Onko tavallinen elämä ollut pettymys?

Ei todellakaan ole ollut pettymys.

Lapsuuskotini oli kovin ankea. Lähinnä siitä muistuu mieleen köyhyys, katkeruus, vihamielisyys, näköalattomuus ja ilkeämielisyys. Köyhyyden kanssa nyt pärjäsi ihan hyvin, mutta ankeaa ilmapiiriä oli vaikeampi sietää.  Sieltä kun pääsi pois, niin sen jälkeen elämä on mennyt pelkästään parempaan suuntaan.

Monista vastoinkäymisistä huolimatta tavallinen elämä on ollut hyvää ja onnellista :)

[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 16:43"]

Mikä kiire sinne työelämään on mennä kauhealla kiireellä jollain 4 vuoden putkitutkinnolla? Kannattaa nauttia nuoruudesta ja ottaa opiskeluajasta kaikki irti, nostaa katse kirjasta ja lähteä ulos. Olen jo opiskelujen aikana todennut, että työelämässä ei ole mitään odottamisen arvoista. Elämä voi tietenkin olla mukavaa silloin, kun on kolmekymppinen, mutta ei silloin voi elää niin kuin kaksikymppinen. Olen 21 v, joten en tiedä kolmekymppisten kuvioista, enkä vielä halua sitä liikaa ajatellakaan.

[/quote]

Miksi ei voi?

Mikä kiire sinne työelämään on mennä kauhealla kiireellä jollain 4 vuoden putkitutkinnolla? Kannattaa nauttia nuoruudesta ja ottaa opiskeluajasta kaikki irti, nostaa katse kirjasta ja lähteä ulos. Olen jo opiskelujen aikana todennut, että työelämässä ei ole mitään odottamisen arvoista. Elämä voi tietenkin olla mukavaa silloin, kun on kolmekymppinen, mutta ei silloin voi elää niin kuin kaksikymppinen. Olen 21 v, joten en tiedä kolmekymppisten kuvioista, enkä vielä halua sitä liikaa ajatellakaan.

On ollut pettymys, erityisesti työelämän ja oman itseni suhteen. Olen opiskellut paljon ja huolella, yrittänyt aina tehdä parhaani ja pyrkiä vielä parempaan. Mikä on lopputulos: olen jumissa työpaikassa, jossa minulla on jatkuvasti liikaa töitä ja jossa ilmeisesti oletetaan, että pyörittelen vain peukaloitani. Olen burnoutissa ja nelikymppinen, en voi enää vaihtaa alaa, en ole työkykyinen uuteen työpaikkaan ilman sairaslomaa, en voi irtisanoa itseäni koska olen liian vanha, olen liian itsetunnoton pitämään puoliani.

Itseeni olen pettynyt, koska olen aina jaksanut uskoa, että opin vielä vahvaksi ja itsevarmaksi ihmiseksi, kunhan  vain teen töitä ja ponnistelen. Paskat, jännittäjä-lapsesta on tullut stressaantuva aikuinen, yhtään en ole kasvanut vahvemmaksi.

Erityispettymys on ollut seksi, jossa toivoin, että kohdalleni olisi osunut keski-iän seksuaalinen vapautuminen. Mutta ei, ei todellakaan, päinvastoin. Olen siinäkin ihan viallinen, eikä tällaisena nelikymppisenä rupsahtaneena ole enää yhtään syytä pitää itsestään edes ulkonäöllisesti.

Viikonloppuna käytin lastani urheiluharrastuksessa ja katselin siellä nuoria tyttöjä, jotka ovat vielä niin reippaita ja raikkaita. Kuvittelevat että elämä on edessä, kun se on oikeasti loppumassa. Juuri kuin kukka, kauneimmillaan sitä varten että hedelmöittyy, jonka jälkeen alkaa nuupahtaa ja kuolla pois.

^65: Et kai tarkoita, että ihminen nuupahtaa ja kuolee pois saatuaan lapsia? :(

Mitä on epätavallinen elämä?

Olen varmaan kaksnelosena opiskelijana turhan nuori vastaamaan tähän ketjuun, mutta ainakin vielä uskon ja toivon, että se ei tule olemaan pettymys. Erittäin suuri pettymys on kuitenkin ollut huomata, että maailmassa ei näytä olevan juuri mitään oikeudenmukaisuutta, kaikki on sattuman kauppaa. Jos keksisin jonkin keinon syrjäytyä tästä yhteiskunnasta turvallisesti ja kannattavasti, ja moraalisesti oikeutettavalla tavalla (sossupummius ei ole vaihtoehto), tekisin sen. Epäilen, että opiskelujen päätyttyä tulen kyllä pettymään (työttömyys täältä tullaan?) 

up