittää.

Kuolinhetki ei mielestäni ole surullinen, siinä on läsnä täydellinen rauha. Kuollut ihminen näyttää kauniilta ja rauhalliselta. Tässä nyt tarkoitan ns. luonnollista kuolemaa, en esim. kuoliaaksi ruhjoutumista tms.

Moni omainen on ollut jälkeenpäin helpottunut ja kiitollinen siitä että oli läsnä tai tuli katsomaan vainajaa kuoleman jälkeen. Hyvin yleisesti sanotaan että on helpompi alkaa surra ja aloittaa surutyö, asia konkretisoituu ja sitä on helpompi käsitellä.

Joka tapauksessa se on jokaisella meillä väistämättäv edessä, ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella.

.

Kuolema tarkoittaa sitä että ihmistä ei enää ole. Kun ihminen on sairas tai ikääntynyt kuoleman ymmärtää helpommin.

Eikä kukaan selviä elämästä hengissä. Mutta lässyttää että pidä, koska emme voi tietää millaisessa tilanteessa kukin on.

Vierailija kirjoitti:

Kun menetät lapsesi, ei auta tuollaiset puheet yhtään vaan suututtaa.

Melkeinpä toivoisi, että noin ajatteleva ihminen kokisi lapsensa menetyksen jolloin huomaisi, että täyttä pötyä olen puhunut aina.

Ihminen ei ymmärrä eikä tarvitsekaan asioita joita ei ole kokenut. Ja se näkyy.

Lapsen kuolemasta ei saa puhua julkisuudessa?