Miksi leikkaatte lapsillenne otsatukan???
Kommentit (22)
Kun edessä olevat hiukset ovat lyhyet, ne ei ole jatkuvasti silmillä häiristemässä. Pienillä lapsilla kun tuo keskijakaus ei ole vielä kunnolla muotoutunut.
Monet leikkaavat sen kuulemma siksi, ettei lapsen päässä pysy kunnolla pinnit ja hermo menee siihen hiusten kasvatusvaiheeseen. Oman tytön otsahiukset ulottuu jo hyvin ponnariin, joten ongelma ohitettu. En halunnut leikata hänelle otsatukkaa, koska mulla itsellä oli sellainen pienenä enkä tykännyt ja sen pois kasvattaminen oli ärsyttävän hidasta.
Otsatukka ei valahda silmille niinkuin pitkät sivuhaivenet... Tuttavan tytöillä ei ole otsatukkaa ja harovatkin tukkaa kokoajan pois naamalta. Nuorimmaisella menee hiuksia suuhun asti syödessä, hankalaa ja ällöä
Mä en myöskään ymmärrä, miksi pitää leikata hiukset lyhyeksi. Itsellä oli aina ysärillä semmonen karmee pottakampaus... Nyt aikuisena pitkät hiukset, joista haaveilin koko lapsuuteni. Ylipäätään, miksei siltä lapselta voi kysyä mielipidettä!
sen verran saatu pidettyä tuon apinan päätä paikallan että saatu edestä vähän leikattua,muuten ei ole tukkaa leikattu ikinä kun on ihanat enkelin kiharat latvoissa,muuten puskee ihan suoraa tukkaa ja kohta ikää 3v ja kyseessä poika millä pitempi tukka kuin tytöillä tarhassa.
tosin isäkin pitkä hiuksinen.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 13:37"]
Monet leikkaavat sen kuulemma siksi, ettei lapsen päässä pysy kunnolla pinnit ja hermo menee siihen hiusten kasvatusvaiheeseen. Oman tytön otsahiukset ulottuu jo hyvin ponnariin, joten ongelma ohitettu. En halunnut leikata hänelle otsatukkaa, koska mulla itsellä oli sellainen pienenä enkä tykännyt ja sen pois kasvattaminen oli ärsyttävän hidasta.
[/quote]
Entäs, jos sinun lapsi haluaisikin, että olisi otsatukka. Katselee myöhemmin lapsuudenkuvia ja marisee, että miksei minulla ollut otsatukkaa, vaikka jollakin toisella tytöllä oli. Sanotko sitten, että SINÄ et halunnut?
Meillä on pidetty pompuloita ja pinnejä tyylin yksivuotiaasta. En pidä orsatukasta eikä hiukset tule kasvoille.
Varmaan siksi, että olemme eri mieltä otsatukan nätteydestä, ap. Tuliko moinen pieneen mieleesikään?
Lapsella on liukkaat itsepäisen suorat hiukset ja itsepäinen luonne eli ne pinnit tai pannat jotka ei itsekseen tipu päästä lapsi repii kyllä itse pois. Vuosi sitten lapsen ollessa 4v yritettiin jonkin aikaa kasvattaa otsista pois(lapsi itse halusi) mutta luovutin parin kuukauden jälkeen kun tukka oli koko ajan silmillä. Ohut ostis on lapsella nykyisin vaan, täytyy kasvatella se pois sitten kun uudelleen motivoituu, sitten jo ehkä sen verran isompi että pinnit/ponnarit pysyis.
Mites se pinnit ja pompulat pojalla? Itse haluan pitää pojalla hieman pidemmät hiukset ja silloin otsatukka on oikeastaan ainut vaihtoehto. Saatte tietysti vinkata jos mielessänne olisi joku vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 13:39"]Mä en myöskään ymmärrä, miksi pitää leikata hiukset lyhyeksi. Itsellä oli aina ysärillä semmonen karmee pottakampaus... Nyt aikuisena pitkät hiukset, joista haaveilin koko lapsuuteni. Ylipäätään, miksei siltä lapselta voi kysyä mielipidettä!
[/quote]
Täällä kohtalotoveri! Mulle leikattiin aina polkkatukka joka ylettyi hädintuskin korvien alaosaan ja siihen vielä otsatukka. Kun äidin mielestä pitkät hiukset ovat rumat. En saanut myöskään koskaan mitään pastellisävyisiä vaatteita tai rusetteja kun nekin olivat rumia. Nyt aikuisena minulla on pitkät hiukset ja näistä en luovu!
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 13:37"]
Monet leikkaavat sen kuulemma siksi, ettei lapsen päässä pysy kunnolla pinnit ja hermo menee siihen hiusten kasvatusvaiheeseen. Oman tytön otsahiukset ulottuu jo hyvin ponnariin, joten ongelma ohitettu. En halunnut leikata hänelle otsatukkaa, koska mulla itsellä oli sellainen pienenä enkä tykännyt ja sen pois kasvattaminen oli ärsyttävän hidasta.
[/quote]
Entäs, jos sinun lapsi haluaisikin, että olisi otsatukka. Katselee myöhemmin lapsuudenkuvia ja marisee, että miksei minulla ollut otsatukkaa, vaikka jollakin toisella tytöllä oli. Sanotko sitten, että SINÄ et halunnut?
[/quote]
Sitten olisin antanut leikata otsatukan, tietysti. Tyttö on viisivuotias, kyllä hän osaa sanoa mielipiteensä. Hän päinvastoin ei halua leikata hiuksiaan yhtään, vaan pitää pitkistä kiharoistaan, jotka ulottuvat jo alaselkään. Otsatukka varmaan harvemmin on lapsen oma toive, koska se leikataan tyypillisesti siinä n 2v iässä, kun hiukset alkavat valua silmille eikä sen ikäinen yleensä sano otsatukka-asiaan juuta eikä jaata.
Pitäisi osata leikata otsatukka siten, ettei se ole viivottimella vedetyn näköinen.
Leikkaan koska tuo tyttö näyttää söpöltä kun on otsatukkaa. Jos kasvattaa niin haroo tukkaa koko ajan pois silmiltä. Ei anna pinnien ja pompuloiden olla kauaa päässä.
Suomalaislapsi jolla valkoiset kulmakarvat ja ripset ja punertavan valkoinen iho, ja sitten vielä se kaamea otsatukka. Rumaa. Antakaa edes hiusten kasvaa luonnollisesti pitkiksi ja sitokaa kiinni/leteille jne. Mutta ei otsatukkaa, se sopii hyvin harvoille. Taas näkee kuinka laiskoja äidit ovat, kaikki pitää olla niin helppoa...
Just leikkasin 5v tytölle otsiksen, koska hän halusi. Näyttää kivalta, hiukset ei mene silmille ja otsis peittää korkean hiusrajan. Siinä syitä :).
Mun mielestä olmimainen suomilapsi näyttää vielä valjummalta ilman otsatukkaa. Korkea otsa, josta vaan verisuonet paistaa läpi... yhh!
Mutta siihen otsatukkaanhan ei kuulu sitten vetää koko lettiä takaraivolta asti. Näitäkin näkee, että otsis on koko tukan vahvuinen ja niskassa on vain ohut hiirenhäntä.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 13:47"]
Mites se pinnit ja pompulat pojalla? Itse haluan pitää pojalla hieman pidemmät hiukset ja silloin otsatukka on oikeastaan ainut vaihtoehto. Saatte tietysti vinkata jos mielessänne olisi joku vaihtoehto.
[/quote]
Pojalla voi olla surffitukka, joka on leikattu nätisti niin ettei mitään jyrkkiä kulmia ole missään, etuhiukset lyhyemmät ja pitenee rennosti sivuille. Sopii erityisesti jos on söpö lapsi jolla hiukan taipuisat/kihartuvat hiukset.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 14:02"]Suomalaislapsi jolla valkoiset kulmakarvat ja ripset ja punertavan valkoinen iho, ja sitten vielä se kaamea otsatukka. Rumaa. Antakaa edes hiusten kasvaa luonnollisesti pitkiksi ja sitokaa kiinni/leteille jne. Mutta ei otsatukkaa, se sopii hyvin harvoille. Taas näkee kuinka laiskoja äidit ovat, kaikki pitää olla niin helppoa...
[/quote]
Mun tyttärellä oli 7-vuotiaaksi asti otsatukka ja muutenkin lyhyt kampaus. Hänellä oli pyöreä naama mutta siro vartalo, todella vaaleat, melkein valkoiset hiukset, mutta kirkkaansiniset suuret silmät ja uskomattoman tummat ja pitkät ripset.
Nyt 13-vuotiaana hän on yhä vaalea ja pitkäripsinen.
Suuri osa suomalaisista samanlaisia. En ole törmännyt useastikaan noihin useasti kuvaltuihin pottunokkaisiin, hamppublondeihin rumiin suomalaisiin. Eiköhän suomalaiset ole ihan yhtä hyviä kuin muutkin. En ymmärrä tuota, että meillä on jokin tarve jatkuvasti alentaa ja vähätellä itseämme/toisiamme/suomalaisuutta.
Makunsa kullakin.
Minusta otsatukka on soma ja käytännöllinen. Minulla on aikuisena itsellänikin ollut otsatukka ja pidin kovasti. Voisikin taas leikata.